Kirjautuminen

Haku

Tehtävät

Keskustelu: Projektit: Erkki

Sivun loppuun

sqwiik [29.09.2003 08:00:00]

#

Huomio! Tämä projekti on siirretty automaattisesti vanhasta projektijärjestelmästä. Aloitusviesti on projektin kuvaus sellaisena, kuin se oli 7.6.2011, ja seuraavat viestit siirtoon saakka ovat kommentteja.

ERKKI on (tällä hetkellä vain C-pohjainen) roolipeliengine. Sen avulla voi helpohkosti päästä tekemään omaa (tilepohjaista) roolipeliään. Toistaiseksi kasaan sillä esimerkkinä peliä Erkki Saaressa.

7.6.2011 Tämä ei ole niinkään projekti- kuin tilannepäivitys. Eli, tästä voi nyt sitten ladata wanhan Erkki Saaressa-pelin lähdekoodin ne jotka välttämättä haluavat. Kesti jonkin aikaa etsiä hyllystä se kiintolevy jolla oli nämä vähän muinaisemmat varmuuskopiot.

Erkki Saaressa DOS-versio (1.2.+), wanhoine staattisine engineineen.

Tähän versioon jäin rustailemaan alkemiaa joka olisi toiminut kaatelemalla juomia maahan samaan ruutuun. Suhteellisen sekaisaa koodia nikkareille luvassa kyl... Samaten mukaan olisi tullut enemmän säteilykykyjä sekä roguelike-peleissä harvemmin tavattu vastustajien haarovälistä liukuminen.

11.11.2010 0.3.0a (a4v4). Tässä taas vähäksi aikaa ihmeteltävää. Grafiikan vaihto: joko in-game näppäinkomennolla '=' tai asetustiedostossa avainsanalla graphics <grafiikkakansio>. Tässä versiossa mukana alternate tilesettinä ascii-grafiikka. Perusgrafiikkaan pääsee antamalla kansioksi 'default'.
Lähdeksin matkoille viikoksi joten minusta ei tod.n. tule kuulumaan mitään pariin viikkoon - kehitän peliin sisältöä tällä välin kuitenkin jos/kun kiireiltäni kerkeän. Sisällön massatuottaminen on hankalaa kun on paljon kivempaa väkertää pienten koodipulmien kanssa...

Kaikenkarvaista palautetta saa tällä välin antaa, niin vaikeustasosta kuin sisällöstä ja kehitysideoita otetaan aina vastaan.

Asetustiedostosta (es_settings.txt) esimerkki, jossa otetaan käyttöön ascii-grafiikka ja kokoruututila:

graphics asc
full-screen 1
+ Aktivoitu grafiikonvaihto
+ ASCII-tileset
+ Disarm tietyillä monsuilla
+ Esineitä
* Muokattu ansojen toteutusta, eivät enää vaikuta kuten loitsut

Lataa Erkki Saaressa 0.3.0a (alpha 4 v4)

7.11.2010 0.2.8 (a4v3.5). Uudelleen modattu luolastongenerointi ja esinealgoritmi. Lisätty uusia ominaisuuksia monsuille joista tutuimmaksi tullee heti alussa tietynlaisten monsujen kyky olla ja pysytellä piilossa. Lisäksi mukana myös varastelu (pöllimiskelpoisuuden raja on tällä hetkellä 50).
Yksi questinaloitus aktivoitu jota ei voi toistaiseksi viedä loppuun.
Yrtit on alustavasti lisätty ja niitä voi löytää maastossa ramppaamalla. Yrteistä toimii toistaiseksi ainoastaan kipumarja joka palauttaa hipoja.
Lisäksi tuttua wanhoista versioista: minikartta on palannut. Tämä hoitaa rullaavien kenttien suurimman huonon puolen joka on ettei näe kerralla kaikkea.

Päivitin betan versiota vain puolikkaalla koska ajanpuutteen takia en saanut vielä tähän versioon mitä halusin. Ensi kertaan ajattelin säästää esineiden kasaantumisen (täysin samanlaiset esineet laitetaan läjään kuten nyt nuolet ja vastaavat).

+ minimap
+ yrtit
+ varatelu, stealth
+ monsuja
+ 1 uusi paikka
+ Uusittu systeemi esineiden tunnistamattomille muodoille. Vaatii vielä vähän hiomista.
* luolastongenerointi
* metsäväijytys nyt enemmän örkki- & rosvouspohjainen

31.10.2010 Versio 0.2.6. Alla tarkempi luettelo lisäyksistä/muutoksista. Pääasiallisen 'isona' modauksena tässä versiossa on engineen muokattu kenttägenerointi (SimpleDungeon) joka vaatii kyllä vielä tekemistä. Lisäksi mukana on nyt ovien generointi luoliin jotka voivat olla 10% todennäköisyydellä lukittuja ja/tai ansoitettuja. Toistaiseksi ei ole avaimia joten ovet potkitaan muusiksi perinteiseen tyyliin.
RUOKA. Nyt tässäkin pelissä on mukana sapuska ja nälkäkuoleman mahdollisuus. Pelissä tämän takia saatavilla sapuskaa (toistaiseksi vain leipää ja ruokasäkkejä), muu syötävä tulee jahka keksin miten sen toteutan niin ettei tule liian tasapaksua muhinaa.
Potkiminen: tuttua laatua. Koettaa konkaista vastustajan kauemmaksi; liukumamatka perustuu jällee Erkin ja kohteen väliseen voimaeroon. AI ei toistaiseksi monota.
Koska komentoja tuli lisää, joudin miettimään näppäinkomentoja uudelleen. Isoimpana heittona on esineen käyttämisen siirtäminen 'k'-napista 'y'-nappiin (kä[y]tä). Samalla tavalla 'Y' on sitten esineiden yhdistelmäkäyttö (kamisten dippaaminen juomiin, esim).
Parempaa näppiskarttaa toiminnoille saa ehdottaa.

+ Punaisen kiven torni
+ Ruoka
+ Potkiminen (yeah!)
+ Esineitä
+ Ovet (sekä ansat ja lukot)
+ Quest log ('q') joka näyttää senhetkiset missiot
* LOS-muutos: näkökenttä on suurempi kun ollaan 'maan päällä'.
* Muokattu karttagenerointi
* Loitsuja ei näytetä graafisesti jos Erkki ei niitä näe
* Komentojen muokkaus

28.10.2010 Väliaikaraporttia... ajattelin laittaa itse ERKKI-enginen taas ladattavaksi kun se on päässyt pyörähtämään vähän valmiimmaksi. Olen vain saamattoman laiska kirjoittamaan mitään kattavaa käyttöohjetta tai tutoriaalia _mistään_, niin sitä saatte odottaa jonkin aikaa. Esimerkki enginen käytöstä pitänee kyllä rustata...

24.10.2010 Versio 0.2.2 (alpha4 versio 2). Phehh, välillä koodin hinkkaus käy oikeasti työstä. Korjailin AI:n toimintaa ja samalla tuli esiin tusinan verran kohtia joista korjasin epäloogisuuksia pois. Lisäksi lisäsin peliin pikakuvakkeen sijasta asetustiedoston jolla voi määrittää pelin asetuksia. Toistaiseksi sillä voi vain määrittää onko peli fullscreenissä vai ei ja onko efektien hidastus käytössä vai ei. Kaupoissa on nyt myös rajattu rahamäärä jonka voi nähdä ostotilanteessa, sen voisi kyllä varmaan laittaa pois näkyvistä (?).
Seuraavaan versioon lataan luultavasti enemmän tavaraa (aseet/panssarit) ja paikkoja muiden pikkumuutosten sijaan.

+ 12 kääröä
+ 14 juomaa
+ 2 kirjaa / loitsua (jääpallo, parannus)
+ Vuoto ja myrkytys tuovat expan tappajalle (Erkki/monsu)
+ 2 uutta 'paikkaa' (suht pieniä)
+ Uusivanha kyky näkyviin (lukutaito), jolla lueskellaan kirjoja. Tarvitaan myös että voi lukea kääröjä.
* Muokattu manan regeneroitumista
* Näkökentän koko määräytyy nyt tarkkuudesta
* Muokattu monsujen statteja hitusen
* Kaupoissa rajattu rahamäärä, ei vielä regeneroidu
* Korjattu questsysteemissä ollut bugi
* Tähtäysalgoritmi toimii nyt paremmin
* Kirotut juomat/kääröt ovat Pahasta
* Alustettu esineiden kaksoiskäyttö (dippaus/sekoitus)

18.10.2010 Versio 0.2.0 (alpha4). Ampuma-aseet laitettiin toiminnallisesti uusiksi; aiemmin peli oletti että tähdätessä ampumakapine on oikeassa kädessä. Nyt se saa olla kummassa huvittaa (jos on kaksi ampuma-asetta, kysytään kummalla laukaistaan). Lisäksi nuolia, vasamia ja kiviä voi myös heitellä jos ei ole ampumakapinetta saatavilla. Ja varsijousilla voi ampua vain joka toinen kierros; ase täytyy ladata ennen seuraavaa ampumista. Laitoin tämän vuoksi aloitukseen mukaan varsijousen ja vasamia että voitte testata.
Kääröihin lisätty kirouksen poisto. Kääröjä tulee enemmän sitten jahka saan stattien paremmin valmiiksi.
Myös esineiden painosta aletaan huolehtia: Erkillä on tietyt kantorajat joiden ylittämisestä tulee kasvavia miinuksia osumiseen ja väistöön. Voisi melkein laittaa että hyvin raskas kantamus alkaa nostamaan panssariarvoja... romulinna.

Seuraava versiopäivitys onkin sitten tekniikan sijasta sisältödumppi. Siihen asti.

+ Ampuma-aseuudistus
+ Uusi näppäin: '?' joka antaa apuja (nykyisellään vain pelin komennot)
+ Mesäväijytys toiminnassa. On ärsyttävä.
+ Enginessä tarkempia funktioita kenttien piirtoon
* Muutoksia hahmolomakkeessa stattien esityksessä. Nyt stateista näytetään sen nykyinen tilanne, statin bonukset ja erikoismuutos (varusteet/taiat/yms.)
* AI ei ole yhtä kuolettava
* Oppinut alkaa tehdä paluuta (yhdessä metsämiehen ja kumppaneiden kanssa).

17.10.2010 Syvällistä debuggausta. Päivitys huomenna (maanantaina); uusien muutosten testaaminen vei vähän normaalia pitemmän aikaa.

10.10.2010 Thaam. Uutta päivitystä (ja hienolla päivämäärällä). 28 wanhaa tuttua monsua lisätty (monsujen lisäyksessä enää ainoastaan uuden graffan raapustus on vaivalloista...). Kaksi uutta 'paikkaa' lisätty jos ne sattuu joku löytämään; muita paikkoja on jo paperilla mutta kestää vähän aikaa että saan engineen lisättyä järkevästi charmap-tulkin.
Jotkin monsut pystyvät nyt myrkyttämään hyökkäyksellä (myrkytystä voi hoitaa ensiavulla, mutta vuotaminen hoidetaan aina ensin). Raapustettu balanssia (ehkä) paremmaksi. Korjattu tähtäyksen peruutusbugi.
Pelin näppäimet lisätty readme.txt:hen.

EDIT - löysinpä vielä karsean bugin heti kun betasin vähän syvemmälle. Korjattu on nyt.

3.10.2010 Alpha3 versio 7. Pääosa muutksista on taas pelaajilta näkymättömissä, mutta muutosta on tapahtunut.
Osatut kyvyt ovat nyt näkyvillä (näppäinkomento 'T'). Tasonnousussa voi nyt nostella osaamiaan kykyjä vähän korkeammalle; tämä osio tulee korostumaan jahka saan kaikki kyvyt tehtyä valmiimmiksi. Toistaiseksi implementoituna on ainoastaan ensiapu. Lisäksi olen kahlannut monsujen balanssin kanssa, nyt ei pitäisi olla ihan niin kauheaa...

Kaksi toimivaa juomaa lisää. Voiton juoma nostaa hyökkäystä ja vahinkoa, palautumisen puolestaan palauttaa sekä hipaa että manaa.
Lataamisen käärö lataa sauvoja ja muita charged esineitä (aseet ja kilvet).
Tilanne-efekteille on nyt koodattu pohja - aiemmin verenvuoto oli liputettu tapahtuma, nyt se on toteutettu enginen tag-pohjalla muiden efektien kanssa. Tarraefektejä ovat mm. stun, myrkytys, verenvuoto, voimistus, siunaus jne.

Panssarit on palautettu absoluuttisiksi vaihteluvälin sijaan. Korjausten, väsymyksen ja työkiireen takia mitään uutta en tällä kertaa lisännyt toimivaksi vaikka pohjat eri paikoille ovatkin olemassa. Tsemppiä.

21.9.2010 Alpha3 versio 6. Lisätty uusi tapa käsitellä miten monsuista saa kokemusta. Lisäksi muutettu värikoodausta ja lisätty varsijouset.
Nyt hahmolomakkeella mainitaan millä kyvyillä Erkki hyökkää sen mukaan mikä varustus käsissä on.
Panssaroinnissa on palattu vanahan versioon; annettu panssariarvo (luonnollinen + kamat) suojaa 50...100% teholla.
Korjattu bugi joka aiheutti esineiden jäämisen valituiksi mikäli niiden osto/myynti keskeytyi syystä tai toisesta samoin kuin pelin kaatuminen painettaessa kirjaintunnistetta jolla ei ole esinettä.

Gix [29.09.2003 14:11:27]

#

Ihan hyvältä näyttää tässä vaiheessa...

sqwiik [29.09.2003 20:53:48]

#

Ei voi ottaa esiin...? Mitä tilannetta tarkoitat? Jos meinaat varastoa, niin se tulee esiin 'i'-näpistä. Vai...?

Heikki [29.09.2003 20:57:06]

#

Kaikkeense QB näyttää pystyvä...

sooda [30.09.2003 10:08:06]

#

Kyllä qb:lläkin pystyy jotain tekeen näköjään jos osaa... hieno on!

rndprogy [30.09.2003 20:43:23]

#

Pitäisköhä iha tosissaan itekki vääntää jotain PROjektii.
Ja sit viel, tost tulee hyvä quubeepeli.

sqwiik [01.10.2003 20:21:36]

#

Millä komennolla yrität poimia? Pelissä k.o. komento on ',' eli pilkku. Jos käytät ENTERiä, niin sen toiminta on aika tavalla erilainen:käytä kohdassa olevaa objektia (ei esinettä). Lue readme.txt

sqwiik [04.10.2003 18:46:48]

#

Höm... Missähän tilanteessa k.o. virhe tulee? Tarkennan tässä, että virheilmoituksiin kannattaisi laittaa rakenne Mitä:Missä:Miten. Eli mikä virhe tuli, missä se tuli ja mitä teit aikaansaadaksesi virheen.
------------------------------------------------------------
PS: vanhat *.MAP-tiedostot eivät enää käy pelille, johtuen enginen muutoksesta. Jos peli yrittää ladata vanhan *.MAP-tiedoston, tulee vastaavanlainen virhe. Poista siis vanhat karttatiedostot ennen käynnistystä :) Tiedostot ovat numerosarjoja, esim. 061401.map ja ne löytyvät erkin kotikansiosta. Ilmoittele lisää jos löytyy!

rndprogy [04.10.2003 19:43:00]

#

onks toi poss_001.jpg kuva erkki pelist. WHOA! jos on

sqwiik [05.10.2003 12:40:57]

#

Pieni pettymyksen poikanen: poss_001 ei ole nykyisestä oelistä. Se on ESIMERKKI siitä, mihin kaikkeen engine voi (tällä) hetkellä venyä. Kyseinen shotti on QWORLD:sta, joka tuhoutui onnettoman onnettomuuden seurauksena n. ½ vuotta sitten. Mutta enginellä SAA aikaan tuollaista jälkeä, jos vain viitsii yrittää. Nyt kehitän vain engineä.

Dustbin [07.10.2003 21:54:38]

#

Tehkää siitä tälläinen peli tyyliin exile III: ruined World
http://www.spiderwebsoftware.com

sqwiik [09.10.2003 22:20:23]

#

Yo! Päivitin grafiikan! Mielipiteitä...?

KimmoKM [10.10.2003 17:09:43]

#

Hyvä! ;)
Upea peli. Uudet grafiikat ovat (oikein) hienoja.

Antti Laaksonen [11.10.2003 15:47:15]

#

Onko uusittua grafiikkaa tarkoitus olla myös tuossa ZIP-versiossa? Kun itse kokeilin, grafiikka oli pysynyt samana.

sqwiik [11.10.2003 16:20:37]

#

Kirosana kolmanteen potenssiin... unohdin päivittää sen kuvien myötä. Nyt se sisältää sen mitä luvataankin...

rndprogy [11.10.2003 17:31:44]

#

Ooksä noi grafiikat ite tehny. Nehän on just ku QWORLD:sta.

sqwiik [11.10.2003 18:37:56]

#

Tämä peli + projekti on 100% yhden miehen työ. Grafiikat on luotu 'perinteisesti' paperilla ja kynällä ja viimeistelty Paint Shop Pro:lla. Muistuttavat QWORLD:ia, koska SEKIN oli yhden miehen työ (+ saman enginen alkukantainen versio).

Gix [13.10.2003 11:17:20]

#

Hienoa työtä on kyllä tehty tähän mennessä, grafiikka on ihan hyvää kans, kyllä näyttää hyvin edistyvän :P

rndprogy [13.10.2003 15:42:58]

#

Miten noita screenshotteja otetaan

sqwiik [13.10.2003 17:07:18]

#

Painamalla "Print Screen". Näppäin siirtää näytön sisällön leikepöydälle, mistä sen voi sitten kopioida miltei mihin hyvänsä kuvankäsittelyohjelmaan.

Vilikki [14.10.2003 16:49:39]

#

On kyllä aika asennepeli ;-D

Olin luolastossa toisessa tai kolmannessa kerroksessa, sellainen vihreä olio hyökkäsi. Lähdin kävelemään siitä poispäin hyökkäämättä kohti, yllättäen koko ohjelma loppui. Bugi vai game over? Jos jälkimmäinen, niin kannattaa varmaan joku loppuruutu vielä tehdä tuohon. Toisekseen olisi hyvä, jos äänet olisi kytkettävissä pois (tai sitten en vain huomannut kohtaa, mistä sen voisi valita pois). Äänet oli tosin siitä hyvät, etteivät olleet liian korkeita eikä liikaa (on oikein ärsyttävää, jos on paljon korkealta kuuluvaa piipperimusiikkia).

sqwiik [14.10.2003 18:05:37]

#

Ohjelmassa on nyt asiaankuuluva game over-ruutu. Se näyttää, mikä olio sinut surmasi ja millä aseella, mille tasolle nousit ja kuinka syvällä maan povessa kuolit.

Dustbin [14.10.2003 20:55:25]

#

Eli hiukan tyyliin ADOM.

sqwiik [15.10.2003 10:15:52]

#

Se data nyt on 'suoraan käsillä' hyökkäysfunktion jälkeen.
Onko ehdotuksia keskustelufunkkarin sujumiseksi? 'Oikea' puheruutu vai lause kerrallaan viestipaneelissa?

KimmoKM [16.10.2003 18:14:31]

#

Tässä ehdotuksia uusiksi ominaisuuksiksi (Toivottavasti eivät aivan järjettömiä):

1) Erkki paranee (ilman juomia), tosin niin hitaasti, että juomissa olisi vielä järkeä.
2) Kaupankäynti olioiden kanssa, voit myydä tai ostaa olioilta aseita tai kerroksen kartan tms.
3) Mahdollisuus tehdä jonkinlaisella konfigurointitiedostolla omia olioita (asettaa energiat jne.)
4) Ruoka, ja mahdollisuus kuolla nälkään tai ruokamyrkytykseen
5) Kauaskantoiset aseet (jouset, tuliaseet...)
6) Voi valita aloituksessa ukon roolin (esim. niin että velholla olisi taikakykyjä, mutta ei aseita ,luolamiehellä karskiutta (luonnolinen suojaus) jne.)
7) Nähdä oman energiansa taikavoimansa jne. numeroina palkkien lisäksi.


Pelistä on tulossa erittäin hyvä, tänään minä ja pikkuveljeni uppouduimme Erkin ihmeelliseen maailmaan moneksi tunniksi ;)

Dustbin [16.10.2003 21:46:18]

#

Pistä ne kaikki siihen, niin tulee melkein identtinen ADOM:n kanssa =)

rndprogy [17.10.2003 11:46:07]

#

ADOM on huonompi.

rndprogy [17.10.2003 16:25:08]

#

Antaa virheen Owerlow on module ERKKI at address 1220:3226
kun painaa entteriä ruohikolla.

sqwiik [17.10.2003 17:16:30]

#

Korjattu. Johtui tason vaikeusasteen laskussa olleesta bugista.

KimmoKM [17.10.2003 17:59:25]

#

Nyt tuli mieleen, että tallennus ja avaus tarvittaisiin.

sqwiik [17.10.2003 19:43:14]

#

Laitan sitten kun sen aika tulee... Viilaan ensin muut osiot toimintaan. Löytyykö nyk. versiosta (0.1.1) bugeja kuinka? Kaikki, vähäpätöisimmätkin, on syytä ilmoittaa.

KimmoKM [17.10.2003 21:12:18]

#

Tällälinen bugi (versiossa 0.1.1):
Kun liikkuu metsässä tai menee metsään, ohjelma saattaa kaatua antaen virheilmoituksen "Division by zero in module ERKKI at address 176A:3482 Hit any key to return to system".

sqwiik [18.10.2003 10:42:28]

#

Korjattu jälleen. Sama kooditagi, sama bugi... :) Pitäisi varmaan opetella lukemaan sitä koodia.

KimmoKM [18.10.2003 13:25:23]

#

Bugi?:
Nyt metsässä liikkuessa voi kohdata metsäpeikkoja, mustia örkkejä, svenska kubbeneita jne. Pörvelötkin tappavan vaarallisia jne.

sqwiik [18.10.2003 14:40:23]

#

Korjattu tuokin... AINA vain sama kooditagi. Hommaan hyvin pian silmälasit 8) Päivitetty versio ladattavissa.

PS. se on pärvelö. Pörvelöitä tämä peli ei tule näkemään KOSKAAN. Nimi tulee perheessäni käytetystä slangikielestä (3 aktiivista käyttäjää); pärvelö = eritt. typerä olio, pörvelö (pörvätä) = [CENSUR].

KimmoKM [19.10.2003 17:23:11]

#

Loitsujen teko on oikein hyvä uudistus. Tulipallo on realistisen näköinen. Toivottavasti pian tulee uusia loitsuja ;)

Kun tappaa jonkun olion loitsulla, siitä ei näytä tulevan kokemusta.

Yhdessä käärössä (Taisi olla TOP SECRET INFORMATION) luki että, alemman luolan lähellä on kaupunki, onko siellä?

sqwiik [19.10.2003 17:41:47]

#

Arvaa 2x kertaa: ei VIELÄ. Joskus kyllä tulee olemaan...

rndprogy [20.10.2003 15:42:14]

#

Pienen pieni bugi: Energia palkki menee joskus kuollessa ylhäältä yli.

rndprogy [20.10.2003 16:13:11]

#

Olin nostamassa taikuutta kunnes: Overflow in module ERKKI at address 1220:C663

Turambar [20.10.2003 16:13:34]

#

Nyt kun projektin kieleksi tulee C++, niin voisiko Qbasic sorsia saada tutkittavaksi?

sqwiik [20.10.2003 17:16:48]

#

Vapautan KAIKEN koodin, jahka saan enginen hitsattua kasaan edes yhdelle kielelle... Väännän sen nyt C/C++ (Borlandc / DJGPP), ja jahka saan käsiini Visual Basic-kääntäjän lätkäisen BASIC-koodilla enginen sillekin. Nyt on valitettavasti sen verran hommia että en osallistu keskusteluun ennen kuin saan pelin taas pyörimään (viimeistään kuitenkin lauantaina)

Azu [20.10.2003 19:51:09]

#

Mahtava peli tuo Erkki.Toivottavasti kehität sitä vielä,kun olet saanut enginen valmiiksi.Pääsin muuten tänään toisen luolan pohjalle.

rndprogy [21.10.2003 20:54:24]

#

Oliko tarkoituskin että luolat ovat valmiiksi puoliksi kartoitettuja? No hyvähän se on että on...

sqwiik [21.10.2003 21:20:40]

#

Eeeh... häh? Kumpikin luolasto luodaan täysin erikseen ja sattumanvaraisesti; kummassakaan ei ole valmiita 'pohjia'.

rndprogy [21.10.2003 23:03:29]

#

Tiedän. Tarkotin että ruudulla näkyy enemmään luolaa kun viimeeksi.

Azu [22.10.2003 17:37:05]

#

Aiotko vielä tehdä tuohon mitään uutta juttua tai paikkaa?

sqwiik [22.10.2003 18:18:55]

#

Erkki C++ -versio tulee olemaan identtinen QBASIC-version kanssa. Päivitän zipin jahka saan pelin samalle tasolle kuin alkuperäinen on nyt.

ZeBe [26.10.2003 01:30:04]

#

Koitin tuota peliä, ihan kiinnostava :D Minua ainakaan ei haittaa yhtään tuo huono grafiikka, sehän kuuluu tuohon peliin, eikö niin?

Grusifix [26.10.2003 01:32:37]

#

Kuulostaa mielenkiintoiselta projektilta.. C++-miehen mieltä lämmittää tuo "Tapoit olion"-kommentti. ;)

sqwiik [26.10.2003 09:25:43]

#

Kiitokset... Valitettavasti menin poistamaan tuon kommentin. Nyt ilmoitetaan että 'X surmattu', missä X on olion nimi. Voin toki palauttaa tuon maanläheisemmän tavan.

KimmoKM [26.10.2003 19:30:17]

#

Bugi: (c++-versiossa)
Kun on invertory:ssä ja pudottaa asian jota ei ole (siis ei esinettä, vaan pudottaa tyhjän), silloin paikalle missä on tulee sininen laatikko, ja jos poistuu paikalta, ja palaa siniseen laatikkoon menee, ohjelma kaatuu.

sqwiik [26.10.2003 21:03:25]

#

Handled. Kiitoksia löydetystä, oli enginen perusfunktiossa copy_from_inventory :)

nomic [27.10.2003 11:07:18]

#

mulla tuli joku ihme juttu tossa kun taistelin pärvelön kanssa niin yhtäkkiä erkki sammutti itsensä...kyseessä oli tämä c++ versio jota testailin ekaa kertaa mutta muuten tuntui hyvältä =)

sqwiik [27.10.2003 11:24:50]

#

...Eikä antanut mitään virhettä? Esim. Page fault / Division by zero tms?

nomic [29.10.2003 08:33:55]

#

juu ohjelma sammui ihan vaan siihen... mutta ehdin kylläkin jo tunnin kait tota erkkiä pelata että hyvä maku jäi suuhun kuiteskin =)

ZcMander [30.10.2003 18:59:03]

#

lainaus:

Pysykää kanavalla.

:D

Hyvä peli. ei ole kaatunut kertaakaan.
Tee muuten toimimaan Dev-cpp:llä niin siitä on monille iloa.

KimmoKM [31.10.2003 17:33:13]

#

lainaus:

Lisätty etäisyysaseet (mm. linko)

Heh. Tätä ominaisuutta ei ole ollut QB-versiossa...

KimmoKM [31.10.2003 19:00:14]

#

Bugi?: Versio 0.14
Tapoin pärvelön, ja menin paikalle missä se oli ennen kuolemaansa. Sitten ERKKI kaatui ja antoi virheilmoituksen 'Väärä muistiviittaus!' En ole aivan varma, että kaatuiko ERKKI liikkumiseen, vai pärvelön tappamiseen.

Mitä muita kauaskantoisia aseita on lingon lisäksi?

KimmoKM [01.11.2003 18:42:48]

#

Bugi:
Saaressa olevassa keskivihreässä maastossa alue on kiviseiniä.

Ehdotus:
Viholliset pudottavat tavaraa.

KimmoKM [02.11.2003 10:16:58]

#

Ongelma:
Seuraavalle tasolle noustaessa, edellisellä tasolla lopussa ollut kokemus jää esim. Taso 0: 30/30 -> Raso 1: 30/150

Ehdotus:
Tämä taisi olla QB-versiossa: Tasonnousun yhteydessä olisi hyvä näyttää nykyiset kyvyt. Ja pitäisi painaa returnia, ennen kuin tason nousu toteutuu (että ei tule vahingossa ottaneeksi kykyä, jota ei missään nimessä halua).

sqwiik [02.11.2003 11:58:08]

#

Eihän se kokemus minnekään katoa. Tarvittavan kokemuksen määrä kasvaa jatkuvasti, ensinhän piti kerätä 30 pistettä ja nyt 150-30=120 pistettä. Kolmostasolle nousu vaatiikin jo 390-150=140 pistettä. Jne... Tasonnousuun VOISI laittaa jonkin hidastimen... totta.

KimmoKM [06.11.2003 13:10:38]

#

Hyvä! Taas uusi versio, pitääpä etsiä siitä bugeja...

lainaus:

5.10.-03 (b) <-----

Miten voi olla (b) ilman (a)ta?

KimmoKM [06.11.2003 13:17:01]

#

Readme.txt:

lainaus:

Muuten, kyvyt aktivoitiin vasta tässä versiossa -- olettekos huomanneet? *näyttää pitkää nenää*

Tuo *näyttää pitkää nenää* on hauska. En varsinaisesti ole huomannut, mutta silloin kun olen ottanut esim. karskiutta, olen ihmetellyt, miksi viholliset saavat vielä hyviä iskuja. Hyvä uudistus.

Harmi että projektien kommentteja ei voi muokata. Tämänkin olisi voinut tunkea tuohon aiempaan.

KimmoKM [08.11.2003 12:16:37]

#

Nyt tulikin uppuduttua muutamaksi tunneksi pelaamaan ERKKIä. Voi kun olisi tallennus...

Bugi?:
Luolassa olevat aseet ja panssarit ovat surkeita. Ennenhän ne paranivat Erkin tason tai syvyyden mukaan, ainakin mielestäni. Erkkini oli jossain 20 tasolla, kokemusta n. 25000! Ja syvyyskin oli ainakin 150m. Ja paras näkemäni ase on ollut NUIJA! Sama koskee panssareita.

Bugi:
Erkistäni tuli täysin voittamaton. Vaikka sain karskiuden ja voiman 8. tasolle, kymmenen mustan peikon ja muiden vaarallisimpien olioiden vihan kohteena oleminen yhtä aikaa tuntuu mahdottomalta kestää (Tarkoitan sitä että taistelin noin 10 voimakkaan olion kanssa yhtä aikaa, menettämättä energiaa!)

Bugi:
Olin pelannut Erkkiä ~2 tuntia. Karskius ja voima olivat molemmat kahdeksassa, ja aloin kerätä näkykykyä. Kun nousin uudelle tasolle ja valitsin näkykyvyn uudeksi kyvyksi, Erkki ja viholliset katosivat näkyvistä! Ainoastaan luolasto näkyi.

KimmoKM [21.11.2003 18:45:19]

#

lainaus:

21.11.2003 ERKKI saaressa miltei valmis... Olen aktivoinut miltei kaikki kyvyt & lopulta koodannut pohjat kaikelle.
Tallennusfunktio VALMIS (Hooray! Woot!), samoin latausfunktio. Zipit eivät päivity vielä tänään, mutta kenties huomenna. Itse engine tulee julkiseksi, kunhan saan sen toimimaan useammilla sankareilla.

Hyvä! Jee!
Maltan tuskin odottaa julkaisua...

KimmoKM [23.11.2003 11:01:51]

#

Bugi: Kun on juonut pullon sisällön, tyjästä pullosta voi juoda (Tulee viesti: AARGH! Myrkkyä! tai Glu glu glu glu.), vaikka vaikutusta ei ole.

Bugi: Ei ole haitallinen. Peliä ladatessa energia-, mana- ja kokemuspalkit ovat täysiä.

Bugi: Parannus-loitsu voi ylitäyttää energian, ehkä näin kuuluukin olla.


Toivottavasti nämä ideat eivät ole typeriä:

Uusi loitsu: Reveal-map loitsu. Näkee koko kartan.

Uusi loitsu: Summon-loitsu. Luo ystävällisen olion

Uusi loitsu: Kiroa-loitsu. Vihollinen menettää voimaansa.

Uusi loitsu: Siunaus-loitsu. Tekee aseesta tai kilvestä pyhän.

Uusi juoma: 'Saa kokemusta' ja 'saa kyky' juomat.

Idea: Mahdollisuus tehdä omia aseita, kilpiä, juomia ja loitsuja. Esimerkiksi jollakin konfigurointitiedostolla.

Idea: Voi käyttää ei-arvottua karttaa. Mahdollisuus tehdä omia karttoja.

Vaadin: Että viholliset pudottavat aseensa, kuten QB-versiossa oli.

Kaupanteko: Readme:ssa pyydettiin ideoita kaupantekoon. Minusta hyvä kaupantekosysteemi olisi sellainen, kuin Nethack:issä on. Siis luolastossa on kauppa, jota hoitaa ystävällinen olio (ihminen). Luolastosta voi löytää rahaa, jolla maksetaan ostokeset. Tavarat vain otetaan maasta, mutta ne voi/pitää maksaa myöhemmin. Kauppias vihastuu, jos yrittää lähteä maksamatta ostoksia.

Dustbin [23.11.2003 16:37:10]

#

ehdotus: erkki voi tehdä itse aseita, näin se käy:
1. erkki löytää rautaklimpin kaivamalla tunneleita/ostamalla
2. erkki löytää/ostaa vasaran
3. erkki oppii takomaan
4. erkki löytää tiensä alasimen ja ahjon luo (kaupungeissa)
5. erkki takoo kilven/aseen, tehokkuus riippuu takomisen taidosta ja materiaaleista.

Voisko tollasta ajatella?

sqwiik [23.11.2003 17:36:38]

#

Voihan toki... En kuitenkaan ala vääntäämän mitään noin monimutkaista _esittelypeliin_ :)
Voitte sitten itse toteuttaa nuo ideanne omiin peleihinne, jahka saan enginen julkaisukuntoon.

sqwiik [28.11.2003 12:01:43]

#

KimmoKM:

Bugi: Kun on juonut pullon sisällön, tyjästä pullosta voi juoda (Tulee viesti: AARGH! Myrkkyä! tai Glu glu glu glu.), vaikka vaikutusta ei ole.
-Korjattu

Bugi: Parannus-loitsu voi ylitäyttää energian, ehkä näin kuuluukin olla.
-Korjattu

Toivottavasti nämä ideat eivät ole typeriä:

Idea: Mahdollisuus tehdä omia aseita, kilpiä, juomia ja loitsuja. Esimerkiksi jollakin konfigurointitiedostolla.
-C++ engine ei tue conffitiedostoja vielä, voin kuitenkin tehdä sellaisen mahdollisuuden.

Idea: Voi käyttää ei-arvottua karttaa. Mahdollisuus tehdä omia karttoja.
-On ollut aina olemassa

Vaadin: Että viholliset pudottavat aseensa, kuten QB-versiossa oli.
-Laitettu

Turambar [29.11.2003 18:28:13]

#

Huomasin pienen bugin, kun eilen pelailin Erkkiä:

Löysin lautanrakennus-kirjan ja ajattelin palata pinnalle. Parin kerroksen nousun jälkeen en enää löytänyt ylöspäin vieviä portaita, vain alaspäin vievät. Eli ylöspäin vievät portaat olivat samassa kohdassa kuin alaspäin vievät!

sqwiik [29.11.2003 18:48:52]

#

...mitäh? Ei portaita ylöspäin?
Koodissa ne luodaan _aina_, joka luolastoon. Vasta sitten harkitaan josko tehdään raput alas... odotas hetki, tarkistan koodin... hitto. No voihan nyt pärvelö. Tiedän täsmälleen, mistä bugi johtuu... se korjautuu seuraavassa versiossa. Sinnittele siihen asti :)

Voitit myös kunniakkaan palkinnon olla ensimmäinen, joka julkisesti ilmoitti löytäneensä sen halvatun kirjan... Tarkkaile sähköpostiasi.

KimmoKM [30.11.2003 14:23:45]

#

Löysin uudessa 0.9-versiossa Lautanracennuksen cäsicirjan. Luin sen ja ohjelma käski minua lähtemään ylös rakentamaan lauttaa. Niinpä minä teinkin. Rakensin lautan ja lähdin oikeassa alakulmassa olevalle saarelle, jonnee päästessäni arvein voittavani. Mutta bugi! Ei tapahtunut mitään. Kolusin koko alakulman saaren, eikä mitään taaskaan tapahtunut. Kiersin myös maailman meret! Sitten menin takaisin alakulman saarelle, ja tallensin pelin. Sitten kun latasin sen, Erkki ei muistanut enää, miten lautat rakennetaan. Olisiko minun pitänyt voittaakseni tehdä jotain muuta? Tästä otin muuten kaksi kuvankaappausta, kun erkki luki kirjaa, ja kun rakensin lautan.

Bugi:
Pelin alussa Erkillä on kokemusta 6000/7260.

sqwiik [30.11.2003 15:55:48]

#

Korjattu... päästäksesi pelin läpi pitää kävellä 'pois' pelialueelta maan kamaraa pitkin eli alanurkkaan & reunaan, ja peli on läpi!

KimmoKM [30.11.2003 17:50:53]

#

Jihuu! Sain nyt pelin läpi.

KimmoKM [30.11.2003 19:36:10]

#

Peli on liian helppo päästä läpi. Ny kun taas pelasin Erkkiä, löysin lauttainrakennuksen käsikirjan (noin) kuudennesta kerroksesta. Sinne on liian helppo päästä. Vaikeustasoa voisi kasvattaa niin, että kirjan voi löytää vain jostain viidennestätoista kerroksesta (Kuten nethackissa Amulet of Yendorin jostain kahdennestakymmenennestä).

Bugi:
Kun sain taas lauttainrakennuksen käsikirjan, kokeilin mitä merellä on maastona. Siellä on maata.

Ehdotus:
QB-versiossa maastossakin oli vihollisia. Ne voisi lisätä myös C++-versioon.

Turambar [30.11.2003 19:52:32]

#

Itse löysin sen cäsicirian n. 17. kerroksesta.

Pelatessani vain ihmettelin yhtä asiaa: tuolla 17. kerroksessa vastaani tuli vieläkin örvökölliäisiä, pärvelöitä, mutagolemeja, peikkoja ja punaisia peikkoja. Olen katsellut noita grafiikka-tiedostoja ja siellä on vielä monta monituista hirviötä, joita en ole vielä nähnytkään. Eikö 17. kerroksessa ole vielä takoitus tulla enempää hirviöitä?

Toinen juttu: siinä 15. kerroksen paikkeilla vihollisia alkaa olla niin paljon kimpussa että ei pääse liikkumaan (jopa > 10). Vaikka niitä tappaa niin niitä tulee koko ajan lisää. Eikös olisi parempi että kimppuun tulee pari voimakasta hirviötä, kuin monta heikkoa, kun silloin niitä voisi pinkoa karkuun?

KimmoKM [30.11.2003 20:03:12]

#

lainaus:

Itse löysin sen cäsicirian n. 17. kerroksesta.

Kenties se on nyt helpompi löytää. Tuolla syvyydellä se saisikin olla. Mutta kun siellä parhaat viholliset ovat punaisia örkkejä tms. se saisi olla vielä syvemmällä. Ja olisi joku raja, että se ei voi olla vähemmän syvällä.

lainaus:

Pelatessani vain ihmettelin yhtä asiaa: tuolla 17. kerroksessa vastaani tuli vieläkin örvökölliäisiä, pärvelöitä, mutagolemeja, peikkoja ja punaisia peikkoja. Olen katsellut noita grafiikka-tiedostoja ja siellä on vielä monta monituista hirviötä, joita en ole vielä nähnytkään. Eikö 17. kerroksessa ole vielä takoitus tulla enempää hirviöitä?

Olen samaa mieltä Turambarin kanssa. QB-versiossa tuli vaarallisempia vihollisia, ja parempia aseita. Aseiden, kilpien ja vihollisten taso saisi nousta nopeammin syvemmälle mentäessä. Jossain viidennessä kerroksessa parhaita asetia on kirveet ja parhaat viholliset Isoja Pärvelöitä.

sqwiik [01.12.2003 00:39:45]

#

Hetkinen... sen (kirjan) ei pitäisi olla niin matalalla.
Pääseekö niistä kerroksista, josta se löytyi, vielä alemmas? Tieto on elintärkeä buginmetsästyksen kannalta.

Vesimaasto-ongelma johtuu siitä, ettei engineen ole vielä rakennettu maastonluontia vesipalalle. Ideoita?

Maastoonkin tulee vihollisia, mutta paljon harvemmin. Ominaisuus ei ole vielä käytössä, koska siinä on PIKKUINEN bugi. Metsästys päällä.

Parhaat aseet & muu tavara tulee paljon syvemmällä. KimmoKM, huomaan ettet ole saanut parhaimpia aseita, etkä tavannut hauskimpia vihollisia... johtuu siitä, ettet ole 100% syvyydellä. Eli pääseekö kirjakerroksesta vielä syvemmälle?

Vihollisten regeneroituminen on vielä idealampun alla. Pitäisikö minun hidastaa sitä, ja samalla rakentaa uusi (== vahvempiin painottuva) vihollisenluontisysteemi?

KimmoKM [01.12.2003 14:03:39]

#

lainaus:

Hetkinen... sen (kirjan) ei pitäisi olla niin matalalla.
Pääseekö niistä kerroksista, josta se löytyi, vielä alemmas? Tieto on elintärkeä buginmetsästyksen kannalta.

Kyllä pääsee alas. Ilmeisesti kirjan voi saada niin matalalta, jos viholliset pudottavat sen.

KimmoKM [02.12.2003 21:07:57]

#

Bugi?:
Nyt olen pelaamassa Erkkiä oikein kunnolla, en edes pyri voittamaan, pyrin vain alaspäin. En tiedä saako näin olla, mutta olen löytänyt neljä Lauttainrakennuksen Cäsicirjaa (Yksi toisesta kerroksesta, yksi 270 m syvyydestä ja kaksi 260 m syvyydestä)

Bugi:
Valitse loitsu-valikossa ei näy Maaginen-nuoli loitsua.

Ehdotus:
Lopetuksen varmistus (kysyy haluatko lopettaa)

sqwiik [02.12.2003 23:51:59]

#

Sain lopulta (ehkä) korjattua artifacti-bugin (kirja on luokiteltu uniikiksi; sen ei pitäisi esiintyä kuin kerran). Uusi versio ladattavissa. HUOM! vanhat savetukset ei toimi enää. Sorry.

KimmoKM [03.12.2003 18:54:51]

#

Bugi (korjattu 0.9):
Mentäessä toisesta kerroksesta ensimmäiseen, Erkki katoaa näkyvistä, eikä tottele ohjausta.

Bugi (0.9):
Ehkä tämä on korjattu uudempaan versioon, mutta peli ei enää suostunut poimimaan esineitä, eikä pudottamaan niitä. Lisäksi mukana oli äärettömästi(?) parannus-kääröjä.

sqwiik [03.12.2003 19:21:17]

#

Ethän ladannut vanhaa peliä? Kuten sanottu, vanhat savetukset eivät enää toimi.

sqwiik [03.12.2003 19:34:39]

#

Löydetty. Korjattu.

KimmoKM [03.12.2003 20:29:55]

#

lainaus:

Ethän ladannut vanhaa peliä? Kuten sanottu, vanhat savetukset eivät enää toimi.

Mikäli tämä on tuohon invertorin toimimattomuuteem, en.

tuomas [12.12.2003 14:33:51]

#

Milloin tuosta tulee visual basic versio?

sqwiik [12.12.2003 21:18:30]

#

Jahka saan sen nyt ensin C:lle tehtyä...
Vielä tekemättä muutamat algoritmit ja ennaltaluodut hahmokäyttäytymiset (kauppiaat etc)

KimmoKM [14.12.2003 13:05:11]

#

Bugeja:
- Klattia.pcx ei löydy
- Kun menin kaupunkiin, olin talon seinän sisässä. Onneksi pääsi pois.
- Sisäänpääsemätön talo (ovi alueen ulkopuolella)

sqwiik [14.12.2003 14:09:37]

#

Häpeän itseäni... Korjattu (kaikki)

KimmoKM [14.12.2003 17:42:27]

#

Bugit:
- Kun on valinnut tasonnousun yhteydessä kyvyt, parantuminen näkyy kahtena (siis vain ulkonäköseikka)
- Tapoin kauppiaan (joku peikko) ja menin siitä jääneeseen tavarakasaan. Erkki kaatui.
- Kaupan lattia on minikartalla samanlaista kuin ruoho.

Jotain muuta:
- Erkki ja panssarit ovat lähes näkymättömissä lattialla (Värien samankaltaisuus)
- Muissa kylän taloissa, kuin kaupassa lattia on tavallista maata, eikös sen kuuluisi olla lattiaa (kutan kaupassa)
- Panssarit hajoavat liian nopeast (omasta mielestäni)

sqwiik [14.12.2003 18:06:05]

#

Itse asiassa, laitoin kauppaan erilaisen lattian vain sen vuoksi että erottaisin sen itse... Voit myös muuttaa grafiikkaa itse hieman piirtämällä. Peruslattia on samanlaista kaikkialla (kivistä maata), koska se on yksinkertaisinta kaikkialla. Voisin tietysti tehdä erilaiset maastosetit / maasto, mutta graafinen innostus ei oikein riitä...
Panssarin hajoaminen on kiinni pienessä laskukaavassa... Voin tietysti hieman muunnella.
Kiitoksia kommenteista. Nyt pitää lukea tenttiin.

KimmoKM [15.12.2003 17:37:55]

#

Bugeja:
- Jos valitsee "parantuminen"-kyvyn, se ainakin näennäisesti siirtyy heittotaitoon.
- Näyttää siltä, että kaikki vähänkin paremmat aseet (>puukko) ja kilvet (>nahkaviitta) ovat maksamattomia (siis luolastoissa).

ZcMander [05.01.2004 19:00:23]

#

Eitoimi winXp:ssä :(

rndprogy [07.01.2004 20:39:39]

#

Toimiipas! :P

KimmoKM [31.01.2004 15:55:12]

#

Sqwiik, teetkö tällä hetkellä Erkkiä, kun nyt olet mukana tekemässä Ruin Baradia?

KimmoKM [02.02.2004 19:52:30]

#

Tästä on ihan pakko kertoa. Asensin eilen Linuxiin Dosemun. Erkki toimii sillä täydellisesti (jopa nopeammin kuin DOSissa).

sqwiik [09.02.2004 18:46:48]

#

Erkki etenee kyllä, mutta RB on nyt vähän päällä...

mamaze [20.02.2004 21:42:22]

#

erkki on iha hyvä mutta tehkää hyvät pojaat tuosta RB:stä kunnon peli!!!

Quiz [24.02.2004 21:36:38]

#

No! Jään aina jumiin kauppoihin, kun poimin tavaraa. Älysin, että ne pitää maksaa, mutta miten se hoidetaan? Nyt olen kokonaan jumissa! Helppiä!

Ja toimii XP:ssä.

sqwiik [26.02.2004 13:39:55]

#

Koodarin kommentti - maksamaan ei pysty vielä. Jahka saan aikaa opiskelulta, teen erkin loppuun. Tällä hetkellä pelin kehitys on hieman seis (yliopisto rules). Eli pudota tavarat maahan vielä...

kasedfrub [28.02.2004 19:18:00]

#

Tää peli on ihan hyvä, mutta muita hahmoja/vastustajia voi väistää liian helposti. Harhauttamisen jälkeen ne vain seuraavat.

sqwiik [02.03.2004 13:13:25]

#

Pelin AI on myös vielä kehityksen alla. Nykyisellään se osaa vain väistää esteet ja etsiä vihamielisen kohteen.

lahtis [13.04.2004 23:55:00]

#

Puuttuuko tästä paketista jotain kun ei suostu lähtemään käyntiin.
purin siis tuon
erkki096.zip /erkki hakemistoon
data.zip /erkki/data/ hakemistoon.

Tuohon näyttää jäävän kiinni.
C:\GAMES\ERKKI>erkki.exe
ERKKI 0.2.0 - suomalainen RPG-engine Ladataan grafiikkaa....OK


(järj. linux: dosemu 1.2.1.0)

KimmoKM [14.04.2004 07:46:46]

#

lainaus:

(järj. linux: dosemu 1.2.1.0)

Minulla ainakin Erkki toimii moitteettomasti Dosemulla. Kokeile käynnistää Dosemu komennolla "xdosemu" (jolloinka se ajetaan ikkunassa ja grafiikat toimivat).

KimmoKM [05.05.2004 16:56:18]

#

Minulle tuli mieleen, voiko Erkki-enigen kääntää Linuxissa?

sqwiik [06.05.2004 19:33:10]

#

Ei sitä mikään estä (jos vain olisi linux :/)

KimmoKM [08.05.2004 13:17:42]

#

Qworldin hiiriominaisuudet estävät minua ajamasta sitä. Onko hiiren käyttö välttämätöntä, vai onko hiirenkäyttökoodi helppo poistaa?

sqwiik [08.05.2004 18:57:11]

#

Hiirenkäyttö on niin pahasti integroitu siihen, että sitä ei voi disabloida. Ainakin vanha kunnon qb (ei 4.5/7.1) pyörittää sitä (4.5 ja 7.1 eivät enää tue call absolute-kutsua)

teksturi [13.05.2004 15:14:09]

#

en oikein tajua peliä, mutta ihan hyvä muuten.

KimmoKM [13.05.2004 17:26:32]

#

lainaus:

en oikein tajua peliä, mutta ihan hyvä muuten.

Mitä pelissä et tajua?

sami kauppinen [13.05.2004 20:59:31]

#

pelasin just äsken tätä pelii mut pörvelot oli liian voimakkaita ja kuolin koko ajan

KimmoKM [13.05.2004 21:39:25]

#

lainaus:

pelasin just äsken tätä pelii mut pörvelot oli liian voimakkaita ja kuolin koko ajan

Muistithan pukea panssarin ylle ja ottaa aseen käteen?

teksturi [16.05.2004 20:16:53]

#

en tajua, että miten kuolen koko ajan ja miten käytän varusteita onko näin iksin kertaisiin peliin ohjeita.

teksturi [17.05.2004 16:10:57]

#

nyt sentään tajuan miten käytän varusteita ja sen kun opin en kuole koko aikaa vaan vähän väliä.

teksturi [17.05.2004 16:56:02]

#

Aivan äly hyvä peli jää koukkuun.

teksturi [18.05.2004 14:25:52]

#

Latasin 18.5 Erkin, mutta mikään vihollinen ei liiku mistä tämä johtuu?

sqwiik [19.05.2004 10:10:50]

#

Tällä hetkellä peli on ns. Freeze-modessa. Pysäytin vastustajien liikkumisen ja ilmaantumisen, jos eräs metsästämäni virhe johtuisi siitä. Kun seuraavaksi päivitän pelin tämä tila on poistettu (toivottavasti)

sqwiik [21.05.2004 14:23:29]

#

Freeze-mode poistettu. Kokeilkaas tätä versiota :)

nomic [07.06.2004 14:54:51]

#

pelasin joku pari tuntii putkee eikä löytynyt yhtään bugia nimeksikään!
loistavaa työtä!
joko pelasin niin että en aiheuttanut ongelmatilanteita koodille tai sitten koodista oli korjattu jo ne ongelmatilanteet joita olisin voinut aiheuttaa... loistavaa työtä! :)

sqwiik [07.06.2004 19:22:41]

#

Kiitoksia. Peli etenee ihan hyvällä mallilla yhä :)

BlueByte [13.06.2004 13:18:40]

#

örr oliko tämä nyt c++ vai qbasic

Lanahard [13.06.2004 15:07:25]

#

Ohjelmointikieli: C/C++

water flea [20.06.2004 20:55:21]

#

Miks tää kaveri kävelee neljä askelta kerralla? Toimiikin aivan sairaan nopeasti.

sqwiik [20.06.2004 23:21:05]

#

Err siis anteeksi mitä? Taitaa johtua näppäimistöstä, peli on tehty lukemaan näppäin kerrallaan, tuollaista ei pitäisi tapahtua... Mikä käyttis, pelitilanne, ajoympäristö?

sami kauppinen [28.07.2004 20:28:56]

#

huomasin bugin top-ten listassa ei oo aluks moita ku nonameita joiden pisteet on 0

Spongi [17.09.2004 09:00:12]

#

Sehä on hyvä että ees joku projekti päivittyy :|

KimmoKM [22.09.2004 18:42:35]

#

Ihan kivoja muutoksia. Eipä ole tullut pelattua Erkkiä pitkään aikaan. Kaksi omituista juttua huomasin:
1) Olin ostamassa kaupasta kuparipanssaria (rahaa oli 160) ja panssari maksoi 100. Kaikesta huolimatta pelin mukaan minulle ei ollut tarpeeksi rahaa.
2) Kun puhuu joillekkin olioille, uusi viesti ja vanha viesti voivat "sekoittua" (mikäli ymmärrät). Aika ärsyttävää minusta.

sqwiik [23.09.2004 08:11:31]

#

Huomasin itsekin :)
Päivitin pelin eilen illalla, enää näitä buheja ei pitäisi olla.

KimmoKM [23.09.2004 14:19:21]

#

Voisitko kirjoittaa Erkki saaressa-esimerkkipeliin spoilereita, joissa olisi tiedot kaikesta pelissä olevasta. Minä ainakin haluan spoilaantua, se ainoastaan lisää pelinautintoa (ainakin NetHackin kohdalla)

Sose [29.09.2004 09:07:01]

#

Ei kai tässä voi sanoa juuri muuta kuin: OHO!

Olen kyseisen pelin ladannut jo ajat sitten, mutten ollut koskaan pelannut sitä. Nyt huomasin postisi keskustelualueella ja hain päivitetyn version. Ensimmäinen pelikerta oli mahtava, vaikkakin kuolin tasolla kolme muutamaan liskoon.. :)

Täytyykin heti kiiruhtaa pelaamaan lisää, siksi vähän lyhyempi viesti.

Sose [29.09.2004 09:30:20]

#

Ohhoh, pelasinpas sitten taas vähän aikaa ja tallensin & lopetin, koska luulin kellon olevan jo viittä minuuttia vaille 10, kuten kännykkäni väitti. Talon muut kellot sitten näyttivätkin vasta puolta, joten päätin palata pelaamaan. Käynnistin Erkki.exen ja aioin palata peliin lataamalla vanhan tallennuksen. Tässä vaiheessa peli kaatui jotenkin. Screenshot löytyy osoitteesta http://mbnet.fi/djonih/filut/erkki_virhe.png

KimmoKM [30.09.2004 15:49:36]

#

Mitäköhän ne artifaktit ovat. Mikäli ne eivät kaikki ole aseita, niissä on varmaankin:
- Punaiset kivet, rosvon kamat, laihiankankaan titaniumista valmistetut varusteet, maluksen miekka
Vanhassa QB-erkissä taisi olla ainakin:
- Liekehtivä nuija, erkki shell ja taren jousi.

Tästä tulisi jo se 7. Odotan lähdekoodin julkaisua innolla, jolloinka varmaankin saan tietää kaikki Erkin salaisuudet.

sqwiik [01.10.2004 10:14:21]

#

Laskentaongelma - artifakteja on yhteensä 12 (joista mainitsit Punaiset kivet, r. kamat, titaniumvarusteet eli 5 kpl :P)

KimmoKM [03.10.2004 12:48:49]

#

Minulla on sellainen ongelma, että vaikka tuon Rosvon kamat örkille, hän ei anna timanttia (Niinhän spoilerin mukaan pitäisi käydä). Siis minä teen tämän näin:
1) Puhun Diamaran kauppiaalle
2) Puhun rosvopäälikölle
3) Haen pohjoisessa olevasta luolasta rosvon kamat
4) Puhun örkille, joka vastaa "Juu, ktksia." (Tai jotain sinne päin).

Mitä pitäisi tehdä, että saisi rubiinin (esim. myydä rosvon kamat örkille)?

KimmoKM [03.10.2004 12:51:55]

#

Ovatko artifakteja myös Erkin miekka, ruskea mönjä, rubiini ja lauttainrakennuksen käsikirja?

sqwiik [05.10.2004 08:12:18]

#

Erkin miekka lukeutuu titaanivarusteisiin. Ruskea mönjä ei ole artefakti (mistä edes löysit?). Rubiini on myös (13. kpl), Kirja myös. Vielä 7 kpl löytämättä...

Outo juttu tuossa kauppiaassa. Laitan sen toimimaan jahka pääsen kämpille ja uudelleen koodin kimppuun. Ilmeisesti vika on vain logiikassani.

KimmoKM [05.10.2004 15:18:05]

#

lainaus:

Outo juttu tuossa kauppiaassa. Laitan sen toimimaan jahka pääsen kämpille ja uudelleen koodin kimppuun. Ilmeisesti vika on vain logiikassani.

Ongelma saattaa olla myös siinä, että tapanani on tallennella peliä melko usein.

lainaus:

Ruskea mönjä ei ole artefakti (mistä edes löysit?)

Spoilerista Siinä lukee näin:
"Tee se, ota rubiini ja mene takaisin kauppiaan luo. Saat ruskeaa mönjää. Säästä se siihen, että olet tasolla ~15-18 (juoma miltei tuplaa kaikki kyvyt)"

KimmoKM [05.10.2004 15:35:12]

#

Nyt tuli mieleen, että olisi kiva, jos spesiaalihahmot (kylän vanhin, rosvopomo, Tuukka-peikko...) pysyisivät enemmän tai vähemmän paikoillaan. Rosvopomoa on esimerkiksi käsittämättömän vaikea löytää, kun hän lähtee harhailemaan aukion ulkopuolella.

KimmoKM [05.10.2004 16:38:56]

#

lainaus:

Ongelma saattaa olla myös siinä, että tapanani on tallennella peliä melko usein.

Ei ole. Pelasin peliä kokonaan tallentamatta. Örkki kertoi jostain syystä rannan (missä varmaan varusteet ovat) sijainnin.

Eikö ollutkin niin, että taikuus-kyky parantaa loitsujen kestoa?

KimmoKM [05.10.2004 17:56:37]

#

Hirveä monologi. Kun jokin olio loitsii (myös itse), käyttöliittymään voi jäädä rumia jälkiä. Ei haittaa varsinaisesti peliä, mutta on ruma.

KimmoKM [05.10.2004 18:32:23]

#

Lisää kirottua monologia.

Luin erkki.exe:ä heksaeditorilla. Siellä mainitaan minut (Ähäkutti, KimmoKM!). Itse asiassa arvasin, että minut mainittaisiin, olenhan minä piinannut sinua typerillä ominaisuusvaatimuksillani (Ja onhan tuukka_91 myös siellä). Missä tilanteessa tuo tulee? Kiinnostaisi tietää (Koskeehan se minua, ellei ole olemassa toista KimmoKM:ää).

sqwiik [06.10.2004 08:06:24]

#

En ole oikein vastaillut tähän ketjuun, koska internet on kämpillä pimeänä. Kauppiaan bugi on korjattu. Örkkikauppias ei enää lähde vaeltelemaan metsiin (laitoin hienon keskusaukean). Sen ähäkutti-systeemin löydät jos teet sen mitä joskus aikoja (versiossa ~0.5). Ja nyt kun miettii, niin Ruskea mönjä on artefakti (kai?).
Ja oman pelinautintosi vuoksi, älä leiki liikaa heksaeditorilla.

KimmoKM [06.10.2004 18:34:42]

#

sqwiik kirjoitti:

Sen ähäkutti-systeemin löydät jos teet sen mitä joskus aikoja (versiossa ~0.5).

Jossain versiossa (taisi tosin olla QB-erkki) oli kaksi koodia, toinen muuttaa mustaksi peikoksi ja toinen näyttää kartan. Pitäisi säilyttää vanhat versiot.

lainaus:

Ja oman pelinautintosi vuoksi, älä leiki liikaa heksaeditorilla.

En löytänyt mitään hyödyllistä. Mutta olenhan minä lukenut NetHackin lähdekoodiakin, mutta pelinautinto ei ole pilaantunut.

KimmoKM [06.10.2004 21:40:58]

#

Ongelmia:

Onko erkki päivittynyt? Ei vaikuta siltä. Jos ei, kahdesta seuraavasta ei tarvitse välittää.
- Örkki piileskelee edelleen metsissä (eikä pysy aukiolla)
- Örkki ei suostu vieläkään antamaan rubiinia (ei sitten millään)

- Ennätyshyvää peliäni sisältävä tallennus hajosi. Vaikka olin kokemustasolla 12(?), kokemus oli nollissa ja minulla ei ollut YHTÄÄN varusteita. Tallennuksen koko oli kuitenkin ~600kt.
- Käytyäni pohjoisemmassa punaisen kiven säilytyspaikassa, en voi enää mennä kahteen pääluolaan, koska kuolen ilman syytä(?) heti niihen mentyäni, enkä usko, että mikään tappaa minua yhdellä iskulla (karskius 25, +30 nahkaviitta, eloa ~70).

Kysymyksiä:
- Toiseen kertaan: Paransiko magia-kyky taioilta suojautumista?
- Tähän edelliseen liittyen, druidi ilmeisesti tekee loitsun, jonka avulla pääsisi pelastamaan hänen muurahaistaan. Kuinka paljon magiaa (mikäli se suojaa loitsuilta) tarvitaan, että ei kohtaa kummallista kallonaamaria käyttävää viikatemiestä?
- Ovatko myös puolustaja ja huntteri artifacteja?
- Onko mitään keinoa päästä veden yli?

sqwiik [07.10.2004 08:11:06]

#

Minä huomaisin, ettet ole ladannut päivitettyä versiota. Nahkaviitta +30 korjattiin jo versiosssa 0.8.1.a. Ja hajoaminen johtuu siitä bugista, jonka nitistin samaan versioon. Lataa 0.8.2, niin voit tesmata...
Vastauksia:
-Örkin sijainti on korjattu.
-Rubiini annetaan.
Luolakuolema johtui tallennusbugista.
-Magian nostaminen suojaa loitsuilta, aivan oikein. Muttei koskaan 100%.
-Magia ei vaikuta Druidin tehtävään.
-Ovat. Älä lue liikaa heksaa.
-Ei. Siitä pidän kiinni. Jos koskee Erkin varusteita, niin rakensin ratkaisun uudelleen.

KimmoKM [07.10.2004 14:32:12]

#

sqwiik kirjoitti:

-Ovat. Älä lue liikaa heksaa.

Näitä _en_ löytänyt heksaeditorilla vaan spoilerista. Itse asiassa huntterista sain tietää kirjasta, joka kertoo pärvelöjen tekniikasta (Minkä takia ne eivät muuten käytä sellaista tekniikkaa?).

lainaus:

Nahkaviitta +30 korjattiin jo versiosssa 0.8.1.a.

Mielestäni kyllä päivitin, no, olen varmaan erehtynyt.

lainaus:

-Ei. Siitä pidän kiinni. Jos koskee Erkin varusteita, niin rakensin ratkaisun uudelleen.

Niin, koskee se. Ja olen ajatellut, että Malus-velholla olisi joku piilopaikka veden takana samassa paikassa, kuin maluksen miekka on. Tämä on siis ihan vaan arvaus.

KimmoKM [07.10.2004 17:33:38]

#

- Kun pelasin perusjätkällä (peli meni huonosti) hävittyäni Erkki väitti minun tappaneen vain 0 oliota.
- Juomat eivät tunnu loppuvan ikinä enkä havaitse useissa mitään vaikutusta (voiman juoma, muutoksen juoma...).

KimmoKM [07.10.2004 17:53:52]

#

Voisitko antaa edes pienen vihjeen (mieluiten suuren) tähän:
"Miekka joka ei ole miekka, silti ase.
Rasia joka ei ole rasia, silti astia.
Luola joka ei ole luola, silti kiveä.

Kulje päinvastoin kuin olet kulkenut,
vetten tietä, silloin löydät mitä minä löysin.
Tredio"

Joitain arvauksia:
Miekka tarkoittaa tässä kenties Maluksen miekkaa.
Rasia ehkäpä sen säilytyspaikkaa.
Luola kenties tietoa siitä, missä sen säilytyspaikka on.

Mutta, minähän olen nähnyt miekan kivessä, jossa teksti on. Lisäksi kivi hajosi, joten kai nyt Maluksen miekka olisi jäänyt jäljelle. Onpa ongelmaa kerrakseen. Tarkoittaakohan kivi harmaakalliota (pärvelöiden mukaan mustavaara(?))?

KimmoKM [07.10.2004 18:16:42]

#

Paikassa, jossa Tredio on käynyt ja jossa ehkä on Maluksen miekka (X: 13, Y: 8) oli kaikenlaisia olioita. Ennen en ole nähnyt siellä yhtään.

KimmoKM [07.10.2004 18:51:44]

#

Löysin rahaa luolastosta 0 kultapalaa. Eihän silloin ole rahaa lainkaan, mutta se oli.

KimmoKM [07.10.2004 19:11:54]

#

- Löysin maasta juoman, jonka nimi on aivan selittämätön. Teho oli 90% ja kauppias maksaa siitä 0. Joissain kohdissa sen nimi on " ". Vain invertoryssä sen nimi näyttää olevan järjetön. Juotuani juoman sain vain viestin "Joit juoman "
- On aika omituista, että esim. paikassa jossa on kultakaivos, on ennen vanhimmalle puhumista tavallista maastoa.

sqwiik [08.10.2004 10:23:34]

#

-Kultakaivokseen sen verran, että aiemmin et tiennyt siinä olevan kaivosta etkä löytänyt sinne. Kun vanhin kertoi siitä, tiesit sen olevan siinä ja pääsit sinne. Yksinkertaista.

-Rahajuttu on pieni moka... Korjaan kun ehdin.

-Juomajuttu viittaa siihen, että olisi luotu juoma indeksillä -1 tai vastaava. Ilmoittaisitko ystävällisesti, mikä juoman nimenä oli inventoryssä?

-Runoon en anna ratkaisua. Se on loppujen lopuksi kiinni kulmasta, josta ongelmaa katsoo.

sqwiik [08.10.2004 10:25:34]

#

EDIT- tappolista kerätään vasta meleehyökkäyksistä. En ehtinyt laittaa sitä ranged-hyökkäykseen enkä loitsintaan sillä piti lukea tenttiin. Ja muuten, sen hyypän nimi on Terdio :) Lisää tietoa saat pärvelökylästä (JOS olet löytänyt sen, jos et, niin löydät se kyllä lopulta)

KimmoKM [08.10.2004 14:20:20]

#

lainaus:

-Juomajuttu viittaa siihen, että olisi luotu juoma indeksillä -1 tai vastaava. Ilmoittaisitko ystävällisesti, mikä juoman nimenä oli inventoryssä?

En nyt millään muista nimeä, mutta sekasotkua se oli. Jotain samanlaista kuin "¿§Ï¤¢ÈíÑ". Neljä ensimmäistä merkkiä saattavat tosin olla oikeinkin (ainakin jotain tunne päin). Toivottavasti tuo teksti näkyy oikein.

KimmoKM [08.10.2004 15:24:57]

#

Vielä lisää. Löysin juoman, jolla ei näy edes invertoryssä nimeä.

Löysin juoman, jonka nimi on "(null)" ja teho 60%.

KimmoKM [08.10.2004 15:29:43]

#

Vielä lisää. Kauppias antaa nimettömästä juomasta yli 3000(!) kultapalaa.

KimmoKM [08.10.2004 15:54:37]

#

Kun menin eteläisempään punaisen kiven säilytyspaikkaan, niin en pystynyt tekemään yhtään mitään, koska punaiset örkit ympäröivät minut, mutten silti vahingoittunut. En jostain syystä pystynyt taistelemaan sahalaitamiekallani. Kun vaihdoin tikariin, kuolin hetkessä. Lisäksi ei näkynyt mitään viestiä iskun onnistumisesta tai onnistumisen puutteesta.

KimmoKM [08.10.2004 19:44:03]

#

Minä en saa yhtään mitenkään rubiinia. Tässä vaiheet täysin niin kuin ne teen:

1) Menen heti pelin alussa Diamaraan.
2) Puhun vanhimmalle
3) Puhun diamaran kauppiaalle
4) Putsaan kaivoksen
5) Puhun vanhimmalle
6) Puhun diamaran kauppiaalle
7) Menen rosvojen metsään
8) Puhun rosvolle
9) Puhun örkille, joka sanoo (tästä en ole varma, koska en löytänyt tuota kokonaan message-logista):
"Tere, tere. Mitäs poika? Oon kauppias metsien tältä puolen. Etsää tarttis mitään kuten hommia?"
10) Puhun örkille, joka sanoo:
"Kuules, sä taidat olla se jolta ryövättiin ne hienot, valkoosesta metallista tehryt varusteet? Ne hiipparit yritti myyä niit mulle, mutta mä en ostanu. Hieman liika hämärää. Vei varmaan sitte piiloonsa vuorille. E ostanu niiltä, ku on kämminy multa hiema kamaa. Tehrään kuule diili -- Jos sää hajet mun kamat niiltä ääliöiltä, mää kerron mihin ne piilotti ainaski toisen kaman. Sopiiko? Y/n.
11) Vastaan y ja örkki sanoo: "Jees. Paikka o vuorilla, pohjooses".
12) Menen luolaan mikä on ilmestynyt juuri kartalle.
13) Puikkelehdin peikkojen ohitse ja otan rosvon kamat (en siis tapa peikkoja, vaikka olen tappanut ne muissa peleissä).
14) Menen rosvoaukiolle.
15) Puhun örkille, joka kiittää ja kertoo että varusteet ovat paikassa (X: 8, Y: 3). Rosvon kamat katoavat varastosta.
16) Kun puhun uudelleen örkille, hän käskee minua hakemaan kamat ja tulemaan takaisin.

Siis, mitä menee vikaan? Miten täsmälleen pitäisi toimia, että saisin rubiinin? Tätä olen kokeillut kaikilla keksimilläni tavoilla aina siitä versiosta asti, kun tämä tuli mahdolliseksi (tai vähän myöhemmästä versiosta).

KimmoKM [09.10.2004 20:55:27]

#

Mitä ihmettä? Löysin kaivoksesta (pärvelön pudottaman) juoman, jonka nimi oli Punainen kivi! Teho on 10% ja kauppias ei maksa siitä mitään.

KimmoKM [10.10.2004 21:23:41]

#

Voi voi. Nyt näyttää siltä, että suojaus ei juurikaan vaikuta.
1) Pelin alussa liskot tekevät 3:n iskuja (karskius=3,nahkapanssari eli pelaan ritarilla).
2) Saan uuden kokemustason, karskius on 9. Mutta liskot tekevät edelleen 3:n iskuja.
3) Ostan punaisen panssarin (+25), liskot tekevät edelleen ~3:n iskuja.

Yhteenveto: Suojauksen määrä ei näytä vaikuttavan mitenkään suojaukseen (Ja varmuuden vuoksi sanon, että minulla _on_ uusin versio käytössä).

sqwiik [11.10.2004 08:22:06]

#

Sahalaitamiekka? Jos sinulla on se jo tässä vaiheessa, olet ilmeisesti tallentanut pelin bugisen versiossa ja yrität nyt pelata sillä. Kaikki virheesi aiheutuvat tästä, joten deletä se. Se ei yksinkertaisesti toimi.

Koska kotonani internet on jäässä, en kykene tekemään viikonloppuisin mitään buginkorjailua. Päivitän nyt kuitenkin uuden version (0.8.3). Uskoisin saaneeni suojausvirheen kuntoon.

Ja se juoman nimi viittaa siihen, että se on luotu indeksillä -1 tai Max+1. Otan selvää kun kämpille pääsen.

Vastustajien osuminen muuten riippuu pääasiassa Taito-kyvystä, samoin kuin väistökykysi :)

sqwiik [11.10.2004 09:07:41]

#

Mutta nyt keksin syyn siihen liskojuttuun! Lisäsin viime päivityksessä seuraavan (hemmetin hauskan) lisäjutun:

Kun pelaaja edistyy tasossa ja voimassa, kaikki vastustajat kovenevat samaan tahtiin. Ja koska et kykene väistämään (ilmeisesti tarkkuus on surkea) ne osuvat miltei aina ja kärsit vahinkoa. Kaikkia pisteitä ei kannata tunkea siis karskiuteen...

KimmoKM [11.10.2004 09:56:05]

#

lainaus:

Kaikkia pisteitä ei kannata tunkea siis karskiuteen...

Yleensä käytän hyväkseni (pelaan aina ritarilla) sen, että karskiuden saa triplana. Sitten otan suurimman osan/kaiken kokemuksesta magiaan ja tarkkuuteen. Liskojen takia en vaan ole selvinnyt nyt uudessa versiossa pidemmälle. Parhaassa uudessa pelissä (taso 12?) tarkkuuteni ja magiani olivat ainakin 6 (molemmat).

KimmoKM [11.10.2004 10:20:50]

#

lainaus:

Sahalaitamiekka? Jos sinulla on se jo tässä vaiheessa, olet ilmeisesti tallentanut pelin bugisen versiossa ja yrität nyt pelata sillä. Kaikki virheesi aiheutuvat tästä, joten deletä se. Se ei yksinkertaisesti toimi.

Niitä saa uusimmassakin versiossa kaupasta. Niin saa.

Minulle tuli sellainen ajatus, että käärön luettuaan seuraavat samanlaiset kääröt olisivat loitsun nimellä (Kaol riimun käärö-->Salaman käärö). Ei ole aina niin helppoa tunnistaa loitsua pelkästä efektin grafiikoista.

sqwiik [12.10.2004 09:02:08]

#

Tässä on systeeminä se, että sinun pitää muistaa käärön nimestä mitä se tekee :) Oppinut on ainoa sen verran magiasta kiinnostunut että voisi muistaa sen. Tai no...
Luultavasti se liskojuttu tulee siitä, että olio kehittyy meleeiskuissa kun Erkki saa lisää tasoja. Oliot saavat randomisti joko suojausta, voimaa, meleeiskun bonusta tai lisää eloa. Ilmeisesti sinulla tässä Liskolle on vain sattunut tulemaan kunnolla meleebonusta :)

KimmoKM [12.10.2004 14:30:10]

#

lainaus:

Tässä on systeeminä se, että sinun pitää muistaa käärön nimestä mitä se tekee :)

No, ainakin olisi hyvä, että esim. Kaol-riimun käärön lukemisesta tulisi jonkinlainen tällainen viesti: "Näet kun salama iskeytyy olioon."

KimmoKM [12.10.2004 15:03:01]

#

Rosvot ovat nyt metsässä vihamielisiä eivätkä rauhoitu kun heille puhutaan. Lisäksi he ottavat aseen ja panssarin. Vähän liian vaarallista. Minun mielestäni Erkkiä pitäisi pikemminkin helpottaa (Vastapainoksi esim. NetHackille).

KimmoKM [14.10.2004 10:54:58]

#

Tuntuu olevan parempi levelup-systeemi. Voisitko laittaa elo- ja manapalkin viereen kokemusmäärämittarin, joka oli jossain aiemmassa versiossa?

KimmoKM [14.10.2004 10:59:32]

#

Olioiden tappolaskuri nollaantu kun tallennus ladataan.

KimmoKM [14.10.2004 19:38:31]

#

Nyt kaivoksen putsaaminen tuntuu olevan mahdotonta (eli en enää ole onnistunut uusimmassa versiossa). Ei sitten millään (bugi?). Muutenkin sitä voisi helpoittaa esim. niin, että pärvelöt menisivät kohti Erkkiä.

KimmoKM [14.10.2004 20:15:58]

#

Ostamisessa on bugi: Ei saa tavaraa jonka ostaa.

KimmoKM [14.10.2004 20:19:47]

#

Luolassa, jossa on rosvon kamat, barbaarit eivät hyökkää kimppuun.

sqwiik [15.10.2004 09:33:32]

#

Kaivoksessa on muillakin betatestaajilla ollut ongelmia, mutta ainakin yksi on saanut sen putsattua :)
Barbaarien käytös kummastuttaa, ja tuo kauppasysteemi toimii ainakin muilla testaajilla.

Mistä yrität ostaa tavaraa? Mitä olit tehnyt? Tuliko mitään hämäriä ilmoituksia? Muistakaa ilmoittaa yksityiskohtaisemmin, niin saatan jopa löytää virheen.

KimmoKM [15.10.2004 10:05:19]

#

Joo. Lisää pelattuani huomasin, että virhe ei tule aina. Virheen huomasin, kun yritin ostaa punaista panssaria. Sain suunnilleen tällaisen ilmoituksen (mikä on ihan normaalia):"Saat esineen () jalkoihisi". Siis noissa suluissa ei ole mitään esineen nimeä. Rahaa kylläkin kuluu. Yritin ostaa sitä Diamaran kauppiaalta.

KimmoKM [15.10.2004 11:31:58]

#

Ritarin erikoiskykylistasta saa sen käsityksen, että erikoiskykyä voi käyttää painamalla "0" siinä listassa. Näppäin on oikeasti "1" (ainakin se toimii).

KimmoKM [15.10.2004 11:37:16]

#

Kuka Mika on? Näyttää ihmiseltä. Ja kenen torni se on?

KimmoKM [15.10.2004 11:51:06]

#

Bugi: Kun tulin pois tornista (arvoitukset ratkaisseena) mennessänio veteen tuli viesti: "Rakennat lautan ja purjehdit.".

KimmoKM [15.10.2004 11:53:27]

#

Ääh. Monologia, iljettää.
Ratkaistuani arvoitukset, lähteen lähellä olleessa kivessä olevat riimut ovat edelleen samanlaisia.

KimmoKM [15.10.2004 11:57:45]

#

BUGIBUGIBUGI! Ja kirottu monologi!

Ratkaistuani arvoitukset tornissa, minä pystyin tekemään lautan! Ja voitin. Näinkö sen kuuluu ollakkin? En usko. Mutta, VOITIN!

Muuten, etkö sinä edes testaa Erkkiä. Tällainenkin on valtavan räikeä bugi. Ja Erkinhän piti olla valmis jo noin 2 viikkoa sitten... No, hyvä on. On vaan hyvä, että uusi versio julkaistaan heti kun muutoksia on tehty, mutta se sopii parhaiten vapaisiin ohjelmiin, ei suljettuihin (omasta mielestäni).

KimmoKM [15.10.2004 12:06:15]

#

AARGH! Vihaan tätä monologia!!

Pääkartan reunan yli pääsee sen vasemmalta puolelta.

Ja nyt tiedän, mistä "Ähäkutti, KimmoKM" tulee. Se tulee silloin, jos yritän mennä veteen. Joten: Kaikki! Tehkääpä näin ja valittakaa Sqwiikille siitä, että Erkki haukkuu sinua minuksi!


Ja lisää vielä (Ennätystyhmä kysymys, jopa minulle):
Saisinko Kaiken Spoilerin kun sain Erkin läpi?

KimmoKM [15.10.2004 12:09:07]

#

JA vielä (Vannon, että en kerro enää mitään ennen kuin joku katkaisee tämän monologin):
Näiden juttujen jälkeen saaren maastoonkin menemisestä tulee "Ähäkutti, KimmoKM" ja joihinkin kohtiin saarella ei pääse.

sqwiik [18.10.2004 08:17:52]

#

Tuo on todellakin räikeä virhe, mutta itse en ole saanut tuollaista tapahtumaan... Ilmeisesti jokin ylikirjoitus aiheuttaa kirja-flagin päällemenemisen (minkä ei pitäisi tapahtua). Eli yhä: mitä tarkalleen ottaen teit?

Ja koska pääsit pelin läpi bugin takia, sitä ei lasketa :)
Korjaan tämän versioon 0.9.0

sqwiik [18.10.2004 08:30:46]

#

Vielä kysymykseen: Kuka on Mika? vastaan, että Mika on eräs paikallinen betatestaaja joka halusi peliin NPC:ksi.

Tuo, että saaren maasto tuntuu muuttuvan oudosti häiritsee erittäin rankasti. Muuttuuko saaren grafiikka kuitenkaan? Jos ei, niin vika on jossain hyvin oudossa paikassa. Testaa tapahtuuko vastaavaa pelin alussa, vai vasta sitten kun on käynyt tornissa?

*spoilerinpoikanen - pelissä on kolme tornia*

KimmoKM [18.10.2004 15:09:09]

#

lainaus:

Tuo, että saaren maasto tuntuu muuttuvan oudosti häiritsee erittäin rankasti. Muuttuuko saaren grafiikka kuitenkaan? Jos ei, niin vika on jossain hyvin oudossa paikassa. Testaa tapahtuuko vastaavaa pelin alussa, vai vasta sitten kun on käynyt tornissa?

Tämä tapahtui sen jäleen, kun leikin lauttainrakennuskyvylläni. Epäilen sen johtuvan siitä, että että menin kentän reunan yli.

lainaus:

Tuo on todellakin räikeä virhe, mutta itse en ole saanut tuollaista tapahtumaan... Ilmeisesti jokin ylikirjoitus aiheuttaa kirja-flagin päällemenemisen (minkä ei pitäisi tapahtua). Eli yhä: mitä tarkalleen ottaen teit?

1) Menin lähteelle.
2) Luin riimut.
3) Potkin kiveä.
4) Luin riimut uudestaan.
5) Menin koralliriuttaa pitkin tornille.
6) Tallensin.
7) Etsin kivipaaden.
8) Vastasin kysymyksiin (minun mielestäni pää ei ole astia).
9) Kivipaasi romahti.
10) Palasin lähteelle.
11) Potkin kiveä.
12) Kivestä iski salama.
13) Menin vahingossa veteen ja huomasin, että osaan rakentaa lautan.

KimmoKM [18.10.2004 15:15:16]

#

Voi ei, lainaustagi meni vikaan. No, tuossa tapahtumat ovat siis niin tarkasti kuin muistan ne, joten kuvauksessa saattaa olla virheitä.

lainaus:

*spoilerinpoikanen - pelissä on kolme tornia*

Tiedän varmaan kaksi: Pärvelölordi Jeren 110:n metrin syvyyteen rakennettu torni (Olikohan se käärössä Top Secret information), tuo saaren toisella puolella oleva torni. Ja ihan arvauksena joku Malus-velhon torni.

Kysymys:
Mistä spoilerissa mainitun riimuviitan (taikasuoja) saa?
Kysymys2: Mikäli Diamaran kauppiaalle on puhunut, pitäisikö örkiltä saada rubiini rosvon kamoja vastaan. Minä en ole saanut sitä kertaakaan, vaikka olen yrittänyt varmaan sata kertaa (lukuunottamatta rubiinin ostoa).

sqwiik [19.10.2004 12:02:37]

#

Kolme tornia ovat Maluksen, Jeren ja Nikon.

Mitä rosvopäällikkö sanoo, kun olet palauttanut kamat hänelle? Auttaisi selvittämään tuon tehtäväbugin (ellen jo saanut sitä korjattua versioon 0.9.0). Örkin kamoja ei tosin enää löydä lojumasta, vaan molemmat barbaarit pitää köntätä :)

Viitasta sen verran, että... etsi. Koska olet uskollisin ei-paikallinen betatestaajani, laitoin spostilla sinulle pienen opasteen jolla pääset hieman syvemmälle pelin salaisuuksien sekaan.

KimmoKM [19.10.2004 16:23:43]

#

- Mutta mitä ihmettä: Kypäränä nahkapanssari? Parempi nimi esinetyypille olisi vaikka panssari.
- Johtuuko hirveän saastan heittokyky uraanista? Minä pidin uraanipanssaria päälläni vain pari vuoroa, mutta mukana se on ollut pitkään.
- Aiheuttaako uraanipanssarin mukana pito esim. mutaatioita? Mikäli niin pitää olla, niin ei mitään.

KimmoKM [19.10.2004 20:33:19]

#

Bugi: Juomat ovat nyt tyypiltään viittoja.

KimmoKM [19.10.2004 20:49:58]

#

Voi ei. Mutaatioita ja sellaista alkoi tapahtua, vaikka olin vain yhdesti koskenut uraanipanssariin. Ei näin. Eikö niitä saa edes koskea? Lisäksi tämä alkoi _paljon_ sen koskemisen jälkeen.

sqwiik [20.10.2004 10:21:11]

#

KimmoKM: 0.8.4:n tallennukset bugittavat ja pahasti. Älää lataa vanhaa tallennusta.

Säteilyyn: riittää, että kannat uraania mukanasi. Siitäkin seuraa kaikkea kivaa.

sqwiik [20.10.2004 13:02:07]

#

Viittajuomat ja kypäräpanssarit johtuvat esinenimistös ristiinlinkityksestä. Se ei ole vaarallista, ainoastaan harmillista (ei vaikuta pelaamsieen). Korjaan tämän esteettisen virheen kun ehdin/jaksan.

KimmoKM [20.10.2004 17:12:34]

#

Kun käytän punaista kiveä jos minulla on niitä vain yksi, tulee viesti "Invalidi teksti!"

KimmoKM [20.10.2004 17:21:14]

#

Nyt tuli sellainen ongelma että sitä on melkein mahdotonta kuvata tarkasti: Kun hankin kokemusta luolastossa niin tapettuani örvän, peli jumittui täysin. Kokeilin ladata vähän sitä ennen tekemäni tallennuksen ja peli jumittuu muutaman tapetun olion jälkeen. Kokemustaso on 8 ja kokemusta on parisataa. Mikäli on tarpeellista (ja varmaan on), voin lähettää tallenuksen. Ongelma ilmenee ainakin silloin kun menen alempaan luolaan, menen yhden kerroksen alaspäin ja hankin sitten siellä kokemusta (vähän portaiden alapuolella on erinomainen paikka kokemuksen hankinnalle).

Grey [20.10.2004 18:43:29]

#

Vaikuttaako muuten se uraanista lähtevä säteily myös lähellä olijoihin? Esim. jos menet kylään sen kanssa, niin kyläläiset mutantoituvat myöskin siinä samalla, jos ovat riittävän lähellä. Olisi melko kieroa. Kuin myös se että jos joku huomaa mitä sinulla on niin joudut ongelmiin :-D

-Grey-

sqwiik [21.10.2004 09:29:33]

#

Invalidi teksti - merkintä tulee jos pelissä meinaa tulla puskurin ylivuoto. Koska en jaksa käydä läpi kaikkia pelin dialogeja tms, niin olen kiitollinen siitä jos jaksatte ilmoittaa missä kaikkialla tuo viesti tulee.

Ilmeisesti olion surmaaminen aiheutti ikuisen silmukan funktiossa attack_creature, varma en ole. Tuliko olion tappamisen jälkeen normaalia tappoviestiä?

Päivitän korjausversion tänään iltapäivillä (0.9.1) jossa olen korjannut muutamia pikku seikkoja.

KimmoKM [21.10.2004 14:27:48]

#

lainaus:

Ilmeisesti olion surmaaminen aiheutti ikuisen silmukan funktiossa attack_creature, varma en ole. Tuliko olion tappamisen jälkeen normaalia tappoviestiä?

Tulee se.

lainaus:

Invalidi teksti - merkintä tulee jos pelissä meinaa tulla puskurin ylivuoto.

Kun hain pohjoisemman punaisen kiven ja heti kentältä pois päästyäni käytin sitä, tuli tämä viesti. Minulla ei siis ollut toista punaisista kivistä.

KimmoKM [21.10.2004 14:32:51]

#

Druidi lähtee seikkailemaan kaupunkiin. Ilkeää.

sqwiik [21.10.2004 15:43:29]

#

NPC-hahmojen vaeltaminen johtuu testausvaiheessa olevasta AI:sta. Jumittumisen syitä etsitään parhaillaan. Epäilen kuitenkin vastustajien regeneroitumista (ikuinen while-silmukka etsittäessä sopivaa kohtaa).

KimmoKM [21.10.2004 16:33:17]

#

Saisinko minä oman hahmon Erkkiin? Kysyisi vaikka kymmenen kysymystä Erkistä (koska tahtoo spoilaantua) ja mikäli vastaa kysymyksiin oikein, saa palkinnoksi jonkun hyödyllisen vihjeen (vaikka: Kauppias tietää missä pärvelövity on) tai antaa jonkun hyvän esineen (joka minulla on ollut), kuten sahalaitamiekka, kristallikeihäs tai mithralpanssari.

sqwiik [22.10.2004 07:59:02]

#

Voisin vaikka tunkeakin, mutta en vielä 0.9.X-versioon.
Jumittumisen vika löytyi; AI:n regeneraatio etsi kohtaa jonka ei pitäisi olla näkyvissä mutta etsikin paljastamatonta kohtaa. Vika on nyt korjattu.

KimmoKM [22.10.2004 14:17:50]

#

lainaus:

Voisin vaikka tunkeakin, mutta en vielä 0.9.X-versioon.

Kiitos. Versioista puheenollen annan varoituksen: Älä julkaise versiota 1.0 silloin kun siihen "kuuluvat" ominaisuudet ovat valmiit. 1.0 tarkoittaa tavallaan erittäin vakaata ja olisi kiva, jos 1.0beta.x versioissa korjattaisiin kaikki n. kuukauden aikana löytyvät bugit. En halua pakottaa, mutta näin minun mielestäni pitäisi toimia.

Muuten, Erkki Saaressa on tällä hetkellä mielestäni NetHackin jälkeen paras RPG, joten ei se enää mikään pelkkä esimerkkipeli ole, kuten joskus sanoit.

KimmoKM [22.10.2004 14:50:58]

#

Löysin rosvometsän aukiolta kasan tavaraa ja kun yritin ottaa painoin ","-näppäintä, peli kaatui ja tuli virheilmoitus "General Protection fault..."

KimmoKM [22.10.2004 21:47:54]

#

Uraanin vaikutus tulee jo siitä, että pitää hehkuvaa juomaa yhden vuoron mukanaan. Ei näin. Vaikutuksen pitäisi loppua, mikäli sen pudottaa.

KimmoKM [22.10.2004 22:27:15]

#

Rosvon iskusta voi tulla omituisia vaikutuksia: Rosvon kohdalle voi tulla kasa tavaraa ja invertoryssä esineiden tyypiksi tulee (null).

KimmoKM [23.10.2004 21:17:08]

#

Olisi kiva, jos kaupasta saisi parempia aseita ja panssareita, kuten teräsmiekka, kuparimiekka ja ketjumoukari ja mithralhaarniska. On aika turhauttavaa, kun luolastosta ei saa kunnon varusteita. Joskus vähän vanhemmassa versiossa ei ollut edes valtavan omituista löytää kristallikeihästä, nyt ei löydy enää edes lyhyttä miekkaa...

KimmoKM [24.10.2004 10:56:49]

#

Rosvojen luolassa oleva barbaari muuttui sellaiseksi, että se ei liiku eikä taistele, eikä siihen voi tehdä vahinkoa.

KimmoKM [24.10.2004 11:21:23]

#

- Saaren räjähtämisefekti on upea, kun käytän punaisia kiviä Nikon tornissa.
- Sain Puolustajan, jihuu.

KimmoKM [24.10.2004 11:34:46]

#

Uraasnin vaikutus alkoi itsestään, ellei Puolustaja ole uraania. Niin, se vain alkoi ilman syytä enkä ollut koskenutkaan uraaniin.

KimmoKM [24.10.2004 18:10:50]

#

Kun olin tappanut Tuukka-peikon, luin ruman kirjan uudelleen. Tuukan sijainti oli vaihtunut. Kun menen siihen paikkaan, kuulen aliluonnollista melua, mutta siellä ei ole Tuukkaa.

KimmoKM [24.10.2004 18:52:24]

#

Olioon (Mika) loitsiminen (kuparisauva) ei suututa sitä.

sqwiik [25.10.2004 08:09:23]

#

Olen korjannut uraanin vaikutuksen (bugi oli esineiden tarkistuksessa). Tavarakasat johtuvat pienestä hairahduksesta eräässä koodinpätkässä esineenpudotuksessa.
Koodasin viikonloppuna ERKKIm:n hieman paremmaksi, samoin kuin ERKKId:n (nyt käytössä kirotut ja 'enchant'-esineet). Olet tuskin käynyt Nikon tornissa vielä (jos olisit, niin valittaisit ja suureen ääneen siitä että Niko on tappokone). Se torni, jossa olet käynyt, on Maluksen. Lue paksu historiikki, niin ymmärrät. Tai muutama kvanttikäärö. (Jahka päivitän 0.9.4:n).

KimmoKM [25.10.2004 08:16:26]

#

lainaus:

kun käytän punaisia kiviä Nikon tornissa.

lainaus:

Olet tuskin käynyt Nikon tornissa vielä (jos olisit, niin valittaisit ja suureen ääneen siitä että Niko on tappokone).

Kirjoitusvirhe. Kaivoin varmaan muistista jonkun tuota muistuttavan nimen ja sehän on mainittu ainakin paksussa historiikissä.

Onko muuten Tuukka_91 tappokone/vaarallinen? Oli loppuenlopuksi aika helppo tappaa.

sqwiik [26.10.2004 08:10:21]

#

Vastalääkken vaikutus on nyt kunnollinen - superkyvyt eivät enää jää päälle. Lisäksi poistin artifaktikaupan tähän versioon. Jos joku nuo bugit edes huomasi... Loitsiminen suututtaa nyt olion kuin olion. Samaten sauvoissa ym on loitsimiskerrat. GM:n sana: Jäämiekka on ULTIMATE! Surmasin sillä golemeja muutamalla iskulla (yllä muuten nahkaviitta...)

KimmoKM [26.10.2004 17:18:00]

#

Kun suoritin metsämiehellä kaivoksen putsauksen, vanhin antaa minulle "Secret info"-käärön, josta tulee sama viesti kuin kukkaset ja maa-kirjasta. Lisäksi se on tyypiltään kirja.

Wiseguy [26.10.2004 17:55:18]

#

Kun on puhuu ukkelin kanssa joka antaa kaivostehävän niin sitten kun menee puhumaan myyjän kanssa niin silloin se sanoo että sillä on pulma. Mutta jos ei mene puhumaan myyjän kanssa ja menee heti tekemään kaivostehtävää ja puhuu sen jälkeen ukkelin kanssa ja sitten menee puhumaan myyjän kanssa niin silloin sillä ei ole mitään pulmaa. Onko se tarkoitus olla niin?

KimmoKM [26.10.2004 18:14:54]

#

Kun puhuin Diamaran kauppiaalle, ihoani alkoi kutista ja Barnabas(?) karjuu "EN ASIOI MUTANTTIEN KANSSA! KATOA!". Siis Barnabakselle puhumisesta tulee uraanin vaikutus. Omituista. Olin saanut jo Barnabakselta rubiinitehtävän.

Ja - minä en edelleenkään saa Sählämiltä (Örkkipomo) rubiinia, vaikka olen saanut Diamaran kauppiaalta tehtävän. En ole saanut kertaakaan koko Erkin historiassa. Sähläm vaan selittää jotain (Ne muilutti sun kamat pohjoiseen (X: 3 Y:En muista). Ja silloin kerran kun bugin takia sain rahaa rubiinin ostoon, Barnabas vain puhelee minulle eikä anna juomaa.

sqwiik [28.10.2004 08:54:08]

#

Tehtävä on lopultakin korjattu versioon 0.9.5.beta.
Wiseguy, kyllä sen pitää olla niin (vähän monimutkaisempia tehtäviä on hyvä olla olemassa).

KimmoKM [28.10.2004 14:51:04]

#

Uraanin vaikutus/mutaatiot alkavat itsestään, edelleen. Paitsi jos muutoksen juoma (juominen) aiheuttaa tällaista.

sqwiik [28.10.2004 16:43:03]

#

KimmoKM - Uraanin vaikutus tulee (tosin hitaasti) vaikka olisi vain noukkinut sen ja pudottanut. Pelissä on muitakin säteileviä esineitä kuin uraani...

Wiseguy [28.10.2004 16:59:37]

#

Kiitos sqwiik!

KimmoKM [28.10.2004 21:21:46]

#

lainaus:

Pelissä on muitakin säteileviä esineitä kuin uraani...

Mitä ne ovat. Onko puolustja säteilevä? Pronssi? Kupari? Rauta? Teräs? Pelti? Nahka? Hehkuva juoma? Kääröt?

sqwiik [29.10.2004 17:08:16]

#

Päättele itse... Millä muulla on näkyvästi säteilyn vaikutus?

sqwiik [30.10.2004 20:12:46]

#

...en ota vastaan kommentteja inventorrin sekoamisesta tällä hetkellä, korjauksen alla...

sqwiik [31.10.2004 16:03:46]

#

..ja nyt se on korjattu! Plus tallennukset taas päin **:ttiä.

KimmoKM [31.10.2004 19:46:04]

#

Minä vaaransin henkeni juostessani rosvojen ohi Sählämin luo, olin melkein kuolla kun hain rosvon kamat barbaareilta (eivät ne saisi olla niin pahoja) ja sitten uupuneena sain Sählämiltä rubiinin. Mutta: En vieläkään saa sitä kirottua juomaa kauppiaalta!

sqwiik [31.10.2004 20:05:45]

#

Mitä versiota oikein pelaat? Rosvot rauhoittuvat kun niille puhuu. Barbaarit pitää surmata että saa kamat. Eli oletko muistanut päällekirjoittaa erkki.exe:n?

KimmoKM [31.10.2004 20:43:08]

#

lainaus:

Mitä versiota oikein pelaat? Rosvot rauhoittuvat kun niille puhuu.

Uusinta (Ainakin Diamarassa on baari). Jossain versiossa (jossa melko uudessa versiossa rosvot eivät rauhoittuneetkaan ja minä olin unohtanut että niiden pitäisi rauhoittua). Ja olen tappanut barbaarit (ja se on valtavan vaikeaa, koska niillä on se stun-erikoiskyky). Mutta, Barnabakselta (Diamaran kauppias) *EI* saanut juomaa. Ei saanut.

sqwiik [31.10.2004 20:56:28]

#

Koodin mukaan pitäisi antaa... Se siis on varastossa mukana? Mitä kauppias sanoo, kun yrität jututtaa?

sqwiik [31.10.2004 21:06:39]

#

Hah. Olet jo saanut sen, mutta se vain meni hieman vikasijaintiin... Korjasin sen. Nyt se tippuu jalkojen juureen.

KimmoKM [01.11.2004 08:02:51]

#

Diamaran kauppiaalla on AtomiMalli, joka on spoilerin mukaan artifakti (Nikon mahtava Jerentappoase).

sqwiik [01.11.2004 08:09:17]

#

No pentele... jäi muuttamatta koodin puolella artifaktiksi... Korjaan kunhan kotiin pääsen. Jos sen avulla pääsee pelin läpi, sitä ei lasketa... (bugibugi)

KimmoKM [01.11.2004 15:03:52]

#

lainaus:

Jos sen avulla pääsee pelin läpi, sitä ei lasketa...

Sen verran kallis se on, että ei sitä helposti saa.

KimmoKM [01.11.2004 19:29:58]

#

Mitä puunsiemenillä tehdään? Niistä ei saa rahaa, eikä niitä näytä pysytvän käyttämäänkään.

KimmoKM [01.11.2004 19:32:57]

#

En tiedä, johtuuko se vaikka Dosemusta tai jostain, mutta nyt jotkut toiminnot, kuten "@" ja "?" eivät enää toimi.

KimmoKM [01.11.2004 19:45:27]

#

Tavarakasat sekoilevat helposti. Niissä voi olla tavaroita, joita niissä ei ole, tavarat voivat kadota ja niissä voi olla tyhjää. Voi olla myös tavarakasoja, joissa ei ole epätyhjää tavaraa. Kun tavarakasasta yrittää poimia, Erkki on minulla pari kertaa jumittunut.

sqwiik [01.11.2004 20:29:03]

#

Dosemu nähtävästi sekoilee, sillä ainakaan koodi ei ole muuttunut komentojen kohdalla.

sqwiik [01.11.2004 20:29:26]

#

Edit - mistä muuten sait puunsiemeniä?

sqwiik [01.11.2004 20:50:38]

#

Ja vielä edit - kerro tarkemmin (taas kerran) siitä esinekasajutusta. Missä, miten, milloin, mitä teit?On turhauttavaa yrittää etsiä virhettä jos ei tiedä lainkaan missä se saattaisi olla...

KimmoKM [02.11.2004 15:44:34]

#

lainaus:

Edit - mistä muuten sait puunsiemeniä?

Puusta, mistä muualtakaan. Join puollon LSD:tä (eikös se muuten ole huume?) ja ihanassa pilvessä kuulin jonkun äänen "Kukkaset ja maa pitää lukea monta kertaa", tai jotain sinne päin. Luin sen sitten ~100 kertaa ja älysin, että puut ovat kukkia, tosin suuria sellaisia. Sen jälkeen puusta löytyi puunsiemeniä, kun niitä käsitteli.

lainaus:

Dosemu nähtävästi sekoilee, sillä ainakaan koodi ei ole muuttunut komentojen kohdalla.

Nyt toimmi taas. Omituista... Minä kyllä käynnistin Erkin uudelleen. No, se toimii.

lainaus:

Ja vielä edit - kerro tarkemmin (taas kerran) siitä esinekasajutusta. Missä, miten, milloin, mitä teit?On turhauttavaa yrittää etsiä virhettä jos ei tiedä lainkaan missä se saattaisi olla...

Ongelmat voivat tulla mistä tahansa esinekasasta. Silloin kun esineitä pudottaa tavallisesti, silloin kun olio pudottaa esineitä ja silloin kun ostaa kaupasta tavaraa. Jumittuminen on tapahtunut esim. silloin, kun olen ostanut Sählämiltä tavaraa ja yritän poimia tavarakasasta (taisi olla teräskettinki, mithralpanssari ja joitain muuta tavaraa). Siis tavarakasat voivat toimia omituisesti miten tahansa.

sqwiik [02.11.2004 17:36:46]

#

Millä tavalla omituisesti? Tyhjiä slotteja tms (numeron edessä ei lainkaan tekstiä)?

KimmoKM [02.11.2004 18:25:58]

#

Minä kerroin jo ensimmäisessä viestissäni:
- Tavarat voivat kadota niistä
- Niissä voi olla tyhjiä slotteja
- Tavarat saattavat vaihtua (joskus loitsukirjat, jotka pudotin tilanpuutteen takia, muuttuivat (tallennuksen jälkeen) puunsiemeniksi)
- Voi olla tavarakasoja, jossa ei ole kuin tyhiä slotteja
- Kun poimii tavarakasasta, muutaman kerran peli on jumittunut (tarkemmin asiasta edellisessä viestissäni)

sqwiik [02.11.2004 18:37:00]

#

Tuo viittaisi enemmänkin vääränlaiseen tallennukseen (eli vanhan tallennuksen käyttö), mutta uskon ettei siitä ole kyse. Vika saattaa piillä siis pelintallennuskoodissa. Koetetaan katsoa...

sqwiik [02.11.2004 20:27:21]

#

Se on nyt korjattu (tallennusmuoto meni taas uusiksi, damn).

sqwiik [04.11.2004 20:40:01]

#

Jos uuden version kanssa on ongelmia, näyttäkää kylmästi erkki.dat:lle roskakoria. Se sisältyy tästälähin tallennukseen joten siitä ei tarvitse huolehtia.

KimmoKM [06.11.2004 17:04:41]

#

WHAT?!

"35 -- 68
VIRHEELLINEN .MAP - tiedosto
Ohjelma lopetetaan!"

Onko tämä jotain niitä copypastehuijauksen estoja. Jos on, sellainen estää rehellisenkin pelaamisen hyvin tehokkaasti. Olen juuri saanut vaivalla hankittua muutamia esineitä myytäväksi ja olin menossa Diamaraan. Sitten Erkki heitti tuollaisen virheilmoituksen.

Ja vielä - kun on saanut muutaman kokemustason, seuraavien saanti on suunnattoman vaikeaa. Vaikeammista olioista pitäisi saada paljon enemmän kokemusta, kun nyt kokemusta saa suurinpiirtein yhtä paljon pärvelöstä kuin lichistä (joka on minusta ~20x pahempi). Eli vaikeammista olioista enemmän kokemusta.

sqwiik [06.11.2004 17:59:17]

#

Lichistä saa ~4 kertaa enemmän kokemusta kuin Pärvelöstä (5, 20).

Jos sinulla on vielä tallennus tallella, voit lähettää sen minulle (itse en saa vastaavaa virhettä vaikka yritän kuinka) spostilla (kts. profiili).

sqwiik [06.11.2004 18:12:12]

#

Korjaan - älä lähetä tallennusta. Luulen, että vika johtui siitä että erkki.dat oli jo olemassa kun aloitit uuden pelin, jolloin (huonolla tuurilla) saattaa käydä niin että alkupään karttapaikkoihin ei voi mennä (tulee tuo virheilmoitus). Jäljittääkseni syyn, kerro siis:

Missä kaikkialla olit käynyt? (paikkojen määrä suunnilleen, kaikki kentät lasketaan (maastot, luolat, kaupungit, luolien eri kerrokset))

KimmoKM [06.11.2004 18:13:46]

#

lainaus:

7]
Lichistä saa ~4 kertaa enemmän kokemusta kuin Pärvelöstä (5, 20).

Tiedän, mutta se on ainakin minusta mitättömän vähän verrattuna siihen, kuinka paljon pahempi se on.

lainaus:

os sinulla on vielä tallennus tallella, voit lähettää sen minulle

On jäljellä. Minäpä lähetän.

KimmoKM [06.11.2004 18:21:58]

#

lainaus:

Korjaan - älä lähetä tallennusta.

No voi että. Minä lähetin jo...

lainaus:

Missä kaikkialla olit käynyt? (paikkojen määrä suunnilleen, kaikki kentät lasketaan (maastot, luolat, kaupungit, luolien eri kerrokset))

Diamara, kultakaivos, toinen luolista (taisi olla alempi), ja siitä ensimmäinen kerros, rosvometsä ja barbaarien luola.

sqwiik [06.11.2004 18:45:06]

#

En saa SAV-tiedostoista sittenkään mitään irti... Tallensitko pelin aikana monestikin? Sain itse (lopulta) pelin samaan tilanteeseen käymällä kerroksessa 17, kerran tallentaen. Peli herjasi (ainakin minua) siinä kerroksessa, jossa tallensin.

KimmoKM [06.11.2004 18:51:12]

#

lainaus:

Tallensitko pelin aikana monestikin?

Vain yhden kerran.

sqwiik [06.11.2004 18:59:41]

#

Mutta, missä tallensit?

KimmoKM [06.11.2004 19:06:23]

#

lainaus:

Mutta, missä tallensit?

Luolassa, jossa oli barbaareja. Kun huomasin, että Diamaraan ei pääse, latasin tallennuksen ja menin luolastoon seikkailemaan. Sieltä tullessani tallensin uudestaan eikä tuo toiminut silloinkaan.

sqwiik [06.11.2004 19:27:02]

#

Uskoisin saaneeni asian kuntoon (en saa enää ko. virhettä aikaan itselläni).

KimmoKM [06.11.2004 20:26:47]

#

Kysyn vielä toiseen kertaan tätä: Mitä puunsiemenillä tehdään?

sqwiik [07.11.2004 11:19:28]

#

Jos keroisin, siitä menisi kaikki hupi. Sain sen indeksin korjattua, versio 0.9.6.a

KimmoKM [10.11.2004 18:42:46]

#

Sen jälkeen kun pääsin kolmannelle kokemustasolle, en saa enää kokemusta tappamistani olioista.

readme kirjoitti:

Lisäsin myös hieman peliä tasapainottamaan hieman pelottavampia aseita ja panssareita

Kyllähän ne tasapainottavat peliä, se on hyvä. Mutta kirotun kalliita ne ovat ainakin (Rahaa kyllä saa helposti lojumalla luolastossa ikuisuuksia ja myymällä esineet kauppiaille), mutta se on valtavan aikaavievää. Esineitä vähän halvemmaksi. Ja olisi kiva, jos kauppiaiden invertory uudistuisi nopeammin (enää se ei tunnu uudistuvan lainkaan), koska jos siellä on alussa huonot tavarat, hyviä ei saa sitten helposti - ja artifaktien hankkiminen taas vaatisi myös hyvät panssarit. Vieläkin - Erkin rinnalla NetHack on ihan naurettavan helppo (ihan totta). Ainakin minun mielestäni. Ehkä minä olen vaan surkea pelitaidoton olio...

sqwiik [10.11.2004 20:07:57]

#

Niin mitä pitäsi halventaa :)

KimmoKM [10.11.2004 20:18:23]

#

lainaus:

Niin mitä pitäsi halventaa :)

Mitähän tuo tarkoittaa? "Niin, niitä pitäisi halventaa..." vai "Niin, mutta mitä pitäisi halventaa?" tai jotain muuta. Minä en ainakaan ymmärrä...

- Miekat ovat valtavan kalliita (Pitkämiekan hinta==huh huh).
- Hyvät panssarit (teräshaarniska, peltihaarniska...) ovat liian kalliita.
- Jotkut aineet (mithral, kristalli) ovat ylikalliita.
- Kirjat (tulinuolen alkeita lukuunottamatta) ovat liian kalliita.

Muidenkin esineiden hintoja voisi myös laskea hieman. Yli 1000 kultapalaa on jo valtava hinta, ja yli 3000 saisi minusta maksaa vain ihan kaikkein parhaat esineet (esim. sahalaitamiekka).

sqwiik [10.11.2004 20:37:25]

#

Mene syvemmälle kaivamaan parempaa tavaraa; se on miltei ainoa keino :)
Muistaakseni pelin paras miekka maksaa ~8000 kultarahaa (kristallimiekka).

KimmoKM [11.11.2004 18:39:53]

#

lainaus:

Mene syvemmälle kaivamaan parempaa tavaraa; se on miltei ainoa keino :)

Luonnollisesti, mutta tarvitaan jo ~10 suojaus siihen, että selviää edes ensimmäisen kerroksen otuksista. Eikä sellaista saa kovin halvalla... Tietenkin voi paeta, mutta käytyäviä pitkin kulkiessa voi jäädä vaikka kahden liskon väliin ja kuolee sitten siihen...

sqwiik [11.11.2004 19:27:18]

#

Pääsen itse hahmolla kuin hahmolla porautumaan ~kerrokseen 7, jossa keräilen expaa ennekuin mene alemmas. Kyllä nahkapanssari riittää, jos on hieman boostannut Karskiutta (Oppinut taas pääsee vielä helpommalla - isku/lisko).

KimmoKM [11.11.2004 20:07:51]

#

lainaus:

Kyllä nahkapanssari riittää, jos on hieman boostannut Karskiutta

Kuinka paljon karskiutta pitäisi olla? Minä hankin ~12 karskiutta ja peltipanssarin: aika vaikeaa on silti.

Mutta asiaan:
- MiniMapin aukaisuun (tai sulkemiseen, en tiedä kumpaan) menee yksi vuoro.
- Voisiko kirjastonhoitaja, vanhin ja juomamyyjä myös pysyä oikeissa paikoissa? On aika ärsyttävää etsiä juomakauppiasta jos tarvitsee erittäin kipeästi kuplivaa juomaa.
- Kiroukset ovat tavattoman ärsyttäviä aseissa ja panssareissa: En ole kuin pari kertaa löytänyt kaupasta puhtauden käärön (jos sillä edes kirouksia poistetaan).

sqwiik [11.11.2004 20:18:22]

#

Juomakauppias ja vanhus pysyttelevät rakennuksessa ja toimittelevat siellä hämäriä toimiaan. Miksi heidän pitäisi pysytellä ~9 ruudun alueella? (Henkilön etsiminen on ainakin omasta mielestäni realistisempaa, kaikki eivät aina löydy sieltä' mistä heitä etsii metrin tarkkuudella)

KimmoKM [21.11.2004 20:51:09]

#

lainaus:

KimmoKM on mukana sellaisena hahmona ettei kukaan kykene edes arvaamaan :D

Eihän asemani ole mikään... minua loukkaava?

Mutta minä kokeilen, pystynkö arvaamaan:
Rosvo, kaupunkilainen, rosvopäälikkö, hirviö, kaikkitietävä spoilerinkirjoittaja, Malus, Niko, Jere, örkkipäälikkö, lääkäri, noita, balrog, kirjan vartija, barbaari, pärvelöjohtaja, opas, kauppias, lohikäärme, muurahainen, jonkun artifaktin vartija, taistelunopettaja, aivoja syövyttävä olio (kuten NetHackin mind flayer), saaren johtaja, Sqwiikin apulainen, Tuukka_91:n kaveri, Barnabaksen ystävä, murhaaja, lääkäri, salamurhaaja, tark'ampuja, Maluksen miekan omistaja, apteekkari, säteilyn muodostama hirviö, Urano-cityn johtaja, pärvelökylän asukas, Jeren maagitornin asukas, vedessä elävä olio, Tux-muotoinen sankari, gnu, pingviini, rotta, kummitus, demoni, demonilordi, loitsinnan opettaja, saaren taitavin taistelija, saaren vanhin olio, puunkasvatuksen opettaja, puu.

Onko KimmoKM mikään noista?

sqwiik [21.11.2004 21:29:34]

#

Ei :)

KimmoKM [23.11.2004 18:27:02]

#

lainaus:

Päivitin kuvankaappaukset näyttämään pelin nykyistä tilegrafiikkaa. Kommentteja?

Ihan hyvältä näyttää. En tosin huomaa ainakaan kovin suuria eroja vanhaan. Mutta näyttää olevan vanhaa parempi.

sqwiik [23.11.2004 19:53:51]

#

En muuntanutkaan sitä liian palon, vaan vain hieman 'siistin' lattioita tms että hahmot, objektit ja esineet erottaisi paremmin.

KimmoKM [23.11.2004 22:03:02]

#

No voi että. Nyt minä tein hirvittävän urakan saadakseni barbaarit tapettua mutta mitä sitten?
"71 -- 155 Virhe kentän latauksessa - indeksi virheellinen!". Välissä olen tallentanut kerran. Ja nyt minä en pääse Diamaraan ottamaan Barnabaksen palkintoa!

KimmoKM [24.11.2004 09:12:11]

#

No, minä ratkaisin tuon ongelman poistamalla kaikki map-tiedostot. Mutta sitten tuli havaittua bugi: Ruskeasta mönjästä saatavat elinvoima- ja magiabonukset eivät ainakaan vaikuta heti juomisen jälkeen (Elinvoiva ja magia pysyvät samoina, vaikkakin kyvyt nousevat numerollisesti).

sqwiik [24.11.2004 14:29:45]

#

Kesto ja manamäärä eivät muutu, se on totta (koodin mukaan ne eivät nouse) mutta statsit nousevat, ja vain niiden perusteella tehdään eri logiikkaheitot.

sqwiik [24.11.2004 14:43:53]

#

Hmm, olisi pitänyt mainita täälläkin että tallentaminen pääkartalla aiheuttaa versiossa 0.9.6.a aina indeksivirheen, eli siellä ei kannata tallentaa. Muutenkin 0.9.6.a:ssa on hieman virheellinen indeksintunnistus, mutta olen saanut sen korjattua versioon 0.9.8 (nykyinen insidebeta-versio)

Aruviel [26.12.2004 12:08:59]

#

Missä vaiheessa olet ajatellut julkaista Erkki Enginen? Kuulostaa nimittäin todella hyvältä, että olisi mahdollista ottaa käyttöön esimerkiksi vain LOF-funktiot. Tai ainakin itselläni olisi tarvetta kunnolliselle, toimivalle ja erityisesti nopealle LOF-funktiolle. Näin HoVia silmällä pitäen. Ja sitten tietysti vain, jos näin saa tehdä?

sqwiik [06.01.2005 14:02:08]

#

Toki, mutta en tiedä pystytkö porttaamaan sitä kunnolla. Kaikki enginen karttaan/kenttään viittaavat funktiot käyttävät kenttäluokan (kattaa koko kentän rakenteet) jotain datataulukkoa. Ei kuitenkaan aina kaikkia, esim. LOF-funktiot käyttävät vain data-nimistä taulukkoa KENTTABLOCK-rakenteesta, eli muuta kuin enginen käyttöä varten täytyy hieman kikkailla eli luoda kloonirakenne, joka sisältää vain samannimisen rakenteen kuin enginen oma kenttäolio. Esim. seuraavasti:

typedef struct{
  unsigned int data;
}D_SEEN;

typedef struct{
  D_SEEN * Kentta; /* Nimen pitää olla sama */
}FALSE_FIELD;

...

FALSE_FIELD * kentta; /* Näkökartta */

/* Muistinvaraus itse rakenteelle... */
kentta = malloc(sizeof(FALSE_FIELD));
/* ... ja kentänpalalle (sis. vain data-muuttujan) */
kentta->Kentta = malloc(sizeof(D_SEEN) * wdth * hgth);

/* tyyppimuunnetaan ERKKI-enginen KENTTA-olioksi: */
ERKKI_see_area_trig((KENTTA*)kentta, x, y, sade, valoteho);

## tietoa enginestä ##
Tämän jälkeen kenttäoliosta on luettavissa tiedodt siitä, näkyykö alue. Valoteho ja säde määräävät sen, miten kauas nähdään; joka askeleella poispäin sijainnista (x,y) valotehoa vähennetään yhdellä. LOF lopetetaan, kun ollaan edetty säteen verran askelia tai valoteho hiipuu nollaan. Valoteho on max. 255, ja maksimi on aina sijainnissa (x,y). Tietyn sijainnin (X, Y) näkyvyys saadaan seuraavasti:

/* Valoisuus on 0-255 */
unsigned char valoisuus = kentta->Kentta[X+Y*wdth].data & ERKKI_LOF_LIGHT;
/* Tosi (<> 0), jos pala on paljastettu */
int nakyyko = kentta->Kentta[X+Y*wdth].data & ERKKI_LOF_SEEN;

sqwiik [06.01.2005 16:36:23]

#

Muokkausaika meni sitten umpeen - havaitsin että muunnosta ei voi toteuttaa noin, mutta ainahan voit joko
a) määrittää itse KENTTABLOCK- ja KENTTA-rakenteet tai
b) kopioida koodia ja muokata sitä omiin tarkoituksiisi.

Aruviel [07.01.2005 13:39:11]

#

Jep, kiitokset vinkeistä. Katson asiaa tarkemmin sitten, kun päätät julkistaa enginesi.

sqwiik [15.01.2005 23:35:55]

#

No, nyt se on julkaistu. Tosin oliofunktiot ovat vielä erottamatta.

Aruviel [16.01.2005 13:33:52]

#

Aivan uskomatonta, sain sen toimimaan. En oikein osannut mitään kloonirakennetta luoda, joten otin vain LOF-funktion, ja kolmea riviä muuttamalla se toimi erittäin helposti omassani. Ja nyt vasta huomaan miten huono tuo omani oli :). Muokkasin vain tarkistukset omalle kenttä-tyypilleni sopivaksi.

Pitää varmaan huomauttaa case-sensitivinessistä. Esimerkiksi minulla ei ABS toiminut, vaan se piti muuttaa muotoon abs. Osa ABS-kutsuista oli jo valmiiks pienellä kirjoitettuja.

Varsin erinomaista työtä sanoisin, noita lähdekooditiedostoja on todellakin ilo lukea. Selkeää ja tarpeeksi hyvin kommentoitua. Varmaan vielä innostun itse enginellä tekemään jotain.

Sitten vielä kysyisin, minkä lisenssin alaisuudessa tämä on julkaistu? Ohjelmani (HoV) on GPL:ää, ja kyselisin, että saako myös LOF-funktiosi julkaista sen alaisuudessa? Edit: Ja tietysti asianmukaisesti kommentoituna, lähteet ylhäällä tekijöineen.

Hyvin toimii: http://koti.mbnet.fi/antsac/hov_los.png . Tosin taidan pitää vielä omani vaihtoehtona, sillä kun taidan onnistua kaikkein parhaiten tekemään "rajattoman" näkökentän pelaajalle.

sqwiik [16.01.2005 15:57:34]

#

Korjaan tuon ABS-jutun kunhan jaksan katsoa mitä olen ajatellut.

ERKKIä olen ajatellut levittää freewarena, eli engineä saa käyttää ihan vapaasti oman pelinsä pohjana/apuna/tms. Crediitterihin on aina ilo päästä ^_^

sqwiik [16.01.2005 16:17:02]

#

Muoks - se on LOS (Line Of Sight) - tiedä sitten mikä LOF on. Line Of Fight? XD

sqwiik [16.01.2005 16:30:30]

#

Miksei näitä voi muokata?
Laita se kieräminen siten, että kx ja ky eivät kierrä näköalueen rajoja (x-r,y-r,x+r,y+r) vaan kentän rajoja (0,0,W,H) ja poista näköalueen matkan korjaukset ja LOS-linjan etenemismatkaksi MAX(abs(x-W), abs(y-H)) eli pisin matka sijainnista (x,y) reunalle. Näin näkökenttä kattaa koko kentän.

Jaqqo [25.01.2005 10:16:03]

#

Voisko ton pelin laittaa ladattavaksi exenä?
(Self-extractor)

sqwiik [25.01.2005 14:41:28]

#

Voisin vaikka tunkeakin... Jos WinZip-romuni suostuu.

sqwiik [25.01.2005 14:53:15]

#

No suostuihan se :)

lahtis [02.02.2005 21:23:30]

#

erkki.exe 1.0.1 ei käynnisty.
Seuraava virheilmoitus näkyy:

Käynnistetään Erkki vanhoilla komennoilla...
load error: no DPMI - Get csdmi*b.zip


DOSBox versio: 0.61

sqwiik [03.02.2005 12:11:30]

#

Dosboxisi ei käytä DPMI-muistia. Lataa sen vinkuma csdpmi*b.zip, ja sitten toimii.

ville-v [04.02.2005 17:17:32]

#

Miten tuo huijaus toimii (vai onko huijaus huijausta :)?

lainaus:

Koodi kytketään ruudussa, jossa valitaan hahmoluokka:
* Paina ALT pohjassa 2, 2, 5 (eli ASCII-merkki 255).
* Valittu teksti välähtää sinistä
* Nyt peli alkaa huijausmoodissa.

Vaan eipä ala :(

sqwiik [04.02.2005 18:01:44]

#

Koodi kirjoitettu väärin, mutta merkki oikein :) Eli ALT pohjassa pitää painaa 2,5,5.

lahtis [07.02.2005 17:24:52]

#

Mutta miten tohon dosdoxiin saa ladattua/installoitua tuon DPMI:n?

ville-v [09.02.2005 08:20:02]

#

Aten puheessa (kun puhut ekan kerran) on bugi.

sqwiik [09.02.2005 18:54:17]

#

Millainen bugi? Jos se ei ole muuta kuin kauneushaitta, sen voi jättää huomiotta :)

ville-v [10.02.2005 10:09:01]

#

Tekstit on väärässä järjestyksessä.

log.txt kirjoitti:

koralleja? ...Atte pudistelee päätään...
luonnollinen silta. Missä täällä muka on
jonne johtaa koralliriuttojen muodostama
Jos näet niin pyydä ottamaan yhteyttä.
kuulin Mikan höpisevän jostain tornista ---
Please? Juuri ennenkuin tuuperruin luennolla
Mutten voi herätä ennenkuin löydän Mikan!
Ei h....tti, tämähän on painajaista!
...siis MISSÄ? Saarella josta ei pääse pois?
... Selität Atelle, missä hän on...
kemian luentoa. Voi että oli väsyttävää.
kopioida fysikaalisen muistiinpanot... ---
Et olisi sattumalta nähnyt Mikaa, miun piti
sitten kuunneltuani liikaa epäorgaanisen ---
kans Suomesta. Eksyin tänne vähän aikaa
H-hei, mie olen Atte. Sie näyttäisit olevan

(lue alhaalta ylös)

Jaqqo [10.02.2005 18:05:31]

#

Aina, kun lataan pelin, rahamäärä on 0, vaikka rahaa
olisi ennen tallennusta paljonkin.
Lisäksi inventoryssä on kaksi "raha" -nimistä esinettä.

ville-v [11.02.2005 09:56:55]

#

Ennen tuohon bugiin liittyi myös kaiken rahan siirtyminen raha-esineeseen (null). Se liittyy varmaan pärvelökauppiaaseen (jos en ole myynyt sille mitään, bugia ei esiinny). Luulin että se on jo poistettu, mutta vaan (null)-rahaa ei enää ole.

Jaqqo [11.02.2005 18:12:26]

#

Ja vielä kun tallennettaessa energia ja mana olisi täydet, niin latauksen jälkeen niistä on kulunut vähän.

sqwiik [13.02.2005 19:54:06]

#

Jaqqo, ville-v: liittyy tallennukseen. Korjattu versioon 1.0.1.c, ladattavissa ylempää. Vanhat tallennukset todennäköisesti kaatavat pelin.

Sniba [19.02.2005 13:26:30]

#

bah, muutuin hirmuiseksi örvekölliäiseksi ja kuolin nyyh

ville-v [20.02.2005 11:28:11]

#

Tässä muutama bugi(huomasin lähes kaikki tänä viikonloppuna):

Isommat:
-Cokille ei voi puhua (ei tule myöskään ilmoitusta ei keskustelukumppania).
-Voin pukea rikkinäisen esineen päälleni ja saan kaikki bonuksetkin.

Pienemmät:
-Jos yritän ostaa kirjastonhoitajalta, mitään ei tapahdu, eikä myöskään tule ilmoitusta kaupan olemattomuudesta.
-@-napilla tulevassa jutussa näkyy väärä taso (nollasta, eikä ykkösestä alkava). Samasta syystä johtuu se, että:
*5 vuoron välein tulevat bonukset tulevat tasoilla 1,6,11... (eivätkä tasoilla 1,5,10...).
*10-vuoron välein tulevat bonukset tulevat väärillä tasoilla.
-ESC-napilla lopettaminen poistaa kaikki tallennukset.
-Wizard Mode ei toimi versiossa 101c (toimi versiossa 101b).

Kirjoitusvirheitä:
-Esineet Ruska mönjä ja Uraanitöppset.
-Tekstit väärässä järjestyksessä, kun laitan rubiinia Algosin patsaalle.
-Kauppias puhuu siitä, että ryövätit hyökkäsivät, ja käärö Malus nekromaniasta (=pakonomainen suhtautuminen kuolemaan tuntemattomalla tavalla).


Sniba: Juttu johtuu säteilystä. Osta baarista kupliva elx ja nappaa sitä, niin yksi säteilyongelma katoaa (joudut ehkä ostamaan monta).

sqwiik [20.02.2005 15:24:20]

#

ville-v:
Cok_:n ongelma on haussa. Missä vaiheessa puhumattomuus alkaa?
Rikkinäinen esine: eivät ne bonukset minnekään katoa. Ei bugi.

Kirjastonhoitaja: ei bugi. Jos hahmo ei myy, ei tule ilmoitusta.
Tasot: ERKKI-pelin tasot alkavat 0:sta. Eli endin nosutaan tasolle 1. Ja lisäksi sanotaan, että bonukset tulevat viiden tason välein (eli 1, 6, 11 jne). Sama pätee erikoistasoihin. Eli ei bugi.

ESC-näppäimen pitäisi poistaa vain senhetkinen tallennus. Tutkitaan, hutkitaan...

Ruskea mönjä on typo, uraanitöppset eivät. Ne vain vakiintuivat :) Kauppais puhuu ryöväteistä. Ryövätti on Eteleä-Pohjanmaan murretta (olen sieltä kotoisin). Maluksen käärö puhuu nekromaniasta, kuten pitääkin.

Algon: vaihdan kun jaksan.

sqwiik [20.02.2005 15:37:35]

#

Muoks (katselin koodia):
Wizardmoodi toimii 1.0.1c:ssä, ESC ei poista kaikkia tiedostoja. Ainoastaan sen, joka ladattiin (jos ladattiin).

Sniba [20.02.2005 18:23:12]

#

ville-v: kiitos tiedosta
keksin tavan jolla ei tallennukset katoa kun kuolee :)
kuinka hyvä tyyppi pitää olla et viu tappaa juustogolemeja?
ja mks se druidi homma siel talos tappaa? en oikei tajuu ku pitäs pelastaa joku muurahaine nii tulee kuolema viikatteen kaa ja vie manalaa

sqwiik [20.02.2005 20:20:42]

#

Juustogolemit ovat herkkiä taikuudelle (kuten kaikki golemit, niillä on vahva panssarointi), joten jos olet keskittynyt meleeäijäksi niin muutama käärö takataskuun.

Vinkki druidin tehtävään: lueskele kääröjä kun vastaan tulee, eräässä on vinkki tähän. Sen tehtävän voi toki jättää myöhemmäksikin :P

Sniba [20.02.2005 20:49:50]

#

kiitos taas tiedoista!
ja vielä tulee kysymystä: kun tappaa "olioita" ja tulee tarkkuutta ja karskiutta nii miksi nämä eivät näy erkki infossa (tai mikä lieneekään)

sqwiik [20.02.2005 21:56:43]

#

Kyvyt (Tarkkuus, Taikuus, Karskius ym) muuttuvat vain tasonnousussa. Bonuksia kykyihin (tarkkuus, väistö) tulee varusteista, mutta ne eivät näy infossa (mutta lasketaan mukaan iskuissa ym).

ville-v [21.02.2005 15:29:06]

#

Hupsista!

Wizardmoden olen todellakin saanut parikin kertaa toimimaan(versiossa 101a, en ole kokeillut versiossa 101b), mutta nyt en saa sitä toimimaan ainakaan samalla tavalla, kuin readmessä sanotaan. ESC-bugi oli varmaankin kuviteltu. Cokin puhumattomuus ei katoa pelin aikana, vaan sille ei voi puhua ollenkaan.
Tässä kuitenkin pari moneen kertaan tarkistettua bugia lisää:

Isommat:
-Erkki sammuttaa itsensä, ja tulee ilmoitus Division by zero. On ilmestynyt kolme kertaa, versioilla 101a ja 101c. Johtuu ilmeisesti kävelystä, ilmenee paniikkijuoksussa, maailmankartalla ja tavallisessa kävelyssä, aina kun mana-, hp- jne. palkkien alla oleva mittari tulee täyteen (ei tietenkään joka kerta). Joka kerta on ollut vähintään kolme säteilyvaikutusta, saattaa johtua myös niistä.
-Nikon luokse mennessäni muuria ei ilmesty vain oveen, vaan myös joka paikkaan missä kuljen (jäin jumiin Nikon linnaan, ei mikään ihana paikka kuluttaa aikaansa, joten tapatin itseni).

Pienet:
-Näkökenttä kasvaa yhdellä paniikkijuoksun ajaksi.
-Tekstit väärinpäin tutkittaessa Punaista Kiveä (etkö tarkista koodiasi?).

Sniba: Sinulle ei tule tarkkuutta ja karskiutta, vaan ritarilla on kyky arvioida tappamansa vastustajan tarkkuus ja karskius. Olen itsekin keksinyt tavan, jolla tallennukset eivät katoa(toimii Windowsissa, DOSissa tehokkain on tietysti Control+Alt+Delete :).


PS. Napattuani kuplivaa elxiä, ja poistettuani kaikki säteilyongelmat, Division by zero tuli taas, ja palkki oli puolivälissä. Se johtuu ehkä kokonais kävely/juoksu-määrästä (about 1000000 askelta).
PS2. Mitä Magnus tekee, jos tapan kaikki Lichit ja tulen takaisin Dimaraan (sain Wizard Modessa(silloin kun vielä sain toimimaan) tapettua yhden (ja ilman varusteita ja juomia))?
PS3. Paniikkijuostaessa Division by zero tulee aina saman palkin kohdan kohdalla, käveltäessä myöhemmin.
PS4. En tarkoittanut, että bonukset katoaisivat johonkin, vaan että pitäisi kadota. Jos puet päällesi takin, josta on toinen puoli riekaleina, lämmittääkö se yhtä hyvin ulkona? Erkin omat varusteet muuten tuntuvat olevan aina rikki.
PS5. Tulipa tekstiä :)

sqwiik [21.02.2005 17:38:55]

#

ville-v: olisi erittäin hienoa jos kertoisit (paljonkin) tarkemmin missä vaiheessa nuo bugit ilmaantuvat (taso, paikka, attribuutit, siihen mennessä tehdyt tapahtumat).

'Isot': Johtunee askelmittarin pyörähdyksestä. Korjaan. Samoin tuon Nikon ongelma (yksi väärä tile väärässä paikassa).
'Pienet': Näkökenttä kasvaa, koska siinä käytetään toista näkökenttäalgoritmia (trigonometrinen). Pidän sen mukana että näen jos sillä puolella alkaa tapahtua jotain epämääräistä.
P.kivi: peli koostuu yli 10 000 rivistä koodia, ja kaikki useamman rivin ilmoitukset olivat alunperin väärinpäin koska teksti rullasi alas eikä ylös; tämän takia peliin on jäänyt sinne tänne tekstejä väärinpäin. Mutta eiväthän ne pelaamista haittaa :)

PS): (1) DBZ tulee askelmittarin ympäripyörähdyksestä. (2) Koetapa kokeilla >:) (3) Yhä askelmittarin pyörähdys (4) Erkki Saaressa-peli käyttää kirjoittamaani sivukirjastoa ERKKIm, jossa nuo huomioitaisiin, mutta en ottanut tätä ominaisuutta peliin mukaan. Eli rikkinäisyys ei vaikuta.

Muoks: Cok on korjattu versioon 1.0.1.c, ainakin minulla toimii. Ladatussa pelissä taasen ei (johtuu siitä, että olioiden indeksit tallennetaan ja ladatessa Cok:lla on siis väärä indeksi).

Sniba [21.02.2005 19:00:05]

#

ville-v: minun tapani oli kyllä kopioida se sav-tiedosto

sqwiik [21.02.2005 19:06:57]

#

Samojen sav-tiedostojen yhteensopivuus uusien versioiden kanss vain on vähän niin ja näin -- esim. mikäli jokin tehtävä muuttuu, niin vanha savb-tiedosto bugittaa ankarasti näissä kohdin (kuin tuo ville-v:n Cok:lle jutustelu).

Sniba [21.02.2005 19:32:44]

#

sqwiik:nii mutku mie pelaan tätä yhtä ja samaa erkkii nii ei kait siin nyt voi olla mitää yhteensopivuus ongelmii

sqwiik [21.02.2005 19:52:48]

#

En tarkoittanut sitä, vaan että jos/kun päivitän pelin niin varmin tapa tällaisten pikkubugien eliminoimiseksi on aloittaa uusi peli.

Sniba [21.02.2005 19:57:55]

#

sqwiik:niin tietysti jos sen niin ajttelee

Sniba [22.02.2005 22:22:43]

#

voiko peliä päästä läpi jos alussa ei kysy barnabakselta sitä rubiini tehtävää??

sqwiik [23.02.2005 10:37:35]

#

Voi, kevyesti. Rubiinitehtävä on vain ns. sivutehtävä. Yksikään pelin sivutehtävistä ei estä pelin läpipääsyä.

ville-v [23.02.2005 17:49:09]

#

Jos peli sammuttaa itsensä ja viimeinen tallennus on 10 paikkaa ja 3 tasoa takanapäin, voi olla aika vaikea muistaa muuta kuin paikka ja hahmoluokka :) Yleensä aloitan aina uuden pelin, en vain ollut ehtinyt kuolla uusimmassa 101c:ssä (miksi et vaihda versionumeroa useammin?) kun menin puhumaan Cokin kanssa.

Readmessä on pari ongelmaa mm. esim. käsketään poistamaan erkki.sav, vaikka sitä ei välttämättä ole jos on tallentanut eri nimellä (kai jaksat lukea readmen läpi :D).

Sniba: Minun tapani on painaa Alt+Enter, sulkea Erkki ja poistaa MAP-tiedostot. Jokaisella on oma tyylinsä :D

PS. Kerro miten menet Wizard Modeen, en todellakaan saa sitä toimimaan.

Sniba [24.02.2005 15:57:57]

#

sqwiik: no aloitin kuitenkin uuden pelin ja olen jo tehnyt tuon rubiini jutun

ville-v: en edes tiedä mikä on wizard mode(jos kysymyksen minulle tarkoitit)

onko pörvelö cityn patsaan silmän palauttaminenkin sivutehtävä??

sqwiik [24.02.2005 19:32:08]

#

Kaikki muut ovat sivutehtäviä paitsi ne 4 hieman oudompaa (loppupuolella)

Sniba [25.02.2005 13:45:17]

#

sqwiik: eli siis on

löysin NIKO THE GREAT käärön ja menin tapaamaan nikoa, niko antoi minulle kahelin tehtäväb tappaa kaikki dimaralaiset kannattaakohan tätä tehtävää suorittaa?? (tuskin)

ja mistä päin saarta voisi näitä kukkasia löytää??

sqwiik [25.02.2005 16:08:09]

#

Etsivä löytää :) Ja palkkiokin on aina tehtävän mukainen.

ville-v [27.02.2005 12:20:20]

#

Tarkoitin kysymyksen Sqwiikille. Olisi pitänyt kai ilmaista itseäni selvemmin.

Sniba [27.02.2005 18:41:00]

#

ja tämä nikon tehtävä siis on tehtävä joka kannattaa jättää väliin???
Löysin toisen punaisista kivistä "wibii"

sqwiik [27.02.2005 20:24:52]

#

No, Nikon tehtävistä saisi lopulta lähemmäs magian immuniteetin (kaikki loitsut ja erikoiskyvyt)

ville-v [28.02.2005 09:54:30]

#

Ensimmäisen Punaisen kiven haen lähes aina tasolla 1 tai 2 (Punaiset kives löytyvät aina samoista ruuduista). Toista vartioivtkin sitten LichLordit, Varjopeikot ja Luolamiehet(eivät enää Örvät ja Luurangot :)).

sqwiik: Miten pääsen näihin kaikkiin paikkoihin? Löydän Rosvojen paikan, Niko the Great-paikan, Golemien pyhän paikan, Maluksen Muistomerkin, Maluksen Miekan säilöntäpaikan, Punaisten kivien paikat, Dimaran, Barbaarien luolan, Nikon asunnon, Pärvelöcityn, Erkin varusteen säilytyspaikan, Tuuka-paikan ja Cirian luolat, mutta en muuta (pääseekö Urano Cityyn vasta, kun on lukenut riimuoppaan kanssa sen kirjan?)!

Sniba [28.02.2005 11:01:50]

#

ja tässä nikon tehtävässä kun käsketään tappaa dimaralaiset niin eighän druidi tehtävääkään voi tehdä silloin ja kuolisin varmaan kun en saisi kuplivaa eliksiiriä eli jätän väliin

taisin löytää tämän toisen punaisen kiven paikan siellä oli lichejä ja barbaareja ja joitain muita tuntemattomia pääsin juuri ja juuri karkuun

sqwiik [28.02.2005 18:20:51]

#

ville-v: 'kaikkiin'? Selvennä hieman.

ville-v [28.02.2005 18:55:32]

#

Oletan, että pelissä on muitakin paikkoja, kuin edellä selittämäni. Olisi ihan kiva tietää, miten joihinkin pääsee, kun en enää itse löydä uusia (voit lähettää sähköpostiini, jos et halua tässä kertoa :).

Sniba: Nyt kun sait molemmat punaiset kivet, mene käyttämään niitä Maluksen muistomerkille (pääkartan oikeassa alalaidassa (oletan, että se on se, koska olen aina kuollut yrittäessäni saada toista kiveä)).

Sniba [28.02.2005 19:22:14]

#

ville-v:joio en saanu sitä kivee mut rakennuksen kerkesin puoliks tutkii... on se maluksen muistomerkki siel löysiin sen jo ekas pelis. millä levelillä haet toisen punasen kiven?

sqwiik [28.02.2005 19:45:22]

#

ville-v: en ole kirjoittamassa minkään sortin spoilereita, kenellekään. Kenties joku joskus löytää muut salatut paikat :) 'Cirian luolat'? Oletkos mennyt pohjalle asti? Laskelmieni mukaan löytämättä on vielä vähän päälle 10. Valtaosa niistä siis sijaitsi maan päällä, mutta loput ovat maan alla -> luolastoa komppaamaan.

Muoks: peli olisi voinut olla 5x laajempi, mutta tämä on vain esimerkkipeli Erkki-enginen käytöstä. Sanon sen nyt vielä varmuuden vuoksi :)

Sniba [28.02.2005 23:21:43]

#

täh en tajuu, onks se toinen punainen kivi jossain puussa??

mitä kehittävää muka puista voi löytää(readme:ssa sanottiin että niitä kannattaa "käsitellä") jotain perunoita, viikunoita, kuoleman kurkkuja, tyhmyyden turskia ja muita vastaavia vain

ei ***** olinpahan juuri ollut hankkimassa 3000exp ja tapoin varmaa 200 olioo ja sitten 62-64 virheellinen maptiedostojen lukumäärä peli suljetaan

sqwiik [01.03.2005 23:17:41]

#

Indeksivirhe tulee vain siinä tapauksessa, jos pelin ei anna itse siivota tiedostojaan puhtaaksi :/ Esim. nuo tallennuksenhäviämiskikat joita käytätte saattavat sekoittaa tiedostonhallinnan (jolloin virhe tulee väjäämättä ennemmin tai myöhemmin). Tällä tavalla saavutettu tallennus on siis epävakaa...

Sniba [02.03.2005 16:12:49]

#

Kiva juttu, toodella kiva

ville-v [06.03.2005 17:04:14]

#

Tulipa bugi (esiintyi vain kerran). Olin tason 2 metsämiehenä pärvelöcityssä ja nappasin kauppiaalta kaksoismiekan. Vilkaisin tehoja ja päätin ostaa sen joskus. Mutta kun tipautin sen, en saanutkaan yhtään rahaa. Siinä se.

PS. Joissakin kuvakaappauksissa on sankarin paikalla punainen H. Ovatko nuo jostain varhaisesta versiosta (voisit ehkä uusia kuvia)?

sqwiik [06.03.2005 18:08:24]

#

Ilmoittiko yhtään mitään? ('Et voi pudottaa' tms)? Koodin mukaan sen pitäisi ilmoittaa jotain sellaista.
Muoks - Koodin mukaan sen pitäisi onnistua. Ainakin tähän másri on toiminut. Ja et sinä siitä rahaa suoraan saa, van se pitää puhua kauppiaalta. Ja jos nostit sen kaupasta, jäit velkaa aseen hinnan verran, joka taas nollaantui kun pudotit sen -> ei rahaliikennettä.
P-cityn velkaantumisen huomaa siitä, ettei pääse pois torilta :)

sqwiik [06.03.2005 18:37:04]

#

Sniba - se MAP-juttu ei aiheutunutkaan sinusta, vaan omasta mokastani kenttien laskussa - yksi plusmerkki missä piti olla miinus :/ Se on nyt korjattu 1.0.2.a-versioon (jälkeen 18:40), eli jos se yhä ilmaantuu niin lataa peli uudelleen.

Sniba [06.03.2005 19:10:20]

#

okei no hyvä juttu

ville-v [07.03.2005 12:50:27]

#

Kun nostin sen miekan, jäin velkaa ihan normaalisti kauppiaalle, kun tiputin, velka ei kadonnut. En siis päässyt torilta (ja inventoorissani ei ollut mitään ylimääräisiä esineitä, jotka olisin voinut ostaa ja unohtaa, että olen ostanut(=linko,jousi,Zinx-käärö,rahaa,Punainen Kivi)).

sqwiik [07.03.2005 14:35:05]

#

Niin niin, mutta mikä teksti tuli esinettä pudotettaessa?

ville-v [08.03.2005 12:28:06]

#

En muista. Voipi olla, että ei tullut mitään. Esine kuitenkin putosi ihan onnistuneesti.

Ja sitten toinen bugi. Kun heittotikari kului loppuun, inventooriin tyhjä kohta, joka ei hävinnyt, vaikka tiputin ja nostelin muita esineitä.

PS. Onko tuo erkki_m olevinaan vain keskiaika? Sehän sisältää kaiken, mitä kunnon roolipelissä pitää olla :). Hyvää työtä!

Sniba [13.03.2005 10:49:26]

#

minullakin on ollut tuo sama bugi että nostaa jonkun tavaran ja tiputtaa sen niin ei saa velkoja pois. jouduin maksamaan kauppiaalle tyhjästä että pääsin pois torilta!

sqwiik [13.03.2005 18:19:19]

#

Tiedän bugin, mutta en vielä ole löytänyt sen aiheuttajaa. jahti on kylläkin rankka...

ville-v [14.03.2005 09:48:24]

#

Varmaan taas jokin kirjoitusvirhe esineessä, jos ei ole, niin voisit tarkistaa kaikki funktiot esineenkäsittelyssä :)

Muuten, Sniba, millä esineellä se bugi tapahtuu? Siitä voi olla apua.

sqwiik [14.03.2005 18:31:27]

#

Vika on esineen koioinnissa kentälle. Se nähtävästi onnistuu, mutta funktiot kuitenkit väittävät toista (palautusarvo ERROR). Ilmeisesti jossain on tapahtunut looginen ajatuskatkos. Esineiden nimistö ei vaikuta millään tavalla pelin toimintaan...

KimmoKM [20.03.2005 11:25:01]

#

Postaanpa ongelmia pitkästä aikaa tänne..

- Pikkuveljeni sai kolmannen(!) Punaisen kiven tappaessaan duplikaattorin Sinisen kiven luolastossa. Tämä aiheutti kummallisia asioita, esim. sen että portaita ei jotenkin syntyntyt enää alas Sinisen kiven luolaan. Tarkemmin asiasta en tiedä.

- Neljänteen kerrokseen eteläisemmässä luolastossa meneminen aiheutti pikkuveljelleni taas tuon "[numero]-[numero] VIRHEELLINEN MAP_TIEDOSTO!"-virhe. Tämä tuskin kertoo mitään hyödyllistä.

Edit:Tarkennuksena tähän se, että kuulemma tämä virhe tulee aina kun hän yrittää mennä johonkin kerrokseen ja molemmissa luolastoissa.

ville-v [20.03.2005 11:59:37]

#

Muuten, tuon kielenvaihdon voisi toteuttaa kielitiedostoilla (siten, että jos kielitiedostoja ei ole, käytetään suomea).

Voi olla vähän vaivalloinen, mutta hyvä tapa kun saa toimimaan.

KimmoKM [20.03.2005 12:36:07]

#

viile-v: Tuossa on sellainen ongelma että kielitiedostosta saisi äärimmäisen hyvän spoilerin ja Sqwiik välttää spoilaamista.

sqwiik [20.03.2005 14:11:52]

#

KimmoKM: saiko pikkuveljesi virheen toistuvasti UUSILLA pelikerroilla, vai yhdellä tallennuksella? Tallennus tuppaa menemään rikki, jos virhe tapahtuu kerrankin. Siksi peli sammuttaa itsensä siinä vaiheessa...

Edit - löysinpäs sen virheen. Puuttui 1 savemap()-komento-tietyssä paikassa ^^

Muoks - Sitten se tallennus on rikki.

KimmoKM [20.03.2005 14:25:24]

#

Tallennuksella.

Edit:Ei pitäisi päästää tallennusta rikkoontumaan ;)

Edit2:
- Muurahaispesässä ei minun mielestäni pitäisi saada esineitä (Siis muurahaiset pudottavat niitä). Ne eivät mahtuisi sinne.
- Tuo https://www.ohjelmointiputka.net/koodivinkit/24397-cpp-erkki-enginellä-pelin-alku -koodivinkki ei näytä toimivan ainakaan suoraan uusimmalla enginellä.
- Kuuluisiko oppineen poista säteily-kyvyn poistaa säteilyn vaikutukset? Sitä se ei tee.

Edit3:Toinen ongelma muurahaispesässä: Syvyys on muurahaispesälle "aika" omituinen. Esimerkiksi 10. kerros näkyy @-ikkunassa 150 metrinä..

sqwiik [20.03.2005 17:56:51]

#

Edit2:
-Kyllä pudottavat. Voisihan sen toki kytkeä siellä pois päältä.
-Ei toimikaan; se on tehty enginelle 0.7.x
-Ei kuulu

Edit3: syvyys ilmoitetaan suhteutettuna Erkkiin, eli se on 2mm mittaiselle Erkille satoja metrejä, tietenkin :)

Metabolix [20.03.2005 20:20:54]

#

Heitänpä ehdotuksen: Kun pituus kerran suhteutetaan erkkiin, niin eikö silloin kannattaisi ilmoittaa, että "syvyys 90 Erkkiä" tjsp :D Silloin voisi myös tehdä niin, että vaikkapa kumaraselkäinen ja lyhyen puoleinen Oppinut kokisi maailman paljon suurempana paikkana. Ei välttämättä ole pelin toteutusta ihan tätä silmällä pitäen suunniteltu :)

ville-v [21.03.2005 09:49:15]

#

Kannatan tuota Metabolix:in ehdotusta. Eihän Erkki laahaa mukanaan mitään metrimittaa, jolla tarkistaa syvyyden (Hmm... Olen mennyt alas 3 kertaa, ja kerroksen korkeus on noin 2,34m, joten syvyyteni on 3x*y-a, mutta en osaa laskea sitä, koska en ole oppinut :D )

KimmoKM kirjoitti:

viile-v: Tuossa on sellainen ongelma että kielitiedostosta saisi äärimmäisen hyvän spoilerin ja Sqwiik välttää spoilaamista.

Enpä ajatellut tuota. Nimimerkkini on muuten kirjoitettu väärin.

Ja sitten pari bugia:
-Jos voitan otuksen kultakaivoksessa, ja se muuttuu rahaksi, poimiessani rahan Lichit suuttuvat. Mutta, minähän olen vain ottanut sen, mikä minulle kuuluu! En kokeillut, suuttuvatko Lichit myös siitä, että pudotan rahaa ja poimin sen, mutta luultavasti näin on.
-Varusteiden tyypit ovat englanniksi myös suomenkielisessä versiossa.

Sniba [21.03.2005 19:10:24]

#

lainaus:

Varmaan taas jokin kirjoitusvirhe esineessä, jos ei ole, niin voisit tarkistaa kaikki funktiot esineenkäsittelyssä :)

Muuten, Sniba, millä esineellä se bugi tapahtuu? Siitä voi olla apua.

enpä ole käynyt täällä pitkään aikaan mutta kyseinen esine taisi olla uraani panssari tai joku muu samantapane

AAAAAGH.... onpas nyt maailman loppu lähellä kun kimmo on kirjottanu nimimerkkisi epähumiossa viile-v.. kait itsellesikin tulee joskus kirjoitus virheitä

sqwiik [21.03.2005 22:21:29]

#

ville-v:
-jos olio pudottaa kaivoksessa rahaa, niin mistä luulisit sen noukkineen sen :) Tämä on loogista. Lisäksi, kaivoksen vartijat pitävät kaikkea kaivokseen laskettuakin rahaa kylän omaisuutena, joten sitä ei siksi voi poimia. Tämä ei ole bugi, vaan versiossa 0.8.2 päätetty feature.
-olen paininut tuon ongelman kanssa jo jonkin aikaa, mutta ei tunnu toimivan tuo #define TXT_ENGLISH tuossa enginessä. Jossain on häikkää, mutta tuo ei häirinne ketään.

KimmoKM [22.03.2005 15:59:37]

#

- Maluksen kuulaa ei millään löydy. Olen yrittänyt tutkia jokíkistä puuta sekä Valkoisen että Mustan piikin kanssa. Mutta sitä ei vaan löydy.
- Urano Cityn johtaja(?) valittaa edelleen siitä että en ole verhoutunut uraaniin vaikka oli uraanikengät ja uraanipaita (Jos aseenkin pitäisi olla niin se on epäloogista koska aseeseen ei verhouduta).
- Edit:Onko ghoul epäkuollut?

- Vaikka luin Uimisen käärön pärvelönä ja sain viestin "Opit kellumaan!", en silti kykene ylittämään Sinisen kiven vallihautaa.

ville-v [25.03.2005 14:22:07]

#

Ja taas bugi:
-Englanninkielisessä versiossa ei voi liikua kuin ylöspäin maailmaankartan ulkopuolella, muuten tulee varoitus "You can't float that direction". (kyse on siis maalla kävelystä, ei kellumisesta)

Englanninkielisessä versiossa on aika paljon virheitä, tässä muutama:
-Esineluokka "Muu" on "Else", vaikka tähän sopisi paremmin "Other".
-Aloitusruudussa "(Go in village)" -> "(Go to village)"

PS. Tarjoudun vapaaehtoiseksi kääntäjäksi.

KimmoKM [27.03.2005 16:15:10]

#

lainaus:

PS. Tarjoudun vapaaehtoiseksi kääntäjäksi.

Minä en edelleenkään ole Sqwiik, mutta eiköhän tässä ole sellainen ongelma että sorsan saaminen on suurin spoileri mitä voi saada..

KimmoKM [28.03.2005 15:00:58]

#

Tässä on tapetut oliot:

Tuukka_91, pärvelö, iso pärvelö, örvökölliäinen, lisko, örvä, goblin, juustogolem, varas, pärvelöshamaani, ötökkä, örkki, mutagolem, punainen örkki, svenska gubben, kristalligolem, musta örkki, örkkivaras, örkkishamaani, luolalisko, golem, kivigolem, luolamies, lervademoni, muinainen golem, pikkudemoni, metsäpeikko, barbaari, dublikaattori, suuri pärvelö, varjopeikko, varasgolem, musta peikko, ilkeä golem, syvälisko, iso örkki, imijä, dubleri, villibarbaari, hirviö, sininen peikko, muurahainen ja porter.

Mikä niistä on epäkuollut? Sihlaz kun on edelleen raivoissaan.

sqwiik [31.03.2005 10:13:38]

#

ville-v: Englannin kielen taitamiseni ei ole yhtä vahva kuin suomen, joten virheitä ja käännöskukkasia esiintuyy jonkin verran :)
Tuo "can't float..." on tiedossa.
KimmoKM: Lervademoni. Ja kellumalla pääsee ainoastaan veden päälle, muttei sen yli ^_^

KimmoKM [02.04.2005 10:09:33]

#

Barnabas ei rauhoitu vaikka säteilyn vaikutukset poistuisivat. Ehkä aitoa, mutta raivostuttavaa.
Ja - Se on ärsyttävää kun magia vähentää regeneroitumista. Miksi ihmeessä näin olisi? Poista se, pyydän.

ville-v [02.04.2005 12:14:56]

#

KimmoKM kirjoitti:

Minä en edelleenkään ole Sqwiik, mutta eiköhän tässä ole sellainen ongelma että sorsan saaminen on suurin spoileri mitä voi saada..

Tiedän :) En tiedä, onko tekstejä koodissa siroteltu ympäriinsä, mutta itse laittaisin ne taulukkoon koodin alkuun varsinkin kun kyseessä on kaksikielinen peli. Se, että saisin tämän osan käsiini ei varmaankaan olisi paha asia, varsinkin jos siitä poistaa joitakin tekstinpätkiä.

sqwiik: toimiiko tuo TXT_ENGLISH jo? Ongelma saattaa johtua siitä, että joko suomen tai englannin arvo on 0, joka on C-kielessä epätosi. Itse en ainakaan ole saanut toimimaan tarkistusta if(muuttuja==0) , vaan se on täytynyt tehdä if(!muuttuja!=0)

sqwiik [02.04.2005 19:16:07]

#

Kyseessä on esikääntäjän #ifdef/#ifndef-komento, jolla määritellään mitkä osat koodista jätetään kääntämättä. Nyt näyttää siltä, että item.c käännetään ennen pääkoodia (jossa esikääntäjällä otetaan joko suomi tai englanti käyttöön), jolloin pääkoodissa oleva #define TXT_ENGLISH määritellään siis 'liian myöhään'.

En tee noin alkeellisia virheitä, varsinkaan if-lauseissa :)

Ja KimmoKM - sen regeneraation laskun laitoin jo aivan alussa. Nyt on enää turha vinettää :/

Metabolix [02.04.2005 19:44:44]

#

[offtopic]

Ville-v kirjoitti:

Itse en ainakaan ole saanut toimimaan tarkistusta if(muuttuja==0) , vaan se on täytynyt tehdä if(!muuttuja!=0)

Jaa, oletkohan itse kirjoittanut sen ihan oikein? Kyllä se nimittäin toimii.
[/offtopic]

Minä varmaankin laittaisin tekstit h-tiedostoon defineillä. Silloin niitä olisi helpompi käsitellä:

// #define TXT_ENGLISH

#ifdef TXT_ENGLISH
#define TXT_PULLO "Pullo"
// ...
#else
#define TXT_PULLO "Bottle"
// ...
#endif

Tai vielä varmemmin laittaisin tekstit enkoodattuun kielitiedostoon ja lukisin ne aluksi sieltä. Yksinkertainen enkoodaus on helppo tehdä, ja ketään tuskin kiinnostaa hirveästi murtaa sitä (ja omapa on asiansa, oman peli-ilonsa siinä yleensä vain pilaa).

sqwiik [02.04.2005 21:09:23]

#

Metabolix - tuolla esittämälläsi tavalla ne juuri siellä item.c:ssä ovatkin, mutta jostain syystä se käännetään ennen pääkoodia, jossa TXT_ENGLISH on määritelty. Yritän tällä hetkellä keksiä jotain kiertotapaa tälle...

ville-v [04.04.2005 10:25:51]

#

Pistä sinne item.c 2:hen joku pätkä tyyliin

#ifndef TXT_ENGLISH
  #define TXT_ENGLISH 1
#endif

Niin ainakin toimii.


Ja sitten valitusta:

Kirjastossa ERKKI_d liitetään tiedostot conio.h ja pc.h. Tiedostoa conio.h ei löydy kaikista kääntäjistä, ja vaikka löytyisikin, täytyy muistaa linkittää conio.o. Tiedostoa pc.h ei löydy omasta idestäni, ja ei varmasti mäkeistä, joilla engineä varmasti myös käytetään. Tiedostoa tarvitaan kuitenkin vain typerään piipitykseen, jonka voisi toteuttaa tulostamalla merkin "\a".

Koodivinkkipelissä luotetaan näköjään vieläkin, että conio.h-tiedoston linkittävä ERKKI_d on liitetty, koska kentänpiirrossa käytetään funktiota gotoxy. Koodivinkkipelistä pistin sinne kommenttia.

sqwiik [04.04.2005 12:38:58]

#

ville-v: Kuten sanottu, erkki_d on dos-pohjainen sivukirjasto djggp:lle, eli sen ei ole juuri tarkoituskaan kääntyä kaikille alustoille.
Ja vielä tuosta TXT_ENGLISH-jutusta sanoisin että tuo ehdottamasi tapa laittaisi kaikilla asetuksilla enginen kieleksi englannin, eli se ei tee mitä pitäisi.

Tällä hetkellä enginen käyttämä kieli määritellään #define-lauseella erkki.h:ssa, mutta kaipasin siihen tapaa jolla kielen saisi määritettyä pääkoodista.

ville-v [05.04.2005 08:53:40]

#

Milloin Erkin saariseikkailuista on tulossa SDL-versio, vai onko sitä tulossa?

sqwiik [05.04.2005 17:59:30]

#

SDL-versiota en aio tehdä koskaan, mutta engine toimii SDL:n kanssa sulavasti (yhdistelmä käytössä Ruin Baradissa)

ville-v [07.04.2005 09:41:17]

#

Tuosta kielestä vielä. Jos joku haluaa tehdä monikielisiä pelejä Erkillä, hän on varmasti muutenkin muokannut engineä, ja ei tarvitse tapaa määritellä kieli pääkoodista.

Muuten, rakenteessa RAW_ITEMCLASS ei ole mainintaa esineen tyypistä. Miten engine tunnistaa esinetyypit?

sqwiik [07.04.2005 18:49:25]

#

Engine tunnistaa esineen siitä, mihin slottiin se on asennettu install_items-funktiolla. Sloteilla ei ole siis muuta eroa kuin indeksi (annetaan asennettaessa) ja luokkanimi, joka määritellään item.c:ssä.

Ja kielestä vielä sen verran, koska usean erikielisen version ylläpito on hankalampaa kuin yhden, jonka kieli on vaihdettavissa.

TeeVee [11.04.2005 18:10:43]

#

Toimiiko tämä linuxilla?

eraggo [11.04.2005 20:22:08]

#

jee... tuli pelattua tota noin 3 tuntii... \o/

se oli hauskaa, mutta lopetin kun en löytänyt kauppaa tai sen semmoista... joten apu olisi poikaa...
(kartta ehkä pelistä(EI luolastoista vaan kaupungeista))

muuten oli tosi hyva.... :D

KimmoKM [12.04.2005 18:12:23]

#

TeeVee: Ei jos haluaa natiivina. Kyllä, jos hyväksytään XDosemu ja DOSBox (Joilla se toimii mainiosti).

eraggo: Kauppa on ainakin Diamarassa (Tavallinen että juomakauppa), Pärvelöcityssä ja eräässä metsässä. Luolastot taas ovat randomia joten niistä olisi aika vaikeaa tehdä karttaa. Paikkojen spoileri taas olisi oikein hyödyllinen. Jonkin verran niistä saa selville käymällä jok'ikisessä ruudussa. Jonkin verran paikkoja voin sanoa (En kerro sijainteja, etsi ne itse) pääkartalta. Jotkut saa selville jos on puhunut jollekkin oliolle/suorittanut tehtävän:
- Golemdruidit
- Lähde
- Pärvelökylä
- Meren ranta
- Diamara
- Mustavaara
- Maluksen torni
- Eteläisempi ja pohjoisempi Punainen kivi
- Miekan aukio
- "Rosvometsä"
- Tuukka-peikko (Jonka sijainti arpoontuu)
- Diamaran tunnelin toinen pää

Lisäksi on muita jänniä paikkoja luolastossa kuten:
- Barbaarien luola
- Nikon torni
- Jeren torni
- Maanalainen lähde
- Cirijan säilytyspaikka
- Sinisen kiven luolastot joista haarautuu Urano city
- Sihlazin kerros

sqwiik [13.04.2005 21:36:01]

#

Eikä tuossakaan vielä kaikki ^^

TeeVee [14.04.2005 21:38:33]

#

sqwiik: Onko enginessä grafiikkatuki? Kääntyykö engine linuxilla? Teenkö siis itse graafiset toimenpiteet tilepohjaisina ja enginettä esitellyissä toimenpiteissä?

sqwiik [14.04.2005 21:54:43]

#

TeeVee: Engine kääntyy linuxille, eikä se sisällä minkäänlaista grafiikkatukea.

Jonkinlaista aloitusta löytyy koodivinkeistä:
https://www.ohjelmointiputka.net/koodivinkit/24397-cpp-erkki-enginellä-pelin-alku

Edit - ja apuahan voi aina kysyä, vaikka tuolla foorumilla.

Dyro [17.04.2005 11:04:18]

#

Jumankekka mikä peli. En oo ennen moista nähnyt. Harmi vaan, että mun Erkki muuttu Örvökölliäiseks vaikka mulla oli lyijysaappaat...

sqwiik [17.04.2005 18:52:07]

#

Säteilyn torjunnassa kupliva juoma ja uraaniesineiden välttely on kova sana.

ville-v [25.04.2005 13:49:12]

#

Eikö lyijyesineistä siis ole mitään hyötyä? Muistaakseni muuten kupliva juoma aiheuttaa ongelmia ja kupliva elx. poistaa.

sqwiik [25.04.2005 15:09:04]

#

ville-v: lyijyesineet hidastavat kyllä säteilyä. En halua mainita kerralla kaikkea ^^
Kuplivilla juomilla ja eliksiireillä on sama vaikutus.

eraggo [04.05.2005 17:16:01]

#

täähän peli vaan laajenee... :))))

Gary534 [08.05.2005 22:04:22]

#

Tää on ihan hyvä projekti aihe mutta kuvat saisi olla hienompi grafiikka tarina on aika huono mielestäni mutta muuten ihan ok peli.

sqwiik [09.05.2005 12:17:44]

#

Pääprojekti on edelleen se engine, Erkki Saaressa-peli edelleen vain esimerkkipeli...

KimmoKM [14.05.2005 17:32:36]

#

Gary534: Tarinaa ei varsinaisesti ole. Sitä vastoin saarella on äärimmäisen kieroutunut ja monimutkainen historia, josta vain Sqwiik tietää kunnolla. Grafiikka taas.. roguelikeksi melkein liian hyvää. Tekstigrafiikat mieluummin.

Jakezu91 [05.06.2005 12:45:55]

#

Gary534, onko sinun pakko kirjoitaa ilman pisteitä pilkkuja ja isoja kirjaimia koska tämmöistä tekstiä on äärettömän hankala ja ikävä lukea vaihdat myös koko ajan aihetta ja siihen väliin kuuluisi piste erkki on muutenkin vain engine turha haukkua sen tarinaa

KimmoKM [16.07.2005 20:54:41]

#

Useisiin paikkoihin kuten Urano Cityyn, lähteellle ja ilmeisesti kumisaappaiden luokse (pikkuveljeni sai ne juuri) tulee väijytys ("Astut keskelle väijytystä!") satunnaisesti ja ilman näkyvää syytä. Todella ärsyttävää..

KimmoKM [17.07.2005 16:51:19]

#

- Tarkennus edelliseen - väijytys tulee kun tallentaa ja avaa pelin ja ehkä myös silloin kun menee alueelle uudestaan (joskus).
- Kun Pärvelöcityn kaupasta teleporttaa pois, outo voima imaisee takaisin miten tahansa liikkuen, mutta voi kumminkin juosta ja teleportata. Epäloogista?
- "Anna armoa heille"-dialogissa kirjoitettava vastaus näkyy vastauslaatikon ulkopuolella. "Sihlaz" näyttää aiheuttavan onnellisuutta. Mistä onnellisuus johtuu? Ei, tätä en löytänyt heksaeditorilla. "Epäkuolleiden" jälkeen se oli ensimmäinen kokeilemani vastaus.


Edit:
- Onnellisuus varmaan tarkoittaa, että ei ole tappanut ketään. Ja se ilmeisesti antaa sitten anteeksi epäkuolleiden tapon.. Anteeksiannon kivi?

Edit 2:
- Näyttää siltä, että Grand Pärvelön tason luonnissa on jotain vialla. Siellä ei ole portaitaita mihinkään ja siellä ei ole ketään - ellei sitten talllenna, jolloin tulee väijytys.

Edit 3:
- Mistä löytäisi necromancereille (tai pikemminkin Melnakalle, mutta golemdruidit puhuivat jostain tuollaisesta) luettavaa? Puuutarhanhoitoa käsittelevää..
- Pikkuveljeni löysi teoreettisen bugin, emme ole testanneet. Pelin läpisaamiseksihan pitää tappaa Tuukka_91. Jospa sen anteeksiantaa? Sitten sitä kai ei saa läpi, vai? En voi tietää kun ei voi katsoa sorsasta miten se tarkistetaan..

Edit 4:
- Tasonnousuhuijauksella pikkuveljeni kokeili Pärvelöpalloa.. Pisteitä tuli 900, mutta palloilukentältä ei pääse pois ja tulee viesti "Koska olet jo champion, et saa mitään".

Edit 5:
- En ole varma, mutta Riimukiviähän tarvitaan lähteen arvoituksen ratkaisemiseen? Esim. KimmoKM:ltä ei niitä saa jos hän kuolee.. Joten olisi hyvä, jos olio droppaisi vähintään kantamansa _välttämättömät_ esineet, mielellään muutkin (niitä voi sitten tehdä sen verran pahoiksi, että esineiden hankkiminen tappamalla ei ole kannattavaa). Ja mielellään muistakin. Päähäni ei mahdu sellaista selitystä, että miksi esim. Jäämiekka hajoisi tai katoaisi kun Sihlaz kuolee tms.

KimmoKM [22.07.2005 13:45:05]

#

En jaksa tehdä valtavaa bloattiviestiä vaan teen uuden..

- Jeren antama "tutka" on PUUNSIEMEN. Miten ihmeessä olet saanut tällaisen bugin aikaan?
- Kun Melnaka on antamassa tossujaan ("OTA EDES TOSSUNI" tai jotain sellaista), hahmo ei saa mitään.
- Näyttää siltä, että Erkissä on raja siitä, että kuinka paljon esineitä voi olla kartalla. Rajan pitäisi olla ehkä sata kertaa suurempi jos raja pitää olla. Kokemustasoa grindatessa esineitä tippuu luolastoon kasoittain..
- Tasonnousu on järjettömän hidasta, tasoa 11 hankkiessani kävin Jeren luona ja lichit olivat taso 11:lle ihan liian pahoja kokemuksen keräämiseen ja niistä ei silti saa vaivoja vastaavaa kokemusmäärää. Vaadittavaa kokemusta vähäisemmäksi, että pelistä ei tule pelkkää kokemustason grindausta..
- Mitä viisasten juoma tekee? Entä tosinäön käärö?
- Grand Pärvelön paikka on edelleenkin tyhjää puumaastoa eikä sieltä pääse pois. Hirvittävä bugi.
- Voiko puita kaataa metsäkirveellä? Miten sen saisi helpoiten? Luulisin puunkaadon olevan tarpeellinen Malkuksen kuulan saamisen kanssa.

Jaqqo [01.08.2005 21:55:34]

#

KimmoKM kirjoitti:

Mitä viisasten juoma tekee? Entä tosinäön käärö?

Viisasten juomasta en tiedä, mutta tosinäönkäärö pidentää
näkökenttää. Eikös?

KimmoKM [02.08.2005 14:26:47]

#

Voipi olla. Se, että se ei paranna näkökyky-ominaisuutta hämää (Jos se näkökenttää pidentää).

sqwiik [30.08.2005 21:43:52]

#

KimmoKM - ainakin koodin mukaan grand pärvelön paikassa portaat luodaan Erkin kanssa samaan kohtaan. Ja siinä kohdassa siis ei ole? Samaten se ölliäinen kyllä luodaan sinne, alas vasempaan nurkkaan (josta se sitten vaeltaa ties minne). Ja G.P.:n maaston tuleekin olla metsää.

Väijytys on ... väijytys. Siinä ei ole bugia; laitoin sen lataukseen jännitystä antamaan.

Puunsiementutkassa oli typo. Anteeksi -_-

Koetan parantaa hieman ölviäisistä saatavaa expaa... Sekä 'hieman' muokata uniikkien olioiden kuolemia.

KimmoKM [31.08.2005 11:13:02]

#

lainaus:

KimmoKM - ainakin koodin mukaan grand pärvelön paikassa portaat luodaan Erkin kanssa samaan kohtaan. Ja siinä kohdassa siis ei ole? Samaten se ölliäinen kyllä luodaan sinne, alas vasempaan nurkkaan (josta se sitten vaeltaa ties minne).

Kolmesti olen Grand Parvelön luokse yrittänyt eri peleissä, aina on tullut tavallista maastoa eikä mitään otuksia.

lainaus:

Väijytys on ... väijytys. Siinä ei ole bugia; laitoin sen lataukseen jännitystä antamaan.

Ainakaan Urano Cityssä väijytys ei ole yhtään kiva kun voi vahingossa suututtaa asukkaat loitsuilla. :|

KimmoKM [26.09.2005 17:05:06]

#

Edelleenkin loitsuista ja tähtäämisestä alapalkki täytyy roskasta. Piirrä se aina välillä uudelleen tai tee edes komento jolla sen voi uudelleenpiirtää..

Ja - kykypisteitä ei tunnu olevan oikein riittävästi, kaikkea paitsi näkökykyä tarvittaisiin ties kuinka paljon.

KimmoKM [02.10.2005 13:00:24]

#

Mitä voimakehät-kirja tekee? En edelleenkään löydä mitään vaikutusta.

sqwiik [02.10.2005 16:34:20]

#

Se on hyvin voimallinen lähde taikuuden oppimiseen. Tämän kirjan oppitasoa tosin ei mitata lukutaidossa; vaikka osaisit lukea kuinka hyvin, se ei välttämättä auta matematiikan ymmärtämisessä.

Latska [23.11.2005 07:21:11]

#

Hienoa että "esimerkkipeli" jatkuu. :)

KimmoKM [28.11.2005 22:15:25]

#

- Manguksen tappamalla saa negatiivisen kokemusmäärän (int:n minimi?).
Edit:
- Miten ihmeessä Maluksen kuulan löytää? Tutkimalla kaikki Maanmiekan puut musta/valkoinen piikki kädessään? Se ei ainakaan toimi.
Edit2:
- Ja harmiton epäloogisuus "Erkki vahingoittuu loitsustasi parannus."
Edit3:
- Inventoryn, minimapin ja viestien katsominen kuluttaa vuoron. (Ouch)
- Myrkystä kuolemisesta ei tule viestiä
- Minimapista pääsee pois m-näppäimellä, vaikka aina tulen painaneeksi esciä, joka tuntuu loogisimmalta.
- Pyyntö: Jokin tapa mähdä suunnilleen (Tyyliin "*****....." on ~50%) vihollisen jäljelläoleva kesto ToME-tyyliin tai "Vihollinen ei ole kärsinyt vakavaa vahinkoa" "Vihollinen on jo selvästi vahingoittunut" " "Vihollinen on kuolemaisillaan"
- Pyyntö: Tapa selvittää mikä mikäkin otus on (nimi) "Kuten "*" *bandissa ja ";" NetHackissa)
- Ja sitten vielä se, että esim. Tuukka_91:stä (ja Barnabaksesta, Duadainista jne. (niistä tosin vielä vähemmän)) saa 600 kokemusta vaikka sopivampi määrä olisi vaikka 6000.
Edit4:
- Ja ärsyttävä asia/epäloogisuus, kun Erkki on tasolla 10, "Erkin tasoiset oliot" ovat jo havoc-lichejä ja nekin pystyvät torjumaan magian täydellisesti. Ja oppinutkaan ei edes tasolla 30 pysty torjumaan magiaa kunnolla (joku 70% suojaus kai?) ja siihenkin tarvitaan taikuutta. Ja muinainen golemkin, golemithan ovat herkkiä taikuudelle.. Eli olisi kivaa jos itsekkin pystyisi torjumaan magian täydellisesti tai vain vahvimmat viholliset torjuisivat sitä, havoc licheille tms. voi sitten antaa suojausta magiaa vastaan, mutta ei immuniteettia. Toivottavasti ymmärrätte.

sqwiik [01.12.2005 08:20:27]

#

KimmoKM:
Manguksen surmauksesta saa koodinkin perusteella negat. kokemusmäärän. Laitoin sen siksi että vanhusten surmaajat saisivat opetuksen.
E: etsi vain.
E2: korjattu 1.0.6:een.
E3: muutamiin näistä tullut parannusta.
E4: olioiden könttäys hieman helpompaa 1.0.6:ssa.

Edit: taidan päivittää suosiolla 1.1:een, kun tuleekin hieman enemmän ominaisuuksia >_>

KimmoKM [01.12.2005 15:23:41]

#

Joo, mutta tuo intin mahdollisimman pieni määrä kokemusta (jos se intin minimi oli, en jaksanut tarkastaa) ei ole oikein kivaa ja on älytöntä pitää mahdollisuutta Nikon tehtäviin jos niitä ei kumminkaan käytännössä voi tehdä jos kokemusta joutuu hankkimaan kuukauden sen jälkeen.

Edit:
- Ja pistän nyt tähänkin, mikäli Nikolle yrittää antaa Maluksen kuulan, kuula pysyy itsellään eikä saa Rauhan viittaa (Voi johtua siitä, että Maluksen kuula oli aseena).
Edit2:
- On ärsyttävää kun saa säteilysairauden vaikka ei koskekkaan mihinkään säteielevään tai käy Urano cityssä.
Edit3:
- Lichin tossut ovat aina ultimate cursed? Ja kun puhuu Melnakalle sen jälkeen, hän yrittää uudestaan antaa Lichin tossuja. Lisäksi Lichin tossuista ei saa elinvoimaa/eloa vaikka viestin mukaan saa eloa ja raskaasti.
- Urano Cityn johtaja ei anna mitään, siinä ei voi edes valita mitään. Sanoo vaan, että "voit valita"
Edit4:
- "Kykenet vastustamaan teleporttia." Toimii ainoastaan, jos itse teleporttaa. "Lervademoni mutisee kryptisiä sanoja." (Ainakin pikkuveli sanoo noin, en tarkistanut)
Edit5:
- Oppineen tason 20 kyky "saat 20 taikuuteen ja 10 lukutaitoon" ei toimi.
Edit6:
- Discon luurankoja ei voi anteeksiantaa (kun luuranko-nimisiä otuksia on kaksi erilaista)
Edit6:
- "Keksien yhteensaamisesta saat voimaa! Voima + 5", mitään ei vaan tule.
Edit7:
- Olisiko mahdollista saada mahdollisuus käyttää suurempaa resoluutiota -> näkyy enemmän?

sqwiik [04.12.2005 10:59:34]

#

E: tuossa kohtaa oli bugi (ei poistanut kuulaa). Nikon ei kuulukaan antaa viittaa tuossa vaiheessa.
E2: koodin mukaan säteilyä ei muualta saa ^_- Lisäksi pelissä on muitakin esineitä, jotka säteilevät (eivät vain uraaniset).
E3: Ovat, aina. Pitääpä korjata nuo kaksi muuta.
E4: Toimii ainakin itselläni kaikissa tilanteissa O_o
E5: Toimiipas. Koodi on tässä kohtaa ehdoton.
E6: Eipä ^^ Se siinä hauskaa onkin.
E6_2: Voima ei tule näkyviin statsilistassa, vaan suoraan päästatseihin (laitan nekin näkymään 1.1.:ssä).
E7: Pelissähän on jo kaksi grafiikkatilaa, joista toisessa näkyy 4 kertaa enemmän (näppäin 'G').

KimmoKM [04.12.2005 15:23:17]

#

lainaus:

E: tuossa kohtaa oli bugi (ei poistanut kuulaa). Nikon ei kuulukaan antaa viittaa tuossa vaiheessa.

Ei viittaa saanut silloinkaan kun Niko lähti valloittamaan maailmaa.

lainaus:

E2: koodin mukaan säteilyä ei muualta saa ^_- Lisäksi pelissä on muitakin esineitä, jotka säteilevät (eivät vain uraaniset).

Hehkuva juoma ainakin, mitä muita?

lainaus:

E5: Toimiipas. Koodi on tässä kohtaa ehdoton.

Ei tule ainakaan @-näppäimestä tulevaan statsilistaan joka olisi.. kivaa.

lainaus:

E7: Pelissähän on jo kaksi grafiikkatilaa, joista toisessa näkyy 4 kertaa enemmän (näppäin 'G').

Joo, mutta koko kartta esim pienellä grafiikkatilalla.

sqwiik [04.12.2005 17:35:35]

#

Tuosta pienestä grafiikkatilasta: minimap on siihen tarkoitukseen (1 pikseli / tile). Jos koko kartan yrittäisi näyttää kerralla jonkinlaisella grafiikalla, yhtä tileä kuvaisi ruhtinaallisesti 2x2-kokoinen palikka (joka on suunnilleen yhtä hyvä kuin yksittäinen pikseli).

KimmoKM [04.12.2005 21:33:32]

#

Sen takia olisikin hyvä, että voisi käyttää suurempia resoluutioita. Kyllä minä ToME:n keskikokoisissa ja NetHackin kentissäkin saan tileilla koko kartan näkyviin (ja ihan selkeillä tileillä vielä).

Metabolix [04.12.2005 22:21:10]

#

Minusta on hieman hassua, että Erkki ei näe edes viereistä tileä ollessaan puun kohdalla. Esimerkiksi saaren oikeassa alakulmassa. "Hakkaat päätäsi seinään." Seinä ei vain suostu näkymään :)

sqwiik [04.12.2005 22:30:44]

#

No niin no =P Tuo johtuu siitä, että olio (Erkki) on sellaisen objektin sisässä jonka läpi ei näe. Tuetenkin tuon voi ymmärtää siten ettei Erkkiraasu näe pöheiköstä mihin päätään hakkaa ^_^.

KimmoKM [06.12.2005 12:48:58]

#

Muutamia pikkuveljen löytämiä ongelmia, jälleen kerran:
- Kerroksesta 10 eteläisessä luolastossa löytyi Hassun Linssin avulla salaovi, jonka takana oli toinen Valkea piikki.
- GolemDruidit eivät ota Jäämiekkaa vastaan vaan puhuvat vain Pyhän Paikan Palauttamisesta.
- Oliot suuttuvat Erkille, jos joku otus taikoo niin, että se osuu ystävälliseen olioon.

sqwiik [10.12.2005 15:05:49]

#

Korjasin nuo viime viikolla... Laitan nyt tässä että 1.1 tulossa (ehkä) ennen joulua.

KimmoKM [10.12.2005 22:21:02]

#

Rankan spoilerin varoitus: Jos jotakuta kiinnostaa, tässä on pikkuveljeni kirjoittamaa spoilerin alkua (jotkin osat on vielä kopioitu readme.txt:stä tms.)

sqwiik [11.12.2005 11:29:05]

#

...ooo... pikkuveljesi on joko a) pelannut tunteella ja aikaa säästämättä tai b) haksannut pelin koodia ^^. Mutta melko kattavaa, kyllä. Tosin muutama kohta on hieman pielessä (ja stattiarvot muuttuvat 1.1:ssä, kiitos max. tason nousun).

KimmoKM [11.12.2005 12:35:36]

#

Pelannut tunteella. Sqwiik-juttu, Urano Cityn palkinnot (jotka olisi kyllä saanut jos voisi ;) ja pärvelöpallon kiertopalkinto lienevät ainoat kohdat missä tieto perustuu vain heksaeditoriin.. Tuossa on päivitetty/selkeytetty/korjattu versio.. (Ja edeleen Rankan spoilerin varoitus)

KimmoKM [11.12.2005 22:00:50]

#

- Unique-olioilla ei ole nimeä..
- "Kuulet vaimean kilahduksen" -kerroksessa kaatuu.. ja usein. Ilmeisesti ilman syytä. Näin ainakin pikkuveljeni sanoo.
- Tässä kerroksessa portaat alas -kohdassa on "(null) (null)" (en ole kyllä tästä ihan varma, pikkuveli tuli sanomaan)
- Nyt rubiinien tilalle tulee nahkaviittoja eteläisen punaisen kiven säilytyspaikassa..

KimmoKM [15.12.2005 19:42:26]

#

Nämä on kopioitu pikkuveljeltäni aika suoraan IRC:stä, itse en ole jaksanut tutkia asioita:

- Kivi, jota ei voi tuhota on läpinäkyvä tai jotakin (aloituskuva näkyy läpi tms.).
- Loitsujen resistoimisessa kai on jotakin vikaa (Käyppäs huijausmoodilla Eteläisen Punaisen kiven vartijoiden luona, siellä kaatunee).
- Sinisessä Peikossa on jotakin vikaa, kun edes *-merkillä sitä ei pääse näkemään, kun peli kaatuu. Pelkästä sen näkemisestä peli kaatuu.
- (null)-esine edelleen toiseksi viimeisen kerroksen portaikossa.
- Rauhan Käärö II:sta ja Keksien kääröstä tulee "Käärö hehkuu himmeeä valoa... (koodataan versioon 1.1.2)". Eh?
- Pikkuveljen mukaan kaupoissa suurin osa esineistä on Epäpyhiä keksejä, itse en ole tätä havainnut.
- Missä kimmossa on pärvelö Joulupukin lahjasäkin kanssa? Kaikki saaren metsät etsitty, mitään ei löydetty.
- Version 1.1 piti vähentää grindausta, minusta se on pikemminkin lisääntynyt, ainakin siksi, koska saadakseen (suunnilleen) saman määrän kokemuspisteitä kuin ennen, pitää nostaa kaksi tasoa. Ilman viiden tason välein tulevia bonuksia maksimikokemustason kasvattaminen oli muutenkin kovin turhaa (30*5=150 ei paljoa vähemmän ole kuin 60*3=180)..
Edit:
- Readmen mukaan KalmaKouran pitäisi vähentää statseja (auts). Se kumminkin edelleen vaan tappaa.
- 690 pistettä Pärvelöpallossa, ei kiertopalkintoa. Kuinka paljon pisteitä siinä oikein pitää saada?


[flame]

- Ja nyt pitää flamettaa. GAAAH!

lainaus:

jokainen Taikuus-kykyyn lisätty piste heikentää pelaajaan kohdistetun loitsun tehoa 0,5%

Eli tarvitaan 200 kykypistettä täydelliseen magian suojaukseen (joka tuskin koskee KalmaKouraa ja koukeroista sanaa) kun maksimissaan voi saada 160 kykypistettä.

lainaus:

Lisäksi jokainen 8p Karskius-kyvyssä antaa 1% todennäköisyyttä pysäyttää vahingoittava loitsu niille sijoilleen.

Ja MITÄH!? Tarvitaan *800* kykypistettä karskiuteen että tuosta saisi täydellisen loitsujen kumoamisen, eh!?

Ja taikuutta kasvattamalla voi saada käsittääkseni vain noin 70% tms. magian resistantin. Vai kuinka paljon se olikaan.. Jos olet sattunut käymään vähänkin syvemmällä niin "Kappas, loitsu vei 100HP:ta, kuolin!".. Minulle kävi näin ninjalleni, jolla oli 100HP:ta. Meni kolmanteen kerrokseen, heti portaiden kohdalla tulinuoli käristi minua ja kuolin. Eh? Ja sitten kun mennään syvemmälle lichien kanssa leikkimään.. Tarvitaan joko ainakin 99% magian resistantti/kumoaminen tai sitten ~10 000 HP:ta, että siellä selviäisi kunnolla. Puhumattakaan KalmaKouraa käyttävistä Havoc Licheistä. Ja mistä ihmeestä ne ovat sen oppineet, sehän on Maluksen miekka!?

Ja vielä on sanomatta, että melko alhaisenkin tason oliot resistoivat magiaa, joka on readmen mukaan 90% iskusta pois. Miksi Erkki ei kykene tähän äärimmäiselläkään karskiudella ja magialla? Puhumattakaan keskitason oliostakin joilla on magian immuniteetti.

Mukava magian resistanttisysteemi olisi suunnilleen näin:
Taikuudella kumoaminen (hahmoille, jotka erikoistuvat loitsintaan):
- Jokainen piste magiaan antaa 1,5% todennäköisyyden kumota loitsun. Tällöinkin tarvittaisiin 67 taikuutta, jonka luulisi olevan ihan tarpeeksi vähennystä muista statseista..
- Vaihtoehtoisesti tyyliin 10 taikuutta kumoaa heikoimmat loitsut, 30 keskitason ja 60 kaikki loitsut.
Taikuuden resistoiminen (hahmoille, jotka erikoistuvat taisteluun):
- Jokainen kykypiste karskiuteen antaa vaikka 1% resistanssia loitsujen vahinkoon (Tai sitten 1,5% kuten em. loitsujen kumoamisessa).
- Loitsuja olisi hyvä myös pystyä väistämään korkealla tarkkuudella..


Ja huomautan vielä, että suuri(n) osa oliosta pystyy resistoimaan magiaa enemmän kuin Erkki nyt voi kuvitellakkaan puhumattakaan täysin magialle immuuneista olioista. Ja Riimuviita (jonka statseista en tiedä, koska versiossa 1.0.x sitä ei ainakaan voinut saada)... Se on viitta, en tiedä statseja, mutta viitalla tuskin on kovin korkeaa suojausta vahinkoa vastaan. Ja siinä missä ongelma on nyt magialta suojautumisen kanssa, mitä mahdollisuuksia on Erkillä selviytyä villibarbaareista jne. ilman kunnollista panssaria? Ei mitään..


Ja vielä sanon, että varsinkin magian hirvittävän voiman takia NetHackissakin on helpompaa jos on täysilevelisen "double trouble"-Wizard of yendorin, Demogorgonin, Yeenoghun, Orcuksen, High Priest of Molochin, puolen kentän Archoneita ja puolen kentän arch lichejä ympäröimänä.. Älä yritä tehdä mahdotonta peliä, pyydän.

[/flame]

sqwiik [15.12.2005 22:01:28]

#

On hyvä että ainakin joku testaa peliä -_- Kun minulla EI ole aikaa.
Tuosta kykypisteistä: yhteensä niitä sai 30-tasoisessa 5*10 + 25 * 5 = 175, ja uudessa 10*10 + 50*3 = 250. Kyllähän siinä eroa on.

Sinisestä peikosta taas en ole nyt varma. Ainakin se on lisätty samalla tavalla kuin muutkin.

Ja tuosta NULL-esineestä: koodin mukaan se ei voi olel NULL. Se kuitenkin säilyy sellaisena, mikäli kyseessä on ladattu tallennus tilanteesta jossa se oli NULL.

Ja vielä, että 1.1.1 oli tällainen hätäpäivitys (koska ajattelin laittaa edes jotain nähtäväksi ennenkuin lähden lomalle). Suunnittelen hieman tasapainotusta peliin sitten loman aikana.

KimmoKM [15.12.2005 22:10:54]

#

Sqwiik: Joo, mutta sen tason 60 saavuttamisessa on kumminkin niiin hirveä grindaus, että sitä ei jaksa hankkia..

- Ja nyt 900 pistettä Pärvelöpallossa. "Koska olet jo champion, et saa mitään.

Ja pyydän anteeksi flametusta, mutta ihan oikeasti magialta ei voi suojautua kunnolla.

- "Erkki vahingoittuu loitsustasi (Parannus)." - Edelleen "vahingoittuu"

Heikki [16.12.2005 07:04:29]

#

Löytyykös jostain vanhempaa toimivaa versiota, tämä 1.1.1 kun tuppaa jumittumaan turhan usein?

sqwiik [16.12.2005 19:42:02]

#

1.1.1 jumittaa, koska tein päivityksen tenttiin lukiessa... Nyt on enemmän aikaa joten käyn koodia läpi 1-3 päivää ja korjailen löydettyjä epäkohtia.

Eli vakaampi & ei-jumittava versio tulossa viimeistään sunnuntaina, ja mukana joululahja niille jotka tätä pelata jaksavat...

KimmoKM: tuohon Maluksen Miekka-juttuun, luuletko todella keksineesi mikä se on? ^^
"Kiero on mieleni, syön naulan ja ulostan ruuvin."

KimmoKM [16.12.2005 20:25:59]

#

lainaus:

KimmoKM: tuohon Maluksen Miekka-juttuun, luuletko todella keksineesi mikä se on? ^^

Ainakin ennen Maluksen miekka oli KalmaKoura-loitsu. Vai tarkoititko jotain muuta?

sqwiik [16.12.2005 20:38:33]

#

KalmaKoura-loitsu on yhä olemassa, mutta Maluksen Miekka se ei ole ^^

KimmoKM [16.12.2005 20:51:49]

#

Villi arvaus: Eli muutit Maluksen Miekan joksikin muuksi (hyödyttömämmäksi?), jotta Havoc Lichit voisivat käyttää tappokirousta ilman selittelyä siitä, että miten ne Maluksen Miekan saivat?

sqwiik [17.12.2005 00:04:32]

#

...en.

KimmoKM [17.12.2005 15:24:58]

#

- Ja sitten yksi kummallisuus, golemeihin ja muihin vastaaviin ei _osu_. Golemiinhan pitäisi olla helpompi osua kuin ladon seinään.. Mutta niillä on sitten se valtava kesto.
- Puolustuksen käärö, tiedon käärö jne. näyttää nyt saavan yhtä suurella todennäköisyydellä pienennystä kykyyn kuin kasvatusta. Eli kannustusta grindaamaan ja savescummin avulla niiden kykyjen maksimiin saamiseen.. Ja elinvoiman saamiseen ei näytä olevan mitään tapaa, vaikka se olisi perin tärkeää, tapaa saada tarkkuutta ei myöskään näytä olevan.
- Koukeroinen sana on vähän epämiellyttävän paha, joko liian tehokas tai sitten ei saisi imeä eloa, nyt jos sattuu huoneeseen, jossa on useampia koukeroisen sanan loitsijoita, ei todellakaan ole kivaa (eli kuolee).

Grey [18.12.2005 19:54:34]

#

lainaus:

KimmoKM: tuohon Maluksen Miekka-juttuun, luuletko todella keksineesi mikä se on? ^^

Hm, annas kun arvaan. Se miekka on nahkainen, ei metallinen?..

-Grey-

KimmoKM [18.12.2005 22:17:08]

#

- Vaikuttaa siltä, että jos yksikin duplikaattori pääsee koskemaan Erkkiä, jok'ikinen duplikaattori on tämän jälkeen Erkin tasoinen.

sqwiik [19.12.2005 00:22:30]

#

Jep, näin on ollut alusta alkaen.

herponen [19.12.2005 16:15:35]

#

OOPS! Navigointi virhe!
Erkki onkin huuhtoutunut Napapiirille.
Tästä saat ladattua Erkkiin jouluisen grafiikka päivityksen johon voit purkaa tätä suunnatonta joulun odotuksen tuskaa.
Hyvää joulua minunkin puolestani myös tännekin kaikille Erkin mielisille!

KimmoKM [21.12.2005 19:47:58]

#

- Näyttää siltä, että voi "hukata" Tuukan siten, että lukee Ruman Kirjan, tallentaa välissä ja lukee sen uudestaan, Rumassa Kirjassa kerrotaan Tuukalle sijainti, jossa häntä ei kumminkaan enää ole.

SuperNörtti [22.12.2005 11:55:18]

#

herponen, pelasin justiin erkkiä noilla joulukuvilla ja tuntuu kuin koko kaupunki olisi täynnä tonttuja! mahtavat kuvat!

ville-v [22.12.2005 13:22:38]

#

Kun nyt rupesimme vääntämään vaihtoehtoisia grafiikoita, niin voisit tehdä pelistä semmoisen että käytettäviä grafiikoita ei tarvitse kopioida ympäriinsä vaan voi olla esimerkiksi oletusgrafiikka kansiossa data\default\ ja vaihtoehtoisia grafiikoita voi laittaa tyyliin data\grafiikka1\ ja sitten pelattaessa voi valita mitä käyttää ja vaikka vaihtaa niitä kesken pelin.

EDIT: KimmoKM:n pikkuveljen tekemät ascii-grafiikat:
tar.gz: http://sooda.dy.fi/fpaste/index.php?61189245548ecf6a67dc12d36ebd6adc
zip: http://sooda.dy.fi/fpaste/index.php?1fbf43f8789a4724fda06385b06074a5

Jaqqo [22.12.2005 14:29:23]

#

Pari pukia:
-Balettiörkki voi potkia Erkin vesilammikkoon (vesitilen päälle)
-Jos tulee tai menne luurankojen diskoon, tulee viesti: "Astut suuren, kivisen tornin pihaan"
-"Löysit puusta siemenen!" ja "Näet maassa: Hassu linssi" eli puista putoaa Hassuja linssejä.

KimmoKM [22.12.2005 16:38:07]

#

lainaus:

-Jos tulee tai menne luurankojen diskoon, tulee viesti: "Astut suuren, kivisen tornin pihaan"

Kyllä Luurankojen disko ihan oikein toimii, oletko varma, että se on Luurankojen disco?

Jaqqo [22.12.2005 17:06:46]

#

Eikös sinne vie Nikon tornissa olevat portaat?
Minulla ainakin tulle tuo viesti aina, kun käytän näitä portaita.

KimmoKM [22.12.2005 20:41:02]

#

Joo, vievät. Minulla vaan toimii. :) No, se ei ole ensimmäinen kerta kun jokin toimii jollakulla ja jollakulla ei..

- Niko the Great kääröä (tai paikkaa, jossa aurinko menee pilveen) ei aina löydy.
- Maluksen tornissa olevien arvoitusten ratkaisusta saa nyt aavesillan, ei edes KalmaKouraa. Mitä ihmettä tuo on olevinaan?
- Tuukka voi ilmestyä esim. Lähteelle

lainaus:

-"Löysit puusta siemenen!" ja "Näet maassa: Hassu linssi" eli puista putoaa Hassuja linssejä.

[vitsi]Voi kimmo! Pitikö tuokin mennä kertomaan.. Ei nyt peliä helpottavia juttuja saa kertoa![/vitsi]

- Mitä ideaa on olla pakifistipeikon kaltaisia rauhallisia olioita? Tukkivat vaan käytävät ja ovat ärsyttäviä. Ärsyttävyyden takia? ;)
- Sain jotenkin ihmeellisesti luolastoon, jossa on Erkin tasoisia otuksia Audilaseiden -> puhuin -> Druidin tehtävä "suoritettu". Ei ole kyllä hajuakaan siitä, että miten näin pääsi käymään. :|
- Näyttää siltä, että Valkoisella piikillä ei Maluksen kuulaa voi saada, kahdessa pelissä on tutkittu kaikki puut. Lisäksi Maluksen kuula ei todellakaan näytä olevan lähellä pontta..
- "<@MikkoMMM> Ouch. Yksi Koukeroinen Sana vei minulta noin 300 HP:tä, vaikka mana oli täysissä!", onko tämä reilua? Ei. Koukeroiseen sanaan voi kuolla ennen kuin ehtii nähdäkkään, kuka sen teki. Imemisen vielä ymmärtää kun se vaatii lähikontaktin, mutta..
- Ja rosvot, ei nyt kukaan aina onnistu repimään "panssaria maihin".. Pienennä todennäköisyyttä sen onnistumiselle, kiitos.
- Kun kentällä on niin paljon tavaroita kuin vain voi olla, siitä aiheutuu kiehtovia seikkoja. Äskettäin silmänkääntäjä nappasi Erkin miekan ja Kumisaappaat. Mainiota, ne katosivat! Ja tavaroita ei muutenkaan voi tulla lisää, ei esim. uniikkien droppauksista. Ja tavaroita ei voi pudottaa.
- Millä perusteella nuo uniikit ilmestyvät? Ja jotkuthan pudottavat artifakteja, sellaisia ei vaan ole näkynyt.
- Missä kimmossa se pärvelö Lahjasäkin kanssa on? Ei löydy ainakaan sieltä vuorien vierestä (Ei näy Hassulla Linssilläkään, joten mitän pärvelöä siellä ei ole).
- Random-uniikeista ei saa pisteitä (pitäisikö?) ja niitä ei näy tappolistassa
- Zyriltä ei saa Entropiaa jos ottaa tiedon palkinnoista.
- Uraanin siunauksesta saa nopean regeneraation. Normaalistihan ajan kuluessa regeneraatio tyrehtyy kokonaan. Mikäli siunauksessa käy samoin, se käy ajan kuluessa turhaksi. Käykö näin (Joo, ei jaksa tarkistaa)?
- Erkki puhui Sählämin rosvoille päästäkseen pelaamaan Pärvelöpalloa. Jostain kummasta syystä Pärvelöpalloareenan sijasta portaat laskeutuivat toiseen "Aistit olevasi liemessä" -kerrokseen. Tämän jälkeen normaaliakin reittiä pitkin pääsi syvemmälle. Viidennessä(?) kerroksessa onneton 61-tasoinen Erkki kohtasi *monta* Jere the Wizardia, Cokin ja Audilaseiden.
- Niko tapettu 1000 kertaa, hänestä saa nyt negatiivista kokemusta. Pätenee muihinkin olioihin. Ja koska kokemus muuttuu negatiiviseksi, pistemääräkin näyttää laskevan.
- Heittomiekkoja ei voi heittää. Mitä kimmoa?
- Kaikkien uniikkien nimet eivät näy, ei ainakaan mustan peikon (luultavasti).
- Miltään uniikilta ei ole vielä tippunut artifakteja, keneltä tippuu?
- AAARGH! Jäämiekkaa ei Sihlazilta saanut vaikka ei ollut tappanut epäkuolleita. "KAUAN ELÄKÖÖN MUSTA RUHTINAS!"

Ja pari mainosta:
- Jos kiinnostaa Erkki Saaressa -pelistä puhua IRC:ssä niin tulkaa käytännössä tyhjälle #erkkisaaressa@IRCNet-kanavalle
- Spoiler warning: Uusittu spoileri

KimmoKM [28.12.2005 20:02:27]

#

Laitetaanpa tämä omaksi viestikseen, että se varmasti näkyy.

- Sininen kivi haettu, Tuukka surmattu, Maanalaisen lähteen arvoitus ratkaistu ("Tunnet ratkaisseesi jotain" (ratkaisu on OSMOOSI)) ja Harmaakallio tuhottu. Mutta Galen Ips edelleen selittää näistä tehtävistä jotka pitää tehdä. Eli Erkki säilyttää mahdottoman tittelinsä.


- Kun kykyjä on enemmän kuin 11, niitä scrollaamalla kykylistassa tulee kaikenlaista "saastaa".
- Porvarin tason 60 erikoisominaisuudesta tulee viesti "Rahaa rätisee ja vinkuu!". Lisäksi tuossa vaiheessa ei juurikaan ei-artifakteja käytetä, joten kyky on vähän turha ellei ultimate curse sillä lähde..
- En käsitä mitä ideaa näkökyvyssä (tai metsämiehessä on). Metsämiehellä on alussakin niin paljon näkökykyä, että se ei tee pystysyynnassa pienellä grafiikkatilalla mitään. Minimapin käytöstä taas menee vuoro ja se on epäselkeä.. Ja metsämiehellä ei viitsi pelata kun kaikki kuuden tason välein tulevat bonukset näkökykyyn ovat jo turhia. Jos olisi tyyliin: Näkökyky 10 -> tähystys, Näkökyky 20 -> Metsän läpi näkeminen, Näkökyky 30 -> Seinien läpi näkeminen, Näkökyky 40 -> Kartoitus, Näkökyky 60 -> tutkaus niin sitten näkökyvystä (ja metsämiehestä) olisi hyötyä. Ja metsämiehen kyvyt mm. aseiden heitto eivät ole muutenkaan erityisen hyviä, sahalaitamiekka voi tehdä kovaa vahinkoa, mutta se siitä sahalaitamiekasta sitten. Ja ampuma- ja heittoaseita voi käyttää jokainen hahmoluokka (No, metsämiehellä on kriittinen heitto mutta kumminkin).
- Kun saa tietää Pärvelöcityn sijainnin Barnabakselta niin puhumalla hänelle "Moikkaappa veliä Diamarassa *tirsk*"-viestin jälkeen ei tule vaikutusta. Mikäli tiedon saa Golemdruideilta, saa 15 eloa kuten pitääkin.
- Oliot voivat tehdä Tulikättä kaukaa. Mitä ihmettä...
- Pärvelöpallossa maalit ovat läpinäkyviä minimapilla
- Oliot suuttuvat jos niihin käyttää parannusta
- Oliot voivat loitsia samalla kun liikkuvat
- Hävityksen kääröstä tulee aavesilta, ennen tuli (ja näin pitäisikin tulla) KalmaKoura.
- Saastalla näyttää olevan teleporttaava vaikutus. Jokin loitsii saastallla "haluatko teleportata". Lisäksi jotkut näyttävät taistelevan suojauksella joka ei itsellään näytä toimivan.
- Käytäväntukkeesta saa 10XP kun siitä pitäisi saada paljon enemmän. ÄÄRIMMÄISEN kestävä (Lich-lord Nikokin on heikompi) ja taisteleekin ihan kelvollisesti.

Jaqqo [01.01.2006 18:28:03]

#

Elinvoimaa on 60 ja silti Druidin tehtävästä kuolee.
Viesti "SE taika oli tehokas" tulee, mutta sen jälkeen se viikatemies tulee ja tuikkaa.
Edit: Tuli mieleen, että saako niitä puunsiemeniä tällä hetkellä mistään?

KimmoKM [07.01.2006 18:58:36]

#

Jaqqo: Elinvoimaa tarvitaan Druidin tehtävään 80. Ja elinvoima on nykyään hyödytön kyky, kokemustasoista sitä saa ~1000 ja tehtävän palkinto, uusi kokemustaso ei ole kahdeksankymmenen turhan elinvoiman oton arvoinen, ei edes vaikka ottaisi kuudentenakymmenentenäyhdentenä tasona. Pahimmat iskut, imeminen ja koukeroinen sana nimittäin eivät elon määrästä välitä vaan ottavat sen prosentteina maksimimäärästä, kovalla karskiudella ja taikuudella taas saa itsensä käytännössä immuuniksi muille vahingoille. Sen 80 elinvoimaa siis voi käyttää paljon paremminkin, samoin kuin näkökyvyn ja voiman..

sqwiik [07.01.2006 21:08:38]

#

*Puolustautumisen last stand against Brotherhood of Merikivi*

- Niko the Great kääröä (tai paikkaa, jossa aurinko menee pilveen) ei aina löydy.
> Ei löydykään (vaikkakin paikka on _jossain_ Saarella, se ei välttämättä ole saavutettavissa)
- Maluksen tornissa olevien arvoitusten ratkaisusta saa nyt aavesillan, ei edes KalmaKouraa. Mitä ihmettä tuo on olevinaan?
> Tuossa kohdin oli jäänyt pienehkö bugi linkitykseen. Ei mitään vaarallista kuitenkaan.
- Tuukka voi ilmestyä esim. Lähteelle
> ... miksi?
- Mitä ideaa on olla pakifistipeikon kaltaisia rauhallisia olioita? Tukkivat vaan käytävät ja ovat ärsyttäviä. Ärsyttävyyden takia? ;)
> Oikein meni ^^
- Sain jotenkin ihmeellisesti luolastoon, jossa on Erkin tasoisia otuksia Audilaseiden -> puhuin -> Druidin tehtävä "suoritettu". Ei ole kyllä hajuakaan siitä, että miten näin pääsi käymään. :|
> Mielenkiintoinen ilmiö... Pitänee syynätä koodia tuossakin kohtaa.
- Näyttää siltä, että Valkoisella piikillä ei Maluksen kuulaa voi saada, kahdessa pelissä on tutkittu kaikki puut. Lisäksi Maluksen kuula ei todellakaan näytä olevan lähellä pontta..
> Kyllähän irtoaa (ainakin minulla).
- "<@MikkoMMM> Ouch. Yksi Koukeroinen Sana vei minulta noin 300 HP:tä, vaikka mana oli täysissä!", onko tämä reilua? Ei. Koukeroiseen sanaan voi kuolla ennen kuin ehtii nähdäkkään, kuka sen teki. Imemisen vielä ymmärtää kun se vaatii lähikontaktin, mutta..
> Korjasin hieman tuota. Tämä kyky vaurioittaa Erkkiä, mikäli tällä on hitunenkin manaa jäljellä.
- Ja rosvot, ei nyt kukaan aina onnistu repimään "panssaria maihin".. Pienennä todennäköisyyttä sen onnistumiselle, kiitos.
> Näh. Sillä on jo tarpeeksi pieni todennäköisyys, ja tämä on lisäksi näiden varkaiden ainoa selviytymiskeino...
- Kun kentällä on niin paljon tavaroita kuin vain voi olla, siitä aiheutuu kiehtovia seikkoja. Äskettäin silmänkääntäjä nappasi Erkin miekan ja Kumisaappaat. Mainiota, ne katosivat! Ja tavaroita ei muutenkaan voi tulla lisää, ei esim. uniikkien droppauksista. Ja tavaroita ei voi pudottaa.
> Nostanpa kentän esinemäärää sitten ^_-
- Millä perusteella nuo uniikit ilmestyvät? Ja jotkuthan pudottavat artifakteja, sellaisia ei vaan ole näkynyt.
> Uniikit ilmaantuvat sattumanvaraisesti. Uniikilla on vain tietty todennäköisyys pudottaa artifaktinen esine, joka riippuu sen oliotyypistä.
- Missä kimmossa se pärvelö Lahjasäkin kanssa on? Ei löydy ainakaan sieltä vuorien vierestä (Ei näy Hassulla Linssilläkään, joten mitän pärvelöä siellä ei ole).
> Etsit yhä väärästä paikasta...
- Random-uniikeista ei saa pisteitä (pitäisikö?) ja niitä ei näy tappolistassa
> Ei saa, eivät näy.
- Zyriltä ei saa Entropiaa jos ottaa tiedon palkinnoista.
> Linkitysbugi. *Curse*
- Uraanin siunauksesta saa nopean regeneraation. Normaalistihan ajan kuluessa regeneraatio tyrehtyy kokonaan. Mikäli siunauksessa käy samoin, se käy ajan kuluessa turhaksi. Käykö näin (Joo, ei jaksa tarkistaa)?
> Jep, mutta tässä on nyt niin että tämä on ainoa paikka josta saa kerralla kaikki positiiviset uraanivaikutukset.
- Erkki puhui Sählämin rosvoille päästäkseen pelaamaan Pärvelöpalloa. Jostain kummasta syystä Pärvelöpalloareenan sijasta portaat laskeutuivat toiseen "Aistit olevasi liemessä" -kerrokseen. Tämän jälkeen normaaliakin reittiä pitkin pääsi syvemmälle. Viidennessä(?) kerroksessa onneton 61-tasoinen Erkki kohtasi *monta* Jere the Wizardia, Cokin ja Audilaseiden.
> ... outoa. Tutkinpa asiaa.
- Niko tapettu 1000 kertaa, hänestä saa nyt negatiivista kokemusta. Pätenee muihinkin olioihin. Ja koska kokemus muuttuu negatiiviseksi, pistemääräkin näyttää laskevan.
> Totta kai. Oliosta saatava kokemus laskee yhä enemmän mitä useammin sen tappaa, joten tuo tuhannen tappoa laskee surmaamisen jo leikinlaskuksi.
- Heittomiekkoja ei voi heittää. Mitä kimmoa?
> Unohdettu laittaa tarpeeksi etäisyyttä. Ei muuta vikaa.
- Kaikkien uniikkien nimet eivät näy, ei ainakaan mustan peikon (luultavasti).
> Uniikkien nimet ovat muotoa <nimi> (<tyyppi>). Kumpi näistä ei näy?
- Miltään uniikilta ei ole vielä tippunut artifakteja, keneltä tippuu?
> Tietyllä todennäköisyydellä jokaiselta.
- AAARGH! Jäämiekkaa ei Sihlazilta saanut vaikka ei ollut tappanut epäkuolleita. "KAUAN ELÄKÖÖN MUSTA RUHTINAS!"
> Jeps. Laitoin tähän vielä lisäksi kikka kutosen.

- Sininen kivi haettu, Tuukka surmattu, Maanalaisen lähteen arvoitus ratkaistu ("Tunnet ratkaisseesi jotain" (ratkaisu on OSMOOSI)) ja Harmaakallio tuhottu. Mutta Galen Ips edelleen selittää näistä tehtävistä jotka pitää tehdä. Eli Erkki säilyttää mahdottoman tittelinsä.
> Hm. Tehtävä oli melko vanhalta versiolta peräisin, joten Tuukan surmauslippu menee päälle vain jos sen kohtaa meleeottelussa... Korjaanpa sen koskemaan kaikkia kuolintapoja.
- Kun kykyjä on enemmän kuin 11, niitä scrollaamalla kykylistassa tulee kaikenlaista "saastaa".
> Hai. Nostanpa sitten sitäkin listamaksimia...
- Porvarin tason 60 erikoisominaisuudesta tulee viesti "Rahaa rätisee ja vinkuu!". Lisäksi tuossa vaiheessa ei juurikaan ei-artifakteja käytetä, joten kyky on vähän turha ellei ultimate curse sillä lähde..
> Hm. Voihan siitä hyötyäkin olla jos artifakti lähtee...
- En käsitä mitä ideaa näkökyvyssä (tai metsämiehessä on). Metsämiehellä on alussakin niin paljon näkökykyä, että se ei tee pystysyynnassa pienellä grafiikkatilalla mitään. Minimapin käytöstä taas menee vuoro ja se on epäselkeä.. Ja metsämiehellä ei viitsi pelata kun kaikki kuuden tason välein tulevat bonukset näkökykyyn ovat jo turhia. Jos olisi tyyliin: Näkökyky 10 -> tähystys, Näkökyky 20 -> Metsän läpi näkeminen, Näkökyky 30 -> Seinien läpi näkeminen, Näkökyky 40 -> Kartoitus, Näkökyky 60 -> tutkaus niin sitten näkökyvystä (ja metsämiehestä) olisi hyötyä. Ja metsämiehen kyvyt mm. aseiden heitto eivät ole muutenkaan erityisen hyviä, sahalaitamiekka voi tehdä kovaa vahinkoa, mutta se siitä sahalaitamiekasta sitten. Ja ampuma- ja heittoaseita voi käyttää jokainen hahmoluokka (No, metsämiehellä on kriittinen heitto mutta kumminkin).
> Näkökyky vaikuttaa suoraan tarkkuuden kanssa heittoaseiden/ampuma-aseiden vahinkoon (33%).
- Kun saa tietää Pärvelöcityn sijainnin Barnabakselta niin puhumalla hänelle "Moikkaappa veliä Diamarassa *tirsk*"-viestin jälkeen ei tule vaikutusta. Mikäli tiedon saa Golemdruideilta, saa 15 eloa kuten pitääkin.
> Jokin ajattelumoka tässäkin sitten...
- Oliot voivat tehdä Tulikättä kaukaa. Mitä ihmettä...
> Loitsinnan AI ei nähtävästi ole sitten ihan kohdallaan...
- Pärvelöpallossa maalit ovat läpinäkyviä minimapilla
> ... no, haitta kait tämäkin joten korjataan.
- Oliot suuttuvat jos niihin käyttää parannusta
> Hmm. Pitääpä korjata vaikkei se mikään hirveä bugi olekaan.
- Oliot voivat loitsia samalla kun liikkuvat
> Missä tapauksissa?
- Hävityksen kääröstä tulee aavesilta, ennen tuli (ja näin pitäisikin tulla) KalmaKoura.
> Sama linkitysvirhe kuin edelläkin.
- Saastalla näyttää olevan teleporttaava vaikutus. Jokin loitsii saastallla "haluatko teleportata". Lisäksi jotkut näyttävät taistelevan suojauksella joka ei itsellään näytä toimivan.
> Aina vain sama loitsurakenteen linkkirikkoutuma...
- Käytäväntukkeesta saa 10XP kun siitä pitäisi saada paljon enemmän. ÄÄRIMMÄISEN kestävä (Lich-lord Nikokin on heikompi) ja taisteleekin ihan kelvollisesti.
> Taistelee... kelvollisesti? *Muhaha* Oliollahan on yhtä suuri taistelutaito kuin luurangoilla...

Niin ja päätin laskea tason myötä tulevia kykypisteitä 10->4 ja palata takaisin 6 tason välein tuleviin 10p (nyt 20p). On huomattavissa että pelissä ei ole enää lainkaan vastusta...

KimmoKM [07.01.2006 21:31:27]

#

lainaus:

- Niko the Great kääröä (tai paikkaa, jossa aurinko menee pilveen) ei aina löydy.
> Ei löydykään (vaikkakin paikka on _jossain_ Saarella, se ei välttämättä ole saavutettavissa)

Jos Niko apua tahtoo niin hänen olisi huomattavasti helpompaa laittaa se pikemminkin helposti saataville..

lainaus:

- Mitä ideaa on olla pakifistipeikon kaltaisia rauhallisia olioita? Tukkivat vaan käytävät ja ovat ärsyttäviä. Ärsyttävyyden takia? ;)
> Oikein meni ^^

Kirottu barbaari!

lainaus:

- Näyttää siltä, että Valkoisella piikillä ei Maluksen kuulaa voi saada, kahdessa pelissä on tutkittu kaikki puut. Lisäksi Maluksen kuula ei todellakaan näytä olevan lähellä pontta..
> Kyllähän irtoaa (ainakin minulla).

Valkoisen piikin kanssa kaikki puut siellä on tutkittu moneen kertaan, mitään ei vain löydy. :|

lainaus:

Uniikilla on vain tietty todennäköisyys pudottaa artifaktinen esine, joka riippuu sen oliotyypistä.

1%?

lainaus:

- Missä kimmossa se pärvelö Lahjasäkin kanssa on? Ei löydy ainakaan sieltä vuorien vierestä (Ei näy Hassulla Linssilläkään, joten mitän pärvelöä siellä ei ole).
> Etsit yhä väärästä paikasta...

Siinä tapauksessa Joulupukin puheet ovat "virheellisiä".

lainaus:

> Jep, mutta tässä on nyt niin että tämä on ainoa paikka josta saa kerralla kaikki positiiviset uraanivaikutukset.

Mikäli on tuonne asti päässyt, säteilyn vaikutukset ovat turhia, varsinkin jos niistä joutuu jossain välissä luopumaan. Niin on kyllä parannuksen mahtavat kengätkin (lichin tossut o/)... ja saatavat tiedot saa spoileristakin. ;)

lainaus:

> Uniikkien nimet ovat muotoa <nimi> (<tyyppi>). Kumpi näistä ei näy?

Ainoastaan yhdellä uniikilla on tähän asti näkynyt nimi, mikäli oikein muistan. En vaan muista, mikä olio se oli.

lainaus:

> Jeps. Laitoin tähän vielä lisäksi kikka kutosen.

...ja mikähän se mahtaa olla? Noin syvälle pääseminen epäkuolleita tappaen on kovin haastavaa nyt muutenkin.

lainaus:

> Hm. Tehtävä oli melko vanhalta versiolta peräisin, joten Tuukan surmauslippu menee päälle vain jos sen kohtaa meleeottelussa... Korjaanpa sen koskemaan kaikkia kuolintapoja.

Kirottu olkoot nimesi! Muuten olisi peli mennyt läpi! >_<

lainaus:

Näkökyky vaikuttaa suoraan tarkkuuden kanssa heittoaseiden/ampuma-aseiden vahinkoon (33%).

Kumpi vaikuttaa enemmän, tarkkuus vai näkökyky? Vai vaaditaanko molempia? Jos tarkkus vaikuttaa niin näkökyky on edelleen turha. ;)

lainaus:

- Oliot voivat loitsia samalla kun liikkuvat
> Missä tapauksissa?

Häh? Jotenkin siihen malliin, että perääntyvät ja jokaisella askeleella myös loitsivat (kun Erkillä kuluu loitsimiseen vuoro -> ei voi liikkua).

lainaus:

> Taistelee... kelvollisesti? *Muhaha* Oliollahan on yhtä suuri taistelutaito kuin luurangoilla...

"No jaa, paria loitsua se kumminkin osaa!"

lainaus:

Niin ja päätin laskea tason myötä tulevia kykypisteitä 10->4 ja palata takaisin 6 tason välein tuleviin 10p (nyt 20p). On huomattavissa että pelissä ei ole enää lainkaan vastusta...

Barbaari!

ville-v [10.01.2006 17:20:46]

#

sqwiik kirjoitti:

Niin ja päätin laskea tason myötä tulevia kykypisteitä 10->4 ja palata takaisin 6 tason välein tuleviin 10p (nyt 20p). On huomattavissa että pelissä ei ole enää lainkaan vastusta...

Tai ehkä tuo voisi riippua vaikeustasosta...

KimmoKM [10.01.2006 17:26:27]

#

Loistava idea.

SuperNörtti [13.01.2006 16:34:39]

#

Jos Erkkiin saisi takaisin sen ominaisuuden, että se EI poista tallennusta, olisin iloinen. Nimittäin yleensä kun menen putsaamaan kultakaivosta, mä kuolen, ja tallennus poistuu! arvatkaa, ärsyttääkö kun on vasta pelaaminen alotettu, ja heti kuollaan ja tallennus katoaa. Hurraa. Olisikos, sqwiik, mahdollista, että voisit tehdä edes vaikeustason, (Todella helppo tms.) jolla tallennus ei poistu? Kiitos kumminkin.

Heikki [13.01.2006 16:58:03]

#

Vinkki: ota inventaariosta ase käteen. Kyllä siellä sitten pärjää hyvin (muista että sinulle vähän suututaan jos otat kultaa).

SuperNörtti [13.01.2006 18:21:04]

#

Heikki kuule, olen alottanut kyllä tätä Erkkiä pelaan aika kauan sitten, ja osaan ottaa aseen. Joskus kun ekan kerran latasin niin ei muuten tapahtunut mitään vaikka pöllin kaikki kullat mitä oli tullut, menin osteleen ja sitten puhuun vanhimmalle. Mutta kukapa tämmöstä Erkki saaressa - historiaa meidän vanhalta koneelta kattelis.

KimmoKM [13.01.2006 18:30:01]

#

SuperNörtti: Jos *köh* epärehellisemmät keinot kiinnostavat niin: savescum. Ja älä sitten mene varastamaan kultaa kultakaivoksesta, Havoc Lichit ovat pelin pahimpia ei-uniikkeja..

SuperNörtti [13.01.2006 18:39:42]

#

Jaa savescum tallennuksen nimeks vai? Ja sen ryöstön :) mä tein viimeks sillon ku monstereita oli kaivoksessa loputtomasti.

SuperNörtti [13.01.2006 18:51:43]

#

ja sillon ei ollut tietoakaan mistään havoc licheistä.

KimmoKM [13.01.2006 20:21:08]

#

Viestiä voi muokata. Ja savescumilla tarkoitetaan epärehellistä keinoa varmuuskopioida tallennus ja palauttaa se sitten kuoleman jälkeen. Eikä kaivoksessa ole oliota loputtomasti, ei ole ikinä ollut. Ja tuollainen on sellainen 1000 kertaa testattu asia jossa tuskin on ongelmaa..

SuperNörtti [15.01.2006 12:35:45]

#

Tähän kyllä vastaan mielummin kuin muokkaan edellistä... KimmoKM kuule. Sitten osaan jo sen tavan, käytetty on pari kertaa... Varmaan jos vielä käytän, käytän vaan sellasissa kohdissa jotka on vaikeita, ja poistan sen jälkeen.

edit: Niin, jossain versiossa kyllä oli loputtomasti niitä monstereita, ja rahaakin sain kivasti sieltä kaivoksesta.

Tumpelo [22.02.2006 18:36:07]

#

Tulipa muuten mieleen, että tuo peli kaipaa ennen kaikkea hyviä taustamusiikkeja! Jotain fantasiaroinaa soimaan niin kylläpä jaksaa pelata ihan eri tavalla. :)

KimmoKM [23.02.2006 15:44:56]

#

Ei roguelikeen kuulu edes grafiikat äänistä puhumattakaan! Yeaargh! Varsinkin kun yhdestäkin kappaleesta ES:n koko moninkertaistuisi. Musiikkisoitin päälle ja taustalle soimaan niin saa mieleistään musiikkia.

Grey [25.02.2006 04:40:54]

#

KimmoKM kirjoitti:

Varsinkin kun yhdestäkin kappaleesta ES:n koko moninkertaistuisi.

Ei sitä mitään megojen mp3:sia, tai edes ogg:ia, tarvitse laittaa. On sitä olemassa mm. midit ja monet muut pienemmät formaatit. Tuon tasoisissa peleissä kun ei tarvitse mikään ooppera soida taustalla ;-)

-Grey-

KimmoKM [27.02.2006 02:09:13]

#

lainaus:

Tuon tasoisissa peleissä

Erkki Saaressa on kyllä tasoltaan loistava. NetHackin jälkeen paras roguelike IMO. Olisi ehkä parempikin jos olisi vain tasapainoisempi.. ja bugiton.

Edit:Mutta tuskin tarkoitit tuollaista tasoa..

sqwiik [24.05.2006 11:01:56]

#

Tumpelo kirjoitti:

Tulipa muuten mieleen, että tuo peli kaipaa ennen kaikkea hyviä taustamusiikkeja! Jotain fantasiaroinaa soimaan niin kylläpä jaksaa pelata ihan eri tavalla. :)

...haluatteko tosiaan että yritän herätellä sisälläni ehkä asuvaa säveltäjää? ^_-

rndprogy [24.05.2006 16:51:47]

#

sqwiik kirjoitti:

...haluatteko tosiaan että yritän herätellä sisälläni ehkä asuvaa säveltäjää? ^_-

Toisivathan musiikit peliin syvyyttä ja tunnelmaa entisestään..

polsystem [14.07.2006 11:19:10]

#

Musiikki on ehkä järkevää.
Muuten, pitääkö kenttä Olet keskellä väijytystä voittaa, vai?
Pelaan vasta ekaa kertaa.

polsystem [14.07.2006 16:45:48]

#

Sori, en tuntenut peliä hyvin.
Nyt toimii hyvin.

sqwiik [15.07.2006 17:50:27]

#

Väijytys on vain eräänlainen Saaren tutkimisen jännittävyyttä ylläpitävä komponentti ^^ Ei sitä tarvitse 'voittaa'...

KimmoKM [16.07.2006 08:40:13]

#

Väijytykset ovat ihan kivoja tapoja saada tosin kokemusta, koska niissä on pelaajan tasoisia olentoja. On tosin parempiakin paikkoja. :)

Tzaeru [25.11.2006 03:57:19]

#

heh, tasokas amatööripeliksi :) Itsellänikin on jotakin hiukan samantyylistä (tosin tarinavetosempaa) isometrisillä graffoilla, saa nähä tuleeks mitään. Piirto jopa toimii, mutta sitten iski jatkuva väsymys ja nukkunut 12/24 viime aikoina :(

sqwiik [27.11.2006 22:48:14]

#

Kiitoksia ^_- En tosin (alussakaan) jaksanut panostaa peliin kovin suuresti, sillä alkuaanhan se oli vain esimerkki enginen käytöstä. Jatkuu taas kyllä jos saan otettua itseäni niskasta kiinni...

herponen [18.12.2006 23:01:32]

#

Tervehdys vaan tännekin.
Joulu on jälleen jo ovella, joten on tullut myös aika lähettää Erkki Napapiirille pukin avuksi. Pukilta kun on lahjasäkki ryöstetty ja vain viikko enää Jouluun!
Jääkö Erkki ilman lahjoja tänä jouluna??
Nyt on Erkillä jo kovasti kiire rosvon perään!!

Eli jälleen Putkalaisten saatavilla uudet Jouluiset grafiikat Erkki Saaressa peliin! Lisää tarinointia ja itse grafiikkapäivityksen saat alta olevasta osoitteesta!

https://www.ohjelmointiputka.net/keskustelu/13931-joulun-special-erkki-napapiirillä

nomic [21.12.2006 17:59:19]

#

Täytyy kyllä sanoa, että ERKKI on yksi parhaimmista h&n-peleistä mitä tiedän. Sopivasti huumoria ja sopiva vaikeusaste ja pitkäikäisyyttäkin löytyy. :)
Itsellä alla pieni mmorpg-projekti, toivottavasti se yltäisi joskus samalle tasolle tai lähimaille.

MikkoMMM [01.01.2007 20:50:53]

#

Pari uutta bugia ja omituisuutta taas:
-Jeren torniin mentäessä joutuukin Luurankojen Discoon, kahdessa eri pelissä olen kokeillut. Kun menee portaita ylös, päätyy uudestaan Luurankojen Discoon 17 (tai jotain sinne päin) kertaa ja sen jälkeen päätyy Nikon torniin.
-Olin hankkinut Sinisen Kiven jo joskus tasolla 15, mutta silti en saanut Cokilta questia, niin eikö tuota vaadittavaa tasoa voisi vaikka laskea vähän, tai laittaa se saatavaksi myös silloin, kun kantaa Sinistä Kiveä mukanaan?
-Jos ghoul kerran on epäkuollut, sille olisi kiva saada omat grafiikat, että ei vahingossa luulisi sitä örkiksi tai joksikin muuksi ja tappaisi sitä, kun epäkuolleitahan ei saisi tappaa Jäämiekan saamista varten.

Ja luultavasti uusi ennätys: pääsin Cirian kerrokseen 19. kokemustasolla. Eikö syvällä olevista olioista voisi saada vielä vähän paremmin kokemusta, kun sielläkin maksimikokemustasolle pääsemiseen menee ikuisuus?

Päivitin vähän aikaa sitten taas spoileriani. Uusi spoileri löytyy täältä. Melko tarkka pelin alkupään (noin viiden ensimmäisen tason) opas ja luettelo esineistä, joita kannattaa pitää mukanaan ovat ainakin uutta.

sqwiik [05.01.2007 21:34:39]

#

Kiitoksia testauksesta, MikkoMMM. Laitanpa korvan taakse. Spoilerisi oli melko kattava, täytyy sanoa - joiltain osin kuitenkin hieman harhaanjohtava, mutta toimiva yhtä kaikki ^_-

Samalla voisin kysyä täältä mielipidettä ajattelemalleni stattiuudistukselle:
Jokaisella hahmoluokalla on yksi, kaksi tai useampi 'erikoistumisstatti' joka nousee 2pp/sijoitettu piste; tämä korvaisi nykyisen 'erikoistasonnousun'.

MikkoMMM [05.01.2007 21:54:49]

#

Hmm, siis pelaajan saamien statsien kokonaismäärä ei ainakaan pienene? Jos niin on, se on hyvä uudistus. Vai... tarkoititko sillä sitä, että jos vaikka ottaa yhden elinvoiman, saakin kaksi? No, eiköhän uuden version ilmestyessä vähän selvene tuo systeemi.

Ja laskeskelin, että kokemusta tarvitaan yhteensä 3223700 60. kokemustasolle pääsyyn! 1000 sinistä peikkoakin tappamalla sitä saa vain 550000, jonka jälkeen se alkaa vähentyä. Tuollainen grindaus on todellakin liikaa.

Ja taas uusi bugi: Kun eteläisen Punaisen Kiven säilytyspaikalla oleville kivipilareille pudottaa Punaiset Kivet ja sen jälkeen poimii ne, portaat, jotka ilmestyivät, sulkeutuvat, ja sen jälkeen ne eivät enää ilmesty, kun Punaiset Kivet tiputtaa jälleen. Jos Harmaakallion on jättänyt vahingossa tuhoamatta ennen, kuin on tiputtanut ne sinne, ei asiaa enää voi korjata. Siis tuokin estää pelin läpäisemisen, jos on huolimaton.

sqwiik [06.01.2007 00:03:49]

#

Hmm ^_- Tuo Punaisten Kivien systeemi löytyi jo nyt sitten...
Ja tähän uuteen versioon olen myös rukkaamassa korkeampaa kokemusta olioista.

MikkoMMM [06.01.2007 15:51:53]

#

Hmm, aavesiltaloitsun määrä väheni, kun ratkoin Maluksen Miekkajutun. Ennen sen tekemistä sitä oli 895 ja sen jälkeen 354. Minusta on todella outoa, että siitä edes tulee aavesiltaa, ennen tuli sentään KalmaKouraa.

Suurin osa pelaajan saamista pisteistä näyttää tulevan kokemus/100-jutusta. Olin sentään suorittanut jo kaikki alkupään questit ja muutaman loppupäänkin (esim. Maanlaisen Lähteen arvoitus), silti minulle tuli vain vähän yli 5000 pistettä. Pelkästään kokemusta grindaamalla taas voi tulla jopa 32237 pistettä, mikä on yli 6-kertainen tuohon questeista saatavaan pistemäärään. Tuo on muutenkin vähän tyhmä systeemi, kun se kertoo paremminkin, kuinka paljon pelaaja on grindannut, eikä taidoista paljoakaan. Paremminkin niin, että pisteitä tulisi uniikkien taposta questien tekemisen lisäksi, ei kokemuksesta.

Hmm, olisi myös kiva, jos tekisit featuren PageUp ja PageDown-näppäinten käytölle kaikenlaisissa listoissa. Viestiloki ja invertory ainakin. Sekin säästäisi vähän pelaajien aikaa.

Ja kaupoissa, kun ostaa uuden esineen ja vastaa kysymykseen, että "haluatko ostaa lisää" kyllä, niin tuo scrollaa aina takaisin listan yläpäähän. Eikö se voisi jäädä samaan kohtaan, missä se oli edellisen tavaran ostossakin? Jos pelaaja haluaa ostaa monta tavaraa kerralla, eiköhän hän tutki kaikki kaupan tavarat järjestelmällisesti ylhäältä alas.

MikkoMMM [07.01.2007 00:00:12]

#

HAHAA! http://img453.imageshack.us/img453/3719/lessaappaatgk4.png

Sain 943 pistettä pärvelöpallosta! (Mitä kimmoa? Olen laskenut, että 900 on ehdoton maksimi! Joku bugi taas, kai, tai olioiden määrä on jossakin välissä lisääntynyt.) Ja eivät tainneet kyllä olla sen arvoisia, edes. Lichin tossut ovat parempia regeneraation ansiosta, eikä niistä saa kuin 512 rahaa. Siinä vaiheessa, missä pelaajalla on tarpeeksi voimaa tuollaiseen, hän ei enää tee tuollaisella roskalla paljoakaan.

Bah, Riimuviitta ei suojaa Koukeroiselta Sanalta. Sekin osoittautui siis turhaksi. Mitä oppinutkin sellaisella tekee, kun taikuutta on muutenkin magian torjumiseen? Taitaa olla vieläpä ultimatekirottu.

sqwiik [08.01.2007 21:39:56]

#

MikkoMMM: juh, olen itsekin miettinyt noita mainitsemiasi seikkoja (etenkin tuo page down:n vastine).
Pärvelöpallon palkinnolla ei juuri muuta tarkoitusta olekaan kuin tuo pärvlön potkiminen (mukana vain huvin vuoksi). Max. pistemäärä on koodin mukaan kuitenkin 1170 eikä 900.

Riimuviitalla on eräs uniikki ominaisuus, joka lienee helposti arvattavissakin - sen täydellinen hallinta vain vaatii ainakin toisen artifaktin, jolla on sama ominaisuus.

MikkoMMM [09.01.2007 15:15:36]

#

Höm, miten sen 1170:n siis saa? Kun sain ne 900 pistettä kahteen kertaan, potkin tuolta alemmalta, lähinnä kuuluttajaa olevaa viivalta (jotain 300 voimaa oli, 150 taitaa melkein riittää jo), 30 pistettä/potku. Ylemmältä viivalta taas saa vain 25 pistettä.

Pahus. Se antaa siis vain hyvän resistantin magiaa vastaan? Hmm, jos toinenkin esine on yhtä kehno armoriltaan, oppineille ei todellakaan ole tuosta paljoa hyötyä.

Juhko [13.01.2007 09:27:10]

#

Mikset käännä sitä exeks?

sqwiik [13.01.2007 21:07:36]

#

...käännä mitä EXE:ksi?

Codeprofile [26.01.2007 22:54:55]

#

Mikset käytä Install Creatoria. sais asennusohjelman tehtyä.

KimmoKM [27.01.2007 02:25:05]

#

Miksi asentaa jos voi käyttää asentamattakin?

sqwiik [29.01.2007 16:10:18]

#

Codeprofile: en oikein lähtisi tekemään tämänkokoiselle pelille mitään erillistä asennusohjelmaa/-skriptiä... toimii nykyisellään ihan hyvin; purat vain zipin minne haluat ja alat pelaamaan -_-.

herponen [24.02.2007 19:43:02]

#

Hieno homma! Kuullostaa oikein lupaavalta. Olenko aivan hakuteillä mutta muistan kuulleenni että tulisit päivittämään myös grafiikkaa versiion 1.3?

sqwiik [26.02.2007 19:26:32]

#

Juup, pitää paikkansa siltä osin että 1.3:een voi luoda itse omia grafiikoita ilman että joutuu korvaamaan vanhoja ja lisäksi vaihtamaan niitä kesken pelin. Muutoksia alkuperäisiin ei tod.n. kuitenkaan tule.

herponen [26.02.2007 21:38:11]

#

Enpä näe tuohon mitään tarvettakaan, sillä nätit grafiikathan olet peliin saanut aikaiseksi. Grafiikkojen lisäys ilman vanhojen korvausta on varsin toimiva ja hyödyllinen idea. (;

KimmoKM [03.05.2007 18:21:43]

#

Tarkoittaako reseptien arpominen sitä, että juomien vaikutukset ovat täysin satunnaisia niin, että MikkoMMM ei voi tehdä kunnon spoileria pelaamiseni helpottamiseksi?

Gaxx [06.05.2007 20:43:07]

#

Enginen versionumero 8.7.0 viittaa siihen, että sen kehitys alkaa olla siinä vaiheessa, että kohtapuoliin se vahataan kiiltäväksi ja julkaistaan uunituoreena v1.0:na. Vai kuinka?

Mitä ominaisuuksia olet ajatellut lisätä lähiaikoina ja onko moottorissa jotain enemmän tai vähemmän kriittisiä ongelmia?

Olen nyt viikonlopun aikana tutkiskellut moottorin lähdekoodia ja todennut se olevan erinomainen teos muokattavuuden ja selkeyden osalta. Tästä syystä ajattelin ottaa sen kehräämään suunnitteilla olevan pelini konehuoneeseen lähes sellaisenaan.

En haluaisi tehdä turhia muutostöitä tässä vaiheessa, jos olet muuttamassa enginessä jotain olennaista.

sqwiik [13.05.2007 20:57:08]

#

KimmoKM: ei sen takia, vaan siksi että pääasiassa en pidä liian staattisista tapahtumista, ja testaan taitojani satunnaisten tapahtumien luomisessa.

Gaxx: jep, kohtapuoliin on 1.0:n aika. Vielä on jäljellä yksi ainoa kriittinen ongelma: inventory ei halua toimia täysin kunnolla dynaamisen muistinvarauksen kanssa; staattinen toimii täysin. Ongelman parissa työskennellään, mutta päällisin puolin koodi ei tule olennaisesti muuttumaan.

Are0100 [12.06.2007 20:41:47]

#

Bugi: Joskus joidenkin ratojen vasemmasta ylärurkasta löytyi havoc-lich, jonka energia on raato ja se ei tee mitään, on vain paikallaan? Se on ollut 2 kertaa.
Ensin säikähdin sitä kun se oli punaisen kiven paikassa.
Luulin sitä siksi vartijaksi, mutta en löytänyt sitä vartijaa?
Toiseksi se oli maluksen tornin luona.
Olin eka kerralla metsämies, ja toisella ninja.

Ehdotus: Kirjastopärvelöltä voisi ostaa kääröjä ja\tai kirjoja

PS: Miten ihmeessä niitä puita istutetaan?
Ja teitääkö kukaan miksi @ näppäin ei toimi(ainakaan minulla)?

sqwiik [16.06.2007 15:49:51]

#

HavocLichin outo käytös viittaisi kenties muistibugiin tai siihen, että joku on käynyt kolauttamassa...
Veikkaan että koodi luo sen väkipakolla paikkaan X, jolloin statit ovat satunnaisia. Tutkitaas.

Are0100 [19.06.2007 16:13:12]

#

Bugi?: Tallennan, Energiani oli puolessa. Avaan tallennuksen.
Energiani on täynnä. Kuuluuko näin olla?

Bugi: Opettelin poimimaan siemeniä. Myöhemmin Tallensin.
Avasin tallennuksen. Käsittelin puita mutta ei enää löytynyt Siemeniä? Tämä on ollut joka kerta kaikilla ukoilla.

Lisäksi Kerran minulla kävi samalla lailla kuin sosella (eli peli kaatui ilman syytä)

Ja mm. Örkkishamaani loitsii samalla kun liikkuu.

Todella paha bugi:laskeuduin jeren portaita.tuli teksti että näen patsaita, mutta tulinkin huoneeseen jossa on nytkähteleviä luurankoja??? Ja en pääse sieltä pois koska portaat menevät uuteen nytkähteleviä luurankoja. paikkaan!!! Apua!! hjälp!! HUH, pääsin sieltä onneksi pois menemällä portaita tarpeeksi alaspäin, jolloin jouduin nikon torniin.

Lisäksi portaat tilttasivat siten, että kun laskeudun portaat alaspäin, portaat allani laskeuduttuani ovatkin alaspäin meneviä?
kyseinen luolasto meni sekaisin jeren kerrokseen saakka, ja sen jälkeen kaikki oli normaalia.

lisäksi olin vain 18-20 kokemustasolla, mutta minulla oli hätätappelu.

ja nyt en voi mennä jeren puheille!! ;(

koko homma vain yhden tiltanneen portaan takia :(
Saisit pikkusen tarkistaa portaiden koodia ;/

Mega-Ohjelmoija [21.08.2007 14:18:15]

#

Ihan hyvä.
Tosiaan joitain buugeja ;(

sqwiik [31.08.2007 19:31:41]

#

Bugiraportit otettu huomioon, koodi syynissä ja osittaisessa betauksessa. Pitäisi vain saada jostain paremmin aikaa <_<.

Dude [17.09.2007 18:48:40]

#

Saisko tuota erkkiä QBeellä käytettäväks?

herponen [01.10.2007 17:51:43]

#

Dude - Olisikohan tästä mitään apua Roolipelin alku (pitkällä)

moptim [25.10.2007 14:59:04]

#

Dude kääntäkööt ERKKI-enginen ja kuikpeisikillä toimivan viritelmänsä joka käyttää ko. engineä ja linkatkoon yhteen.

MikkoMMM [04.11.2007 13:36:48]

#

Bugeihin ei näytä osuvan edes 100 tarkkuudella, Jäämiekalla (keksin vihdoinkin, miten sen saa), Osmosiuksella ja vanhoilla kengillä. Kuinka paljon tarkkuutta ja hyökkäystä oikein vaaditaan niihin osumiseen? Onnistuin tosin osumaan niihin metsämiehellä, jolla oli 52 hyökkäystä ja 256 tarkkuutta. Samalla määrällä edes GM Tarmo ei osunut hahmooni, toisaalta, en saanut siihenkään pysyvää vahinkoa.

Elinvoima on nykyään hieman turha, joten jospa suurella elinvoimalla voisi vastustaa Koukeroista Sanaa? Se kun näyttää vievän tietyn prosenttimäärän HP:sta, niin miksi joku ottaisi elinvoimaa, kun magialla ja fyysisillä iskuilla kokeneeseen Erkkiin ei saa juuri mitään vahinkoa.

Löysin vihdoin GM Tarmon. Hänen tehtävänsä tosin lienee tässä versiossa mahdoton puunsiemenbugin takia (niiden tilalla on hassuja linssejä). Lisäksi siinä on kiehtova bugi, kun puhuu hänelle, kun puhuu hänelle silloin, kun inventoryssä ei ole kaikkia tarvittavia esineitä: inventoryssä nimittäin on tuon mukaan silloin (minulla) 10 esinettä, kun siellä on oikeasti 36. Ne eivät edes poistu sieltä inventorystä, toisin kuin varmaan on tarkoitettu. Pudottaessaan jonkun esineen (ja poimiessaan takaisin) tilanne korjaantuu. Uraanisauvan saaminen on myös ärsyttävää, kun joutuu odottelemaan, että se tulee sinne kauppaan.

Saatan olla kertonut tämän jo aiemmin, mutta nuo ystävälliset oliot suuttuvat aavesillastakin. Jospa Erkki pystyisi ohittamaan ne, mikäli vastaisi "ei" siihen hyökkäämiskysymykseen?

Pelasin uudisraivaajalla ja käytin sen erikoiskykyä puiden kaatoon Miekan aukiolla. Kaadoin jokikisen puun sieltä, mutta Maluksen Kuulaa ei löytynyt. Miksi edes tässä asiassa uudisraivaaja ei todella voisi hyötyä tuosta oikeastaan turhasta kyvystään?

Mitä ihmettä? Näyttää siltä, että jos myy inventorynsä tyhjäksi Pärvelöcityssä ja puhuu kauppiaalle, tulee viesti: "Ei tilaa rahoille!"

Vähän päälle kuukausi, niin Erkki Saaressan edellisen version ilmestymisestä on jo kaksi vuotta aikaa... Aika pitkä aika odotella, eikä nykyistä versiota voi saada edes läpi.

Pystyvätkö ihan kaikki oliot potkimaan? Ja jos eivät, niin pystyykö muutoksen juomalla potkimaan oliona, joka ei normaalisti pystyisi?

Tiedustelisin myös, onko Barnabaksella ja Sählämillä mitään rajoituksia sille, mitä kaikkea ne voivat myydä? Minusta kun jotenkin tuntuu, että ne myyvät vaan jotain melko huonoja esineitä, tai sitten minulla on vaan huonoa tuuria, että mitään uraanimiekkoja, nuija+1:iä, kristallimiekkoja, uraanihaarniskoja tai eräitä tiettyjä ostettavissa olevia questeissa tarvittavia esineitä todella harvoin siellä näkee. Miksi muuten Barnabas koettaa myydä noita juomia, kun tuolla on tuo juomastajakin? Ja olisi kiva saada joku myymään kääröjäkin, kun niilläkin voi nykyään parantaa statsejaan.

Ainakaan "aistit olevasi liemessä"-paikassa oliot eivät näytä droppaavan mitään, jos ne tappaa ampumalla. Miten oikein Metsämies sitten saa sitä rahaansa, ellei tappamalla? Mikä tuo paikka edes on?

Tiettyihin suuntiin tähdätessä, vaikka siellä olisikin olio, tulee viesti: "Et ollut valinnut kohdetta, isku meni hukkaan". Tätä algoritmia olisi syytä parantaa.

Koetin lukea Mund-riimun kääröä (aavesilta) ja suuntasin itseeni. Kysyi, haluanko teleportata ja kun vastasin y, tuli viesti: "Erkki vahingoittuu loitsustasi!", eikä teleportannut. Mitä ihmettä?

Jos ottaa Huntterin, Barnabaksella ei voi enää tunnistuttaa tavaroitaan. Tulevassa versiossa tämä lienee aika suuri haitta.

Laita niin, että tähtäys (myös loitsujen) ei suuntaisi automaattisesti ystävällisiin tai esteen takana oleviin olioihin. Nykyään on todella ärsyttävää etenkin Huntterilla ampua turhaan johonkin kohtaan. Lisäksi ampumisella mättäminen suututtaa usein myös ystävällisiä olioita, kun pelaaja ei katso, ketä mättää.

Päivitin myös hieman spoileriani: http://www.mandicor.org/mikkommm/Erkki_Saaressa-spoilerit/Spoileri060.txt

MikkoMMM [09.11.2007 20:18:37]

#

GM Tarmo voitettu!
http://mandicor.org/mikkommm/a/gmtarmo.png
http://mandicor.org/mikkommm/a/gmstatsit.png
Ei dropannut edes bugilätkäänsä, saati sitten kolmea muuta artifaktiaan, ei tullut mitään kiehtovaa kuolinviestiä, eikä tullut oikeastaan lainkaan kokemusta. Vähintäänkin 164000 tulisi saada kokemusta siitä, kun ES ei näytä tukevan monta tasonnousua kerralla -hommaa. GM ei muuten saa minuun meleessä yhtään osumaa, eikä osaa loitsujakaan kunnolla ja tapan Nikonkin kolmella iskulla ja HavocLichit yhdellä. Olen myös ylittänyt sqwiikin ennätyksen(?) pisteissä: huikeat 33870 pistettä.

Elinvoima kasvattaa regeneraatioaskelta, eli vähentää regeneraatiota. Mikä ihme tämän idea on? Elinvoimasta ei siis ole tuotakaan hyötyä.

Voima ja taikuus ovat liian heikkoja. Kun metsämies tappaa HavocLichit yhdellä iskulla, ritarilta menee siihen 50, ninjalta 100 ja loput eivät saa sitä tapettua kuin heittoaseilla. Tuo magian kumoaminen tekee oppineista todella huonoja loppupeliin, vaikka tavallisesti roguelikeissä ne ovat juuri hyviä lopussa. Oppinut vaan ei pärjää HavocLicheille ja muille pahoille olioille, mikäli vähänkään panostaa magiaan. Miten muinainen golemkin sitä magiaa immunoi?

readmessä on hieman virheellistä/vanhentunutta tietoa tasonnousuista. Väittää, että oppinut saisi 20 taikuutta ja 10 lukutaitoa tasolla 30, kun pelin mukaan saa 40 taikuutta ja 30 lukutaitoa.

Ennätyshahmonikaan ei kestä kunnolla Maluksen Tornin ympärillä kiertelevää armeijaa Koukeroisten Sanojen takia, se ei edes kykene parantamaan itseään parannusloitsulla tarpeeksi nopeasti. Hahmollani on 800 voimaa, 22 karskiutta, 262 tarkkuutta, 92 lukutaitoa, 298 taikuutta, 236 elinvoimaa ja 9 näkökykyä. HP:takin on 2173 ja manaa 3554. Hahmoni voitti lisäksi GM Tarmon paljain käsin. Siis miten jokin sellainen, kuin koukeroinen sana VOI olla noin mahtava?

1200 pistettä pärvelöpallossa. Keksin vihdoinkin, miten sellaisenkin pistemäärän saa. Spoilereita haluaville tämä kuva kertoo, mistä paikoista potkiessa saa parhaat pisteet: http://mandicor.org/mikkommm/Erkki_Saaressa-spoilerit/Kuvat/Muita/ParveloPalloPisteet.png

Tuo Joulupukin tehtävä on kyllä ihan liikaa vaadittu... Saarella on varmaan 40000 puuta! Siis ei kukaan voi vaatia, että pelaajan pitäisi käsitellä/hakata/potkia/tiputtaa esineitä/käsitellä tietty esine aseenaan/ties mitä muuta mitä mielikuvituksellisinta kaikkiin niihin puihin. Saisiko edes jotain vihjeitä? Missä päin Saarea se paikka edes on, mistä sen pitäisi löytyä?

Mitä ihmettä: http://img253.imageshack.us/img253/5057/pisteetlr3.png

Löysin muutaman wanhan Erkki Saaressan version: http://mandicor.org/erkkisaaressa/wanhat/ Mikäli sinulla on joku vanha versio, mitä siellä ei vielä ole, voit antaa linkin siihen #erkkisaaressa@IRCNetille, tietenkin pakattuna ja ilman mitään ylimääräistä. Sen lisäksi olen koonnut pari vanhaa versiota spoilereistani tänne: http://www.mandicor.org/mikkommm/Erkki_Saaressa-spoilerit/wanhat/

sqwiik [19.11.2007 00:03:23]

#

*Valuu esiin jostain syvästä luolasta*

Kyllä, olin jättänyt joitain asioita viemättä loppuun asti nykyisessä versiossa. Tämä nykyinen päivitys on vain suuresti hidastunut koulunkäynnin takia mutta tulossa se on, pikku hiljaa.

Sen tähtäysalgoritmin kanssa on ollut aina tuo pieni tarkkuusvaje; pitää lisätä laskentapisteitä matkan varrelle. Ja hyvä että lopulta joku huomasi P-Pallon salat...

Statteihin on tulossa muutoksia, samoin kuin erinäisiin muihinkin asioihin (artifaktien/esineiden tehot, käyttötavat, säteily jne.). NPC-hahmoja on rukattu hieman ylöspäin ja muutenkin tehty mokomien algoritmit uusiksi; elinvoiman bugin huomasin sentään itse (liian myöhään, tosin).

Liemessä oleva paikka on juurikin se; droppeja ei juurikaan tule ja poispääsy on hankalaa (ei lisävihjeitä).

Aloittelija3 [23.11.2007 22:57:46]

#

Ai kehitet&auml;&auml;nk&ouml; t&auml;t&auml; viel&auml;

sqwiik [25.11.2007 19:21:21]

#

Juu, viimeisin ilmoitus tullut kesäkuussa... ohjelmallinen päivitys vain antaa odottaa itseään.

MikkoMMM [04.12.2007 18:28:53]

#

Arvaan, etten saa tähänkään vastausta, mutta mitä tällainen maa oikein tekee Nikon tornissa (johtunee HavocLichien entropiasta) ja mitä se on (huomaa teksti viestilokissa): http://img80.imageshack.us/img80/1975/pamahduscx8.png

Selitäpäs tämä ilmiö: http://img403.imageshack.us/img403/1049/ruohollabc1.png Maluksen Kuula on minimapin mukaan ruoholla, samalla tilellä, jolla Erkki on kuvassa. Eikä siinä vielä kaikki: käsittelemällä kyseistä ruutua ei tapahdu mitään, vaikka Musta Piikki on päällä. Sen lisäksi vielä käsittelin jokaista puuta kartalla, eikä Maluksen Kuulaa löytynyt.

sqwiik [05.12.2007 22:03:18]

#

Yläkuvassa kyseessä on entropia-loitsun bugi, jonka olen saanut tässä päässä (toivottavasti) korjattua.

Maluksen kuulan kanssa oli ilmeisesti jotain häikkää käsittelyn kanssa, mikäli puu tutkitaan ennenkuin sitä kykenee irrottamaan. On korjattu kyllä, jahka saisin kerättyä tarpeeksi tehoa korjata loputkin löydetyt/löytämäni bugit.

vehkis91 [24.01.2008 16:52:52]

#

Minulla ei käynisty toi sinun pelisi?
Se valittaa,että kokonäytön moodia ei tueta.
Vinkkejä, yhteen sopivuudella ei toimi...
Minulla on Win vista.

Teamy [24.02.2008 14:08:05]

#

vehkis91 kirjoitti:

Minulla ei käynisty toi sinun pelisi?
Se valittaa,että kokonäytön moodia ei tueta.
Vinkkejä, yhteen sopivuudella ei toimi...
Minulla on Win vista.

^kyllä vista tiedetään :0

MikkoMMM [29.03.2008 03:39:06]

#

Pitääkö Harmaakallio kenties tuhota viimeistä tileä myöten? Vai pitääkö tuo quest hakea tuolta Cirian vartijalta jo ennen noiden suorittamista? Kumma juttu, että tälläkään kertaa en saanut Ciriaa, vaikka tapoin Tuukan meleellä. Lisäksi pelaan vaikealla moodilla porvarilla (mielestäni huonoin hahmotyyppi). Cokin questiin tarvittava kokemus (40. kokemustaso) on vähän liikaa, kun minä olen päässyt Cirian kerrokseen tasolla 18, Sinisen Kiven taas olen hakenut varmaan jo tasolla 14. Tosin en tiedä seuraavasta versiosta, jossa kokemusta ilmeisesti saa vähän paremmin.

Kiehtovaa muuten, että Galen Ips EI sanonut tuota tervehdystään "Tervehdys, nuori soturi! Mitä etsit, kerro se? ...", vaan meni suoraan tuohon "Vai vielä tahdot lisää"-juttuun. Mistä tämäkin oikein johtuu?

Joku vanha bugi, jota en taida olla vielä kertonut: Jos tuo Melnakalle Necrocom-sarjan 3. osan jo ennen, kuin on puhunut GolemDruideille, kyseinen quest rupeaa bugaamaan.

Mitä IHMETTÄ tämä LichLord tekee Eteläisen Punaisen Kiven aukion kulmassa, vaikka en ole edes avannut sitä salaovea? http://img407.imageshack.us/img407/8586/lichyg4.png

Saisit tehdä myös kauppiaan, jolta saa kääröjä ostettua, sillä noita statsikääröjä tarvitaan ihan valtavat määrät ja PärvelöCityssäkin joutuu odottelemaan paljon aikaa niiden spawnaukseen. Ja myös puhtauden kääröjä ja rauhan kääröjä saattaa kuitenkin tarvita pelitavasta riippuen, samoin eräitä kääröjä, joilla pääsee uusiin erityispaikkoihin.

Puiden siementen keräämisen taidon unohtaa pelin uudelleenlatauksen jälkeen.

MikkoMMM [29.03.2008 20:56:18]

#

Hah, pääsin Cirian kerrokseen tasolla 5! Se taitaa olla suunnilleen alhaisin taso, jolla sinne voi päästä, sillä Siniset Peikot voivat lyödä noin 70:llä uraanihaarniskaiseen ja mithralsandaalilliseen Erkkiin. Erkin panssarilla tosin on 25 parempi suojaus, mutta tuskin sekään riitää.
http://img241.imageshack.us/img241/2089/tasolla5mu8.png

Huomasin, että Harmaakallion tuhoamisesta ei tule yhtään mitään viestiä, eikä kuollessaan tule myöskään ilmoitusta "Kykenit tuhoamaan Harmaakallion!" Olisikohan tämä syynä siihen, että en saa peliä sitten millään läpi?

Miksikäs Galen Ips muuten puhuu Maanalaisesta Lähteestä, vaikka Maluksen Tornin arvoitukset ratkaisemallahan tulee tuo viesti, että taitavuus todistettu?

What the? Olin etsimässä Maluksen Kuulaa, kun vahingossa räiskäisin itseäni tulipallolla parannuksen sijaan. Mutta se tässä on kummallista, että sain siitä kokemustason juuri ennen kuolemaani: http://img153.imageshack.us/img153/3269/ohopsum0.png
Voisikohan muuten se, että tuota ei aina löydy, johtua siitä, että on jo aiemmin käynyt Aukiolla? Selittäisi ainakin osan kerroista, jolloin en sitä löytänyt.

Onko muuten vähän epäreilua niille, jotka surmaavat barbaareja tasolla 0, HavocLichejä tasolla 3, tai hakevat Sinisen Kiven tasolla 8, että mikäli saa uuden kokemustason, tuo olion taposta ylijäävä kokemus ei säily sille tasolle? Nuo tosin ovat pelkässä haastemielessä tehtyjä, mutta eikö sellaisista juuri pitäisi saada parempi palkkio? Nykyään saa huonomman.

Jospa näkökyvyn vaihtaisi johonkin muuhun, vaikkapa tarkkaavaisuuteen? Tämä ehdotukseni tosin sekoittuisi ehkä vähän liian helpolla tarkkuuteen, mutta kuitenkin voisi sisältää sen näkökentän laajentamisen. Sillä voisi olla esim. tällaisia vaikutuksia: Väistelee paremmin (ehkäpä eroaisi tarkkuudesta sillä, että tällä huomaa vihollisten tulevat iskut paremmin, etenkin, jos vihollisia on monta, tarkkuudella väistää ne paremmin), kuulee ääniä paremmin (Lähteen Kivi, jossa kuulee niitä magian sanoja, voisi tarvita), ehkäpä vähentää määrää, mitä Kukkaset ja Maa -kirjaa tulee lukea ja kasvattaa ampuma- ja heittoaseiden rangea.

9. saveslotia ei muuten ole. Minä kun tarvitsen yhden slotin pääpelilleni, kaksi sen savescummeille, yhden kartoitusta varten, yhden äärimmäisen vahvalle metsämiehelleni ja monia lukemattomille testi-, haaste- ja sivupeleilleni ja niiden savescummeille, niin nuo nykyiset eivät ihan riitä.

Minua muuten häiritsee se, että ctrl+tabilla, ctrl+shift+tabilla, alt+tabilla ja alt+shift+tabilla hahmo liikuskelee itsekseen. Voisitko korjata tämän, sillä KDE:ssä jos haluaa irkata samalla, kun pelaa, helpoin tapa on vaihtaa aina siihen kyseiseen välilehteen, jolla pitää irkkausohjelmaansa ja oletuksena se KDE:ssä on juurikin ctrl+tab.

ES 1.1.1:ssä sain huijausmoodilla varastettua kultaa kultakaivoksesta ennen questin suorittamista. Peli vaan tuppaa jumittumaan vuoron sen jälkeen, kun puhuu Vanhimmalle ja hän sanoo: "Kurja ritarin ruppana! *köh* VARTIJAT! Aseisiin! VARAS!" Hänet onneksi voi tappaa siinä versiossa yhdessä vuorossa KalmaKouralla, jolloin peli ei jumiinnu. Barnabaksen lähelläolollakin tässä tilassa näyttää olevan joku pelin jumittava vaikutus. Jospa samanlainen bugi olisi nykyisessä versiossa? Ja Vanhin ei suutu, mikäli on jo suorittanut kultakaivostehtävän ja silloin varastaa (onnistuu mainiosti nykyisessäkin versiossa).

Hetkinen, GolemDruidithan puhuvat Kristallipanssarista, mutta sellaistahan ei ainakaan vielä ole pelissä. KimmoKM taas puhuu Kristallimiekasta ja sehän on Jäämiekka. Mikäs tässäkin nyt on?

Rauhallisetkin oliot ilmeisesti voivat olla uniikkeja. Pikkujuttu, mutta entäpä, jos ei haluakaan tappaa rauhallisia?

MikkoMMM [06.04.2008 21:34:23]

#

http://pw.dy.fi:8080/m/es/kysely/

Tein tällaisen Erkki Saaressa -kyselylomakkeen. Nykyinen versio on tosin vielä vähän alkeellinen (lähettää tulokset sähköpostiini, Firefoxilla ja Operalla on jo havaittu jonkinlaista toimimattomuutta, toivottavasti saan paremman systeemin pian), mutta siltikin sillä voi vaikuttaa jonkin verran pelin kehitykseen, sillä kiinnostavimmat tulokset kerron täällä.

Jos selviytyy Pyhien Keksien syömisestä, ei tapahdu mitään. Eikö siitä pitäisi tulla joku kuolemattomuus, kun on jumala? Tai saada statseja? Tai menettää HP:ta (noin pienenä sitä tuskin on paljon)?

sqwiik [09.04.2008 01:33:20]

#

Kiitoksia laajoista kommenteista ja testaamisesta, MikkoMMM. Uusi, korjattu versio lähenee pikku hiljaa valmistumistaan. Kestämisen syynä on se, että löydän ja korjaan jatkuvasti pieniä bugeja eri kohdissa koodia, kun ajatus oli muinoin harhautunut.

Moni asia tulee muuttumaan korjausten myötä - suurimmat ja tärkeimmät muutokset ovat kuitenkin
* Pelin balanssi - kokemus, monsut, taidot
* Stattiern merkitys skaalautuu eri tavalla
* Yhdenmukaistus - samasta asiasta *ei* enää eri nimityksiä

Että näin... pähkäilin itseklin pitkään sen nurkassa asustelevan Lichin kanssa ennenkuin ymmärsin millaisen moan olin tehnyt karttakoodissa. Korjattu on nyt kuitenkin.

En vielä tiedä, millaisen päivämäärän uskaltaisin luvata seuraavalle päivitykselle... katsotaan kesää kohti kuitenkin.

MikkoMMM [09.04.2008 22:09:03]

#

Kyselyn pitäisi nyt toimia kunnolla.
http://pw.dy.fi:8080/m/es/kysely/

Spoilerini löytää nykyään täältä:
http://pw.dy.fi:8080/m/es/Spoileri061.txt

Dublikaattoreja, dublereita ja Erkin tappaessa tulee mitä oudoimpia kokemusmääriä, jopa negatiivisia.

Pollapoju [12.04.2008 11:49:22]

#

Tämän laisia lisää.

sqwiik [16.04.2008 22:12:33]

#

Paljon kiitoksia palautteesta... olen löytänyt ja listinyt bugeja kahmalokaupalla. Joitain muutoksia tulee kyllä, ja nyt uskaltaisin luvata version 1.3.0 julkaisuajankohdan jonnekin touko-kesäkuun vaiheille.

Kiitoksia kaikille tukijoille.

Are0100 [25.06.2008 22:51:41]

#

En tiedä onko tstä kerrottu aiemmin, mutta mm. goblinshamaani loitsii seinien läpi.
Joudut muuten pitämään melkoista kiirettä jos tahdot tässä kuussa saada 1.3.0 julkaistua.

sqwiik [17.07.2008 21:55:04]

#

Koodaus vähän jäi opintojen alle... pitänee tähdätä seuraavaksi jonnekin syksymmälle.

vehkis91 [17.08.2008 18:36:52]

#

No hyvä, jos edistyy jossain vaiheessa... :P

Gaxx [29.08.2008 16:19:03]

#

Joillakin on ikuisuusprojekteja, ja sen kyllä ymmärtää, mutta tämä on sitten jotain paljon suurempaa: projekti on lähes valmis ja kaveri menee aloittamaan sen "alusta" :/

Hienoa jos jaksaa pakertaa. Zemppiä!

MikkoMMM [29.08.2008 17:18:39]

#

Ei kyllä aluksi uskonut tuota, että hän aloittaisi taas ES:n alusta, varsinkin, kun vuodeksi mainitaan 2007, eikä 2008. Eiköhän nyt tule sentään se (melko) vapaasti vaihdettava resoluutio?

vehkis91 [30.08.2008 12:57:14]

#

Kiva, että tätäkkin alettiin "kehittään" eteenpäin. :D

sqwiik [31.08.2008 21:08:51]

#

Hah haa |D Vuosi jäi taas refleksistä 2007:ksi... korjataan pois. Ja kyllä, nyt on SDL:n vuoksi paljon parempi resokontrolli tulossa (ja tein heti alkuun tällä erää tuen kolmelle erikokoiselle tilesetille).

On se hyvä että joku vielä tästäkin projektista on kiinnostunut... ensimmäinen kunnollinen betakierros alkaa marraskuun alussa, laitan samalla tänne uusimman enginen version uudelleen lataukseen.

jaketyyppi [09.09.2008 18:57:26]

#

Miten/Mistä tuon enginen saa siis ladattua?
Ja saanko levittää peliä jossa on tuo engine (Pelin lopputeksteissä lukisi: Original engine coded by: sqviik ?

sqwiik [09.09.2008 20:43:43]

#

Laitan tänne taas ladattavaksi, jahka saan sen parempaan kuosiin. Kärsivällisyyttä.

ByteMan [10.09.2008 23:17:51]

#

multa löytyy vanha engine vielä jostain =P harmikseni vain en ikinä vaivautunut lataamaan pdcursesia jotta olisin sitä voinut käyttää :) enkä kyllä vaivaudu nytkään..

MikkoMMM [16.09.2008 11:19:05]

#

Vanhoja Erkki Saaressan versioita kaipaaville, niitä on jonkin verran täällä:
http://pw.dy.fi:8080/m/es/

Myös vanhoja ja uusia spoilerini versioita löytyy sieltä, samoin tuo kysely, johon ei kylläkään hirveästi olla vastailtu...

Näyttää olevan myös joku tallennus siellä, jossa kaiketi pääsee varsin äkkiä Cirian luokse. Kannattaa kuitenkin pelata itsekin peli tuohon asti.

ByteMan [20.09.2008 13:12:41]

#

hitsi.. ei toimi vistalla -.-
nyt sqwiik unohdat elämän ja kirjotat sen SDL version valmiiksi! :D

sqwiik [20.09.2008 23:21:47]

#

Elämälle on melko vähän tilaa töiden kanssa |D

sqwiik [29.09.2008 20:11:38]

#

... jaah, projektisivun päivittäminen ei toimi... Katsotaas josko huomenna onnistuisi.

vehkis91 [01.10.2008 14:34:51]

#

Toimiiko tämä sitten vistassa ja linuxissa kuhan on valmis?

sqwiik [04.10.2008 09:59:24]

#

Kyllähän sen pitäisi... Vista-yhteensopivuus on toistaiseksi varmistamatta (XP:llä kehittelen), mutta eiköhän vika löydy jos sellaista on.

vehkis91 [05.10.2008 13:21:41]

#

oke, kivaaa...

TsaTsaTsaa [05.10.2008 21:04:36]

#

Päivämäärät hallussa.

sqwiik [06.10.2008 19:36:53]

#

Aina.

herponen [07.10.2008 22:17:49]

#

Hienoa nähdä että olet saanut jälleen moottorin käyntiin!

vehkis91 [09.10.2008 15:25:23]

#

Jep, toivottavasti saa taas kohta betaa testiin... :P

Hmmm, milloin se beeta tulee, ku ei jaksais venailla... :D:D:D:D

sqwiik [25.10.2008 21:16:35]

#

Tjaah, ei taaskaan viitsi projektisivu päivittyä :/

vehkis91 [26.10.2008 18:09:01]

#

Onneks edistyy.. :D

MikkoMMM [02.11.2008 15:04:40]

#

Uudistettu kysely:
http://pw.dy.fi/m/es/kysely/

Lataa vanhoja ES-versioita tai katso spoilereitani täältä:
http://pw.dy.fi/m/es/

MikkoMMM [06.11.2008 16:29:21]

#

Jospa ES kirjaisi ylös noita pelaajan parhaimpia saavutuksia (tekstitiedostoon)? Ne, joita pelaaja ei ole tehnyt, eivät edes näkyisi, niin siitä ei saa mitään spoilereita. Niillä ei pelissä tehtäisi mitään, mutta ne kuitenkin ovat mielenkiintoista katseltavaa ja kyselyni voisi tehdä niin, että siihen voidaan pasteta sen sisältö.

Hyviä kirjattavia saavutuksia: Ennätyssyvyys, ennätyspisteet, pärvelöpallon pisteet, suoritetut questit ja löydetyt artifaktit. Sitten vielä kokemustasot, joilla on päässyt seuraaviin paikkoihin tai tappanut tai saanut jotain: Cirian kerros, Sininen Kivi, barbaari, HavocLich, Tuukka, Niko, GM Tarmo, Audilasneinin kerros.

vehkis91 [10.11.2008 10:26:08]

#

Betaa kehiin!!!! :D:D:D

sqwiik [10.11.2008 16:29:18]

#

MikkoMMM: tuo on ihan hyvä idea, ja jotain tuollaista ehdin ajatellakin... se on tosin yhä ajatuksen asteella ja tulee ehkä sitten Joskus. Toistaiseksi keskityn saamaan aikaan esinepuolen toiminnallisuutta.

vehkis91: kaikki aikanaan, sisältöä ruksuttelen jonkinlaiseen demoon.

vehkis91 [10.11.2008 19:52:13]

#

okei :D

vehkis91 [11.11.2008 21:36:24]

#

juhuu... :D:D:D:D:D

MikkoMMM [28.11.2008 15:51:44]

#

Pelin vaikein tehtävä. Niiden teistä, joiden mielestä peli on liian itseään toistava, olisi syytä lukea tämä (VAROITUS! Sisältää suoritusohjeet kyseiseen questiin):
http://pw.dy.fi/m/es/jaamiekka.txt

27 kohtaa, joista 22 käytännössä pakollisia. Tuossa questissa tarvitaan paljon, paljon enemmän, kuin pelin läpäisemiseen. Itse asiassa, se on vaikeampi, kuin pelin läpäisy, GM Tarmon tappaminen (mikäli selviytyy tarvittavan kokemuksen grindaamisesta itse hengissä) ja Lichlord Nikon tappaminen yhteensä.

Tuossa ei kerrota lainkaan, tosin, mitä kaikkea kannattaa tehdä ennen, kuin olisi todella valmis aloittamaan sen suorituksen. Esimerkiksi Osmosius, Erkin miekka ja Lichin tossut tuovat suurta apua tämän suoritukseen... Katsokaa spoilereistani lisätietoja.


Tein kymmenen sivun tulostettavan version spoilereistani.
OASIS OpenDocument (ainakin OpenOffice tukee): http://pw.dy.fi/m/es/tulostettava.odt
PDF: http://pw.dy.fi/m/es/tulostettava.pdf

Voisit muuten laittaa Erkki Saaressaan Nikon palvelijoille mahdollisuuden dropata negatiivista kultaa. Ja sitten jokin kiero tapa erottaa tavallinen kulta siitä. Miksi muuten Niko ei spämmi mitään Tuho II:ta, vaan jotain surkeita taikanuolia ja muita? Hänellä on onneksi sentään vähän jotain todella erityisiä kykyjä, eli, että hän tuhoaa aseita ja heräilee henkiin. Sellaiset tekevät pelistä mielenkiintoisemman.

MikkoMMM [04.12.2008 16:51:08]

#

Minun mielestäni sqwiik ansaitisi vähän vaikeamman encounterin pelissä. Tässä on oma ehdotukseni. Osa hänen erikoiskyvyistään tulee koodaustaidoista, osa taas hänen "kieroudestaan" (jonkinlainen sisäpiirivitsi).

sqwiik: Summonoi heti taistelun alussa Lichlord Nikon. Sen jälkeen hän summonoi Tuukan ja alkaa koodaamaan bugeja ja mätkimään oneshottaavilla tavallisilla iskuillaan (ne voi väistää, mikäli ei ole stunnissa ja omaa suuren tarkkuuden), aina osuvalla bugilätkällään ja erikoiskyvyillään:
-Painovoiman kumous. sqwiik ja Niko muuttuvat 2x nopeammiksi, eikä pelaaja pysty liikkumaan (kun on ilmassa).
-Kaikkien pelaajan yllä olevien varusteiden (ultimate)kirous yhdessä vuorossa. "sqwiik mutisee jotain. Alat kasvaa juustoa!"
-Varastaminen (ihan se tavallinen)
-Maan rakoon vajottaminen. Pelaaja ei pysty liikkumaan, eikä taistelemaan meleellä ja ylös kapuamiseen kestää kolme vuoroa. sqwiikin ja Lichlord Nikon regeneraatiot 10-kertaistuvat, kunnes pelaaja pääsee pois. Nopein tapa poispääsyyn on aavesilta.
-Tuho II
-Erittäin voimakas parannusloitsu. Hänet voi voittaa täten ainoastaan stunnattuna. sqwiikiin eivät vaikuta tavallisten aseiden stun-efektit tai ritarin stunnauskyky. Ajattelin erästä tapaa, johon liittyvät bugit.
-Kumoaa magiaa
-Nopea regeneraatio

Lichlord Niko:
-Erot tavalliseen: Summonoi vain LichLordeja (HavocLichit vähän liian pahoja mm. KalmaKouran takia). Loitsuista käyttää vain Tuho II:ta.

Tuukka:
-Erot tavalliseen: Vähän vahvempi. Stunnaa iskuillaan (joka estää samalla meleeiskujen väistelyn; aika paha siis, jos sqwiik itse on vieressä). Voi hajottaa pelaajan varusteita iskuillaan, ne ovat sitten mennyttä kamaa, mikäli onnistuu.

Bugit: Ihan samanlaisia, kuin nytkin. Pelaaja joutuu teleporttailemaan paljon näiden takia. Näitä _tarvitaan_ myös sqwiikin voittamiseen.

vehkis91 [28.12.2008 11:35:21]

#

Mitenkäs nyt etenee? :O

sqwiik [11.02.2009 08:45:17]

#

Randomien loitsujen parissa aikaa vietän... tulipahan edes yksi genreä uudistava ajatus.

MikkoMMM [17.02.2009 11:26:46]

#

Eipä olekaan uusi idea. ToME:ssa on Thaumaturgist-subclass, joka saa joka taso yhden arvotun hyökkäysloitsun, jossa siis arvotaan ainakin sen tuottama vahinko, vaikutusalue ja millaista vahinkoa se tekee (tuli, kylmä, muserrus, pyhä, jne.) Siinä on myös runecrafter-subclass, joka pystyy luomaan ITSE omat loitsunsa. Tietyin rajoituksin, tosin.

Toki kannatan ideaasi arvotuista loitsuista. Kunhan kyvystä ei tule ylivoimaista tai liian heikkoa.

sqwiik [19.02.2009 10:28:36]

#

Se ei ole kyky vaan ihan ominaisuus... aina, kun vastaan tulee loitsukirja, sen sisältämän loitsun kaikki parametrit on arvottu (elementtivalikoima, vahinko/kohde/kohteet, vaikutus, AoE, range jne.). Loitsun oppimiseen vaikuttaa sitten se, miten vahvaksi/hankalaksi jokin loitsu arvioidaan parametriensa pohjalta. Eli periaatteessa jokaisesta kirjasta saattaa saada uuden loitsun matkansa varrella.

Toistaiseksi on ollut hauskaa teleporttitulipallon kanssa (paikkaan johon siirrytään mennään tulipallon kera).

vehkis91 [28.02.2009 21:48:39]

#

Mitään tietoa milloin tulee jakoon?

sqwiik [01.03.2009 19:53:20]

#

Toistaiseksi jumittaa pelin suunnalla... pitää katsoa jos saisi jotain infoa upattua tänne ensi viikolla.

MikkoMMM [04.04.2009 21:16:07]

#

"KalmaKoura-loitsu on yhä olemassa, mutta Maluksen Miekka se ei ole ^^"

Yritän tällä kertaa sanatarkkaa analysointia. Kun ratkaisee kaikki kysymykset siinä kivipilarissa, tulee viesti: ...RATKAISSUT OLET MALUKSEN MIEKAN...

Arvaukseni on, että Maluksen Miekka ovat ne kysymykset, mihin vastattiin! Kysymyksiähän ratkotaan ja tuossa sanotaan, että olen ratkaissut sen.

are11 [17.05.2009 14:27:35]

#

2½ kuukautta kulunut viime päivityksestä. Onko mitään edistystä tapahtunut?

vehkis91 [19.05.2009 11:15:23]

#

mitään tapahtunut?

vehkis91 [14.06.2009 11:59:50]

#

Hmm, tais taas tulla tauko koodauksesta... :P

sqwiik [19.06.2009 14:43:04]

#

Kyllähän tässä tapahtunut on, ei ole vain jaksanut päivitellä tietoja... pitänee laittaa illemmalla jotain uutisen tapaista.

MikkoMMM [21.06.2009 15:42:02]

#

Sivupalkkiin tarvittaisiin ainakin pelaajan omaaman kullan määrä. Ehdotuksia vielä: Dungeon level, mahdollisesti pelaajan statseja, mahdollisesti pelaajan varustusta yksinkertaistetussa muodossa, ruumiinosien HP:t!!1111 (no ehkä ei vielä tässä versiossa tarvita mitään tällaista), pelaajan sijainti suurinpiirtein (vaikka dungeonin nimi tai worldmap), pelaajan statusta (myrkytys, levitointi, teleport control, polymorph control, pyörtynyt, stunnattu, jne), pelaajan nopeus ja liikkumistyyli (ryömiminen, pyöriminen, juoksu, lentäminen, uinti, käsilläkävely), aika (kellonaika ja/tai kuluneet vuorot). No siinä oli ainakin jotain ehdotuksia (lähinnä tunnetuista roguelikeistä lainattuja).

Grandi [25.06.2009 20:34:04]

#

Tuo luolageneraattori on aika omaperäisen näköinen, tulee vähän Adom mieleen. Oletko harkinnut koodaavasi myös rogue-tyylisen luolaston? Meinaan vaan, että sellaisia ei usein näe suuren vaativuutensa takia.

Ihan hyvältä projektilta vaikuttaa, vaikka omasta mielestäni kunnon roguelikessa kuuluu olla ASCII-grafiikat.

sqwiik [05.07.2009 17:06:34]

#

ASCII-grafiikat saa vaihdettua peliin optioista (ja tilejä voi piirtää itsekin, totta kai). Luolastoja tulee olemaan vaihtelevanlaisia, tuo mikä screenshoteissa näkyy on enginen oman yksinkertaisen dunskugeneraattorin tuotoksia.

Mitä tarkoitat rogue-tyylisellä luolastolla?

Pampi [06.07.2009 00:24:59]

#

Oonko vaan tyhmä, vai mistä tää ladataan? :D

MikkoMMM [06.07.2009 13:32:07]

#

Käsittääkseni sitä ei voi ladata tätä nykyä täältä Ohjelmointiputkasta, mutta ainakin minä fanina pidän kokoelmaa jo ilmestyneistä versioista, jotka olen löytänyt: http://pw.dy.fi/m/es/

MikkoMMM [24.07.2009 05:08:10]

#

Noin 3½ vuotta jo mennyt viime versiosta. Toivottavasti nyt jo melkein vuoden verran työskentely uuden enginen ja pelin parissa on nopeuttanut sen tekovauhtia. Tosin minä muistan vielä, kun kauan sitten uusia versioita tuli suunnilleen parin viikon välein. Kunhan muistutan vähän siitä, miten pitkä aika on jo kulunut.

vehkis91 [09.08.2009 22:12:52]

#

millos tulee uutta versioo?

MikkoMMM [11.08.2009 16:50:07]

#

Tänään muuten alkoi minulla ainakin koulu, eikä uutta versiota ole vieläkään tullut. Toisin sanoen, tänäkään kesänä en päässyt pelaamaan uudelleentehtyä versiota maailman parhaasta pelistä. Miltei luvattuja ilmestymisajankohtia vaan on sadellut, milloin sen pitäisi ilmestyä, mutta sitä vaan ei tule. No, en kuitenkaan luovu toivosta uuden version suhteen.

sqwiik [14.08.2009 10:33:24]

#

Peli etenee mutta niin tuskaisen hitaasti ettei mitään rajaa... Toistaiseksi aika on mennyt ominaisuuksia valmistellessa ja testatessa (kyl, nyt jopa etsimällä etsin niitä bugeja). Sitten kun saa taas tahdin päälle niin voi tulla jopa ladattavaa mutta siihenkin saattaa mennä määräämätön aikajana.
Katsellaan.

Grandi [28.08.2009 01:01:08]

#

sqwiik kirjoitti:

Mitä tarkoitat rogue-tyylisellä luolastolla?

Adom: http://www.games.ru/games/linux/screenshots/adom.gif
Rogue: http://www.gamesetwatch.com/atplay/srogue7.png

Rakenne eroaa aika paljon toisistaan. Rogue-tyylisen vaikeus piilee siinä, että pienetkin virheet ja epämuodostumat näyttävät todella rumilta.

MikkoMMM [07.09.2009 17:37:26]

#

Yksi ensimmäisistä Erkki Saaressan fanitaideteoksista: Tuukan käsi.

http://pw.dy.fi/wiki/images/5/54/Tuukankasi1.jpg
http://pw.dy.fi/wiki/images/2/2e/Tuukankasi2.jpg

Minun tulkintani mukaan, tietenkin. On vielä yksi vielä varhaisempi tietokoneella piirretty kuva, jossa Tuukka lyö HAXia, mutta se on pikemminkin omaa sisäpiirihuumoriani kuin Erkki Saaressan fanitaidetta.

sqwiik [07.09.2009 19:54:56]

#

Komea koura :D

vehkis91 [18.10.2009 18:31:52]

#

Edistystä?

sqwiik [18.10.2009 23:05:53]

#

Edistys on piilossa töiden alla... aina silloin tällöin tulee koodailtua.

MikkoMMM [09.01.2010 14:08:49]

#

Hmm, koska uusi versio on kokonaan uudistetulla enginellä, minä voisinkin kertoa edellisen version (1.2.0, lataa täältä: http://pw.dy.fi/m/es/erkki120.tar.gz) hyödyllisistä bugeista. Varmempaa tosin olisi odottaa tuon valmistumista, mutta realistinen valmistumisodote on n. vuosi, joten tässä tulee:

*Nikontappobugi. Hänet voi tappaa moneen kertaan (t)ähtäämällä ilman, että suuttuu. En muista, toimivatko rangelliset aseet. XP-sampo.
*Pyhien keksien bugi. 5 voimaa/kerta. En jaksa tutkia, miten tämä tehtiinkään, mutta joka tapauksessa se on toistettavissa oleva bugi.
Nyt en muista tuon enempää, mutta nuo olivatkin tärkeimmät.


Kertoisitko, millaiseksi sinä ajattelit lervademonin? Minähän voin vain arvailla.

MikkoMMM [21.03.2010 23:03:50]

#

Melkein puoli vuotta viime viestistäsi. Joskus kyllä tuntuu siltä, että tämä projekti on vähän turhankin jäässä. Onhan minullakin ongelmia saada omia projektejani ihan valmiiksi asti, mutta Erkin alkuaikoinahan uusia versioita sateli koko ajan. Nyt viime versiosta on monen monta vuotta. Enhän minä oikeastaan mahda mitään sille, että opiskelu painaa tai jotain sellaista, mutta fanina tämä odotus vaan käy koville.

vehkis91 [08.07.2010 13:18:19]

#

heh, mitää edistystä?

gamehouse [13.07.2010 20:18:19]

#

Sqwiik, ootko tehny mitään uutta tähän?

nomic [16.08.2010 12:52:41]

#

Oi oi!

sqwiik [19.08.2010 22:48:35]

#

Työt vähän romahtavat päälle kyl mutta painaa painaa :3

tkok [21.08.2010 15:56:58]

#

Luotetaan suhun :)

sqwiik [22.08.2010 20:12:16]

#

Buginen pärvelöshamaani teki paluun, vähän hidastaa... ei ole kivaa kun yhtäkkiä lenää matkojen päästä pommi joka vain REPII Erkin kahdella iskulla.
No, nyt se repii yhdelläkin iskulla. Varokaa niitä. Ampukaa kaukaa.

ByteMan [23.08.2010 07:09:40]

#

hienolta se näyttää \o/
testausta vähän vaikeuttaa että elämää ei tunnu saavan mistään lisää mutta muuten iha hyvä.

sqwiik [23.08.2010 08:36:24]

#

Jeah. Pitää laittaa vähän peliapuja mukaans euraavaan versioon... ajattelin että laitan tästälähin uutta versiota lataukseen joka sunnuntai niin tulee vähän säännöllisemmäksi tämä kehitys. ja toivottavasti myös nopeammaksi :)

Ja tiedoksi että metsän keskellä olevassa luolassa on runsain mitoin tavaraa odottamassa poimijaa... ja runsaasti myös monsua.

rndprogy [23.08.2010 16:30:19]

#

mielenkiintoista että edistyy!
Hieman tosin häiritsee, että (prossun tuuletin alkaa pidemmän päälle huutamaan :P) kun prossun kulutus on noin 100% (mikä jakautuu winen kanssa fify-sixty erkin ja winen kesken) joka vaikuttaa hölmöltä kun kaikki toiminnot lienevät tapahtuvan vain kerran vuorossa. Joku millisekunnin delay jossain pääloopissa varmasti korjaisi tämän...

sqwiik [23.08.2010 16:49:23]

#

Jees... pitääpä katsoa tuota prossuasiaa. Hyvä kun mainitsit asiasta.

MikkoMMM [23.08.2010 17:51:12]

#

Todella hyvältä vaikuttaa. Melkeinpä hämmästyin, että miten paljon varustetyyppejä on verrattuna aikaisempaan neljään.

Sitten muutamia bugeja:
*Tuo kaatui, kun palasin negatiivisilla HP:eilla (kuollessa ei kuole) kaivoksesta maan pinnalle.
*Kaatui, kun yritin loitsia ilman manaa
*Mangus antoi palkintonsa, vaikka Erkki ei edes käynyt kaivoksessa. Tämä ilmeisesti tapahtuu vain, jos Erkki hylkää questin ensin ja sitten puhuu Mangukselle vielä kolme kertaa. Hylätessäni kahdesti hän vain sanoi saman juttunsa, jonka sanoo, kun käy kaivoksessa ennen, kuin on ottanut questia, eikä antanut palkintoa.

sqwiik [23.08.2010 21:12:30]

#

Hmm. Jos ei ole tarpeeksi manaa niin pitäisi vain tulla ilmoitus 'Ei tarpeeksi mahtia loitsintaan.'. Tapahtuuko tuo kaatuminen aina jos mana ei riitä vai vain tietyissä tapauksissa/paikoissa? Itse en saa peliä meinaan mananpuutteella kaatumaan.

MikkoMMM [23.08.2010 23:19:51]

#

No jaah, ehkä se tosiaan oli väärä hälytys. Pitäisi itsekin jaksaa testata toiseenkin kertaan näitä juttuja ennen postausta. Kenties minä kuolinkin siinä pärvelöshamaanin loitsuun ja tulkitsin sen kaatumiseksi? Kuolinruutua kehiin.

Onko muuten tuo inventoryn oikealla puolella hakasuluissa oleva luku esineen massa tms.? Nimittäin siinä olisi hyvä olla vaikka kg-merkintä ylhäällä tai jotain, jotta pelaaja varmasti ymmärtäisi mistä on kyse.

Pääkartalle voi pudottaa tavaroita. Näin tuskin on tarkoitus.

Olioita voi jälleen ammuskella ja loitsia rauhassa ilman aggressiiviseksi tuloa.

Ja yritän taas tehdä tuttuun tapaani spoilereita samalla kun pelaan itse (engineuudistuksen takia nimesin ne Spoileri2-alkuisilla nimillä): http://pw.dy.fi/m/es

Kooste Erkki Saaressan vanhan version kyselyni tuloksista (muutama vastaus vain tuli) http://pw.dy.fi/m/es/old/kysely/tulokset.html

tkok [26.08.2010 10:10:27]

#

Mukavan tuntuinen peli.

Yksi parannus ehdotus tuli ekalla 10min kokeilulla: Rahojen automaatti nosto maasta kun kävelee yli.

sqwiik [29.08.2010 21:20:02]

#

Lisäilty ja korjailtu muutama asia toimimaan. En ole itse automaagisen kullanpoiminnan kannalla koska siihen menee kuitenkin liike ja joissain tilanteissa sellainen saattaa olla hyvinkin kohtalokasta. Pidetään se luuttaus tappelun jälkimainingeissa.

Edit: ellei sitä laita vaikkapa Porvarin erikoiskyvyksi - kullan imurointi maasta ilman toimintoja. Hmm.

MikkoMMM [30.08.2010 19:52:06]

#

Loitsun peruutuksesta (esc) menee sekä HP:eita että manaa. Uusi "Koukeroinen Sana", hm?
Inventory tarvitsee scrollauksen. *edit* Eikun hetkinen, + ja - näyttävätkin tekevän sen. Et maininnut siitä postauksessasi. Miksi muuten ylös ja alas -nuolinäppäimet eivät kävisi?
Ja vai että kirjojen ja rahan myynnistä saa negatiivista kultaa, varmaan on ollut Lichlord Niko asialla... Onneksi ei sentään XP:tä mene tällä kertaa. Pitäisikö kenties mainita Nikon dialogissa tms.? Huomaa tosin, että tällaisen tuotteen osto on myös tapa äkkirikastumiseen, testattu on.
Hylätyn kaivoksen 3. kerroksessa (se älyttömän pitkulainen kerros) oliot lakkasivat tekemästä mitään! Edes pärvelöshamaanit eivät loitsineet.
Voisit laittaa näkyviin myös varustuksen tuoman suojauksen noiden väistön ja hyökkäyksen rinnalle.

sqwiik [31.08.2010 08:30:49]

#

Kaupankäynti bugaa varmasti kun hintalaskuri on vain yksi rivi koodia joka ei tarkista mitään. Loitsinta taas on vielä kesken eikä tue peruuttamista vielä - esc aiheuttaa Erkin valitsemisen loitsun kohteeksi.
Pitänee ainakin nuo kaksi pikkuvikaa laittaa kondikseen seuraavassa päivityksessä, ja pitänee muistaa mainita kaikki näppäimet kanssa... paljon asiaa unohtuu kun yöllä tekee hommia.

MikkoMMM [05.09.2010 14:12:01]

#

Myymisen/oston jälkeen rahamäärä ei heti päivity sivupalkissa. Useassakin myymisessä se voisi joka myynnin jälkeen päivittyä, niin pelaaja näkee, kun on tarpeeksi rahaa jonkin kalliin tavaran ostoon ja voi lopettaa myynnin. Sama ongelma varusteidenkin vaihdon kanssa.

Kosmeettinen juttu: Inventoryssä viimeisen esineen teksti voi muutaman pikselin verran peittyä noilla [alas/+]-teksteillä.

Ja tein koosteen tämän sivun historiasta, mutta se on luonnollisesti hieman vajavainen. Kuitenkin: http://pw.dy.fi/m/es/eshistoria.txt

sqwiik [05.09.2010 23:50:01]

#

Jees, tuo historia on siitä hyvä kun poistan tältä sivulta aina vanhemmat jupinani säästääkseni putkan sivutilaa...
Laskin näytettävien tekstirivien määrää niin ei pitäisi tulla enää noita pikselivirheitä inventorin kanssa.

MikkoMMM [07.09.2010 22:19:27]

#

Minulla kävi nyt niin, että olin kuvannut 17 minuuttia videota Erkki Saaressasta ja yhtäkkiä tullessani vuoriston luona olevasta luolastosta pääkartalle ES alkoi toimia todella hitaasti. Onnistuin pääsemään vielä takaisin kaivoksen suulle, mutta ES tuntui jumittuvan sitten täysin. Ongelma ei korjautunut, kun tallensin videoni ja suljin ohjelman, jolla tein sen. Odotin noin puoli minuuttia, eikä ES vieläkään vastannut, joten tapoin sen. Ja kun kokeilin sitä uudessa pelissä, niin se näyttää käyvän joka kerta tuon paikan kanssa. Hidastuu joka kerta, kun sinne menee ja tulee sieltä pois. Ihan kuin ei vaikkapa poistaisi jotain väliaikaistiedostoja, hmm.

Tavaroita *ostaessa* rahaluvut eivät edelleenkään päivity välittömästi.

Tavaralistassa koko viimeinen esinetyyppi saattaa jäädä näkymättä. Minä näin nuolia kaupan inventoryssä, mutta kun myin Barnabakselle tavaroitani, en sen jälkeen enää pysty scrollaamaan niin alas, että näkisin ne nuolet.

Kirjat eivät näy tavarakasoissa. Ne myös katoavat, kun poimii.

Lisäksi nyt tämä peli tuntuu jotenkin liian helpolta, kun loitsutkaan eivät ole enää niin iso vaara. Rahaa saa hyvin nopeasti, joten kaikki hyvät tavarat saa ostettua miltei heti. Barnabas sentään edelleen on ihan mukavan kova vastus. Noh, kenties myöhemmin pelissä on haastavampaa.

Edelleen tuossa piiiitkässä huoneessa on se bugi, että olennot lakkaavat tekemästä mitään.

Ja ei varmaan haittaa, jos laitan videoita Erkki Saaressan pelaamisesta YouTubeen? Voisi yrittää jopa kyhätä jokin epävirallinen trailerikin sekä vanhaa että uutta ES:ää yhdistellen.

sqwiik [08.09.2010 00:23:41]

#

Hmm. Mitä nyt itse testasin niin vuoriluolaston ylimmän kerroksen lataamisessa/tallennuksessa on jotain häikkää - lähtee muistinkulutus paisumaan kuin pullataikina kun sinne koettaa mennä pääkartalta. Hämmentävää, mutta pitää katsoa missä mättää.
Haa, löytyi. Kentän tallennuksessa oli bugi enginessä jos kenttä omistaa tageja. Suosittelen välttämään paikkaan menemistä.

Vaikeustaso on kyllä vielä hyvin persiillään johtuen siitä että nyt mukana olevat monsut ovat ~tason 1-5 vastuksia. Laitan tämän kohdilleen sitten vähän myöhemmin jahka saan muut asat rullaamaan hyvin.

MikkoMMM [08.09.2010 19:19:03]

#

Hmm, tällä pelikerralla tuo vuoren alta kulkeva tunneli -kerros toimikin ihan normaalisti, eli oliot eivät jähmettyneet paikoilleen koko kerroksessa. Näyttäisi olevan ainoastaan välillä tapahtuva bugi tuo.

Kahden käden aseilla on usein suojausta. Minä vaan en näe, että mitä panssarialuetta ne parantavat. Vai onko se jotenkin "yleinen" panssari?

Onnistuin saamaan The Cirian, mutta siinä kerroksessa oli edelleen portaita alas. En viitsinyt jäädä tutkimaan, oliko kyseessä äärettömän pitkä luolasto vai ei, vaan rupesin menemään ylöspäin. Jonkin matkaa ylös päin mennessäni peli kaatui.

MikkoMMM [14.09.2010 14:49:07]

#

Nyt näyttää jotenkin siltä, että Erkin inventoryn scrollaus ei lainkaan toimi! Kaupoissa toimii kuitenkin.

Mangus sanoo: "Palaa jos muutat mieltäsi", jos hylkää questin. Kun puhuu hänelle uudestaan, hän sanoo vaan: "Päiviä päiviä vain. *köhinää*"

Magialla tapettaessa ei saa XP:tä.

Ja että vaikeus? Noh, pärvelöshamaanit yksinään eivät ole liian vaarallisia, mutta jos sattuu käymään niin huono tuuri, että joutuu avaraan paikkaan kahden sellaisen eteen, se saattaa olla jo kohtalokasta. Toinen ärsyttävä juttu pärvelöshamaaneissa on, että ne välillä tappavat muita olentoja, jolloin pelaaja ei voi saada enää niin paljon XP:tä kerättyä. Tietysti, jos olennot olisivat eri factionia, eli sotisivat, niin sitten se olisi ihan hienokin juttu, mutta ne tappavat toisia pärvelöshamaaneitakin.

sqwiik [14.09.2010 21:26:42]

#

Tällä hetkellä AI ei todellakaan katso onko tiellä mitään kun kauaskantoisilla aseillaan roiskivat... pitänee miettiä tuota juttua jossain vaiheessa paremmin.

MikkoMMM [15.09.2010 21:53:45]

#

Erkki sai kuolemastaan kokemustason. Hän myös kuoleentui kahteen kertaan viestilokin mukaan.

sqwiik [16.09.2010 07:13:31]

#

... kuulostaa kuolemalta sarjatulessa. Tällä hetkellä AI:n vuorolla tapahtuva multikuolema ei keskeytä peliä eikä siinä myöskään tarkisteta kuoleentuiko Erkki jo. Jos se liikaa häiritsee niin sen voi korjata seuraavaan versioon.

MikkoMMM [16.09.2010 18:11:16]

#

Pelasin Wineä käyttäen Erkki Saaressaa ja tuli sellainen yllättävä juttu vastaan, että maassa oli kultakolikko x 13. Kun poimin sen, viestilokin mukaan poiminkin 1162170950 kultakolikkoa. Kuitenkin inventoryssäni oli tämänkin jälkeen ihan oikea määrä kultaa. Seuraavakin kultakasa oli viestilokin mukaan 1162170950-kultakolikkoinen, jonka jälkeen määrät palasivat jälleen normaaleiksi. Paikkana oli tuon tunneliluolaston ensimmäinen maanalainen kerros Saaren länsipuolelta lähtien.

Loitsujen range tuntuu välillä aika järjettömältä, kun ei edes näe sen loitsinutta olentoa. Yritä siinä nyt iskeä vastaan loitsuilla..

sqwiik [17.09.2010 00:06:22]

#

Hm. Viestilokissa saattaa olla jokin mystinen signed/unsigned-casti tai sitten jotain muuta koska itse en ole tuollaiseen vielä itse törmännyt...

Loitsuille ja ampuma-aseille pitää jossain kohden laittaa kantamarajoitus, tällä hetkellä se on melko rajoittamaton eikä missään suhteessa siihen miten pitkälle kukin hahmo näkee.

Muoks - esineiden päältä kävely aiheuttaa kaksinkertaisen ilmoituksen. Tämä on hoidossa.

MikkoMMM [21.09.2010 18:06:59]

#

Olin kaupan myymisruudun toisella sivulla ja painoin p. Peli sulkeutui yllättäen. Yritin uudestaan ja ensimmäisellä sivulla se ei toiminut kummassakaan myymisessä tai ostamisessa, mutta ostaessa jälleen toisella sivulla painamalla p:tä peli kaatui. Ainakin k toimi myös, kun kokeilin. Näyttää siltä, että jos kauppiaalla ei ole inventoryssään sen merkin tavaraa, peli kaatuu, kun yrittää ostaa sitä.

Valitessa esimerkiksi rahan kaupassa sen valinta ei häviä, kun avaa uudestaan osto/myyntiruudun.

sqwiik [21.09.2010 23:09:56]

#

Ahh, huomasin kommenttisi juuri kun olin uppaamassa... olivat sen verran pieniä bugeja että korjautuivatkin saman tien.

MikkoMMM [22.09.2010 20:32:51]

#

Oletko ihan tarkoituksella tehnyt luurangoista aika sulautuvia luolaston lattiaan?

sqwiik [22.09.2010 21:46:37]

#

En oikeasti... taisi varjostus jäädä vähän huonoksi. Korjataan tuo pikkumoka ensi versioon.

MikkoMMM [22.09.2010 22:20:28]

#

No nyt peli on taas turhan vaikea. Heti ensimmäisessä kerroksessa sekä hylätyssä kaivoksessa että vuoriston vieressä olevassa paikassa olennot aina välillä tappavat kahdella iskulla. Vaikka pelaajalla onkin nyt aika paljon vaihtoehtoja kaukoetäisyydellä taisteluun, pelaaja kuolee liki heti, kun tekee pienimmänkin virheen. Ja koska pelissä on paljon rangellisiakin ja paljon käytäviä, joista voi tulla olioita piirittämään, kokeneempikaan pelaaja ei voi selviytyä joka tilanteesta. Eiköhän tämä ole jo vähän liioiteltua?

sqwiik [23.09.2010 08:29:03]

#

Hmn, tuota vähän pelkäsin kun muuntelin panssarisysteemiä. Pitää katsastaa myös monsujen hyökkäystaulukot parempaan kuosiin... oliko jokin yksittäinen monsutyyppi/lauma liian lämärikas vai kaikki ihan yleisesti?

MikkoMMM [26.09.2010 20:17:55]

#

Oikeastaan kaikki paitsi pärvelöt suurin piirtein.

sqwiik [30.09.2010 21:31:40]

#

Hengissä ja väsyneenä palasin konferenssista. Päivitän sunnuntaina, nyt on hyvin kuollut olo.

EDIT - parannus ei taida toimia aiotulla tavalla... well prkl.

Dain [04.10.2010 16:29:34]

#

et sattuis osaa tekee täst linux versioo? tai laittaa lähdekoodia jonka voi sit kääntää itellee linuxii....

sqwiik [04.10.2010 16:32:54]

#

Käytän ihan C:tä ja SDL:ää niin tästä saa kyl käännettyä linux-version... teen sen kuitenkin vasta sitten kun projekti on vähän valmiimpi (versionumero jossain 0.5 +).

MikkoMMM [05.10.2010 19:32:15]

#

Korjaahan jo tuo bugi, että tähtäyksen peruminen vahingoittaa pelaajaa.

Ja olisi kiva, että tähdättäessä meleeaseella ei ainakaan vuoroa menisi, mikäli pelaaja yrittää käyttää sitä ampuma-aseen tavoin, tai sitten peli yksinkertaisesti varoittaisi, että "käsissäsi ei ole nyt ampuma-asetta".

Saako haavoihin tapetuista olennoista kokemusta?

Omasta verenvuodostaan olisi hyvä olla jokin näkyvähkö merkintä oikeassa paneelissa tms. 5 vahinkoa vuorossa kun saattaa tappaa aika salakavalasti, kun luulee, että taistelu on päättynyt.

sqwiik [05.10.2010 20:37:08]

#

Haava/myrkky/yms. kuolemista ei saa vielä kokemusta, siihen pitää vielä laittaa tagiin mukaan vamman aiheuttaja.

Hyvä kun mainitsit tuosta tähtäämisen bugista, oli asia jäänyt näht. huomioimatta aiemmin.

MikkoMMM [05.10.2010 21:40:05]

#

JOKIN kaukokantoinen isku iski minua 45 damagella. Olin hylätyn kaivoksen 3. kerroksessa. Uskoisin olleen riimuluuranko. Kuitenkin, tuossa pelin vaiheessahan pelaajalla saattaa olla vähemmän maksimi-HP:ta edes kuin tuo isku on (paljastusten kääröjen avulla).

sqwiik [06.10.2010 06:10:42]

#

Hmm. Pitää tutustua siihne että mitä kaikkea sieltä löytyy - hylätty kaivos on kuitenkin tarkoituksella suht paha paikka.

rndprogy [13.10.2010 10:58:26]

#

Dain: Kyllähän tuo winellä toimii..

MikkoMMM [13.10.2010 16:39:58]

#

Ihan kuin nuo vuoriston vieressä olevat paikat käyttäisivät samaa karttatiedostoa tms. Kun tutkin eteläisen paikan, pohjoinenkin muuttui täysin tunnetuksi.

sqwiik [13.10.2010 21:38:40]

#

Ahh, hyvä kun huomautit - kyseessä oli typo koodissa jonka huomasin ja korjasin maanantaina. Tämä asia korjaantuu ensi päivityksessä.

MikkoMMM [15.10.2010 00:27:12]

#

Haluaisin huomauttaa, että muutin paikkaa, johon uploadaan Erkki Saaressan vanhoja versioita. Uusi paikka on täällä: http://www.mediafire.com/?5g22co82qd3b2

Spoilerit ovat edelleen vanhassa tutussa paikassa: http://pw.dy.fi/m/es

Kantomatkansa rajalle ammutut loitsut eivät tunnu tuottavan vahinkoa.

Rosvot ampuvat kaukaa Erkin näkökentän ulottumattomista. Minusta tällaisenaan tämä ei ole ihan reilua.

Kirousten poistoon ehdottomasti käärö. Saavat olla harvinaisiakin, jotta pelaaja joutuisi valikoimaan, että mitä tunnistaa kääröillä ja mitä myy suoraan Barnabakselle.

Yllättäen maahan tuupertuvista olennoista ei edelleenkään tunnu tulevan kokemusta.

Loitsulla tappaessa ei tule minkäänlaista viestiä.

Hiisishamaanit tekevät jotain 44 damagen loitsuja. Eikö edelleenkään tämä vaikeusaste ole kohdillaan?

sqwiik [16.10.2010 13:39:45]

#

Vaikeusasteen säätäminen ~kohdilleen on välillä kestämättömän hankalaa... missä paikassa/syvyydellä hiisishamaani tuollaista tuomiota niskaan heittelee?

Tällä hetkellä tähtääminen ei tarkista loitsujen maksimikantamaa - liian kauas kangettu loitsu ei tee vahinkoa koska se ei lennä niin kauas. Viestin puuttumisen aiheuttava bugi on paikallistettu.

Jonkinlainen patchi kääröjä tulee seuraavaan päivitykseen, uncurse on yksi niistä.

MikkoMMM [16.10.2010 14:35:14]

#

Ai että syvyys ja paikka vaikuttavat myös olioiden vaikeuteen? Valitettavasti en pannut merkille tuollaisia juttuja, kun en tiennyt siitä.

Manguksen tehtävän palautus ei tunnu toimivan. Tapoin jopa kaikki olennot sieltä. Mangus sanoo vaan: "Et ole vielä läytänyt mitään?" (kirjoitusvirhe muuten: "läytänyt")

Huomauttaisin, että ovet voi sulkea, vaikka olento olisi sillä tilellä. Pystyvät silti hyökkäämään ja liikkumaan siitä.

Luin puhdistuksen käärön, mutta en pystynyt käyttämään sitä juuri siihen esineeseen (nahkakilpi [+2] (+7, -2)), joka oli kirottu, puettuna vasempaan käteen.

sqwiik [19.10.2010 21:32:54]

#

Hm. Millä tavalla et pystynyt käyttämään kääröä? Ah, ei mitään - paikallistin bugit jo.

MikkoMMM [19.10.2010 22:15:44]

#

Huh. Pääsinhän vihdoin kerrokseen, jossa tulee viesti "Tämä luolaston osa muistuttaa pikemminkin linnoitusta!" Se vasta alkoi olla kunnolla haastava. Kuolinkin siellä, koska olin "helppouden turruttama". Eli nyt on liian helppoa ilmeisesti.

Ja muuten, melkeinpä voisit tehdä jopa isommat tilet mahdollisiksi, sillä nyt kun ei ole noita DOS:in rajoituksia, isolla näytöllä pelatessa tuo voi olla jopa turhan pieneltä tuntuvaa. Prioriteettilistalla kuitenkin tällaisen pitäisi olla varsin matalalla, mutta kunhan vaan teet uudet grafiikat myös isompina, niin et joutuisi tekemään uudestaan niin paljon, jos joskus noudatat ehdotustani.

sqwiik [21.10.2010 16:43:45]

#

Hahaa, tässä asiassa olenkin jo edellä =D

Kun pohjan rakensin pelille niin laitoin grafiikan pyörimään tileseteillä, joiden koko määritetään itse tiedostoista. Eli ainoa vaiva graffan vaihdossa on sen piirtäminen.

MikkoMMM [21.10.2010 21:33:09]

#

Mistäs säädetään pelin resoluutiota sitten (kuinka monta tileä on peli-ikkunassa)?
Ja minulta muuten oli kokonaan unohtunut tuo fullscreen-juttu, koska se vaatii tuon pikakuvakkeen osoittaman kohteen muuttamista itselle oikeaksi, joka on jonkinlainen vaiva. Voisitko tehdä jonkin pikanäppäimen pelin sisälle, jossa tuota voisi vaihtaa?

Pian voisit myös tehdä kaupoista ihan järkevästi toimivia, nyt rahaa saa niin paljon, että pystyy ostamaan koko kauppiaan varaston muutaman ensimmäisen minuutin aikana peliä.

Myrkytykseen ensiavun käyttämisestä tulee viesti "Sinussa ei ole vikaa", vaikka etkös sanonut, että sillä pystyisi senkin parantamaan? Kuolin juuri tällaisen typerän bugin takia, vaikka meni aika hyvin. HP:ta oli myrkytyksen alkaessa noin 50, mutta se vaan jatkui ja jatkui ja kuolin lopulta.

Ovien sulkeminen sivuilta ainakin tuntuu ainakin välillä bugaavan. Kun meneekin kulmittaisesti, ovet sulkeutuvat aina.

Ai niin ja muuten, syvemmällä luolastossa ja noilla erikoiskerroksilla vaikeustaso on ihan sopiva. Ja ihan mukavaa vaihtelua tuollaiset staattiset kerrokset.

sqwiik [22.10.2010 08:44:10]

#

Pelireson vaihtaminen on toistaiseksi koodista jäädytetty - tämä siksi että muita tilesettejä en ole toistaiseksi ehtinyt suunnitella.

Kauppiaan rahoille olen miettinyt pariakin vaihtoehtoa - yksinkertaisin vaihtoehto olisi että kauppiaalla olisi rahaa vain tietty määrä ja sen mukaan käydään sitten kauppaa.

Myrkytyksen hoitaminen onnistuu ensiavulla mutta se vaatii suuren kyvyn ensiavussa - kyvyllä voi lyhentää myrkytyksen kestoaikaa muttei sen tekemää vahinkoa (nykyisellä koodilla). Tähänkin suunnittelen muutosta - ajattelin että tekisi myrkyn vaikutuksesta intervallisen eli ei jatkuvaa vaan ajoittaista vahinkoa.

Pikakuvakkeesta voisi kyllä luopua siinä vaiheessa kun saan kirjoitettua asetukset tallennettavaan muotoon.

MikkoMMM [25.10.2010 21:25:09]

#

En ole vielä varma, mutta juoman tunnistaessa kääröllä myöhemmät juomat eivät näy tunnistetussa muodossaan. Ainoastaan juodessa loputkin menevät tunnistettuun muotoonsa.

Minusta muuten on typerää, että laajan alueen loitsut voi väistää, mikäli juuri Erkin seisomalle ruudulle osuu. Ehkä vahinko voisi lievetä tällä tavoin, mutta ei väistää. Siinä muuten voi nykyisin tulla sekä viesti "Erkki väistää loistun", että tulla vahinkoa samasta iskusta.

Taisinkin keksiä mitä voisi tehdä sille, että oliot tappavat toisiaan vahingossa: antaa niiden tehdä niin, mutta ne saavat "kokemusta" siitä tullen hitusen vahvemmiksi joka tapostaan. Miltä kuulostaa?

sqwiik [26.10.2010 09:14:11]

#

Monsujen keskinäinen expaaminen on sinänsä hyvä idea mutta voi johtaa rujouksiin jos meleemassan takana on AoE-pommittaja... käynyt kyllä mielessä tämä.

Noiden laajojen alueiden loitsuista - tarkoitatko että esim. palloloitsujen efektiä ei voisi väistää? Jos, niin jakaisin loitsut varmaan seuraaviin kategorioihin (saa korjata): väistettävät, vastustettavat ja aina osuvat/onnistuvat.

Kääröllä tunnistettaessa kääröjen yleistunnistusta ei nostettu, pitääpä korjata.

MikkoMMM [26.10.2010 13:56:19]

#

Juurikin näin. Minä vaan ajattelin, että ei tunnu loogiselta, että Erkki väistäisi siirtojensa välissä monen tilen kokoisen loitsun, vaikka hänen nopeutensa on vain tile vuorossa muuten.

Jotenkin noita tunnistuksen juttuja tuntuu nyt olevan suhteettoman vähän. Vielä kun tarvitaan juomienkin tunnistukseen niitä, niin ei ole kiva (myrkky on edelleen äärimmäisen tappavaa, en selvinnyt kokemustasolla 5 siitä edes parannus-loitsuja ja ensiapua käyttämällä, vaikka loitsumestaruus ja ensiapu olivat molemmat hyvin korkealla osaamisella).

sqwiik [26.10.2010 20:29:25]

#

No, 'väistö' tarkoittaa vain sanan että AoE-loitsu ei osunut ko. ruutuun passiivisen puolustuksen takia. Voi sen kyl vaihtaa väistämättömäksi.

Kääröstä - ajatko takaa että tunnistuskääröt ovat suhteessa ~liian harvinaisia?

MikkoMMM [27.10.2010 01:21:06]

#

No tuntui vähän siltä tosiaan, että niitä on liian harvassa. Olin tosin vasta tasolla 5, eli en kovin pitkällä, joten se saattoi olla vain huonoa tuuria.

Sellainen bugi löytyi muuten, että käyttäessä jotain kääröä tms. painaessa esimerkiksi välilyöntiä käärö tuhoutuu, mutta mikään esine ei tunnistu tai epäkiroudu. Saatan kyllä olla väärässäkin, sillä koetin tätä vain kerran.

sqwiik [30.10.2010 21:31:38]

#

Kyseessä ei ole niinkään bugi - välilyönnin painaminen (samoin kuin escapen) peruuttaa valitsemisen kulloisestakin valikosta. Jos peruuttaa esinevalinnan eli ei valitse esinettä tunnistukseen/vastaavaan efektiin, mitään ei tapahdu mutta koska käärö on käytetty se tuhoutuu. Tässä tapauksessa kyse on siis efektin menetyksestä koska efektille ei valittu kohdetta.

Tuohon voisi kyllä laittaa jonkin ilmoituksen tyyliin "kulutit käärön turhaan.".

MikkoMMM [01.11.2010 12:21:08]

#

Farmarin puheissa on kirjoitusvirhe (tai kenties on vaan jotain omituista murretta): Tallustelelssasi.

ES kaatui yllättäen, kun olin vaihdellut ikkunasta toiseen ja painellut toistuvasti K-näppäintä keskustellessani farmarin kanssa. Toisen kerran kuolin ilman ikkunan vaihtoa jo toisella puhelukerralla talonpojalle. Selvästi on jokin bugi tässä, sillä en ainakaan nälkään kuollut.

Laita muuten viestilokiinkin viestejä siitä, että on erittäin nälkäinen. Sitä ei välttämättä muuten "turvallisissa" paikoissa tule huomanneeksi.

Edelleenkin muuten minua ihmetyttävät "H"-ikkunan merkinnät Bonuksista. Mitä ihmettä ne tarkoittavat? Tällaisista jutuista sinun pitäisi kertoa myös jossain readme:ssä tai jossain sellaisessa, sillä näiden merkitystä ei niin vaan pysty päättelemään.

sqwiik [01.11.2010 13:05:46]

#

Hahmoikkunan bonusmerkinnät tarkoittavat stateista tulevia bonuksia joita käytetään laskettaessa ominaisuuksia pelissä. Niistä tulee kattava selitys sitten jahka saan edes jonkinlaista readme-tiedostoa tehtyä. Nämä bonukset ovat (antojärjestyksessä) suuri, normaali ja pieni.

Tuo keskustelu kuulostaa kyl bugilta. Pitää tutustua.

Nälästä ilmoittaminen myös lokissa sivupalkin lisäksi on vähän kyseenalaista... jos laittaa niin pitää miettiä jokin sopiva intervalli sille. Sama ilmoittamismekanismi voisi sitten toimia myös vuodolle ja vastaaville efekteille.

MikkoMMM [01.11.2010 13:24:08]

#

Örkkien torniin pääkartalta meneminen käyttäytyy aika mielenkiintoisesti. Pelaaja saattaa spawnata johonkin täysin toiseen kohtaan siellä, kuin ensikäynnillään. Ja pelaaja oli vieläpä *näkymätön* ensimmäisellä vuorollaan tämän tapahtuessa.

No ehkä nälkästatuksen muuttuessa nälkäistä alempaan voisi tulla yksittäinen viesti joka portaasta ja viimeisessä portaassa sitten tulisi kolmen vuoron välein: "Erkki kouristelee nälästä." Nytkinhän hyvin nälkäisenä tulee tuota vahinkoa. Ilmoitus ja vahinko kannattaisi siis yhdistää. Pääkartalla ei edes pystyisi kulkemaan ***erittäin*** nälkäisenä (parin vuoron päässä nälkäkuolemasta), vaan pelaaja siirtyisi automaattisesti maastoon. "Olet liian heikossa kunnossa nälkäsi takia pystyäksesi taivaltamaan pitkiä matkoja".

Yksi bugi muistui mieleen, joka on ollut ainakin aikaisemmin ES:ssä: Pääkartalla vuotoa-status tai myrkytys-status eivät tee mitään.

Mielenkiintoista muuten, että Erkki pystyy syömään ilmeisesti loputtoman paljon.

Ovien ansat ovat ilmeisesti maagisia. "Erkki murtaa loitsun."

Vanha bugi lienee palannut: Olin valinnut jääpallon loitsittavaksi, painoin ESC:iä (kursori oli 13 ruudun päässä Erkistä) ja Erkkiin tuli vahinkoa (4 kertaa tuli viesti "Erkki haavoittuu osumasta.").

Haluaisin muuten kiittää siitä, että nyt luolastoissa on myös ovia. Niillä voi nimittäin viitoittaa reitin portaisiin (luolastoissa kulku oli ennen aika työlästä) ja muihin tärkeisiin paikkoihin ja lisäksi ne auttavat pitkärangellisia olentoja vastaan ja tekevät olioiden liikehdinnän seuraamisen mahdolliseksi, joka vähentää YASDien määrää.

sqwiik [01.11.2010 14:45:41]

#

Örkkitorniin mennessä satunnaishyppääminen johtuu siitä että tulokohdassa on kenttään mentäessä olio... pitänee tehdä siihen kenttääntulokoodiin korjaus vastaavien tapausten varalle.

Tuo vuoto ja myrkytys pitää tosiaan korjata... ko. efektit käsitellään olioiden päivityssilmukassa jota ei tällä hetkellä pyöritetä pääkartalla ollessa. Laitetaan siis pyörimään.

Oviansat ovat toistaiseksi loitsuja koska en jaksanut vielä rakentaa monimutkaisempaa efektiä - ansoitettu ovi 'loitsii' kohdalleen pienen tulipallon.

Ja tuo useampi osuminen näyttää siltä että muutos AOE-loitsujen osumisessa laittaa nyt loitsijan jokaiseksi kohteekseen... pitää katsastaa tarkemmin. Ei saisi päivittää mitään projektia yöllä :P

MikkoMMM [01.11.2010 15:12:12]

#

Ymmärsit väärin bugin, jota tarkoitin tuolla viimeisellä. Loitsimisen peruuttaessa pelaajaan tulee vahinkoa. Se siis on ollut aikaisemminkin ja nyt se on palannut.

Kauppiaat ostavat kirottuakin tavaraa. Myös sellaista, joka on tunnistettu kirotuksi.

Statsikääröt parantavat statsien maksimimäärää? Näinkö on tarkoituskin?

gamehouse [05.11.2010 20:55:18]

#

Mitäs, bugi!

Kun menin pelin alussa Diamaran kylään ja yritin jutella Farmarille, peli kaatui ilman mitään ilmoitusta.
Sama tapahtui talonpoikien kanssa, kun muutaman kerran keskustelin.

sqwiik [05.11.2010 22:45:03]

#

Tuo bugi johtui niinkin legendaarisesta virheestä kuin funktiokutsussa kaksi muuttujaa väärinpäin - löydetty ja korjattu kyllä jo.

MikkoMMM [10.11.2010 20:45:44]

#

Heksaeditorilla tarkkaan tutkiessani löysin esineen "kaksoimiekka". Sen jälkeen on "kaksoismiekka". Onko tämä jokin virhe, vai onko se kenties joku artifakti? Siellä on myös "kyärä" heti "kypärä"n jälkeen.

Lisää esineomituisuuksia metallihansikkaiden kanssa, ne MUUTTUIVAT rengashansikkaiksi: http://img585.imageshack.us/img585/3629/metallihansikkaat.png
Nahkainen lakki taas muuttui nahkakypäräksi. Mahtaisikohan olla jonkinlainen tunnistamaton muoto tämä? Et maininnut tätä uudistusluettelossa.

sqwiik [11.11.2010 07:44:05]

#

Hjoo, kyseessä on uusi 'peiteversio' tunnistamattomille esineille eli ei mitään virhettä (kirjoitusvirheitä lukuunottamatta, massauudelleenkirjoituksessa ei aina jää katsomaan liian tarkasti mitä näppäilee). Enpä muistanut mainita muutoslokissa, korjaan.

Esim. sotasauva ja taistelusauva saavat molemmat tunnistamattomina saman nimikkeen.

Tämä systeemi saa paremmin valoa jahka lisään myös aseisiin materiaalit; samoin kuin muissa peleissä, poikkeavat esineet tunnistaa ennen kaikkea normiesineestä poikkeavsta massasta.

MikkoMMM [11.11.2010 19:59:22]

#

Kauppias maksaa tunnistamattomista esineistä niiden todellisen myyntihinnan. Onko tämä tarkoituksenmukaista?

Ja tätäkin olen hieman ihmetellyt: statsikääröt parantavat statsin maksimimäärää, eivätkä nykyistä määrää.

sqwiik [11.11.2010 22:42:49]

#

Stattikääröt parantavat vain maksimia, itse statteja tulevat sitten joskus nostamaan juomat.

Myymisestä - tapahtuuko tämä kaikilla esineillä vaiko vain tietyn esineluokan tunnistamattomien esineiden kohdalla? Olisi hyvä saada myös osviittaa summista joista puhutaan.

MikkoMMM [12.11.2010 00:42:55]

#

No siis minulla oli tunnistamaton linko ja tunnistamaton vieterilinko, joka näkyi linkona minulle. Lingosta sain 12 kultaa ja vieterilingosta (joka näkyi linkona tunnistamattomuutensa vuoksi) sain 62. Muita esineitä en ole vielä kokeillut.

sqwiik [12.11.2010 06:44:09]

#

Vieterilinko on harvinaisempi kuin linko, siitä hintaero. 'Oikean' hinnan saa tällä hetkellä selville yrittämällä ostaa juuri myymänsä esineen.

MikkoMMM [14.11.2010 21:53:33]

#

Olemattoman grafiikkakansion anto =-toiminnossa kaataa pelin. Lisäksi perusgrafiikalle vaihto tyhjän rivin annolla ei tunnu toimivan.

sqwiik [16.11.2010 16:55:40]

#

Huomio muistissa, korjataan.

Ja kaikille tiedoksi: jos näkyy esineitä joiden nimenä on tyhjä, kuana mitä sattuu ja jotka luetteloidaan (ehkä) kääröiksi, vika syineen on tiedossa. Jättäkää ko. kamikset vain rauhassa lojumaan.

MikkoMMM [16.11.2010 20:15:41]

#

Käsittelyn ja potkinnan perumisten viestit tulevat vuoron jäljessä.

Taas olet muuten unohtanut ainakin yhden uuden featuren maininnan: questlog.

Talonpoika puhui rosvoamisen vähentyneisyydestä, vaikka en ollut suorittanut kauppiaan questia. Outoa.

Mikä muuten esineiden dippaus on? Onko siihen joku näppäin?

Väijyviin olentoihin voi (t)ähdätä.

Ansat eivät tunnu toimivan.

Kivivesurin massa on sama kuin vesurilla. Omituista minun mielestäni.

Peli kaatui, kun menin pohjoisen luolaston sisäänkäynnistä alas. Suoraan vaan sulkeutui. Olin sitä ennen käynyt jo eteläisessä luolastossa ja pelannut kohtalaisen kauan. Yritin myöhemmin toisen kerran tätä, mutta ei kaatunut.

Muuten, questlokissa voisi olla myös mainittu questit, joista ei ole vielä saatu palkintoa. Ellei sitten tämä sinusta spoilaisi pelaajaa liikaa siitä, että hän voi vielä hyötyä Mangukselle puhumisesta tai jotain.

Huomasin, että ainakin kuorman kantokyvyssä on noin kuusi erilaista "settiä" mitä pelaajalla voi olla alussa. Mahtaakohan tämä olla joidenkin näkymättömien hahmoluokkien syytä? Mitä muita tällaisia statsisettejä on?

sqwiik [17.11.2010 16:07:39]

#

Kantokyky pohjaa suoraan hahmon voima-stattiin.
Tuo kaatuminen johtui samasta syystä kuin mitä aiemmin mainitsin... peli luo viallisen käärön joka sotkee peliä melko autuaasti.

Esineiden massat, vauriot ja vastaavat operaatiot kaipaavat vielä hienosäätöä, sen myönnän. Quest logista mainitsin kyllä kun sen lisäsin.

Juomiin dippaus tapahtuu kuten aiemmin mainittu: esineiden yhdistäminen 'Y'. Ensin valitaan juoma, sitten kohde. Koska toiminto on vielä alkukantaisessa gammavaiheessaan sen tominnasta ei ole takeita.

Ongelmat etsinnässä ja korjauksen alla.

MikkoMMM [17.11.2010 16:59:21]

#

Tosiaan, siellä tosiaan on maininta questlokista. Ei varmaan tullut silloin oikein sisäistettyä sitä ajatusta, joten pääsi unohtumaan.

Hmm, peruttaessa yhdistely esine näyttää tulevan käytetyksi. Lisäksi ainakin leipä tulee syödyksi, kun yrittää yhdistellä sitä.

Jaah, minä jotenkin ajattelin, että dippaus voisi olla sitä, että otetaan vettä jostain maastosta tai jotain. Kenties tyhjillä pulloilla onnistuu sitten?

tkok [08.12.2010 11:07:57]

#

Projekti jäissä taas?

sqwiik [18.12.2010 20:13:50]

#

Eteneminen tohtorintutkinnoissa jäädyttää vähän minkä vain projektin... taidan tätä päivittää vielä kerran ennen vuodenvaihdetta kyl.

loked [24.01.2011 15:54:56]

#

Mistä voi ladata uusimman ERKIN?

E1: Anteeksi uutiset menivät uusimmasta vanhimpaan.

E2: Miten paljon tehoja erkki vaatii suunnilleen tietokoneelta?

MikkoMMM [26.01.2011 21:38:21]

#

E2:een: Muutama prosentti CPU:sta menee tältä melko modernilta koneeltani (tosin kyllä CPU-piikkejä on hieman; mistä lie johtuu, pelaamista eivät kuitenkaan haittaa) ja 4 megatavua muistia pelin alkuvaiheessa. Pidemmältä peliltä on vaikea sanoa, kun ei ole tallennustoimintoa vielä.

loked [30.01.2011 13:30:32]

#

Erkki saaressa on aika vaikee... ei ees voi iskee. (vai voiko?!)

sqwiik [01.02.2011 09:39:38]

#

MikkoMMM: tehoja peli ei kovin kovasti vie - eniten tehoja vienee kulloisenkin näkymän piirtäminen ja kentästä toiseen siirtyminen (kenttä tallennetaan ja uusi generoidaan/ladataan sen mukaan onko siellä käyty).

loked: en ole varma mitä tarkoitat iskemisellä, mutta jos meleetä tarkoitat niin se menee vastaavasti kuin ADOM:ssa ja vastaavissa peleissä eli kävelemällä kohti.

ErroR++ [19.04.2011 14:03:11]

#

Näyttää että on ollu paljon työtä!

Mikez [20.04.2011 19:58:48]

#

miten ton vanhan saa toimii windows 7 64 bit. Valittaa ensi dpmi ja sit sen kun saa ohi se jökkää alotusvalikkoon peliin mentäessä??

Mikez [20.04.2011 19:59:30]

#

En oo uuesta löytäny kauppiaita

Mikez [20.04.2011 20:00:10]

#

Miten tätä voi itse kehittää??
Kiinnostas vaa

MikkoMMM [25.04.2011 00:25:04]

#

Barnabas on kauppias. Hän on Diamarassa satunnaisessa rakennuksessa. Ainoa sininen kaksisilmäinen pallo siellä.

Mitäköhän mahdat tarkoittaa vanhalla? En osaa itse auttaa, mutta ehkä sqwiik voisi hyötyä siitä, että kertoisit mistä versiosta puhut.

Mikez [25.04.2011 19:31:33]

#

Juu ei mitää! Löysin kauppiaat kun vähä aikaa etsiskelin. Mut tota dos versioo en saanu toimii

Mikez [25.04.2011 19:33:14]

#

siis dos versioo tästä pelistä, kun sitä aina välillä tykkään pelata

MikkoMMM [05.05.2011 21:04:56]

#

Jotenkin minua mietityttää, että mahtaako sqwiikillä olla edes tallella noita DOS-version lähdekoodeja. Nuo vanhat ES-versiot kun eivät historiallisesti ole pysyneet kovin kauaa ladattavissa täällä. Mutta jos on, niin mitä jospa laittaisi kaikkien nähtäville ennen kuin ne katoavat ikuisiksi ajoiksi?

Mikez: Kuitenkin, tällainenko viesti sinulle tuli: "Load error: no DPMI - Get csdpmi*b.zip"?
Jumittuminen päävalikossa kuulostaa bugilta, mutta minä en ole koskaan vielä kohdannut moista.

Ajatko muuten tuota jollain DOS-emulaattorilla, kuten DOSBox?

Ja oletan, että tarkoitat DOS-versiolla 1.2.0:aa, eli viimeisintä niistä. Kun kerran noille on annettu versionumerot, niin pitäisi nimittää niitä niiden tarkoilla versionumeroilla sen sijaan, että puhuttaisiin yleisesti DOS-versiosta.

sqwiik [06.05.2011 09:50:20]

#

MikkoMMM kirjoitti:

Jotenkin minua mietityttää, että mahtaako sqwiikillä olla edes tallella noita DOS-version lähdekoodeja. Nuo vanhat ES-versiot kun eivät historiallisesti ole pysyneet kovin kauaa ladattavissa täällä. Mutta jos on, niin mitä jospa laittaisi kaikkien nähtäville ennen kuin ne katoavat ikuisiksi ajoiksi?

Koodi on toki tallessa mutta se on kovin rumaa katseltavaa =D

Nykyisellään peli kuitenkin etenee että tämä ei ole unohtunut ptojekti ~

MikkoMMM [06.05.2011 17:20:39]

#

No julkista joka tapauksessa se koodi, oli se miten rumaa tahansa. Kovin paljon ei arvoituksiakaan ole minulta ratkaisematta, joten se ei paljon enää pysty spoilaamaan.

Mikez [06.05.2011 20:36:23]

#

En ole löytänyt versuo numeroa :(

MikkoMMM [07.05.2011 21:20:37]

#

Näyttää kyllä siltä, ettei sqwiik aio edes tehdä mitään asialle, joten ei taida olla väliä. Kerron kuitenkin, että missä paikoissa se näkyy: readme.txt:ssä heti toisella rivillä sekä lopetettaessa ohjelma ohjelman tulosteessa on rivi, jossa lukee "Erkki Saaressa <versio> (c) Tarmo Korpela".

Ja sqwiikille, että mitä ihmettä sinun tarvitsee pimittää jotain koodia, mikäli olet aloittanut koko projektin alustakin, eikä se enää (käsittääkseni) seuraa alkuperäistä tarinaa? Täällä on kuitenkin näitä vanhoja partoja, jotka fanittavat myös vanhaa ES:ää.

Mikez [24.05.2011 19:17:09]

#

OK! mut en ole mikään vanha parta vaan 16 v mut on tullu ala- asteesta asti pelattua ES sää välillä

Mikez [24.05.2011 19:18:03]

#

Mitäs se sqwiik kehittelee??

ErroR++ [05.06.2011 11:28:12]

#

Miten näitä kommentteja on näin paljon!? ::--))

MikkoMMM [06.06.2011 20:01:25]

#

No peli on vanha ja sillä on sinnikäs (joskin ehkä aika pieni) fanipiiri. Minä lienen aloittanut ES:n pelaamisen joskus 2003 lopulla, vaikkakaan en ole lähettänyt suoraan tänne viestejä kuin vasta 2007.

Nykyinen Erkki Saaressa on uudelleenkirjoitettu ja muutenkin uusittu versio wanhasta, jonka voit ladata täältä: http://pw.dy.fi/m/es/old/erkki120.zip

Edelleenkin muuten odottelen sqwiikiltä sen vanhan version lähdekoodien julkaisua.

sqwiik [07.06.2011 19:48:01]

#

No, lähdekoodit saitte =D Lähviikkoina laitan sitten laivalastillisen päivitystä SDL-versioon.

MikkoMMM [08.06.2011 01:01:09]

#

Kiitos. Ei varmaan pääse katoamaan, kun talletin sen aika moneen paikkaan. Sen verran historiallinen hetki on.

MikkoMMM [20.06.2011 17:06:45]

#

Oletko muuten varma, että tuossa ovat kaikki tiedostot mitä tässä tarvitaan? Minä en löydä esimerkiksi CountHyokkays-funktiota mistään. Nuo erkki-hakemistossa olevat jutut kääntyvät ainoastaan muutamilla warningeilla, mutta erkki_saaressa.C:ssä tulee lukuisia undeclared-ilmoituksia.

#include "erkki_d.h" /* Otetaan käyttöön dos-inventory */
#include "erkki_m.h" /* Otetaan käyttöön keskiaikaa... */

Näitä tiedostoja ei näytä olevan tuossa mukana, mutta ne on silti includetettu.

Tein muuten äsken taas vaihteeksi fanitaidetyön, vaikka kaikkihan tietävät, etten osaa piirtää lainkaan. Tämä siis esittää GM Tarmoa ja ottaa mallia vähän tuosta ihminen2.pcx:stä. Hänen aseenaan on bugilätkä, joka koostuu uraanisauvasta (varsi), kivistä (verkko) ja eliksiiristä (maaginen kehikko, luultavasti se ohjaa asetta iskeytymään bugeihin tai jotain). Otin myös vähän artistin vapautta, sillä sqwiik kieroudeltaan leijuu ilmassa ja warppaa vähän tuota maisemaa, jota en tosin lisännyt, kun en tehnyt läpinäkyvällä taustalla harmikseni. Mitkäköhän neljä artifaktia GM Tarmolla ovat? Bugilätkä on aika varma, mutta muista ei ole tietoa.
http://pw.dy.fi/wiki/images/6/61/Sqwiik.png
Kaikki katsojat tietenkin menettävät yöunensa näin hirveän näköisestä taideteoksesta.

sqwiik [27.11.2011 14:47:20]

#

Seinät eivät enää ammu tulipalloja mikä on pelaajien kannalta hyvä asia. Olen tässä viime aikoina tunkenut vähän paremmin erilaisia ominaisuuksia monsuille etteivät kaikki olisi tasapaksuja hipakasoja jotka vain mättävät, vaeltavat tai ampuvat. Summonerit ja vaeltavat kauppiaat näkivät valon, samoin pelaajalle ystävällismieliset monsut.

Ansoitus on vähän monipuolisempaa ja esineiden craftaus itse on vielä työn alla.

TVdata [07.03.2012 21:39:23]

#

Ei toimi dosboxissa.

Metabolix [07.03.2012 22:13:07]

#

No ei varmaan Windows-version kuulu toimikaan DOSBoxissa.

TVdata [08.03.2012 20:21:30]

#

Onhan siellä dos versio.


Sivun alkuun

Vastaus

Aihe on jo aika vanha, joten et voi enää vastata siihen.

Tietoa sivustosta