Kirjautuminen

Haku

Tehtävät

Kilpailut: Retropeli

Järjestäjä: Metabolix

Keväällä 2020 kilpaillaan retropelin tekemisestä. Kisassa on kaksi sarjaa: vanhan näköiset pelit ja vanhojen pelien modernit versiot.

Kilpailuaika

Kilpailu alkaa sunnuntaina 22.3.2020 ja päättyy tiistaina 30.6.2020 klo 21.00. Huomio! Kisa-aikaa on pidennetty hieman alkuperäisestä!

Yleiset säännöt

Kilpailuun täytyy osallistua pelillä, joka on omatekoinen ja jota ei ole aikaisemmin julkaistu. Pelin täytyy olla hyvän tavan mukainen, eli se ei saa olla loukkaava tai sopimaton eikä se saa rikkoa tekijänoikeuksia. Pelin saa julkaista jo kilpailun kuluessa (vaikkapa Projektit-alueella), ja pelille voi halutessaan tehdä esimerkiksi kotisivut.

Pelin tekemiseen saa käyttää mitä tahansa kieltä ja kirjastoa, kunhan näiden lisenssiehdot eivät rajoita pelin vapaata jakelua. Pelin saa tehdä mille tahansa alustalle, mutta toki kannattaa pyrkiä siihen, että peli toimisi mahdollisimman monilla käyttäjillä. Pelin mukana tulee julkaista pelin lähdekoodi ja sen käyttöehdot; lähdekoodin jatkokäyttöä ei ole silti pakko sallia. Peli saa toimia myös selaimessa tai omalla palvelimella (esimerkiksi PHP:llä), mutta silloinkin peli täytyy julkaista niin, että sen voi myös ladata ja käynnistää omalla koneella.

Kilpailu ratkaistaan äänestyksellä, joka alkaa pian kilpailuajan päättymisen jälkeen. Äänestyksen tarkemmat säännöt julkaistaan myöhemmin.

Pelin tekemiseen saa pyytää neuvoja ja apua Ohjelmointiputkan keskustelussa. Myös järjestäjä voi jossain määrin auttaa mm. yhteensopivuusongelmissa Windowsin ja Linuxin välillä.

Sarja 1: vanhan näköiset pelit

Kilpailun ensimmäiseen sarjaan voi osallistua pelillä, jonka idea ja juoni ovat uudet mutta joka muistuttaa ulkoisesti DOS-aikakauden pelejä. Inspiraatiota näkymiin voi hakea erityisesti peleistä ennen vuotta 1995. Peli voi silti olla hyvin esimerkiksi selaimessa pelattava, kunhan grafiikat ja äänet ovat hengen mukaiset.

Tämän sarjan äänestyksessä huomioidaan yleisarvion lisäksi se, miten hyvä retrotunnelma pelissä on.

Retrohengessä pelin tulisi olla purettuna alle 5 Mt sisältöineen, mutta hyvästä syystä rajan voi ylittää, jos pelin laajuus tätä vaatii.

Sarja 2: uudet versiot

Kilpailun toiseen sarjaan voi osallistua pelillä, joka on tunnistettava uusi versio jostain vanhasta pelistä. Pelistä täytyy säilyttää jonkinlainen idea tai henki, mutta juoni, ominaisuudet, ulkonäkö ja ylipäänsä koko toteutus saa olla täysin uusi. Pelin esikuva (tai esikuvat) täytyy nimetä ilmoittautumisen yhteydessä. Jälleen inspiraatiota pelin ideaan voi hakea erityisesti peleistä ennen vuotta 1995 tai paljon vanhemmistakin.

Tämän sarjan äänestyksessä huomioidaan yleisarvion lisäksi se, miten hyvin peli kunnioittaa esikuvaansa.

Pelin tulisi olla pakattuna alle 50 Mt sisältöineen, mutta hyvästä syystä rajan voi ylittää.

Osallistuminen

Ilmoittautumiseen tarvitaan seuraavat tiedot:

Tiedot julkaistaan kilpailun tulosten yhteydessä. Tiedot voi antaa netissä tai lähettää sähköpostitse osoitteeseen kilpailu@ohjelmointiputka.net. Samaa reittiä voi myös lähettää uusia versioita tai ilmoittaa muista muutoksista tietoihin. Pelipaketin sijaan voi lähettää linkin.

Ilmoittautumisen ja muutosten on oltava perillä kilpailuajan puitteissa. Osallistumisesta lähetetään sähköpostitse vahvistus muutaman päivän kuluessa, ja samalla kerrotaan, onko testauksessa jo heti ilmennyt jokin merkittävä vika. Pelin voi julkaista myös esimerkiksi Projektit-alueella muiden testattavaksi.

Kilpailuun saa halutessaan osallistua myös usealla pelillä, kunhan ne ovat selvästi erilaiset.

Tarkennuksia

Kysymyksiä ja palautetta kilpailusta voi lähettää sähköpostitse tai keskusteluun.

Tietoa sivustosta