Kirjautuminen

Haku

Tehtävät

Keskustelu: Projektit: Sunday Cruising

Sivun loppuun

MicD [08.11.2002 00:00:00]

#

Tekijä(t): Mikael Fränti, Matias Sundberg
Ohjelmointikieli: C++
Projektin tilanne: Alussa

Perustietoa pelistä

Sunday Cruising on jo kesällä 2002 aloitettu 3D-autopeli. Silloin sitä koodattiin Visual Basicin alla. Formatointi vei kuitenkin tiedostot mennessään ja projekti piti aloittaa alusta.

Sen jälkeen peli ei juuri ole edistynyt Visual Basic puolella ja nyt ollaankin siirrytty C++:aan. 3D-moottori on kehitteillä. Alustaksi tulee OpenGL.

Ohessa olevat kuvat ovat ensimmäisestä VB-versiosta ja ovat varsin karkeita. Tulevasta C++:lla toteutetusta pelistä ei vielä ole kuvia.

Pelin idea

Sunday Cruisingin idea on yksinkertaisesti ajella pitkin katuja toisten autojen mukana. Kartasta olisi tarkoitus tulla suhteellisen iso, moottoriteineen, liikennemerkkeineen ja -valoineen.

Autoista ei ole vielä tietoa, mutta suhteellisen laaja valikoima olisi tarkoitus mallintaa.

Tilanne

Pelin tilanne tällä hetkellä siis on se, että 3D-mooottori on kehitteillä. Kun se on päätetty/valmis, voidaan jo keskittyä fysiikkaan. Tällä hetkellä on jonkin verran kiireitä, mutta sikäli kun ehtii, niin peliä kuitenkin koodaillaan. Valmistumispäivämäärästä en uskalla sanoa mitään. Se julkaistaan sitten kun se on valmis.

KimmoKM [16.02.2003 17:24:54]

#

Ei ole kuukauden aikana ”Ensimmäistä levitykseen kelpaavaa versiota” tullut. Hyvältä näyttää.

progo [17.02.2003 14:50:16]

#

Kelpais kunhan saa tekstuureita seinille.. :)

Vilikki [19.02.2003 17:02:32]

#

jooh, tekstuurit voisi olla todella hyvä lisä...

CodeMan [26.02.2003 18:45:07]

#

Näyttä tesi hyvältä :D

CodeMan [26.02.2003 18:45:59]

#

öh,korjaus, nayttää tosi hyvältä :D

dead man [27.02.2003 13:40:44]

#

näyttää tosi hyvältä, mutta ei textuureista haittaakaan olisi

Yew [07.04.2003 16:14:01]

#

Näyttää loistavalta! Odotan valmistumista!

Jesoft [14.04.2003 17:38:26]

#

pitääköhän odotta 10 vuotta kun se on nyt 10% valmiina?

Dj Wolf [22.04.2003 10:28:06]

#

Toivottavasti grafiikka ei mene vain fysiikan edelle ;)

ollistudio [01.06.2003 12:20:15]

#

VOikun pian valmistuisi...

Nahkis [09.06.2003 20:36:59]

#

tehkää siitä max paynen ja gta:n risteytys ;D
no ei ny sentää, mut kivalt näyttää, aseita kyl vois olla ja auton renkaiden paine, bensakin

Gwaur [11.06.2003 01:39:59]

#

Millon tää valmistuu?

Imbator [17.06.2003 23:32:48]

#

Tosihyvän näkönen. Mutta olen eri mieltä Nahkiksen kanssa, ei aseita. Renkaan paineet ja bensan määrä olis kyllä hyvä laittaa

doubdeal [24.06.2003 00:38:04]

#

Visual Basic hautaan ja QBasic tuotantoon... eh eh eh ;)

Gwaur [30.07.2003 02:37:55]

#

Pistä muutakin liikennettä

Gwaur [30.07.2003 02:38:10]

#

...ja et sitten menny tekee varmuuskopioo?

MicD [07.08.2003 12:14:39]

#

saasta, muuta liikennettä on tulossakin, nuo kuvat ovat kaivettu jostain vanhasta versiosta, joten noilla ei hirveästi ole tekemistä tulevan version kanssa.

Tiedän, pitäisi joskus tehdä back-uppeja, mutta enpähän tullut tehneeksi.

Vilikki [13.08.2003 22:08:37]

#

Mainiota että projekti on taas vauhdissa.

polestar [22.08.2003 19:26:30]

#

Tarkemmin ajatellen, on parempi että jotkut tekee Visual Basicillakin. Itse alan opiskelemaan sitä tämän vuoden lopussa, koulussa.

tejeez [31.08.2003 09:26:01]

#

Millon tää tulee valmiiks? :)

Mazku [31.08.2003 14:14:59]

#

Ihan hyvältä näyttää, kyl se varmaan valmiiks tulee. Toi tyyppi on meijän koulust. Se kai pyörittää jotain firmaa ku sen isoveli on intis. Et se vie paljon aikaa silt. Mut saapas nähä jos vaiks saisin ilamseks kokoversion ja pääsisin beta testaajaks. Oon ehdottanu tyyppii siirtymään c/c++ ja siihen se on siirtymässäkin.

saarioinen [09.09.2003 16:19:54]

#

Mukavalta näyttää. Pidä toi linja niin peli on valmiina parin kuukauden kuluttua (tai sitten parin vuoden :D). Karttaeditorikin olisi hyvä lisä! Mun kymmensormi järjestelmä:matoyi pfeytul, yritin kirjottaa oman nimeni :D!

Antti vois lisätä mun ohjelmointikääntäjän tänne. Nimi: Bullcross. Valmiina: 10% (suunnittelu ja pohja). Tekijä: saarioinen. Muuta: Tehdään tekstipelien tekoo, mutta ajanmyötä tulee päivityksiä, jotka kuntouttavat kääntäjän kunnolliseksi kääntäjäksi, jonka ohjelmointikielenä on Bullcross :D).

Tp [24.09.2003 09:15:24]

#

Tietääkö kukaa ilmaista 3D mallinusohjelmaa, jolla tehtyjä tiedostoja voi pistää Visual Basiciin?

Gwaur [21.12.2003 14:11:17]

#

No ainakin anim8orilla ( http://www.anim8or.com ) saa tehtyä .3ds-malleja. Ilmainen

mamaze [29.02.2004 16:05:56]

#

kuinkas tollasella anim8ori:lla tehdään visual-basiciin 3D-objekteja?

efteri [20.03.2004 12:14:07]

#

peli on alussa vaikka on kuinka kauan täällä seisonu ei tuu kesää eikä peliä...

tuomas [26.03.2004 09:33:09]

#

Miten saan tehtyä vb6 3D objekteja?
Entä miten liitän ne siihen?

Juhisl [05.05.2004 17:52:51]

#

millon olet saamassa tämän pelin valmiiksi. Kuulostaa nimittän aikas huippu peliltä jo se tulee kokonaisuutena levitykseen

MicD [09.05.2004 21:47:17]

#

Juhis1, tällä hetkellä peli on hieman tauolla, eikä ole juuri edistynyt. Kesälomalla tuota olisi tarkoitus saada taas aloiteltua, mutta valmistumispäivämäärästä en osaa sanoa.

Juhisl [17.06.2004 01:00:33]

#

onkos jo kesäloma alkanu et päästäis tota hiaanolt kuulostavaa pelii kokeilee, vaikka vaa kokeiluversioo jos saat semmosen aikaseks, olis nimittäin erittäin hiaanoo.

Juhisl [17.06.2004 01:03:27]

#

nii ja semmost viäl et laita autojen ohjaamot näkyvii jos mahollista

Gwaur [11.08.2004 19:09:50]

#

mamaze kirjoitti:
kuinkas tollasella anim8ori:lla tehdään visual-basiciin 3D-objekteja?

Jossain valikossa on export-namiska ja siellä tallentaa johonkin hauskaan muotoon.

efteri [10.10.2004 17:00:16]

#

Taitaa tämä projekti olla aika jäässä :P

VbMan [18.10.2004 21:08:24]

#

Taitaa olla jäässä, jäässä, jää-äässä.
Enpä löisi vetoa lopullisen valmistumisen puolesta, tai en ainakaan tämän vuosikymmenen puolella valmistumisesta.

markus90 [31.10.2004 16:18:09]

#

Jäissä on varmaan juu...Hö..Kaikki täällä menee aina jäihin:)


Sivun alkuun

Vastaus

Aihe on lukittu, joten siihen ei voi vastata.

Tietoa sivustosta