Kirjautuminen

Haku

Tehtävät

Keskustelu: Yleinen keskustelu: Ongelmia työharjoittelupaikan löytämisessä

Sivun loppuun

Smirre [09.07.2018 16:47:50]

#

Olen pyrkinyt pääsemään työharjoitteluun, työkokeiluun tai ihan mihin tahansa muuhun ilmaiseen työhön ja vaikka olen useita kymmeniä hakemuksia laitellut eri yrityksiin niin ei ole tärpännyt.

Olen siis vasta alottelijan tasolla ja tällä hetkellä osaan lähinnä Javaa, CSS ja HTML5 jotenkin ja opiskelen Pythonia tällä hetkellä. Ajattelin jo näin alussa hakea johonkin ilmaiseen työharjoitteluun lähinnä siinä mielessä, että voisin työn ohella sitten oppia enemmän ja päästä eteenpäin. Nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei asia ole ihan niin yksinkertainen.

Eli mitäs tässä tilanteessa kannattais tehdä? Aluksi ohjelmointitaidot kuntoon ja vasta sitten hakee niitä työpaikkoja vai onko minulla jotain mahdollisuuksia päästä johonkin paikkaan työharjoitteluun tai työkokeiluun?

walkout_ [09.07.2018 19:12:15]

#

Minä i4ware Softwarella olen ottanut kyllä työkokelijoita jos joku on sellaiseen halunnut jos TE-keskus on siihen myös suostunut.

Työkokelijalta ei saa vaatia mitään osaamista tai muutakaan sen sellaista.

Työkokelija on yritykselle riskitön, koska sille ei tarvitse maksaa palkkaa ja vakuutukset ottaa TE-keskus esim. työtapaturmien varalta, joten siitäkään ei tule kustannuksia yrittäjälle.

Mutta i4ware Software on 1 miehen yritys niin pienellä liikevaihdolla toistaiseksi, että mitään työpaikkaa ei voida luvata työkokeilun jälkeen paitsi jos yrityksen tuote Timesheet and Gantt Chart for Jira saa jostain asiakkaita logarytmiselläkasvukaavalla lisää niin sitten koska esim. 1000 asiakkalla olen miljonääri ja silloin pystyy maksaan palkkaa aika monelle.

Jaska [09.07.2018 19:52:35]

#

On kauhean vaikea sanoa, miksi ei ole tärpännyt. Jos kyse on ohjelmointitaidoista, niin pitää opiskella lisää. Jos kyse on työnhakutaidosta, niin pitää hakea eri tavalla tai tehdä erilaisia hakemuksia. Jos kyse on kokemuksen puutteesta, kuten ilmeisesti onkin, voi olla kannattavaa tehdä omia projekteja joita voi näyttää hakemuksessa. Luulisin, että nykyisen aktiivimallin aikana firmat hukkuvat yhteydenottoihin.

Mutta jos kyse on pelkästään ilmaistyöstä, niin eihän siihen tarvita kun kone ja idea, jonka voi vääntää itse. Kyllä sillakin tavalla voi oppia, mutta siinä ei opi työelämässä tarvittavia sosiaalisia taitoja samalla tavalla kuin toisen kanssa samassa projektissa.

Smirre [09.07.2018 21:47:48]

#

walkout_ kirjoitti:

(09.07.2018 19:12:15): Minä i4ware Softwarella olen ottanut kyllä...

Hei! Otatko tälläkin hetkellä työkokeiluun jos joku haluaa? Jatkolla ei ole tässä vaiheessa väliä vaan tärkeintä on, että saa jonkinlaisen kosketuksen kyseiselle alalle.

Ainoa ongelma tässä on se, että asun itse Sipoossa ja yrityksenne on tamperella. Onko teillä minkälaiset mahdollisuudet etätyön suhteen?

walkout_ [10.07.2018 05:55:40]

#

Etätyön suhteen mahdollisuudet ovat hyvät mutta TE-keskus (entinen Työvoimaatoimisto) ei taida suostua sellaiseen etätyöhön, että asut Sipoossa ja työkokelupaikka on Tampereella. Olen joskus itse kysynyt asiaa ja se ei käynyt TE-keskukselle vaan vaativat että etätyöläiselle pitää maksaa vähäntään TES-mukaista palkkaa joka on 2200 € / kk josta tietyn ajan TE-keskus maksaa palkkatukena 50 %.

Metabolix [10.07.2018 09:24:25]

#

Varoituksen sana: Mihin tahansa tarjoukseen ei kannata tarttua, vaan kannattaa myös katsoa, millaiseen firmaan menee harjoitteluun. Huonosti menestyvässä firmassa, joka tekee huonoja ratkaisuja, voi oppia huonoja ja suorastaan haitallisia ohjelmointitapoja. Myöskään yhden hengen nyrkkipajassa ei tule saamaan "kosketusta alalle" vaan enintään pääsee näkemään yhden hengen viritelmiä, jotka voivat olla yhtä hyviä tai huonoja kuin vaikka opiskelukaverin koodit.

Useimmat oikeat firmat varmasti haluavat, että tekijä osaa jotain muuta kuin alkeet. Firmassa ei ole yleensä resursseja kädestä pitäen opettaa ohjelmointia, vaan pitäisi osata niin paljon, että pystyy tekemään jotain hyödyllistä omatoimisesti – niin, että ohjeiden antaminen ja tuloksen tarkastaminen vie esimieheltä vähemmän aikaa kuin se, että tekisi itse.

Jos tavoitteena ei ole palkan saaminen, opetteluun sopivat hyvin esim. avoimen lähdekoodin projektit. Jos pystyy avustamaan jossain tunnetussa projektissa, saa samalla julkista näyttöä omista ohjelmointitaidoista. Näissä projekteissa oppii yleensä väkisin myös versionhallintaa ja bugien raportointia ja etsintää. Projekteja voi esimerkiksi etsiä GitHubista kielen mukaan.

walkout_ [10.07.2018 09:43:53]

#

Metabolix kirjoitti:

Mihin tahansa tarjoukseen ei kannata tarttua, vaan kannattaa myös katsoa, millaiseen firmaan menee harjoitteluun. Huonosti menestyvässä firmassa, joka tekee huonoja ratkaisuja, voi oppia huonoja ja suorastaan haitallisia ohjelmointitapoja. Myöskään yhden hengen nyrkkipajassa ei tule saamaan "kosketusta alalle" vaan enintään pääsee näkemään yhden hengen viritelmiä, jotka voivat olla yhtä hyviä tai huonoja kuin vaikka opiskelukaverin koodit.

Koodillisesti ei ehkä huono mutta GUI, ohjemiston ominisuuksissa yms. pitää olla jotain vikaa jos valmisohjelmisto ei myy kunnolla. Eli siis miten ohjelmiston GUI/ominaisuudet on suunniteltu. Ja mähän se yrittäjä olen joten minun tehtäviin kuuluu suunnitella ohjelmisto niin, että se kelpaa enemälle kuin muuutamalle asiakkaalle eikä työharjoittelijan. Työharjoittelijan / työn tekijän tehtävä on vain toutettuaa se mitä itse suunnittelen. Eikä se auta vaikka kuika yrittäsisi markkinoida ohjelmistoa Google AdWordsissa / Facebookissa jos ohjelmistossa on jotain vikaa tyyliin "Do not meets my requirements", "Confusing interface", jne. Siis ei hyvä mainos pure, koska asiakkaat hekee ensin 30 pv trialin eikä osta tuotetta summamutikassa.

Metabolix kirjoitti:

Useimmat oikeat firmat varmasti haluavat, että tekijä osaa jotain muuta kuin alkeet. Firmassa ei ole yleensä resursseja kädestä pitäen opettaa ohjelmointia, vaan pitäisi osata niin paljon, että pystyy tekemään jotain hyödyllistä omatoimisesti – niin, että ohjeiden antaminen ja tuloksen tarkastaminen vie esimieheltä vähemmän aikaa kuin se, että tekisi itse.

Pitää paikkansa. Koska itse kun olin työtön ja hain harjoittelupaikkaa vuonna 2003 milloin minulle oli työkokemusta alalta 0 h ja kolutusta alta 0 kpl. Niin sanottiin ettei oteta kun ei ole tarpeeksi alan koulutusta ja työkomeusta.

Jaska [10.07.2018 20:19:03]

#

Yksi keino voi olla myös sosiaaliset suhteet. Jos tutustut johonkuhun, joka osaa vain vähän tietokoneiden käyttöä, voit saada pienia projekteja, kuten sähköpostin käytön tai tekstinkäsittelyn neuvontaa. Sitten voi sana kiiriä ja ottaa pikku hiljaa vaativampia projekteja.

Toinen mieleen tullut idea on, että valitse joku pitkän tähtäimen projekti, jota ei ole tehty koskaan ennen. Kun teet prototyyppiä, opit uutta ja voit tehdä juuri sellaista koodia kuin itsellesi tuntuu mukavimmalta. Voi olla, että tällaista arvostetaan enemmän kuin pienten bugien fiksailua.

Tunnen myös henkilöitä, jotka ovat kouluttautuneet jollekin ihan muulle alalle kuin ohjelmointi, opiskelleet ohjelmointia sen verran, että se auttaa oman alan hommien automatisoinnissa ja ajautuneet sitä kautta alalle. Tällöin kilpailijoita ja asiakkaita on vähemmän, mutta jos onnistut kehittämään jonkun uuden asian, voit saada hyvän uran aikaiseksi.

The Alchemist [11.07.2018 09:38:10]

#

Vika on varmasti siinä, että olet vasta aloittelija. Toisin sanoen et osaa mitään eikä sinusta ole mitään hyötyä firmalle. Olet vain ylimääräinen rasite, koska sinun kouluttamiseesi joudutaan käyttämään muiden ihmisten työaikaa.

Minunkin on vaikea ymmärtää, miksi sinun pitäisi ensimmäisenä olla saamassa ns. työpaikkaa, kun voisi yhtä hyvin koodata kotona omia juttujasi. Josset osaa koodata ja opetella itsenäisesti, niin siinä on sitten vielä yksi iso miinus lisää listalle.

Itse en edes kehdannut hakea työpaikkaa ennen kuin olin varma siitä, että osaan koodata riittävän hyvin. Tuolloinkin olin vielä aika naiivi ja olin oikeasti huono koodari. No, silläkin taitomäärällä onnistuin löytämään töitä pienellä tuurilla, ja niin onnistuvat monet muutkin. Mutta vasta-alkajille, jotka eivät osaa tehdä mitään hyödyllistä, kynnys on mielestäni liian suuri.

Työnantajani muuten sanoi, että on epävarmaa ottaa kokemattomia tyyppejä töihin senkin takia, että se ensimmäinen firma sijoittaa aikaa ja rahaa ihmiseen, jonka taidoista ei suoranaisesti ole mitään takuita. Ja jos tämä henkilö lopulta oppii hyväksi koodariksi, niin hän on nopeasti hakemassa uusia töitä ja kasvattajafirmalle jää luu käteen.

groovyb [11.07.2018 11:38:44]

#

Jos java sujuu kuten mainitsit, en usko että harjoittelupaikan löytäminen on kovinkaan vaikeaa. Lähetä vaan sähköpostia yrityksille, kyllä jostain natsaa. Ei Javalla paljon GUI juttuja väännetä, isompi tarve on varmaan tätä nykyä spring bootin kanssa riehuminen ja backendin väkertäminen joko rajapintojen tai mvc controllerien muodossa. Eikä sitä heti tarvitse fullstack ollakaan, kannattaa opetella asioita osissa ja hyvin.

Smirre [11.07.2018 13:42:09]

#

The Alchemist kirjoitti:

(11.07.2018 09:38:10): Vika on varmasti siinä, että olet vasta...

Osaan kyllä opetella ohjelmointia itsenäisesti, siinä ei ole ongelmaa, mutta ajattelin lähinnä, että olisi varmaan kätevämpää oppia suoraan työssä ja samalla saada sitten työkokemusta.

Jaska [11.07.2018 15:51:44]

#

The Alchemist kirjoitti:

Itse en edes kehdannut hakea työpaikkaa ennen kuin olin varma siitä, että osaan koodata riittävän hyvin.

Joskus on vaikea sanoa, mikä on riittävän hyvin. Olen ollut esimerkiksi työpaikassa, jossa pyydettiin tekemään asia, joka on teoreettisesti mahdoton. Eipä siinä hommassa olisi pärjännyt edes maailmanluokan professorit. Näinpähän yhden firman tavan tehdä ohjelmointia ja pystyin potkujen jälkeen tutustumaan netissä kyseiseen aiheeseen paremmin, sekä keksin sopivan approksimaation ratkaisulle. Opin myös hyviä juttuja ja tiedän nyt enemmän, mitkä jutut ei toimi tietyissä tilanteissa.

Minusta on parempi kirjoittaa hakemukseen rehellisesti minkä verran osaa ja minkä verran pystyy oppimaan tietyssä ajassa. Joillain työnantajalla voi olla varastossa tehtäviä kaikentasoisille osaajille.

walkout_ [12.07.2018 10:40:02]

#

Minulla on kyllä sellaista kokemusta, että koodari onkin pätevämpi mitä oli odotettu ja silti jostain syystä se on hallunnut palkattomaan työkokeiluun. Mutta jos tekijä on ollut vuosia työttömäänä niin ehkä se ei vaan usko itteensä tarpeeksi ja hae vain palkallisia töitä kunnollisella kk-liksalla. Voi olla että myös hakijan CV:ssä on korjattavaa tai sitten ei joka voi olla syy miksi ei ole päässyt töihin.

Grez [15.07.2018 11:00:14]

#

walkout_ kirjoitti:

Työkokelija on yritykselle riskitön, koska sille ei tarvitse maksaa palkkaa ja vakuutukset ottaa TE-keskus esim. työtapaturmien varalta, joten siitäkään ei tule kustannuksia yrittäjälle.

Kyllä tuossa minusta on sellainen ihan selkeä riski, että työkokeilijan opastamiseen menee enemmän aikaa kuin mitä hänestä on hyötyä yrityikselle. Toki riski on melko rajallinen.

noutti [15.07.2018 11:56:17]

#

Mietin myös CV:täsi. Jos haluat voisin hieman vilkaista sitä. Itselläni ollut molemmissa työpaikoissani suhteellisen graafinen ja jäsennelty CV ja ilmeisesti toiminut, koska molemmista irtosi paikka.

walkout_ [16.07.2018 07:59:10]

#

Grez kirjoitti:

(15.07.2018 11:00:14): ”– –” Kyllä tuossa minusta on sellainen ihan selkeä...

Juu siinä tapauksessa kyllä, jos joku palkallinen työn tekijä joutuu opastamaan lähes kokoajan kädestäpitäen harjoiteliaa, jonka pitäisi normaalisti tehdä tuntityötä asiakkalle josta asiakas maksaa firmalle esim. 50-100 € / tunti + ALV 24 %. Niin silloin tuotsta opastajasta tulee turha kuluerä yritykselle kun kukaan ei enää maksa sen tekemästä työstä.

Lisäys:

noutti kirjoitti:

Mietin myös CV:täsi. Jos haluat voisin hieman vilkaista sitä. Itselläni ollut molemmissa työpaikoissani suhteellisen graafinen ja jäsennelty CV ja ilmeisesti toiminut, koska molemmista irtosi paikka.

Mä olen taas itse koodaillut PHP/MySQL-pojaisen scriptin joka FPDF-kirjastolla luo PDF-muotoisen yksin kertaisen CV:n (siis vain mustaa valkoisella ja valokuva jpg/png-muodossa) suoraan tietokannasta. Scripttin luoma CV täytyy olla jokseenkin hyvä koska sen avulla olen päässyt lukusiin työhaastteluhin ja joskus saanut töitäkin tai sitten olen päässyt alihankinta suhteeseen tuntilaskulla esim. 6 kk. Työhistoriassani olin tosin yhdessä firmaassa aluksi 2 vuotta putekeen määräaikaisilla soppareille ja sitten vakisopparilla 1 vuoden ja jäin sitten työttömäski koska firma meni konkaronkkaan. Sitten perustin miltei välittömstäi i4ware Software:n toinimineä ja lopetin sen pyörittelyn nk. kevytyrittäjänä Osk:n kautta. Nyt olen saanut taas vakitusentyöpaikan ihan hyvällä kk-lisalla.


Sivun alkuun

Vastaus

Aihe on jo aika vanha, joten et voi enää vastata siihen.

Tietoa sivustosta