Kirjautuminen

Haku

Tehtävät

Keskustelu: Projektit: Racer 2012

Sivu 1 / 1

mika132 [19.03.2012 01:21:09]

Lainaa #

TERVEPPÄ TERVE!

Racer 2012 on ollut puhetta TehoGames foorumissa, mutta ajattelinpa tehdä siitä oman aiheen nyt tänne.

Racer 2012 johdanto
Racer 2012 on projektina melko värikäs vaiheinen. Ensimmäiset Racer versiot aloitettiin valmistamaan jo aikaisin 2010 alkuvuodesta. C++ oli tuolloin suhteellisen uusi juttu minulle. Arvion projektin valmistuvan muutamassa kuukaudessa. Eli olisiko ollut helmikuu -> kesäkuuhun. Näin ei todellakaan tapahtunut. Puolessa välissä projektia projekti levisi käsiin ja kaikki aloitettiin puhtaalta pöydältä. Sen jälkeen vaihtelevasti projektia tehtiin aina vuoteen 2011. Kunnes ennen kesää se levisi taas käsiin. Kesä meni niin että uutta moottoria koodattiin vähän vaihtelevasti. Joskus kokonainen päivä ja saattoi tulla viikon tauko. Samalla tavalla syksy. Tämän vuoden alusta asti projektia on taas koodattu lähes kokopäiväisesti ja pakka alkaa menemään kasaan.

Yhteekään aikaisemmien moottorien ongelmaan ei ole törmätty. Ongelmia on, joita en kiellä, mutta olen kehittynyt melkoisesti ongelmien ratkaisuissa verrattuna mitä olin vuosi sitten, joten uskon, että projekti saadaan ihan valmiiksi asti. On muutamia asioita mitkä tuntuvat ylitsepääsemättömiltä ongelmilta, mutta toivotaan, että nekin korjautuisi uuden ns. mini moottorin avulla. Kyseessähän ei millään asteella ole moottori vaan yksi pieni funktio. joka liittyy tömäyksiin ja niiden suorittamiseen oikealla tavalla.

Betasta nyt tietoa
Eli tällä hetkellä tekeillä on ollut jonkin aikaa Beta 0.6.0, minkä olisi tarkoitus tulla julkisena versiona.

Testasimme itse tämän hetken ominaisuuksia tänään puolenpäivää ja totesimme, että olemme onnistuneet luomaan haastetta ainakin peliin. Tekoäly ei vielä oikein aja oikein ja jää joskus jumiin, mutta tätä tutkitaan nyt, miten sitä voisi parantaa.

Haasteesta kun puhuin niin oli meillä ongelmia testi ryhmän kanssa päästä finaaleihin. Muutamia kertoja jäimme keräilyeriin ja muutamana kertana välieriin. Ainoastaan muutaman kerran pääsimme finaaliin asti ja sitäkään ei tapahtunut heti ura muodon aloittaessa.

Eli olemme tekoälyn antamaan haasteeseen tyytyväisiä, mutta emme sen tyhmyyteen ja tähän perehdytään nyt.

Voisin tässä välissä näyttää 0.6.0 update paketin ominaisuuksia (6 ensimmäistä on saatu jo tehtyä ja tekeminen aloitettiin 15.maaliskuuta.2012.

Uutta: Autoja pitää nyt huoltaa.
Uutta: Moottoreista tehty erillinen data.
Uutta: Varasto, mihin tulee kaikki osat, mitkä eivät ole kiinni autossa.
Uutta: 86 etunimeä nimitietokantaan lisätty.
Uutta: Uusia kuskeja tulee silloin tällöin (Max: 100 muisti syönnin testaamisen takia)
Uutta: Moottorin suorituskykyyn vaikuttaa nyt sen kunto.

Uutta: Moottori voi nyt leikata kiinni.
Uutta: Osat voivat muutenkin nyt hajota.
Uutta: Muut kuskit osio nyt siivottu siistimmäksi
Uutta: Renkaat lisätty peliin
Uutta: Renkaiden kuluminen lisätty peliin
Uutta: Renkaiden vaikutus lisätty peliin
Uutta: Nyt näet kisan alkaessa kuinka monta kuskia on vielä jäljellä
Uutta: Tallentaminen on nyt saatu käyttöön.
Bugi korjaus: Kisoissa joskus pudonneet ovat jatkossa ja jatkoon päässeet heti finaalissa
Bugi korjaus: Tekoäly ajoi penkan lävitse ja jäi jumiin.

Kuvia
Racerin sivujen media paikka jossa kuvia.

dartvaneri [19.03.2012 18:15:50]

Lainaa #

Tässä vaiheessa sanon vain, että olisi hyvä, jos tuon mittariston saisi periaatteessa z-akselilla pykälän ylöspäin, jotta autot eivät ajelisi sen päällä. En tiedä miten onnistuu, mutta uskon että onnistuisi.
Ja toinen, mielestäni jarrujen teho on aivan surkea, ainaski tässä edellisessä versiossa, kun kiihytän autolla tuonne 100 km/h, ja painan jarrun pohjaan, meene 1/3 koko ikkunasta, ennenkä se pysähtyy.
Video
(grafiikat tossa vähän pettää, koska camstudio teki tollasta pixelimössöä tosta.)


Ja kolmanneksi korjaileppas tuossa aloituksessa toi bugi, että auto ei enää pomppaisi paikasta toiseen.

Lebe80 [21.03.2012 10:54:04]

Lainaa #

Toisaalta, onko noi mittarit oikeasti niin tärkeitä, että niiden edes pitää olla ruudulla?

Itseä ainakin vitsuttaisi, jos mittarit olisivat ajoradan päällä.

mika132 [21.03.2012 14:32:08]

Lainaa #

Mittaristo bugi korjattu tulevaan 0.6.0 versioon. Jarrujen tehon surkeus johtuu vakio-osasta. Eli jarruja voi parannella ostamalla paremmat jarrut. Tulee myös V.0.6.0.

Lähtöön liittyvä bugi on lisätty korjaus listalle.

Mittaristo pidetään, mutta sen saa halutessaan pois käytöstä. Myös V.0.6.0 tulee.

ErroR++ [31.03.2012 09:10:21]

Lainaa #

Google Chrome luuli asennusohjelmaa haitalliseksi. Asensin silti ja hyvältähän tuo näyttää. Ainakin yhden bugin löysin: pelistä ei pääse (tai ainakaan minä en päässyt) ulos rastia painamalla.

Myös poisto-ohjelma heitti erroreita. Piti poistaa hakemistot manuaalisesti (ilmeisesti sen takia, koska poisto-ohjelma ei kopioi itseään muuhun paikkaan). Siinä mielessä todella hyvä poisto-ohjelma, kun ei jätä mitään jälkiä rekisteriin.

Deffi [31.03.2012 21:18:16]

Lainaa #

Hieno peli

Metabolix [02.04.2012 22:55:52]

Lainaa #

Projekti tulee varmasti olemaan raskas, mutta kovalla työllä tästä voisi tulla jopa parempi kuin kuuluisasta rekkapelistä Big Rigs: Over the Road Racing. Tosin kannattaa varmaan pysyä näin alkuun 2D-grafiikassa.

Vastaus

Muista lukea kirjoitusohjeet.
Tietoa sivustosta