Eli kysely aiheesta pilat ATK-tunneilla.
Olettekos tehneet yhtäkään pilaa ATK-tunneilla ja millaisia ne ovat olleet?
Itse en ole oikeastaan tehnyt.... täytyy varmaan odotella, että atk-tunnit paremmin alkavat, kun noin 80% näistä ATK-tunneista mitä olisi pitänyt olla on jäänyt olematta, kun opettaja on ollut sairaana tai sitten jokin muu syy.
Ei kuitenkaan varsinainen pila, mutta teko, joka aiheutti yhdelle ATK:ta opettavalle opettajalle harmaita hiuksia oli, kun menin kääntämään hiiren vahingossa toisinpäin ja tämä "atk"-opettaja sitten ihmetteli, kun hiiri ei toimi kunnolla.
No siinä sitten huomautin, että se hiiri pitäisi kääntää oikeinpäin ja arvatkaas oliko opettajan naama punainen?
Tai kertoilkaapas myös jos on tapahtunut ATK-tunneilla jotain hauskaa.... niitäkin voisisi olla ihan hauska lueskella.
Minulla on hämärä muistikuva että aiheesta on ennenkin keskusteltu. Kerronpa kuitenkin erään pienen tapauksen, jonka kerran työkaveri joskus teki. Tai oikeastaan se, ja sen tuttavat. Tiedätte varmaan sellaiset verkossa toimivat pikaviestihommelit? Noh, ne oli tehneet eräälle henkilölle niin että olivat lähettäneet sille viestejä, mitä se oli sitten luullut Windowsin lähettämiksi sanomiksi. Homma päättyi siihen kun se lopulta sitten formatoi kovalevyn siitä koneesta :-D
-Grey-
Mullakin on hämärä muistikuva tämänlaisesta keskustelusta, mutta haku ei kyllä löytänyt mitään varsinaista aiheeseen liittyvää keskustelua paitsi tämän..... kait? Kolme keskustelua löytyi, yhden tiesin ja toisessa vain saattoi olla pätkä juttua?
Tämä ei ollut varsinaisesti pila mutta kun yksi opettaja(nainen) halusi että me pelattaisiin kehittäviä pelejä, eikä räiskintöjä. No, puoli luokkaa alkaa pelata Operation Sandia (http://www.sandbox.com/swoperation/pub-doc/home.jsp). Oli kyllä hauskaa katseltavaa kun opettaja kiljuu ettei saada pelata sitä :)
Onhan tästä aikaisemminkin keskustelua ollut. ATK tunneilla ei ole tullut piloja tehtyä, mutta kirjaston koneella useampikin.
Oli kyllä ollut tälläistä keskustelua aiemminkin, muistaakseni oli vielä kohtalaisen pitkäkin aihe... ei nyt muistu mitään piloja mieleen, mutta muistuu sellainen (viime atk-tunnilta, itseasiassa...), kun näpyttelin kuplapeliä typingmasterilla ja oli tulossa vuosituhannen parhaat tulokset... kun peli sitten pitkän ajan jälkeen loppui, minulla oli n. 15 000 pistettä ja sormet tärisi ihan perkeleesti... no, sattuipa niin, että kaveri oli huijaamalla saanut kaksi kertaa itsensä listoille 31 000 pisteellä, joka oli maksimitulos (se ei käsittääkseni ole mitään parhaimpia kirjoittamaan). "EI JUMALAUTA", tuumasin. Katselin kaikki tiedostot läpi, josko siellä olisi selkokielistä tekstiä ollut, johon kaveri olisi päässyt käsiksi. Ei kaveri kuitenkaan ollut niin huijannut, vaan hyödyntänyt typingmasterin bugia. Seuraavan kerran, kun kaveri sitten avaa typingmasterin, siellä lukee viesti: "vitun homo...". En jaksanut vaihtaa sen salasanaa... ;-)
Meillä ei ole oikeastaan ollut ATK-tunteja pahemmin, joten en ole piloja päässyt tekemään. :(
"Haksoroin"
Eli menin sisään toisen käyttäjä nimellä :D:D:D
Ja en tiennyt sitä kokeilin vaan kaikkee tyhmää ja pääsin inee :D
Se oli aika hauskaa :)
kerran näin open tunnukset koneelle..
sit yhtenä kauniina päivänä mentiin kaverin kanssa pistämään kone
"sekaisin"..
ja opea harmitti
[:)
Kaveri kävi jossain porno sivuilla ja latas sieltä "jotain" koulun koneelle, vaikka ope oli kieltänyt... VIRUKSEN! Se kaveri oli ihan paniikissa kun ope sai tietää. Siinä ei sekottunut vaan oman luokan kone vaan myös koko koulun verkossa olevat koneet (kaikki paitsi 1, joka ei toiminut muutenkaan kunnolla). Siinä meni seuraavat päivät leppoisasti ATK-luokassa neuvoen opettajille miten tietokoneen voi sammuttaa ilman hiirtä jne... Kaveri pääsi pälkähästä, koska ei tiennyt, että se oli viirus. Sitten kerran saatin ope hyppäämään kattoon, kun avattiin eräs qb-ohjelma, jossa oli semmonen ascii-animaatio, jossa hyppi semmonen mömmö ruudulla ja sen yläpuolella luki "V I R U S". Reaktio : 1. Virtanapista tietokone kiinni. 2. Johdot irti koneesta. 3. Aikainen välitunti ja koulun ATK-vastaavan kutsuminen. Oltiin vielä niin ovelia, että laitettiin se ohjelma juuri opettajan koneelle käyntiin, kun hän meni puhelimeen. Oli just surffaamassa jossain "ATK-opettajan pikakurssi"-nimisillä sivuilla. :) Onhan niitä ollut muitakin, ei jaksa muistaa. Ihan normaaleita tilanteita on ollut joissa ope on panikoinut, mutta ei sellaisia piloja varsinaisesti. Esim: Painettiin enteriä, kun haettiin jotain Googlesta. Ope oli sanonut että pitää painaa sitä "Hae"-namiskaa. Tyhmyri-Ope!
~Sose~
Eipä ole tullut pahemmin pilailtua. Yleensä olen koulun koneita lähinnä korjaillut, kaikenlaisista rajoituksista huolimatta.
No... On sitä tultu tavallaan yksi pila veljen (Jogge) kanssa tehtyä, nimittäin koulun kirjaston tietokoneille. Rupesi vaan ärsyttämään, kun kirjasto oli joka välitunnilla täysi, kun kaikki pelailivat jotain flash-pelejä. No, pienen kiertelyn avulla sain koneiden "estot" ohitettua ja säädin Internet Explorerin asetuksista ActiveX-komponenttejen suorituksen pois päältä. Pelejen pelailu loppui siihen ja nykyään kaikki valittavat siitä, ettei kirjaston tietokoneilla voi tehdä mitään...
lainaus:
Esim: Painettiin enteriä, kun haettiin jotain Googlesta. Ope oli sanonut että pitää painaa sitä "Hae"-namiskaa.
Se on yks niitä klassisimpia esimerkkejä, tallenna-dialogissa enterin painalluksen ohella.. :) Ope vaan solkkaa, että huonoja tapoja oppii enteriä painamalla kun ei kuuntele miten se pitäs tehdä :D
lainaus:
Tyhmyri-Ope!
Sanos muuta :D
Itsellä on yleensä käynyt niin että opettaja tietää asiasta 6 kertaa itseäni vähemmän, jotenka mistä tahansa saa väännettyä pilan, nyt mieleen ei kuitenkaan tule mitään erityistä..
Windowsin rekisteriin jos osaa laittaa tietoa, keksii mitä mainioimpia piloja, joita ei varmasti edes osaava ATK - tukihenkilö ihan heti tajua ^_^
-Grey-
Tulipas tosta greyn viestistä mieleen yksi pila jonka tein... En nyt muista ihan tarkalleen miten se meni, taisipa IE:n otsikkoon tulla teksti (esim) "Ohjelmointiputka - Perkeleen Intörnöt Explörääjä" (ja tietysti sitten omien kotisivujeni mainos, joka ei tainnut olla kovin hyvä idea :().
Tämän tein yhdellä ATK-tunnilla, jonne kukaan muu itseni lisäksi ei muistanut tulla, ja opettajakin lähti kesken kaiken poies. Että silleen.
lainaus:
Tulipas tosta greyn viestistä mieleen yksi pila jonka tein... En nyt muista ihan tarkalleen miten se meni, taisipa IE:n otsikkoon tulla teksti (esim) "Ohjelmointiputka - Perkeleen Intörnöt Explörääjä" (ja tietysti sitten omien kotisivujeni mainos, joka ei tainnut olla kovin hyvä idea :()
'Explörääjä' :D := hoho *ROFL* Joo superofftopical message mutta minkäs teet, kun Frontpagella yrittää väsätä sivua, eikä muuta tule aikaiseksi, kuin tuhoutuneita aivonkappaleita :)
Minä olen tehnyt omat sivuni 99% yksinomaan FrontPage Express 2.02. Joskin, enhän minä nyt kuin tehnyt muutaman taulukon sinne sivuilleni. Vähän tekstiä ja kuvia niihin. Ei muuta. Offtopicia, jee.
Yksinkertainen, mutta varma pila. Vaihtakaa hiiren ja näppäimen piuhat keskenään, mikäli koneessa on PS/2 portit. Varmana toimiva. Ja Tweaking Toolbox on ainakin jonkinlainen sopiva ohjelma piloja varten. Eritoten Windowsin rekisteriä muuttavat ohjelmat, esim. sellainen millä pääsee käpelöimään käynnistyviä ohjelmia, nimeä en muista, on sikäli kätevä että sillä saa myös lisättyä sellaisia helposti käynnistymään.
Eritoten kiva yllätys olisi ohjelma, joka ottaa selville ensiksi Windowsin version, korottaa sitä hiukan, ja vaatii käyttäjää lataamaan korotetun version hintaan 6669 $. Muuten Windowsin käyttöoikeus evätään lopullisesti kyseiseltä käyttäjältä ^_^
-Grey-
Meillä on koulussa joku valvontaohjelma (NetOp School, jos joku sattuu tietämään), millä näkee, mitä toinen tekee koneella ja pystyy ottamaan sen myös haltuun ja kätevästi käyttää etänä. Noh, löydettiin sitten sen Teacher-version asennuspaketti verkkolevyltä ja olihan sitä pakko kokeilla :)
Kyllä siitä makoiset naurut irtos, kun eessä istuva alko ihmettelemään, miksei hiiren kursori tottele omia liikkeitä :)
Tämä nyt ei ole pila, mutta hyvät naurut saatiin myös, kun eräs tyttö tiedonhakumatkallaan USA:n hallituksesta eksyi osoitteeseen http://www.whitehouse.com/ :)
Ja minä voisin tiedottaa Blazen antamasta linkistä, että sitä ei ehkä pidä kokeilla, jos sattuu olemaan kovinkaan suuren yleisön, tai vanhempien näköpiirissä, taikka alle 18 vuotta. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan ^_^
-Grey-
Jooh kokeilin tuota ja oli jo melkein äiti tulossa huoneeseen.. :o huh.. offtopic niinn..
Tämmösen löysin netistä:
Kouluterroristin käsikirja ATK-tunnille 2.0
Muutama vuosi takaperin lähdettyäni yläasteelta kirjoitin
ensimmäisen osan. Ajat ovat muuttuneet, ja kun päivän trendi
on "win98! kokoperheen multimedia! internet! 3dfx!
tarvittiin myös päivitetty versio tästä oppaasta. Joten nyt
lukiosta lähtiessäni julkaisen päivitetyn version.
Näin alkajaisiksi haluan sanoa, että en ota mitään vastuuta tästä tekstistä.
Jos saat tästä tekstistä pahoja vaikutteita, joudut pulaan koska toimit
ohjeiden mukaisesti, näet pahoja unia tai sinut homoraiskattiin tämän
tekstin takia, se ei ole minun ongelmani. Mikäli olet niin tyhmä että alat
todellakin toimia tekstin mukaan, on aivan oma mokasi että saat ongelmia.
Tätä tekstiä ei ole myöskään kirjoitettu henkilölle, joka ei hallitse dossia.
Nykyajan multimeedio-käyttikset kehuvat olevansa täysin erillään dossista,
mutta mikäli Billy G:n jutut menevät sinuun täydestä, älä lue tätä
tekstifilettä. Erityisesti painotan, että ÄLÄ KIUSAA HENKILÖÄ, JOKA EI SITÄ
ANSAITSE. Erityisen lamea on toimia satunnaisena terroristina silloin kun
pitää näyttää peelokavereille miten kova hakkeri on, tai "kostaa" asiansa
osaaville koska itse on onneton runkku. hyh.
Tätä tekstiä ei ole kirjoitettu minkään muun tekstin pohjalta,
joten ideat ovat (ainakin vielä) joiltain osiltaan uniikkeja (ATK-opettajasi
ei ole vielä niistä mikrobitistä lukenut eikä osaa varautua).
Joten... terrorisoimaan :)
----------
0. Indeksi
----------
1. Win95/Win98 alku, "odota sammutetaan" ja "voit sammuttaa"-kuvien vaihto
2. Windows'9x työpöydän terrorisointi
3. DOS-puolelta tapahtuva terrorisointi
4. ATK Kokeet
5. "Trash your hardware"
6. Verkkoterrori
7. BIOS setup
8. Nolaa opettaja
9. Sekalaiset käytännön pilat
10. Hyöty kotiin
----------------------------------------------------- ---------------------
1. Win95/Win98 alku, "odota sammutetaan" ja "voit sammuttaa"-kuvien vaihto
------------------------------ ------------------------------ --------------
Otsikossa mainitut kuvat ovat nimillä LOGO.SYS, LOGOW.SYS ja LOGOS.SYS.
Älä hämäänny siitä että kuvat ovat .SYS-päätteellä, voit renamettaa ne
.BMP päätteisiksi niin mikä tahansa BMP-vieweri paljastaa totuuden.
Tärkeää on kuvien koko & värimäärä! Wintoosa tarkastaa kuvat ja jos tarjoat
väärän kokoisia kuvia, ne eivät näy.
Oikea formaatti on 320x400, 256 väriä. Wintoosa "venäyttää" kuvat X-
sunnassa, joten jälki on aika tökeröä. Jos tämän on ollu tarkoitus
estää kuvien muutto, niin hyihyi microsoft :)
Hyvä on kai mainita, että kaikissa koneissa taustakuvat EIVÄT ole missään
näkyvissä. Sensijaan voit ihan reilusti luoda nämä 3 filettä sen aseman
juureen, jossa wintoosa on. Jos ne eivät kelpaa sieltä, siirrä ne
windowssin hakemistoon.
LOGO.SYS sisältää kuvan, joka näytetään autoexec.bat:ia ajettaessa
(jottei tyhmät amerikkalaiset tajuaisi kyseessä olevan DOS-pohjainen
viritelmä). LOGOW.SYS sisältää kuvan jossa lukee, että pitää odotella
ikuisuus, ja LOGOS.SYS kertoo että voit sammuttaa koneen.
Hyväksi käytännön pilaksi havaittiin, että muutettiin ainoastaan tuo
LOGOS.SYS, ja siihen kirjoitettiin ihan suoraan "HAISTA PASKA". Opettajan
ilme oli myytävän näköinen tunnin lopuksi :)
-------------------------------------
2. Windows'9x työpöydän terrorisointi
------------------------------ -------
ATK-Opettaja on siitä jännä otus, että sillä on hyvin pienet aivot. Nämä
aivot joutuvat pinnistelemään aivan äärimmillään jotta monimutkaisen
laitteen kuten tietokone käyttö onnistuisi. Yleensä hyvin pieni muutos
aiheuttaa uskomattomia ongelmia opettajalle. Tässä muutama.
Siirrä käynnistä-palkki jonnekkin reunaan tai kuvan ylälaitaan. Tämä yleensä
aiheuttaa tyhmemmillä opettajilla jo vakavia ongelmia. Jos oma opettajasi
ei (enään) mene tähän, siirrä palkki ruudn ylälaitaan ja laita "näytä
tarvittaessa"-optio (clikkaa palkkia oikealla korvalla) päälle. Nyt palkki
vetäytyy ylös ja kun opettaja etsii sitä alalaidasta, mitään ei tapahdu.
Halpaa huvia.
"Käynnistä". On siinäkin nimi. Vitut. Tätä varten on keksitty HIEW ja
monet muut hexaeditorit. Aika terrorisoida tuota käynnistysnappia. Monelta
menee sormi suuhun siinä vaiheessa kun hexaedikan "find"-toiminto ei löydä
mitään mielenkiintoista. Totta - ei pitäisikään. Mutta lisääppä merkki
0 jokaisen kirjaimen väliin sanassa "Käynnistä". Ovelaa :) Nyt kaikki
perversiovaistot rullaamaan ja keksimään jotain sairasta ja pervoa, jossa
on 9 kirjainta. "HiplaaMua", "Perversio" jne. ovat hyviä korvikkeita sanalle
"Käynnistä". Tietenkin kun ollaan kerran editoimassa, niin pistetään uusiksi
samantien se vituttava keltainen laatikko, joka tulee kun pidät nuolta
tarpeeksi kauan tuon napin yläpuolella - sen teksti on lähettyvillä.
Netissä on jaossa paljon ohjelmia, joilla voit piirrellä omia kursoreita.
Joten heittäydyppäs lapseksi, ja mieti opettajan reaktiota kun hiiren nuoli
on korvatti pienellä pippelillä ja latailuanimatiot on korvattu jollain
yhtä kieroutuneella ja perverssillä. Toisaalta perversiohan on vain toisten
ajatusmaailman rajoittuneisuutta.
Ota tavaksi renamettaa kaikki tarjolla olevat ikonit mitkä vaan voi
renamettaa. Opettajan opetus menee vituksi, kun "avatkaapa nyt kaikki
sieltä oma tietokone"-käsky aiheuttaa sen, että luokallinen oppilaita
ei löydä ikonia missä niin lukisi. Toisaalta voit vaihtaa ikonien tekstien
paikkoja - Esim. roskakoriksi "Oma tietokone" jne. Erityistä hilpeyttä
herätti kerran se, että joku oli vaihtanut netscape navigaattorin ja
wordin ikonit ja ikonitekstit keskenään. Netscapen kuvaa napatessa
kun käynnisty wordi, niin opettaja epäili että kone on mennyt rikki.
win9x:ssä on ärsyttävä "tiesitkö?"-ruutu (ellei sitä ole disabloitu jo)
kun työpöytä käynnistyy. Kaiva esiin regedit. Aika terrorisoida sitä.
Ota regeditin menusta etsi ja anna hakusanaksi "voit". Tällä yleensä
(suomenkielisessä) win9x:ssä löytyy kohta jossa nuo "tiesitkö?"-ruudun
tekstit ovat. Käytä omaa mielikuvitusta korvatessasi kyseiset herjat
omilla väläytyksilläsi. Mikäli tuo "tiesitkö?"-ruutu on disabloitu,
kaiva oma kone -> windowssin asema -> windows-hakemistosta tuo "tiesitkö?"-
ohjelma esille, ja poista raksi "älä näytä tätä seuraavilla kerroilla"-
ruudusta.
Dellaa 9x:n käynnistä-menusta file-explorerilla kaikki "ohjelmat"-groupin
ikonit. Takuuvarma ongelma sellaselle, joka ei ymmärrä koneesta mitään.
(ATK-opettaja? :) Lisäksi on kauhea homma kaivaa takasin ne ikonit, ellet
ole niin tyhmä että jätät roskakorin tyhjentämättä...
------------------------------ ---------
3. DOS-puolelta tapahtuva terrorisointi
------------------------------ ---------
Mikäli kyseessä on äärimmäisen tyhmä opettaja, editoi autoexec.batia.
Hyvä idea on lisäillä echo:lla kaikenlaisia herjoja. Älä unohda tietenkään
PAUSE > NUL-rivejä jotta nuo herjat näkyvät. Ennenpitkää käy niin, että
joko opettaja saa aivot, tai paikalle tilataan ammattimies poistamaan moiset
rivoudet. Tämä on valitettavaa, joten viedään homma hieman pidemmälle.
Luo ensin sopiva korvike autoexecille jossa on kaikki herjat ja haukut,
ja säästä se vaikka nimelle windata.sys. Sen jälkeen korvaa joku työpöydän
ikoneista batilla, joka kopioi tuon windata.sysin autoexec.bat:iksi, ja
ajaa sitten tuon ikonin ohjelman (ettei toimimaton ikoni aiheuta epäilyksiä).
Ajastettu herjaohjelma on todettu erittäin toimivaksi. Itse tein kaverille
yksinkertaisen ohjelman, joka odottaa tiettyä vuotta, ja jos kyseinen vuosi
on kohdalla, se näyttää autoexecin yhteydessä herjat. Ajastimme ohjelman
käynnistymään vuoden kuluttua. Ohjelma sitten haukkui isolla ja kovasanaisesti
kaikki aikanaan vihatut henkilöt ja antoi palautetta muutenkin kyseisestä
koulusta. ATK-opettaja oli järjestänyt show:n, kun eräänä huonona päivänä
tuo ohjelma sitten lähti käyntiin, ja jokaikinen kone joka pistettiin
käyntiin alkoi piipata ja latoa näitä herjoja. Syyllistä etsittiin pitkään,
mutta kukaan ei tajunnut ikinä että syylliset olivat olleet jo vuoden pois
kyseisestä laitoksesta.
Jos (epätodennäköistä) koululla on käytössä 4dos, voi BTM:llä kirjoittaa
omankin vastaavan aivan helposti.
Jos haluaa ATK-opettajalle paskat housuun, laita koneisiin tälläinen
AUTOEXEC.BAT:
@ECHO OFF
ECHO HardDrive C: Failure!
CTTY NUL
PAUSE
Ruudulle tulee vain tuo ECHOn herja, ja kone jää jumiin. Opettaja ei
yleensä älyä tätä, vaan lähettää koneen ammattiliikkeeseen "korjautettavaksi".
Jos korjausliike on tarpeeksi rahanhimoinen, se vaihtaa koneeseen uuden
levyn, pitää ehtisen toimivan ja velottaa vielä sikasumman rahaa :)
Nopea kovon siivous muuten tapahtuu komennolla FDISK /MBR
Ja kun formatoit kovalevyn, niin muista parametrit /Q /U, ettei levyä saa
unformattua eikä kulu turhasti aikaa.
Mikäli tulee tarve luoda nopeasti ärsyttäviä hakemistorykelmiä, tee looppaava
batti:
@ECHO OFF
:LOOP
MD OPESUX1
MD OPESUX2
MD OPESUX3
MD OPESUX4
MD OPESUX5
CD OPESUX1
GOTO LOOP
Muista, että kovon voi täyttää helposti jatkuvasti kasvavalla fileellä, joka
tehdään näin:
@ECHO OFF
DIR > PASKA1
DIR > PASKA2
:LOOP
COPY PASKA1+PASKA2 PASKA3
COPY PASKA3+PASKA1 PASKA2
GOTO LOOP
Jätät tämän jauhamaan jonnekkin taustalle. Lopuksi tietenkin attribilla
laitat fileelle +H +R +S flagit päälle ja nimeät sen SWAPPER.DATiksi niin
windows saa syyt niskaansa :)
-------------
4. ATK Kokeet
-------------
Tiedät ja osaat kaiken. Ei sinun tarvi luntata. Mutta sensijaan luokassa
on onnettomia runkkuja, jotka eivät tajua paskaakaan. Heiltä saa yleensä
hyvät "avustusrahat" kun avitat vähän kokeissa. Meillä kokeet olivat
äärimmäisen idioottimaisia tyyliin "Tässä lapulla lukee mitä pitää tehdä ja
vieressä on korppu". Lapulla sitten oli jotain "Tee korpulle hakemisto ja
blääblää". Sinne sitten piti jotain word/excel-harjoituksia jne. tehdä.
Pistin verkkoon jakoon hakemiston, jossa "oikeat" kamat olivat, ja näin
vähemmän osaavat ja riistettävät luokkatoverimmekin saivat täydet pisteet
kokeista. Tosin oli noista pihalla olijoista jotain avujakin. Tehtävissä
oli kysymyksiä tyyliin "Minä vuonna se ja se kone julkaistiin", ja nämä
peeloajat sitten olivat opetelleet kaiken epäolennaisen kuten nuo vuosiluvut,
joten heiltä se sitten irtosi.
Yläasteella win 3.11 koneista oli opettaja kaikessa viisaudessaan poistanut
kaikki chat-softat. Sensijaan mikä estää tuomasta omia :)
Jos opettaja ei tajua mitään, laittakaa IRC-softat koneisiin ja keskustelkaa
tehtävien vastauksista IRCissä omalla kanavallanne (tai vieläkin pidemmälle
johdettua: joku kotona lukee näitä "kone se-ja-se tehtiin vuonna se-ja-se"-
tilastoja ja vastailee kanavalla olevien kysymyksiin.
Mikäli opettaja kiertelee ja pitää silmällä tasklistiä (ja huomaa IRC-softan
todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin), hanki ohjelma joka pienentää
käynnissä olevia softia win9x:n kellon viereen pieniksi ikoneiksi.
Aika paskamaista on se, että joissain kouluissa on käytössä softa (tai
hardware) jolla opettaja voi katsella oppilaiden ruutuja ilman oppilaiden
tietoisuutta. Tämä saattaa estää lunttausaikeet (ellet revi valvonta-
hardwaresta piuhoja irti tai löydä ja disabloi valvontasoftan tiedostoja).
Sensijaan voit avata esim. notepad:in niin, että se näkyy kaiken aikaa
(pienennät vaikka muita ikkunoita sen verran että se nodepad mahtuu jonnekkin
nurkkaan ja kirjoitat siihen että " on tirkistelijä".
Tällä konstilla ainakin yksi opettaja meni aivan punaiseksi ja lopetti
tuon seurannan.
Wanha Cunnon konsti on tietenkin nuketella opettaja vaikka 30min välein.
Opettajan huomion kiinnittyessä wintoosan siniseen ruutuun (tai koneen
jumiutumiseen) kerkiää helposti vaihtaa tietoja vaikka vaihtamalla paikkoja
tai korppuja.
------------------------
5. "Trash your hardware"
------------------------
Pikaliima. Rakastettava tökötti joka saa tosi vittuuntuneita ilmeitä aikaan
niiden osalta, jotka joutuvat korjaamaan sotkuja. Sovelluksia pikaliimalle:
Pistä liimaa korpun reunoihin ja tunkase asemaan. Siellä on ja pysyy :)
Lisäksi se täyttää atk:n oppikirjassa täytetyt ehdot kovalevystä :D CD-
levyjäkin on mukava liimailla kelkkaan kiinni, sekä kelkka on mukava liimata
kiinni / auki asentoon. Jos olet huumori-ihmisiä, liimaa hiiri kiinni
pöytään. Uskomaton stuntti on myös liimata kaikki PC:n takana olevat
johdot (hiiri, printteri, monitori) kiinni.
Jos sinulla on enemmän aikaa, ruuvaa PC:n koppa auki. Hyviä terrorismin
kohteita ovat mm. prosessori ja muistit. Jos olet taskurahan puutteessa,
pölli kyseiset osat - niistä saa yleensä hyvät rahat. Jos olet kuitenkin
vittuilutuulella, taivuta yksi prosessorin jaloista ja tökkää se takaisin.
Joissain tapauksissa kone herää jonkinasteiseen eloon ja käyttäytyy hyvin...
... värikkäästi :) Mikäli paikallistat näyttökortin jossa on lisämuisteja,
korkkaa piirit irti ja käännä ne väärin päin. Seuraavalla käynnistyskerralla
käry nousee.
Uskomaton sadistitemppu on ottaa kananmuna, ja pistää se koneen kuorien
sisään. Kestää pari viikkoa ennenkuin tämä huomataan, kun kone alkaa
haista erityisen pahalle, kun tuuletin puhaltaa hajut luokkaan.
"Konetta ei saa softalla rikki". Mitä paskaa! Useissa kouluissa opetetaan
pascalia, tässä inline-asm ohjelma, joka rämppää kahta näyttötilaa
edestakaisin hirveällä vauhdilla.
Begin
while true=true do
begin
Asm
Mov AX,0003h
Int 10h
Mov AX,0013h
Int 10h
end;
end;
end.
Tällä hajosi ainakin nokian halpaputket ja yksi panasonicci :)
----------------
6. Verkkoterrori
----------------
Nykyajan multimeediopentijumit ovat yleensä rehtorin munaa jatkaakseen
verkossa. Aika terrorisoida verkkoa.
Käytössä on 2 yleistä standardia - ethernet ja tokenring. Ethernet
tukee yleensä "tähti"-tyyppistä topologiaa, jolloin verkkojohdon
katkaiseminen irrottaa vain yhden koneen verkosta. Tokenringin kohdalla
koneet ovat "ympyrän" muotoisessa muodostelmassa (topologiassa ainakin).
Kun katkaiset johdon, lamaantuu koko liikenne.
Tutki ensin millainen verkotus on kyseessä. Mikäli verkkokortin ja
verkkojohdon liitin on joystick-liitintä muistuttava, on kohdalla tokenring.
Mikäli liitin on pyöreä BNC-liitin, on kyseessä ethernet ja koaksiaalikaapeli.
Mikäli liitin on 1cm x 0,5cm neliskanttinen, on kyseessä RJ45 ja kierretty
parikaapeli. Mitä sitten tehdä asialle?
Tokenring. Katkaise johto, pistä sisällä menevät piuhat oikosulkuun. Lamautat
jokaikisen verkossa olevan koneen :)
Ethernet - Koaksiaali. Tämä järjestely on erityisen tarkka jyrkistä mutkista
ja terminaattoreista. Terminaattorit ovat johdon päissä olevia vastuksia.
Mikäli löydät jommankumman johdon pään, ruuvaa terminaattori irti.
Tiedonsiirto alkaa bugittaa vakavasti. Tätä tehostaa se, että oikosuljet
liittimen keskellä olevan piikin liittimen reunan kanssa. Aivan ykköstemppu
on pistää nuppineula johdon läpi niin että se lävistää johdon aivan keskeltä
ja jättää nuppineula siihen. Voit myös tehdä rusetin johtoon, sillä
koaksiaalikaapeli alkaa heijastaa liian suuren käännöksen osuessa kohdalle.
Ethernet - Parikaapeli. Tämä on kaikken "kestävin" edellämainituista.
Järjestelmä käyttää tietoa levittääkseen erilaisia kehittyneempiä
laitteita (hubeja, bridgejä, routtereita) joten tälläisen hardwaren
sekoittaminen / tuhoaminen aiheuttaa varmasti ongelmia verkolle. Yksi
tehokas vempele on oikosulku-liitin. Osta kaupasta tavallinen RJ45-liitin,
tyrkkää siihen 8 piuhaa ja paina liitin kasaan (tarvit todennäköisesti
tarkoitukseen tehdyt pihdit, liittimiä myyvät liikkeet saattavat lainata/
myydä myös tälläisiä). No, kun olet saanut liittimen kasaan josta törröttää
8 johtoa, kuori johtojen päät ja väännä ne oikosulkuun. Nyt sinulla on
oikosulkuliitin. Voit valmistaa näitä esim. 10-20 kappaletta, ja tökit
niitä kaikkiin paikkoihin missä kohtaat RJ45-seinärasioita. Tämä aiheuttaa
sen, että hubiin syttyy ERROR-valo, ja parhaassa tapauksessa koko hubi
menee solmuun. Mikäli tämä ei tyydytä sinua, tee liitin, jossa on kytketty
ainoastaan nastat 1 ja 2. Hanki 2 9v patteria, ja kytke ne sarjaan. Sen
jälkeen kytke patteri noihin 2:een piuhaan. Hyvin mielenkiintoisia asioita
tapahtuu kun tökkäät tämän tökkeliin joka on hubin perässä.
Mikäli et välitä hardwaren sotkemisesta, puutuppas wintoosan verkko-
asetuksiin. Koulujen koneet toimivat yleensä IP-verkossa, joten laita
muutamaan koneeseen sama IP-osoite. Lisäksi voit pistää koneisiin hyviä
IP-osotteita kuten 127.0.0.1 (loopback-osoite) jne.
Joillain kouluilla on koulun serveri jossain turhan helposti käsiksi
päästävässä paikassa. Useimmiten kyseessä on 95 tai NT-kone, hankkiudu
koneelle (95:sessa paina ESC kun kone kysyy salasanaa) ja käy käsiksi
ihmisten oikeuksiin. Älä liioittele kuitenkaan ellei kyseessä ole ihan
suora tuho-toiminta, kätevä on esimerkiksi pistää jakoon jotain kriittisiä
tietoja (parhaassa tapauksessa oppilaiden tiedot tms).
Useissa kouluissa on vainoharhaisuudessa (ja aiheesta :) tehty 2 verkkoa,
toinen oppilaitten ja toinen henkilökunnan. Opettajaverkon käyttäjät
leijuvat niin korkealla "turvallisuuden" tunteesta, että mahdollisuus
opettajien koneen suoraan käyttöön tulee kysymykseen. Senkun odotat
tilaisuutta jossa kansilian tms. kone on käyttämättä jonkun "urheilupäivän"
tms. takia ja lampsit sisälle. Salasanat (jos niitä edes käytetään) lukevat
jossain ilmiselvässä paikassa (post-it lapussa monitorin alla, pöydän
laatikossa olevassa lapussa tms) tai sitten salasana on käyttäjänimi. Ylä-
asteellani koulun sihteeri käytti omaa sukunimeään salasanana. Jos pääset
lähelle, ei ole mikään ongelmia katsoa salasanaa ihan suoraan. Koulumme
rehtorin salasana oli "REKSI" :) Kun pääset sisään, älä muuta pelkästään
omia tietojasi / älä muuta omia tietojasi ollenkaan. Jos koulussa on
joku tunnettu wanna-b-elite-hakkeri, muuta hänen kaikki hänen numeronsa
10:ksi. Tämä tulee nopeasti ilmi ja arvaa kuka joutuu liriin.
Usein opettajilla on myös E-Maili softa turhan helposti saatavilla, joten
käytä tilaisuutta hyväksesi ja lue opettajan messut tai forwardaa ne
jonnekkin omaan "kakkos"-osoitteeseesi, esim. hotmailin tms. kautta
otettuun jota et käytä omalla nimelläsi. Käytä toki myös mahdollisuus
lähettää "vahingossa" koulun rehtorille / muille sopiville henkilöille
jonkun miesopettajan homoksi tunnustus tms :)
Joissakin kouluissa on jollain unixilla toteutettu verkko jossa kaikilla
oppilailla on oma kotihakemisto. Unixissa on sellanen hassu asia, kuin
passwd-niminen file. Korjaa se tilanteen tullessa talteen ja hae netistä
sopiva ohjelma jolla murrat siitä kaikkien salasanat. Kaverini onnistui
amiksessa saada selville jokaikisen opettajan salasanat ja vielä useimpien
oppilaittenkin salasanat. Mikään ei yllätä rehtoria niin, kuin hänen koneensa
jaetusta printteristä printattu "HAISTA VITTU"-herja.
-------------
7. BIOS setup
-------------
Ikuinen ärsytyksen lähde - joku mulkku on pistänyt biossin setuppiin
salasanan. Kertoimia vitutukselle tulee, kun koneesta on esim. korppuasema
disabloitu "ettei kotikoneista tule viruksia koulun koneisiin". Tähän on
kuitenkin ratkaisuja useampikin. Ensimmäiseksi suosittelisin salasanan
murtajia, joita on netissä kaupan tonnitolkulla. Mikäli tälläinen ei tule
kyseeseen, niin ei muuta kuin koneen kuoret auki. Etsi patteri josta CMOS
saa virtansa, ja korkkaa patteri irti. Jos patteri on mallia juotettu,
voit myös oikosulkea sen. Joissain BIOSeissa on backdooreja, esim. AMIn
biosseihin saattaa kelvata "AMI" tai "AMI_SW" salasanaksi silloinkin kun
toinen salasana on kirjotettu setupista käsin. Hyh.
Kun olet BIOSsin setupissa, mitä tehdä?
Pienempää harmia saat aikaiseksi disabloimalla jokaikisen CACHEen liittyvän
option joka osuu eteen. Kone hidastuu aivan uskomattomasti.
Useissa koneissa on "swap floppydrives"-optio, joka vaihtaa A: ja B:-asemien
paikat. Päälle vaan :)
Tuhoisampi temppu on siirtää kovon conffaus pois AUTO-tilasta ja muokkaa
sektorimäärää suuremmaksi/pienemmäksi jne.
Vaihda COM/LPT-porttien IRQ:ita ja osotteita.
Mikäli koneessa on Win9x, kytke "PnP Operating System"-optio OFFille, jolloin
bios initialisoi ja conffaa PnP-vehkeet ja 95:nen ei joissan tapauksissa
löydä niitä.
Löydät varmaan itse lisää optioita joista seuraa harmia. Nyrkkisääntönä
on, että kaikki missä lukee "Don't change if you don't know what you are
doing!" on vapaata riistaa...
-----------------
8. Nolaa opettaja
-----------------
Yleensä ATK-opettaja on paskantärkeä kusipää, joka jaksaa ottaa joka tunti
esille millasia kursseja hän on käynyt ja miten kaikkitietävä hän on.
Useimmiten tositilanteessa sormi menee kuitenkin perseeseen (tai suuhun) ja
luvassa on jotain noloja selityksiä. Näytä väläytyksiä on "Parhaat tietokone-
väläytykset" sarja pullollaan, joten tässä välissä pienenä mainoksena :)
suosittelisin tutustumaan.
Näin aluksi ota selville opettajan heikot puolet. Yleisenä nyrkki(kyllikki)
sääntönä voidaan pitää, että opettaja ei yleensä tiedä muuta kuin mitä
opettaa. Opetusalueen ulkopuolelle menevä ongelma on yleensä aivan
ylivoimainen ja aiheuttaa suurta tuskaa opettajien pienten aivojen joutuessa
virhetilaan. Tästä voi seurata se, että opettaja täysin selittämättömästä
syystä alkaa huutaa oppilaalle päin näköä että "NYT SINÄ OLET RIKKONUT
KOULUN TIETOKONEEN JA JOUDUT OSTAMAAN UUDEN!" tms. Tälläisissä tilanteissa
pyri järjestämään tilanteesta show ja yritä saada muut oppilaat katsomaan.
Yleensä vika ei ole iso, ja sen korjaa lennossa. Tämän jälkeen opettajalle
voi heittää jonkun ikävän loukkaavan kommentin hänen yleensä ensimmäisillä
tunneilla kehumistaan uskomattomista ATK-taidoista. Kerrottakoon tähän
väliin tositapaus, vaikka meneekin ehkä hieman off-topiciksi.
Oltiin 7 luokalla, ja oli sellanen esittelyviikko, jossa valinnaisten aineiden
opettajat ottivat 7lk oppilaat yhdelle tunnille kyseisestä aineesta. Tuli
sitten ATK:n vuoro, ja jouduin väkisin erään TODELLA paskantärkeän opettajan
tunnille. Tämä opettaja selitti ainakin 30min (45min "tunnista") miten paljon
kaikkia koulutuksia hän on käynyt ja miten hänen ÄO:nsa on varmaan 100x
suurempi kuin tavallisen ihmisen jne. No, sitten lopulta saatiin pistää
koneet päälle ja kone käynnisty jonkinasteiseen menuun tyyliin "Paina
1 jos haluat käynnistää sen ja sen ohjelman" jne. Opettaja alkoi sitten
paskantärkeenä selittää, että "Painakaa F3 niin pääsette pois menusta".
No, heitin F3 ja ruudulle tuli: "Exit menu (Y/n)?". No, heitin Y tietysti,
kun opettaja tuli siihen viereen rähjäämään että "KUKA KÄSKI MENNÄ MUITA
EDELLE?! SINÄ ET OSAA VIELÄ MITÄÄN JA OLISIT VOINUT AIHEUTTAA SUURIA
VAHINKOJA KOULUN KONEILLE JA OLISIT VOINUT JOUTUA MAKSAMAAN! SINULLA ON
10 SEKUNTIA AIKAA MENNÄ TUOHON MENUU TAKAISIN". No, typetin autoexecin,
katoin sen menun käynnistyskomennon ja sitten oltiin menussa. 4 sek. Opettaja
meni punaiseksi ja käveli pois.
Sama opettaja myöhemmin selitti, että "Tietokone ei ymmärrä ihmisen kieltä,
vaan sillä on komennot. Kirjoittakaapa siihen C:\>-hommaan vaikka MOI". No,
muut sai "Bad command or filename"-herjan, mutta mie olin hieman edellä ja
tein "MOI.BAT"in joka tietysti vastaa tuohon tervehdykseen. Opettaja kun
kiersi luokkaa ja älysi että miun kohdalla kone vastaskin "No terveppä terve!"
alkoi sama huuto taas siitä, että koulun koneet saattavat vaurioitua ja
siinä välissä lensin tunnilta sitten pihalle. Vaikea arvata kannoinko kaunaa
ko. opettajalle sen jälkeen :)
Takaisin aiheeseen.
Opettaja saattaa paskantärkeenä alkaa selittää jotain koneen teknisestä
puolesta. Esitä paljon kysymyksiä ja vaadi perusteluita jos opettaja
esittää jonkun mielipide-asian tyyliin "windows on parempi kuin dos".
Jossain välissä opettaja sanoo aina jotain, minkä on lukenut kirjasta eikä
tiedä miksi asia on niin. Opettaja todennäköisesti yrittää korjata tämän
"Äläppäs nyt kokoajan keskeytä" tai "Lopeta tuo viisastelu"-tyyppisillä
hätäpuolustuksilla. Muista vastata, että oppilaan tehtävä on kysyä. Jos
sinut heitetään luokasta, nosta meteli. Ei näytä hyvältä julkisuudessa,
että opettaja heitti oppilaan pihalle, kun oppilas kyseli opetettavasta
asiasta :)
Äärettömän tehokas tapa nolata "kursseja käynyt" opettaja on alkaa puhua
paskantärkeenä megahertseistä, kellotaajuuksista ja kertoimista, scsi-
väylän spekseistä ja atapi-liitännän suhteesta internetin nykyiseen
hitauteen. Tämä saa useimmat opettajat nyökyttelemään tyytyväisen näköisinä,
kunnes tulee kohta jossa kysyt jotain juuri selittämästäsi keksitystä asiasta.
Hyvällä säkällä opettaja lohkaisee jotain aivan uskomatonta jolle voitte
sitten nauraa opettajan selän takana kaveriporukassa :)
Tätä riemua kuitenkin saattaa haitata 120cm pituinen finninaamainen
rillipäinen PASKA, jolla on taipumus kävellä pää niin lähellä opettajan
persettä, että opettajan pysähtyessä ko. tyyppi on olkapäitä myöten opettajan
perseessä. Nämä tyypit ovat ONGELMA, joka pitäisi kitkeä joka koulusta.
Käyttäkää tarvittavia keinoja - järjestäkää ihmeellisiä ongelmia joita ei
saada korjattua tms. jotta opettaja menettää uskonsa tähän tyyppiin. Voitte
myös hyvällä omallatunnolla lavastaa tämän PASKAN syylliseksi johonkin
ongelmaan / iskuun.
-----------------------------
9. Sekalaiset käytännön pilat
-----------------------------
Olen tähän kerännyt mieleen tulleita pieniä käytännön piloja.
Ansikoodit ovat jännä juttu. Harva tietää mitä kaikkea kivaa dossin vakio
ANSI.SYSillä saa aikaiseksi. Voit mm. muuttaa näppäimistön näppäinten
kartoituksia. Mietippä mitä aiheuttaa, kun korvaat esin Y-kirjaimen N:llä
ja päinvastoin... "Minähän painoin N tähän!!!". Tutustu ANSIn speksiin
mikäli haluat tarkempaa tietoa.
Jaksaako vituttaa kun kaupoissa jaellaan kaikille paskoille multimeedio-
pentijumeja? Terrorisoi ihan vapaasti kauppojen esittelykoneita, siinä on
myyjälle selittämistä kun jotain "hassua" tapahtuu kesken pentiumin
esittelyn (tasklistissä on pienennettynä kuvaviewereitä jossa on pervoja
lapsiporno tms. kuvia, ko. liikkeen mollausta, rasistisia huomautuksia jne).
Kannettavan koneen saa turmeltua tosi nopeasti, kun pistät ihan tavallisen
(mällätyn) purukumin PCMCIA-portista sitään. Kun joku tunkasee seuraan
kerran kortin sisään, menee purkka PCMCIA:n uros-liittimeen, ja se joka
sen siitä joutuu irrottelemaan, kiroilee sen kanssa monta pitkää ja hikistä
tuntia. PCMCIA-porttiin kuolaaminenkin aiheuttaa aika jännän ilmiön koneessa.
Onko koululla laserprinttereitä ja UPS? Kytke laserprintteri UPSin perään,
ja seuraa vierestä minkä takia UPSien manuaaleissa kielletään laittamasta
laserprintteriä.
Ota winnuke kouluun mukaan ja nuketa satunnaisesti ATK-opettajan konetta
kesken tunnin, mieluummin satunnaisesti ja silloin, kun opettaja pääsee
vauhtiin aiheessa "miksi win9x on niin hyvä".
Tiesitkö, että vanhojen GSM-puhelimien signaali saattaa rikkoa kovon?
Nyt tiedät. :) Suosittelen erityisesti Ericsonin vanhaa halkomallia.
Vanha toimiva. Tuo virus koululle ja tartuta se joka masiinaan. Vaikka
se olisi joku vanha ja tunnettu virus, on koulun virustutkat joko 100v
jäljessä aikaansa tai poissa jatkuvasta käytöstä. Ennen tunnin alkua
opettajan koneeseen tahallaan selvästi tartutettu virus sensijaan saattaa
poisto- ja "eikai-kaikissa-muissakin-kone issa-ole"-operaation seurauksena
antaa käytännössä vapaatunnin koko porukalle.
Oletko koskaan miettinyt, monta ohjelmaa Win9x pystyy ajamaan? Se selviää
helposti seuraavalla batilla:
:ALKU
START
GOTO ALKU
Oma koneesi on jo pudonnut kehityksen vauhdista? Tiedämpä tapauksen, jossa
oppilas vaihtoi oman p100:n prossunsa koulussa p200:ksi. Kukaan ei koskaan
huomannut eroa :)
Koulun kaapeissa on yleensä koneitten softia / lisenssejä. Pölli
järjestelmällisesti jostain softasarjasta viimeinen korppu. Jotkut softat
kysyvät lisenssissä olevaa sarjanumeroa. Sotke jokaikisestä lisenssistä
viimeinen numero. Mikäli jotain softaa ei asennella mielestäsi tarpeeksi
usein, väännä softa solmuun :)
----------------
10. Hyöty kotiin
----------------
Kuten aiemmassakin versiossa, painotan tätä uudestaan. Mikäli olet "opettaja
saanks mä nuolla sun pyllyy syvältä ja hartaasti"-tyyppi, nyt sinulla on
oiva tilaisuus kerätä pisteet kotiin opettajalta kun jotain edellä mainituista
on tehty. Opettaja on onnesta orgasmissa ja sinulla 10 ATK:sta totarissa.
Muista, että opettajallakin on aivot (olivat ne miten pienet tahansa). Jos
teet "oho, kone meni rikki, jes! sain korjattua"-tempun turhan monta kertaa
peräkkäin, saattaa opettajan aivoista löytyä muutama sektori joka ei ole
cross-linked ja opettaja saattaa kysyä sinulta pahoja kysymyksiä miksi vasta
nyt on kaikkea tälläistä alkanut tapahtua.
Mitä teetkin, vastaa niin teknisillä termeillä ettei opettaja tajua paskaakaan
siitä mitä sanot. Näin opettaja ei pääse ottamaan omaa kunniaa vian
korjauksesta siinä pelossa että joutuu vastaamaan "vaikeisiin" kysymyksiin
taas muilta tahoilta. Mikäli opettaja ottaa kunnian ja yllätät hänet (sen)
kehumasta asiasta jollekkin (esim. koulun rehtorille), änge väliin ja tee
selväksi tilanteen alkuperäinen kulku, tai tee opettajan olo tosi paskaksi
kyselemällä pahoja ATK-opettajalta kyseisestä korjaustyöstä.
Jep... Tuo sitten katosi sieltä sivulta. Pitääpäs tallentaa tuo omalle koneelle ennenkun joku poistaa tuon viestin :)
kjiäh kjiäh...
Taitaa olla tämän foorumin pisimpiä viestejä.
Minä en ole tehnyt piloja. Ei ole ollut edes ATK-tunteja (varsinaisia, onhan tietoa internetistä sentään etsitty).
lainaus:
Taitaa olla tämän foorumin pisimpiä viestejä.
Taitaa kaiken järjen mukaan poistua. Tuohan on jonkun muun kirjoittama, eikä kirjoittajaa mainita...
Loistavaa tekstiähän tuo on, ei siinä mitään.. :)
Ei sitä saa poistaa :D
Varsinaisia piloja ei ole tehty, mutta löytyy sieltä verkon omasta kansiosta pari qb-"virusta", jotka lähinnä tyhjentävät kovon :D.
VB:llä sais tehtyy kyllä kaikkee kivaa, mut tietenkää koululla ei oo varaa mihikä vb-kääntäjii, ja sen imutus kestäs nii kaua, et ope huomas (qb-kääntäjä saatii, ku sanottii sijaiselle, et saadaanko ladata yks pieni ohjelma. Siitä on vanhemi versio täällä koneella. Ei se tietty mitää tajunnu, ja anto ladata).
Kerran piti lähettää opettajan mailiin viesti rehtorin mailista, mutta ope tuli tietty kattoo, että mitäs sää teet. Sain siinä si selittää, miten voi lähettää toisen osotteella... :(
Kerran tehtiin silleen enne ATK-tunnin loppumista että laitettiin joku hevibiisi menemään ihan täysillä impulse trackerista eikä kerrottu opelle että miten se sammutetaan. En tiiä että onko tämä pila mutta jotain semmosta...
en tiiä miten tää liittyy aiheeseen mutta kysympä silti:
mun koneella aina jos vaikka asentaa/ käynnistää jonku jutun niin
se alkaa aina tunkemaan sen ikonin viereen uutta kuvaa esim.
rambooster.vxd jne....
ja vaikka poistan sen niin se tulee taas..
enkä oo keksiny vielä miten sen sais pois!
alkaa ketuttamaan koko vintous!
[:(
Aihe on jo aika vanha, joten et voi enää vastata siihen.