Kirjautuminen

Haku

Tehtävät

Keskustelu: Yleinen keskustelu: Kotimainen netti kulttuurimme ja lautapelit

Sivun loppuun

HannuTapio [17.05.2020 09:48:13]

#

Hei,

Olen Hannu Särö, olen jo monelle tuttu täällä putkan foorumilla varmaankin, minä olen hallinnoina www.lautapelisivusto.com osoitetta, ja testannut ja säädellyt erillaisia lautapeli ideoitani, reversistä ja tammesta ja shakista, ilmailuun ja avaruuslautaan ja nykyään myös sotalautaan.

Minä tahtoisin hieman puhua suomen netti kulttuurista ja siintä mitä minä toivoisin, olen itse 50 vuotinen nyt tänä lokakuussa, jotenka en ihan kovin nuorille varmaankaan suuntaa tätä aihettani, mutta, yli 25 - 30 vuotiset, niin, olisi mukavaa kirjata teille.

--

Minä olen aloittana, sotalautapelien testaamiset ja säätelyt jo joskus 1983 - 1987, vuonna 1987 ja siintä lähtein olen aina ajoittain pitänä puheita, että, olen löytänä oman alani harraste pohjaiset modeemi sotalautapelit.

Mutta, minä pääsin vasta 2008 paikkeilla, kun amigan jälkeinen teknologia kehittyi sopivaksi, niin, rakentamaan kunnon lautaa, minulla 2010 oli ensimmäinen asiakasohjelma jossa pystyi tietokoneella testata lautapeliä.

Eli, olen nyt 10 vuotta ollut asiakasohjelman tai vastaavan kanssa netissä, jotenka minä nyt sitten katson kun minulla alkaa jo ihan kivaa ja pelattavaa lautaa olla, niin, minä katson, että, julistan itseni lautapelimestariksi, tämä lautapelimestari on sellainen kuin judo / aikido / karate 1. dan, en ole vielä suur mestari 10. dan, vain tavallinen alkeet oppinut 1. dan, minä kykenen nykyään tekemään alkeellisia lautapelejä, jos tahdon, jotenka olen nyt sitten alkeet oppinut, eli, 1. dan.

--

Minä aion jatkossa kehittää lautapelejä nettiin, vauhdilla jotain 0-3+ joka vuosi, tänä vuonna arvioin, että, esiintyy 4-7 lautapeliä, aion kaiken kaikkiaansa jotain 50 - 150 lautapeliä esittää, nyt on tällä hetkellä 36 lautapeliä yhden päätteen peliin, ja 20 lautapeliä kahden päätteen peliin.

--

Nyt kun olen itse julistautuna lautapelimestariksi, niin, toivoisin, että, suomi netti voisi kehittyä, niin, että, sinne rakentuisi kolme ihmisryhmää, jotka kovasti toivon ->

1) Kotimaisten netti lautapelien suunnittelijat.
2) Kotimaisten netti lautapelien pelaajat.
3) Ja sitten ihmiset ja sivustot ja lehdet, jotka tukevat näitä molempia ryhmiä.

--

Minä mietin, että, jos teillä on kaveri piirissä henkilöitä jotka ovat kiinnostuneita lautapeleistä, niin, kenties jos me kaikki voisimme kannustaa, näitä henkilöitä, varmaankin yli 25 vuotiset, niin, kenteis aloittamaan oman sivuston, ja omat lautapelit nettiin.

Suomi netti lautapelaaminen on niin hiljaista, tällä hetkellä, että, ei kovin kummoista julkista henkilöä varmaankaan rakennu, mutta, kotikaupunki voisi saada yhden kevyt julkkiksen lisää ja oma elämä laaduntua kovastikkin, kun voi puhua netti lautapelejä suunnittelijana.

--

Minä toivoisin, että, ihmiset joilla on mahdollista tukea ja vaikuttaa, että, suomeen kehittyy netti kulttuuri joka on jo saksassa, ranskassa ja englannissa, eli kotimaiset netti lautapelit ja niitten suunnittelijat ja pelaajat, niin, minä toivon, että, eri ihmiset voisivat ryhtyä vaikuttamaan, että, suomeenkin rakentuu tälläinen tilanne, jossa nämä kolme ihmisryhmää olisi aktiivisti mukana netissä ja pelissä.

Minä olen tällä hetkellä käytännössä ainoa suomalainen isompi julkinen jokaiselle 10+ vuotiselle avoin sivusto suomessa, jossa voi pelata kahden lautapelin pelejä, olisi mukavaa jos tulisi kilpailua, niin, syntyisi tämä pelaaja ryhmä joka tekee valintoja mitä pelaa.

Eli, jos olet yli 25 vuotinen, niin, minä tarjoan idean, lähteä mukaan suomi kulttuuriin, kenties kotikaupungin kevyt sankariksi, oma lautapelisivu.

Minä itse olen ainakin tästä lähtein lautapelimestari, :), tee sinäkin itsellesi jokin lautapeli valinta, ja tule mukaan kehittyvään netti lautapelaamiseen.

Tässä sivustoni, rakennan jatkossa vielä lisää ->

https://www.lautapelisivusto.com - hannun klassikko lautaa.
https://www.tabletpelisivusto.com - hannun yhden tabletin laudat.
https://www.hannunsankarit.com - hannun ilma- ja avaruussotaa.
https://www.lautapelikenraalit.com - hannun sotaisat lautapelit.

:) :) :)

--

_Pete_ [25.05.2020 08:52:03]

#

Täten julistan itseni lautapeliKUNINKAAKSI. Tämän julistuksen jälkeen alennan sinut lautapelinoviisiksi eli et enää ole LAUTAPELIMESTARI!!!

pr0l3 [25.05.2020 09:10:27]

#

Lautapelisivuston ylivoimainen laatu on johtanut monopoliasemaan. Surullista. R.I.P. Aapeli.com :(

HannuTapio [03.07.2020 17:37:46]

#

Hei,

Minä vielä yhden kommentin laitan teille tästä kehittyvästä netti harrastamisestani ja domaineistani.

Minä siis aion olla netissä tästä lähtein lautapelimestari, tämä siis on 1. dan, eli alkeet oppinut, mutta, ei vielä suur mestari 10. dan, aion nyt sitten kehittää itseäni paremmaksi ja sivustojani myös.

Kiitos tuestanne.

Tässä on linkki minun blogiini, siellä voi jatkossa käydä lukemassa, minun tarinoita, omista lautapeleistäni, sekä suomi netti lautapelaamisesta yleensä sitten.

Tässä on minun uusi blogi, en sitä vielä ole täällä näyttänäkkään ->

Tästä blogiin - https://www.lautapelimestari.com

:) :) :)

--

--

Lebe80 [04.07.2020 13:50:31]

#

HannuTapio kirjoitti:

Tässä on linkki minun blogiini, siellä voi jatkossa käydä lukemassa, minun tarinoita, omista lautapeleistäni, sekä suomi netti lautapelaamisesta yleensä sitten.

Tässä on minun uusi blogi, en sitä vielä ole täällä näyttänäkkään ->

Tästä blogiin - https://www.lautapelimestari.com

:) :) :)

--

--

Blogi ei ole luettavissa mobiililaitteilla. Koko vasen reuna on jossain selainikkunan ulkopuolella

https://photos.app.goo.gl/JMSPnojoKB7UPdzo9

HannuTapio [04.07.2020 14:07:11]

#

Hei,

Voiko sitä kännykkää pitää vaaka asennossa, minun sivusto sisältää leveitä lautapeli kuvia, on tarkoitus, että, näyttö on vaaka asennossa, useissa puhelimissa taitaa olla toiminta että näyttöä voi pitää pysty ja vaaka asennossa.

Minulla on leveitä lautapelejä, ne näkyy paremmin kun puhelin tai tablet on vaaka asennossa.

Mutta, taitaa olla jokin bugi, minä koetan korjata. :), mutta, en tiedä onko bugi, koeta vaaka asennossa puhelinta tai tablettia.

Minulla on zoom ja skaalaus, edge, google, safari, ja vivaldi selaimissa sivustollani, firefox ei ole tuettuna.

:) :) :)

--

Lebe80 [04.07.2020 16:20:11]

#

HannuTapio kirjoitti:

(04.07.2020 14:07:11): Hei, Voiko sitä kännykkää pitää...

voi pitää, mutta nettisivuja selatessa, kuten 95% muustakin kännykän käytöstäni tapahtuu pystynäytöltä.

Sivustosi ei kuitenkaan sisällä yhtään mitään sellaista, etteikö zoomi voisi toimia normaalisti ja sisältö ei virheellisesti leikkaantuisi vasemmalta ulos.

Voit verrata, miten vaikka Ohjelmointiputka toimii kännykän ruudulta ja miten sivustosi:

https://photos.app.goo.gl/jc72MNM24K2mCfj27

HannuTapio [04.07.2020 17:10:25]

#

Hei,

Voitko näyttää vielä videon jos tuo puhelin on vaaka asennossa, minulla oikeesti on leveyttä näissä laudoissa, olen suunnitellut koko sivuston niin että puhelin ja tablet on vaaka asennossa.

Minun minimi vaatimuksissa lukee 16:9 tai 16:10 näyttö, tai sitten tosi leveä 3K tai 5K.

En ole mitään tukea miettinyt, pysty näytölle, koska laudat ovat niin leveitä, ja on melko helppoa kääntää puhelinta hieman, niin, että puhelin / tablet on vaaka asennossa.

:) :) :)

--

HannuTapio [04.07.2020 20:10:28]

#

Hei,

Kiitos huomiosta, minä olen nyt korjanna, nuo virheet, en osanna ihan yhtä hyvää laittaa kuin metabolix, mutta, minulla on nyt nuo reunat näkyvissä, myös puhelimissa ja tableteissa jotka ovat pysty asennossa.

:) :) :)

Lisäys.
Minun sivusto toimii nyt ihan oikein, ihan kokonaansa, hirmu kiitos, kun huomautit ja näytit tuon videon, minä laitoin min-width: 1920px käskyn html ja body sarakkeisiin, ja nyt sitten on kaikki ihan ok.

Kiitos.

--

HannuTapio [05.07.2020 15:44:46]

#

Skaalausta,

Hei, minulla on nyt siis toimiva sivusto, myös mobiili laitteilla.

Minä kuitenkin tahdon vielä kysyä, tuota skaalausta, kun nyt nuo reunat on näkyvissä sivustollani, niin, minulla on min-width 1350px tuossa https://www.lautapelimestari.com sivustollani, niin, jos näyttö on vaan jotain 800px, niin, nuo reunat vähän jää näkymättä ruudulla.

Millä css käskyllä, voi skaalata näyttöä, niin, että, vaikka sivusto on 1350px min-width, ja näyttö on vain 800px, niin, se sivu sitten skaalautuisi, tuohon näyttö ruutuun.

Tuo video näyttää, että, putka on juuri näin toimiva, siinä videolla, on putka sivu puhelimen näyttö koon mukaan, minulla jää hieman skrollattavaa omalla sivustollani.

:) :) :)

--

groovyb [16.07.2020 09:47:54]

#

Voit kiinteiden leveyksien sijaan käyttää suhteellista leveyttä, kuten width: 100%.

MI [17.07.2020 22:15:36]

#

HannuTapio kirjoitti:

Hei,
--snip
Nyt kun olen itse julistautuna lautapelimestariksi, niin, toivoisin, että, suomi netti voisi kehittyä, niin, että, sinne rakentuisi kolme ihmisryhmää, jotka kovasti toivon ->

1) Kotimaisten netti lautapelien suunnittelijat.
2) Kotimaisten netti lautapelien pelaajat.
3) Ja sitten ihmiset ja sivustot ja lehdet, jotka tukevat näitä molempia ryhmiä.


Suomi netti lautapelaaminen on niin hiljaista, tällä hetkellä, että, ei kovin kummoista julkista henkilöä varmaankaan rakennu, mutta, kotikaupunki voisi saada yhden kevyt julkkiksen lisää ja oma elämä laaduntua kovastikkin, kun voi puhua netti lautapelejä suunnittelijana.
--snip
:) :) :)

--

Voisit meitä pöytälaatikkosuunnittelijoita rohkaista. Minä en ainakaan uskalla,kun en tiedä keneltä poliisiviranomaiselta voisin luvan hakea?
Voisitko laittaa omille sivuillesi jossa kerrottaisiin selkeästi lupamenettely?
Olisi myös hienoa nähdä itse lautapelimestari valokuvassa.

HannuTapio [19.07.2020 05:09:02]

#

Hei,

Minä olen jutellut palvelin tarjoajan kanssa, ja heidän palvelimissa saa pitää harraste lautapelejä.

Lisänä olen jutellut viestintäviraston kanssa, he seuraavat minun lautapelisivustojani, sen cyper turvallisuuden kanssa.

Lisänä olen jutellut virus turva tarjoajan kanssa, ja heidän virusturvaansa saa käyttää harraste lautapelaaja.

Lisänä olen jutellut KAVI/MEKU kanssa, heihin en ole kunnolla saanut yhteyttä, ja heillä taitaa olla vähän närää minun kanssa, kun en ole kunnon kaupallinen, olen vain harrastelija.

Lisänä olen jutellut verottajan kanssa, olen verottajalle ilmoittana, kevyen muina tulonhankkimisina tulevan tulon, josta maksan veroa vuoden lopulla.

Ja viimeisenä sitten pankin kanssa pitää vielä jutella että heidän tilinumeroaansa voi käyttää kun vastaanottaa lautapeli maksuja.

Ei minulla mitään diplomia / lupalappua ole, olen jutellut eri virastojen ja palvelun tarjoajien kanssa, nuo ylläolevat ainakin, ja sitten sukulaiset ja kaverit ja välillä tuntemattomat ja eri foorumit.

Minä varmaankin syksyllä laitan kuvan itsestäni, mietin aloittaa aikido videoitten näyttämisen youtubessa, ja mahdollisesti kuvia instagramiin, laitan siinä sitten ohella lautapeli videoita ja kuvia.


Minä kovasti toivoisin että nuo sinun viestin ihmisryhmät rakentuisi suomi nettiin, tällä hetkellä meillä ei ole esim. sellaista ihmisryhmää kuin "kotimaisten lautapelien pelaajat", minä uskon että se ryhmä parhaiten rakentuisi jos tulisi kilpailua eri sivustojen välille.

Tässä on tämä minun sivustoni - https://www.lautapelisivusto.com

Sinne minä yritän saada pelaajia, olen rakentana minun sivustojani hienommiksi ja olen uusina myös pelien käynnistys menut, minun pelini ovat vielä tänään tabletpelit pois lukien, niin, käynnistettävissä tuosta lautapelisivusto sivulta, minä myöhemmin rakennan lautapelisivusto ja hannunsankarit ja lautapelikenraalit myös sisältämään vain oman ryhmänsä lautapelit, tämä sitten kun lautoja alkaa olla jotain 75 - 100 kappaletta linjoilla.

On monenlaista erillaista lautapeli aihetta, jolla voi tehdä sivun suomi nettiin, lasten- seikkailu- sota- keräily- ja mitä kaikkea eri lautapeli aihetta sitä nykyään onkaan, suomi netistä puuttuu vielä tänään nuo lähes kaikki, minä ylläpidän sota aihetta, mutta, nuo muut en ole nähnyt missään, ja olen aktiivisti lautapeli foorumeilla.

:) :) :)

--


Sivun alkuun

Vastaus

Aihe on jo aika vanha, joten et voi enää vastata siihen.

Tietoa sivustosta