Kirjautuminen

Haku

Tehtävät

Keskustelu: Projektit: Creative Community Bulletin Board

Merri [10.04.2012 13:57:15]

#

Minulla on ollut jo aika pitkään haluja tehdä oma foorumisofta ja erinäisiä ideoita sitä varten, muun muassa kiitos phpBB2:n rankan vanhentumisen ja uudempien foorumisoftien kehittymisen eri suuntaan kuin mihin itse olisin lähtenyt kehittämään. En kuitenkaan saanut päähäni niin suurta visiota, että olisi omaa kannattanut alkaa tehdä.

Viime kuussa sitten napsahti päässä. Aloin miettiä mm. foorumisoftien levähtämistä usein sillä tyylillä, että asioita väkerrettiin omiksi erillisen oloisiksi komponenteikseen. En esimerkiksi ole koskaan pitänyt "User Control Panel" -tyylisistä ratkaisuista. Siksitoisekseen yksityisviestien toteutus on aina tuntunut jotenkin päälleliimatulta, vaikka sinänsä onkin asiansa ajanut. Huomioni kiinnittyi myös siihen, että minulla on ollut tarvetta pienimuotoiselle blogille, CMS:lle, gallerialle tai wikille, mutta näiden tuominen kunnon foorumisoftan kaveriksi on aina ollut niin ja näin... eli lisää erillisiä komponentteja samaan kasaan. Erityisesti vBulletinia käyttäessä on tuntunut, että siellä on ihan kivaakin toiminnallisuutta, mutta jonka käytettävyyttä, sijaintia ja esitystapaa ei ole mietitty kovinkaan paljoa. Esimerkiksi käyttäjien sivuille jätettävät viestit.


CCBB:n perusajatus on tarjota mahdollisuus luoda foorumihuoneita, joiden sisällön esitystapa on määriteltävissä. Huoneessa olevat ketjut voi näyttää esimerkiksi perinteisenä listauksena, blogi-/uutissivuna tai kuvagalleriana. Tämän lisäksi ketjujen itsensä esitystapa on määriteltävissä, esimerkiksi artikkelissa päähuomio keskittyy aloitusviestiin kun muut ketjun viestit saavat vähemmän huomiota osakseen.

Foorumimaisuus syntyy muutamasta pienestä seikasta. Tärkeimpänä käyttöliittymä pysyy perinteisen kolmiosaisena, eli on etusivu, foorumihuone ja ketjusivu. Lisäksi esimerkiksi BBCodelle on tuki suorilta, vaikka mietinnässä on myös muiden viestiparsijoiden käyttö (erityisesti Markdown).

Kattavampi esittely projektille löytyy The Admin Zonesta. Osa ajatuksista on vielä hakusessa, mielestäni parhaiten asiat alkavat selvitä kun ne saa toteutettua ja testattua.


Tällä hetkellä projekti on vielä varsin alkuvaiheissaan, suuri osa ajasta on mennyt runkokoodin rakentamiseen. En ole pahemmin pohtinut kenenkään ottamista mukaan, koska haluan ensin saada visiota kuosiin siinä määrin, että se kantaa itseään. Kielenä on PHP ja tietokantarajapintana on ainakin toistaiseksi vain MySQLi.

(kuva http//img35.imageshack.us/img35/6710/20120410ccbbmainpagegue.th.png puuttuu)

Vastaus

Aihe on jo aika vanha, joten et voi enää vastata siihen.

Tietoa sivustosta