BOI (Baltic Olympiad in Informatics) on ohjelmointikilpailu, jonka vakituisia osallistujia ovat Baltian maat (Latvia, Liettua ja Viro), Pohjoismaat (Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska) sekä Puola ja Saksa. Ensimmäinen BOI järjestettiin vuonna 1995, ja Suomi on osallistunut kilpailuun vuodesta 1998 alkaen.
BOI:n tarkoituksena on toimia harjoituskilpailuna IOI:ta varten, ja BOI ja IOI muistuttavat paljon toisiaan. Kilpailupäiviä on kaksi, joista molempina on viisi tuntia aikaa ratkaista kolme tehtävää. Erona IOI:hin BOI:ssa joukkueen koko on kuusi kilpailijaa.
BOI-kilpailu on järjestetty neljästi Virossa, kolmesti Latviassa ja Liettuassa, kahdesti Puolassa ja Ruotsissa sekä kerran Saksassa, Suomessa ja Tanskassa. Vuonna 2013 BOI järjestetään Saksassa.
Suomi on saanut tähän mennessä BOI:sta 4 kultamitalia, 10 hopeamitalia ja 23 pronssimitalia.
| vuosi | paikka | Suomen | kotisivu | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| joukkue | mitalit | |||||
| 2012 | Ventspils, Latvia | joukkue | 1 | 2 | kotisivu | |
| 2011 | Lyngby, Tanska | joukkue | 1 | kotisivu | ||
| 2010 | Tartto, Viro | joukkue | 1 | 2 | kotisivu | |
| 2009 | Tukholma, Ruotsi | joukkue | 1 | kotisivu | ||
| 2008 | Gdynia, Puola | joukkue | 1 | kotisivu | ||
| 2007 | Güstrow, Saksa | joukkue | 1 | 2 | kotisivu | |
| 2006 | Heinola, Suomi | joukkue | 1 | 3 | kotisivu | |
| 2005 | Pasvalys, Liettua | joukkue | 2 | |||
| 2004 | Ventspils, Latvia | joukkue | 1 | 4 | kotisivu | |
| 2003 | Tartto, Viro | joukkue | 4 | 1 | kotisivu | |
| 2002 | Vilna, Liettua | joukkue | 1 | 2 | ||
| 2001 | Sopot, Puola | joukkue | 2 | kotisivu | ||
| 2000 | Haninge, Ruotsi | joukkue | 2 | kotisivu | ||
| 1999 | Riika, Latvia | joukkue | 1 | kotisivu | ||
| 1998 | Tartto, Viro | joukkue | 1 | |||
| 1997 | Vilna, Liettua | |||||
| 1996 | Riika, Latvia | |||||
| 1995 | Tartto, Viro | |||||
Kilpailun kotisivu: BOI 2012
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Timo Knuutila ja Antti Laaksonen
Kilpailun kotisivu: BOI 2011
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Mikko Sysikaski
Kilpailun kotisivu: BOI 2010
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Timo Poranen ja Antti Laaksonen
Kilpailun kotisivu: BOI 2009
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Timo Poranen ja Antti Laaksonen
Kilpailun kotisivu: BOI 2008
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Heikki Hyyrö ja Antti Laaksonen
Kilpailun kotisivu: BOI 2007
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Heikki Hyyrö ja Timo Poranen
Kilpailun kotisivu: BOI 2006
Suomen joukkue (1):
Joukkueen johto: Markus Ojala
Suomen joukkue (2):
Joukkueen johto: Niko Kiirala
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Matti Nykänen ja Markus Ojala
Joukkueeseen oli valittu myös Jussi Sainio, joka ei kuitenkaan päässyt matkalle.
Kilpailun kotisivu: BOI 2004
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Jari Koivisto ja Matti Nykänen
Kilpailun kotisivu: BOI 2003
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Jari Koivisto ja Matti Nykänen
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Tiina Aalto ja Ville Leppänen
Kilpailun kotisivu: BOI 2001
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Ville Leppänen ja Timo Knuutila
Vuonna 2001 Suomi osallistui vierailijana myös Keski-Euroopan CEOI-kilpailuun.
Kilpailun kotisivu: CEOI 2001
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Timo Knuutila ja Samuli Laine
Kilpailun kotisivu: BOI 2000
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Tiina Aalto ja Ville Leppänen
Kilpailun kotisivu: BOI 1999
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Tiina Aalto ja Jyrki Kivinen
Suomen joukkue:
Joukkueen johto: Tiina Aalto ja Jyrki Nummenmaa